Täällä nukutaan vielä...

Unilukkari

ja kello on jo yli kuusi.
Tänään on unikeon päivä, hyvät lajitoverit.
Hop, hop, nyt ylös, ulos ja lenkille, kuten Tarva aikanaan kehotti.

12

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Samalla kun psyykaan itseäni lenkkikuntoon erilaisin rituaalein - ei passaa ensiaskeleella kompastua johonkin tien muhkuraan, niin... aivan oikein, mietin kuinka Pentagon jahtaa roistoa, joka levitti Yhdysvaltain rötökset Afganistanissa kaikkien tietoon.

      Huomiotani kiinnittää se, etteivät sikäläiset asiantuntijat lainkaan kiistä tietojen oikeellisuutta, vaan siihen, että kuka hittolainen tämän teki. Tarkoitan tietenkin Wikileaks-sivuston paljastusta siitä, mitä Afganustanissa todella on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana.

      Afganistanin sotaa kutsutaan Obaman sodaksi. Siinä on rauhan miehelle vähän miettimistä.

      • aputoimittaja

        Jälleen kerran on todistettu, kuinka tärkeätä on se KUKA SANOO ei se MITÄ SANOO.

        Mutta näin se vaan on sekä isoisten, että meidän pienten kohdalla.

        Luulisi olevan tärkeämpää keskittyä itse sanomaan ja ryhtyä korjaamaan tehtyjä virheitä.

        Olisiko niin, että sanojan etsimisellä saadaan mielenkiinto kohdistettua epäoleelliseen. Kas kun oleellinen on kiusallinen ja hankala juttu.

      • Hauska sanonta, koska Afganistanissa on sodittu lähes jatkuvasti.
        Milloin mikäkin maa on käynyt siellä ottamassa turpiinsa.
        Jenkit lähti Bussin määräyksestä pistämään sitä ojennukseen tuon tuhoisan 2001 iskun jälkeen, kun päättelivät sen suunnittelun olevan sieltä kotoisin.
        Oli paljon vaikeampi operaatio, kuin luulivatkaan. Ihan samoin kuin Irakin sotakin.
        Molempien Bussin aloittamien sotien kunniakas lopettaminen jäi Obamalle.

        Viisaat sanovat, että sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.
        Saas nähdä kuin Obaman käy.
        Minusta tuo otsikkoni ei ole oikein.

      • hyvä huomio
        aputoimittaja kirjoitti:

        Jälleen kerran on todistettu, kuinka tärkeätä on se KUKA SANOO ei se MITÄ SANOO.

        Mutta näin se vaan on sekä isoisten, että meidän pienten kohdalla.

        Luulisi olevan tärkeämpää keskittyä itse sanomaan ja ryhtyä korjaamaan tehtyjä virheitä.

        Olisiko niin, että sanojan etsimisellä saadaan mielenkiinto kohdistettua epäoleelliseen. Kas kun oleellinen on kiusallinen ja hankala juttu.

        Juuri näin se on, meillä pienilla ihmisilläkin. Pyöräkin keksitään täällä joka päivä uudestaan, ja jos "oikea" tyyppi sen keksii, suitsutusta tulee.

      • Maalaismies*
        Jopel kirjoitti:

        Hauska sanonta, koska Afganistanissa on sodittu lähes jatkuvasti.
        Milloin mikäkin maa on käynyt siellä ottamassa turpiinsa.
        Jenkit lähti Bussin määräyksestä pistämään sitä ojennukseen tuon tuhoisan 2001 iskun jälkeen, kun päättelivät sen suunnittelun olevan sieltä kotoisin.
        Oli paljon vaikeampi operaatio, kuin luulivatkaan. Ihan samoin kuin Irakin sotakin.
        Molempien Bussin aloittamien sotien kunniakas lopettaminen jäi Obamalle.

        Viisaat sanovat, että sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.
        Saas nähdä kuin Obaman käy.
        Minusta tuo otsikkoni ei ole oikein.

        Käsittääkseni tuo "Obaman sota" on peräisin hänen omasta lausunnostaan presidentiksi valitsemisen jälkeen. Obama mainitsi Irakin sodan olevan käydyn, nyt satsataan Afganistaniin. Surkuhupaisaa hommaa se on.

        Meidänkin poikia houkutellaan sotimaan Afganistaniin huimilla verottomilla päivärahoilla eikä olla edes Natossa. Siihen asiaan rahat riittävät.

      • Satu*
        Jopel kirjoitti:

        Hauska sanonta, koska Afganistanissa on sodittu lähes jatkuvasti.
        Milloin mikäkin maa on käynyt siellä ottamassa turpiinsa.
        Jenkit lähti Bussin määräyksestä pistämään sitä ojennukseen tuon tuhoisan 2001 iskun jälkeen, kun päättelivät sen suunnittelun olevan sieltä kotoisin.
        Oli paljon vaikeampi operaatio, kuin luulivatkaan. Ihan samoin kuin Irakin sotakin.
        Molempien Bussin aloittamien sotien kunniakas lopettaminen jäi Obamalle.

        Viisaat sanovat, että sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa.
        Saas nähdä kuin Obaman käy.
        Minusta tuo otsikkoni ei ole oikein.

        kuulostaa älyttömältä, mutta noiden maiden ihmisten luonne on niin erilainen,
        vihaa ja kiihkoa täynnä, ja siinä vielä sitten uskontokin on valjastettu
        sodan vankkureiden eteen.

        Olisi hyvä, jos palkka-armeija hoitaisi sen sodan loppumaan.

        Samalla vankiloissa vähenisivät murhista tuomitut elinkautisvangit.

        Palkka-armeija vapaaehtoisena ammattina olisi minusta kannatettava ajatus.

        '

      • Maalaismies*
        Satu* kirjoitti:

        Raha houkuttelee nytkin poikiamme riskistä huolimatta. Siellä tienataan nätisti 3-40 tonnia vuodessa. Se on monen työttömän hetkellinen pelastus.

        Afganistanissa on suunnattomat luonnon rikkaudet. Eivät suurvaltiot turhaan sodi. Ennen vietiin uskontoa, nyt demokratiaa. Suurta valhetta kaikki tyynni.

      • Maalaismies* kirjoitti:

        Yksi Venäjän asioista tavallista enemmän tietävä ystäväni kertoi, että niihin Nazi-porukoihin pakkovärvätään kodittomia lapsia, joista manipuloidaan johtajien kuvien alla uskollisia sotureita.
        Ohjelmaan kuuluu historian vääristeleminen ja muiden valtioiden mm. Suomen haukkuminen.

        Toivottavasti meidän tämän alan unikeot heräävät tunnistamaan vaaran.

      • .....112

        Tämä porukka koulutetaan Medvedevin ja Putinin kuvien alla, on ollut lehdissäkin juttua.

        Propakanda koulutuksen pääaineena, niinkuin uskoa saattaa.

      • Satu*
        .....112 kirjoitti:

        Tämä porukka koulutetaan Medvedevin ja Putinin kuvien alla, on ollut lehdissäkin juttua.

        Propakanda koulutuksen pääaineena, niinkuin uskoa saattaa.

        on korutonta kertomaa tästä aiheesta.
        Nyt jo 20 000 nuorta osallistuu noihin leireihin, joissa pidetään hauskaa ilman viinaa.
        Kaikkea muuta saakin harrastaa, mutta alkoholi on ehdottomasti kielletty.

        Halutaan 15 vuoden kuluttua valtaan astuvia uusia johtajia, jotka jatkavat
        Putin - Medvejevin jinjaa.

      • vapaa ajattelija
        Jopel kirjoitti:

        Yksi Venäjän asioista tavallista enemmän tietävä ystäväni kertoi, että niihin Nazi-porukoihin pakkovärvätään kodittomia lapsia, joista manipuloidaan johtajien kuvien alla uskollisia sotureita.
        Ohjelmaan kuuluu historian vääristeleminen ja muiden valtioiden mm. Suomen haukkuminen.

        Toivottavasti meidän tämän alan unikeot heräävät tunnistamaan vaaran.

        sitten voivat tehdä? Jatkaako samaa linjaa kuin ennenkin? Nato olisi parempi vaihtoehto, jos noin ajatellaan!

      • puolustamaan
        Satu* kirjoitti:

        on korutonta kertomaa tästä aiheesta.
        Nyt jo 20 000 nuorta osallistuu noihin leireihin, joissa pidetään hauskaa ilman viinaa.
        Kaikkea muuta saakin harrastaa, mutta alkoholi on ehdottomasti kielletty.

        Halutaan 15 vuoden kuluttua valtaan astuvia uusia johtajia, jotka jatkavat
        Putin - Medvejevin jinjaa.

        isänmaata, suurta ja mahtavaa Venäjää.

        Pitäsiköhän Suomessakin alkaa kouluttaa nuoria puolustamaan Suomea.
        Sitä ei Suomessa enää tunnuta ollenkaan osattavan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1515
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe