Jotkin uskonnot ( eli sanaa tulkitsevat ihmiset) katsovat,että mies on naisen pää ja että tämän vuoksi miehellä on taloudellinen valta ja hän määrää sekä pitää liiton ulkopuoliset sosiaaliset suhteet hoidossaan. Nainen sen sijaan häärää kotona ( ja myös ansiotyössä), päättää mm. ruokaostoksista, puhtaanapidosta, sosiaalisista yhteyksistä vaikkapa sukulaisiin, hoitaa lapset ja miehen hyvinvointia. Näin on paikoin Suomessa edelleen johtui se uskonnollisesta suuntauksessta tai liiton arvoista yleensä. Tasa-arvosta ei oikein voi puhua. Tietenkin on myös liittoja, joissa päätetään ja toteutetaan yhdessä asioita, mutta perinteinen malli voi hyvin edelleen.
Miksi naiset suostuvat tällaiseen järjestelyyn, sillä ei ainkaan luterilainen uskonto katso naisen olevan vähäarvoisempi kuin mies? Miksi perheessä nainen valitsee alistujan ja ikäänkuin palvelijan roolin eikä pidä itseään samanarvoisena kuin mies? Jos elät liitossa, kuka teidän perheesänne määrää kaapin paikan ja rahojen käytöstä vai päätättekö yhdessä? Kun menitte yhteen, keskustelitteko, miten talous hoidetaan ja mistä kumpikin pitää huolta, jaoitteko työt? Onko mies perheen pää edelleen?
Miksi naiset suostuvat tällaiseen järjestelyyn, sillä ei ainkaan luterilainen uskonto katso naisen olevan vähäarvoisempi kuin mies? Miksi perheessä nainen valitsee alistujan ja ikäänkuin palvelijan roolin eikä pidä itseään samanarvoisena kuin mies? Jos elät liitossa, kuka teidän perheesänne määrää kaapin paikan ja rahojen käytöstä vai päätättekö yhdessä? Kun menitte yhteen, keskustelitteko, miten talous hoidetaan ja mistä kumpikin pitää huolta, jaoitteko työt? Onko mies perheen pää edelleen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nuoret tekevät perheen eteen töitä ja perheen ja kodinhoitamista eteen yleensä yhtälailla hommia. Ja onneksi nykyisin jo vallitsee aika lailla tasa-arvo miehen ja naisen välillä. - Eipä ollut vielä minun nuoruudessani; kyllä se oli ensin lapsuudenkodissa isä, sitten avioliitossa mies, mutta kyllä me tytöt ja naiset aloimme jo kovasti muuttua 60-luvulta tasa-arvoisempaan suuntaan. - Kas, miksi jaotella perheessä tai työelämässä miesten ja naisten töitä?
Suomessa useinkaan tasa-arvokysymys. Suomalainen nainen on kautta aikojen työskennellyt miehensä rinnalla ja uskon miestemme arvostavan sitä.
Omissa liitoissani emme ole koskaan erityisesti jakaneet töitä ja vastuualueita, vaan on toimittu yhteisen hyvän eteen siten kun se luontevimmin käy. Itse pidän miehistä joiden kanssa ei tarvitse edes keskustella siitä, kuka on perheen pää. "Roolini" ei kuitenkaan olen alistujan ja palvelijan rooli, (eikä rooli ollenkaan).
Pidän tietenkin itseäni samanarvoisena ihmisenä, mutta en voisi kuvitellakaan eläväni miehen kanssa, joka ei suhtautuisi minuun naisena, fyysisestikin heikompana.
On joskus ollut keskustelun aiheena.
Myös luterilaisuudessa!
Kuuluu samaan sarjaan kysymyksesi kanssa!
Miksi pitää jonkun määrätä?
Perheyhteisössä kukin hoitaa itselleen parhaiten sopivat asiat.
Tasa-arvovouhotus on minusta suistunut sivuraiteille jo ajat sitten.
Aikanaan vaimo hoiti ok-rakennuksen tarvitsemat eristeet, tiilet, keittiökalusteet, kaakelit, klinkkerit ja toimi hanslankarina ja vastaavana mestarina 2,5kk.
Hoiti myös vuosikaudet perheen rahaliikenteen, tuloja lukuun ottamatta.
Emme koskaan keskustelleet kaapin paikasta tai työnjaosta.
Minulle oli itsestään selvä että minä vastaan perheen kaikkinaisesta turvallisuudesta, ml. talous.
Jo työttömyysaikana ja tietysti myöhemminkin, minä olen hoitanut ruokahuollon ostoksista tiskipöydälle.
Olen pitänyt kunnia-asianani huolehtia loma-aamuina vaimon herkkuaaimiaisesta.
Kotona se on ainoa ateria jonka hän hoitaa itse.
Siivousaskareet ovat jakutuneet fyysisten ominaisuuksien perusteella.
Jotain perinteistäkin on.
Vaimo hoitaa kaikki merkkipäivämuistamiset, joulu- ym. lahjukset jne.
Tasa-arvovouhotus on tarpeetonta.
Kahden ihmisen taloudessa ei äänestysmenettely toimi vaan jonkun on viime kädessä otettava vastuu.
Siis minun!
Rinnakkaiset kortit.
Vaimo seuraa pankkien tiliotteita ja luottokorttilaskuja.
Minun ei tarvitse kiinnostua.
En ole koskaan seurannut hänen rahankäyttöään.
Tervejärkinen ihminen on osannut elää tilanteen mukaan. Myös niukkoina aikoina.
Eikä sekään ole merkki alistumisesta että ilmoitti helteiden vieneen enimmän innon "seurustelulta".
Minusta lähestyy parisuhdeterrorismia!
mieleen että toinen puolisoista on jotenkin jälkeenjäänyt älyltään jos häntä täytyy määrätä ja joka asiassa olla nenästä vetämässä.
Meillä määrää kumpikin sukupuoli, itselle kuuluvista asioista.
Puolin eikä toisin.
Mutta mielestäni voi tehtävät jakaa sen mukaan mitä kukin paremmin osaa.
Minä osaan tehdä paremmin ruokaa ja leipoa kun mies, osaan siivotakin paremmin, mutta katson läpi sormien jos mieheltä ei mene aivan odotusteni mukaan.
Mies tekee raskaat työt, remonttihommat, auton ja muiden koneiden korjaukset, kaikkea mitä minä en osaa.
Ei siinä määrilystä ole kyse vaan luontevasta yhteiselosta tasa-arvoisina.
Me olemme jo sen ikäisiäkin, että yhteistyön luulisi sujuvan.
Kotityöt kai kuitenkin on nuorempien parien suurin riitojen aiheuttaja. Työtä taitaa olla nykyään enemmän kuin meillä oli silloin kun lapset olivat pieniä. Lapsiperheissä etenkin kannattaisi tehdä selkeä kirjallinen työnjako, vaikka ihan "lukujärjestys" jääkaapin oveen tai johonkin. Ja ehdottomasti lapsille myös tehtäviä.
Lukujärjestys!?
Ei jukopliuta!
Se jos mikä johtaisi riitoihin.
Kyllä hommat täytyy hoitaa tilanteiden mukaan eikä lukkariin nojautuen.
Tuohan johtaisi "vaihtokauppaan" ja riitelyyn.
Se tekee joka on tilaisuudessa.
Perusajatuksena kumppanin elämän helpottaminen. Pitäisi riittää.
Penskojen opetus kotitöihin ja vastuun laajentaminen iän karttumisen myötä lienee itsestään selvää?
tilanne, jossa on kotityöt on jo jatkuvasti aiheuttanut jonkinlaista hankausta tai peräti riitoja. Ja yhteinen sopuisa "palaveri", jossa asioista yhdessä sovitaan.
"Se tekee joka on tilaisuudessa" on päivänselvää meille ja monille muillekin, mutta useimmille ei ole pahitteeksi jos on jonkinlaiset raamit ja aikataulut. Etenkään lapsille. Ja kun ei niitä tilaisuuksiakaan välillä tunnu työssä käyville vanhemmille olevan riittävästi.
Perusajatuksena kumppanin elämän helpottaminen on varmasti mielessä useimmilla, mutta toteuttaminen käytännössä on lapsiperheissä haastavaa. Kahden aikuisen huusholli on aivan eri asia.
Oli aina tasaarvo, hoidin kumminkin suuremmat ostot talot ja kiinteistöt samoin sijoitukset maailman pörsseissä nyt näin yksin ollessa voi vain kysellä seiniltä, kyllä sieltäkin vastaus "tulee".
Erittäin vaikea kokea, meidän ikäisten olleen epätasa-arvoisia? Sekä omat liittoni, että ystävien, tuttavien, olen kokenut hyvinkin tasa-arvoisiksi.
Se tekee, joka kerkeää, osaa.
Rahoista ei koskaan ollut mitään riitoja, satuin hallitsemaan paremmin tuon ekonomian,joten jäi kontolleni.
Matkustimme yhdessä, että erikseen, omissa kaveriporukoissa. Niin talvisin, kuin kesäisin.
Aika kummallinen aloitus mielestäni 60 ikäisille?
Päättää!
Myötäkulkijaa ei tarvitse määrätä koska hän ymmärtää oman etunsa ja päätösteni terkoituksenmukaiset perusteet.
Parisuhteessa en ole koskaan riidellyt.
Jos kumppani on ollut eri mieltä niin hän on ollut se riitapukari.
Yksinkertaisista asioista ei pitäisi tehdä turhan monimutkaisia!
Sen asemesta pitäisi mielestäni puhua reviireistä ja niihin liittyen työn-, päätöksenteon ja vastuun jaosta!
Tasa-arvokeskustelu johtaa helposti rajojen vetämiseen, työlistoihin, "omiin" rahoihin, vuorojärjestelmiin yms. riidan lähteisiin.
Yhtenä esimerkkinä epätasa-arvosta en malta olla mainitsematta erästä tuttavapariskuntaa jonka rouva tavoitti miehensä juhannusyönä rantahietikolla sananmukaisesti "rysän päältä"!
Myöhemmin ilmeni että episodin jälkimainingeissa suunnilleen kaikki kotityöt olivat siirtyneet heikkoluontoiselle herralla.
Jos rouva sattui tekemään jotain niin se oli jo kukkien paikka.
Olet aivan oikeassa ja arvostan kirjoituksiasi. Tasa-arvo on tietenkin arvo joka johtaa perheen parhaaseen tulokseen kaikessa sen arvoissa.
muija tietty!
Lakanoiden välistä tätä maailmaa on johdettu.