sinussa? Oletko spontaaniluonne vai ehkä enemmän sellainen harkitseva....Itse mietin tätä omaa sponttaanisuuttani jälleen kerran...että, ei hitsi....Tuolla Teon ketjussa eilen kerroin että, lähdemme illalla vielä ilta kahville "mökille"...Nooh...tämä "mökimmme" on tavallaan sellainen avoin tila kaikille joilla tuo vene siinä laiturissa...kaikki eivät kuitenkaan ole tämän kerhon jäseniä....Eilen siinä sitten iltanuotiolla yksi uusi perhe jotka olivat hankkineet tällaisen aika mahtiveneen jolla pääsee myös tämän Suomen lahden toiselle puolelle tuli sitä mökkiä ihmettelemään lähemmin, olivat luulleet että, siinä asuu joku...Nooh. Tämä mukava viroraisperhe heti siinä että, hekin saattaisivat tähän liittyä mukaan tämän kerhon toimintaan....Ei kun meikäläinen heti tämän mukavan rouvan kanssa (idea hänen) järjestämään sitten yhteistä illanviettoa)))) tänne mökille jäsenille...Tämä tyyppillistä minulle spontaanisuus....Siis tarkoitus oli mennä vain kahville ja vähän paistaa makkaraa. Tehdä snadi nuotio... Ei muuta.. Vitsi kello oli pitkälti yli 2 yöllä kun meikäläinen pääsi nukkumaan...sillä olihan sitä vielä jäätävä höppöttämään mukavan naapurin miehen kanssa joka parvekkeella....Nyt on kuuma;)) eikä kerrostalossa saa nukutuksi.... Tapahtuuko Teille muillekin näin?))) Ennenkuin tuonne "mökille" olin jäänyt tässä pihassamme suustani kiinni...;))) ja lupautunut että, tokihan minä tulen ensiviikonloppuna grilli-iltaan mukaan..jos, muu perhe ei osallistukaan...Joskus ehkä ei pitäisi lainkaan poistua himasta;))) Siis en millään kyllä nyt sillä päällä että, mitään ylimääräistä touhostusta edes jaksaisin...mutta, tämä spontaanisuus sitten:....Hyvä idea, hei!!;)))
tsau:Friidu
tsau:Friidu
Vastaukset 33
Vanhimmat
löytyy minustakin, joskus vähän liikaakin. Innostun uusista ihmisistä ja asioista, ehdin luvata
ja sopia ties mitä, sitten tulee takapakkia ja taas harmittaa, että pitikö olla niin innokas.
Vähän kun oppisin ensin miettimään ja harkitsemaan, säästyisin monelta harmilta.
Mutta kun olen tämmöinen normaalia eloisampi tyyppi, ei sitä aina pysty itseään hillitsemään :))
vähän tämä innokkuus ja spontaanisuus ....ei himpura...joskus, pitäisi olla vain hiljaa;))) Nooh...tämä virolaispariskunta sitten...tietysti piti siitäkin mennä kertomaan kun itse Viron ystävänä kuulun tähän SVYL:n paikallis seuraan eli Tallinna-Helsinki seuraan...tällä seuralla kun Laajasalossa on toimintaa...että, ovatko tietoisia? tästä...asuneet täällä 20 vuotta;))) Ajatus lähti aivan spontaanisesti siitä kun kertoivat ajavansa 1,5 tunnissa tällä hulppealla veneellä Tallinnaan)))...vitsi tämä pää....pitäisi laittaa vaihtoon....Nooh, sitten kun eivät tästä seurasta olleet tietoisia...niin meikäläinen...MINÄ kyllä voi toimittaa yhteystiedot ja materiaalit;))) varmasti tapaamme uudestaan täällä....;))
Pirskatti naapurin mies lähtösin Savosta....ja siellä hänen lapsuutensa perhe sitten kalastanut muikkuja siis ammattiveneellä sivuelinkeinonaan ja viljelleet samalla....Kohta olen jossain hitsin veneessä:))) muikkuja pyydystämässä tietysti...Jostain syystä oma mieheni ei pysy aina mukana....:))) Pakenee viisaasti paikalta kun alan keskustelemaan;))) Kiiruhtaa autoon....hän ei osallistu tähän jostain syystä:)))
tsau:Friidu
lahja, kun oppisi joskus pitämään suunsa kiinni, mutta sopii epäillä, ei tule tapahtumaan ;)
Mulla on kyllä hyvä juttu, kun näen ihmisiä aika harvoin, joskus menee useampi päiväkin, etten
pääse hölöttämään ja lupailemaan mitään, ellen sitten puhelimessa, onnistuu se siinäkin, valitettavasti:
"Juu, kyllä me tullaan käymään, ihan pian", kyläpaikkalista alkaa olla kilometrin mittainen, eikä mihinkään
tule lähdettyä. Sitten saa taas hävetä, kun toiset odottavat ja kyselevät.
Joo, mene vaan muikkuja pyytämään, kiva harrastushan sekin on, opit jotain uutta ;))
oli nämä ihmissuhteeni siis miespuolisiin kavereihin ja toverihin juuri tästä syystä toisinaan vähän sotkussa;))) En tiedä miten onnistuikin sähläämään vaikka aina tarkoitin pelkästään hyvää kaikille...Nyt kuitenkin pitäisi jo järki sanoa..että...jotenkin...ei pakko AINA innokkaasti olla lähdössä kaikkeen mukaankaan...Onneksi tämä naapurimme ovat samanlaisia hölöttäjiä..joten olen ehkä turvassa toistaiseksi;))) Ei himskatti yksi leskimies..riittää olkoon se nyt omani...;))) Leskimiesten kanssa ei ehkä syytä lähteä fisuun...;))) Lisää sotkua...;)))
tsau:Friidu
nyt yksi homma väliin, kun ei päästykään Kolille pihaa siivoamaan.
Ehdin jo kyytiä sulta pyytää, kun tästä ohi ajelet, minä olisin odottanut tien laidassa
moottorisahan kanssa.
No, eiköhän meillä puuhaa riitä muutenkin, spontaaneilla tyypeillä ;))
eihän meistä kukaan mene takuuseen...joskus kun oikein turhaudutaan tähän kaikkeen;))) jälleen niin sitten....eiku Kolille..
tsau:Friidu
spontaanisuudestaan ja siksi on joutunut joskus myös vaikeuksiin. Kerran silloisen Hesperian yökerhossa annoin ehkä vähän liian voimakkaat aplodit sveitsiläiselle rumpalille monikansallisessa yhtyeessä. Tauolla hän ilmestyi pöytääni ja ilmeni, että homomies yritti tosissaan iskeä minua.:-D))))))))))
en ihan kaikkea höhlä juttujani edes muista...Toivottavasti öhöh...ei siis moni muukaan. Tuntui hyvältä kun nämä kaksi pihamme vakioasukasta sanoi minulle...olet jotenkin niin tarpeeksi Dorka että, olisi kliffaa jos tulis joukkoomme mukaan....Jotekin tuntui että, minut toivotottiin näin samalla Tervetulleeksi himaan;))) Vastasin vaan että, olen kyllä tarpeeksi Dorka...kiitti.;))) Tämä dorkuushan on sellainen jota vaikea selittää muille Stadilaisille itselleen se on samaa kuin Onnellinen olotila;))) Vitsi nyt joku varmasti polttaa hihansa;)))) tästäkin...selostuksesta...
tsau:Friidu
Miksi? Dorkuus on hieno piirre ihmisessä.:-D)))))))))))
joku ottaa tuon sanan haukkumisena...vaikka se itseasiassa kovin kunniallista jos toinen Stadilainen niinkuin tämäkin mies sanoi minulle...olet samalainen dorka kuin minäkin;))) Varsinkin kun äänessä oli pehmeää hellyyttä ja silmäkulmassa sitä jotain ilkikurista ja hyväntahtoista hymyä...;)))
tsau:Friidu
kahta lajia: tosi dorkuutta ja sitten on "dorkuutta".:-D))))))))))))
oikeesti sählää ei välii....iloisesti ne menee sekaisin kumminkin..jostain syystä aina.
tsau:Friidu
kun hyvä avaus! :)
Tulee tylsä vastaus, koska hankala keksiä käytännön esimerkkejä.
Jossain asioissa voin olla yllytyshullu.. ei kun mukaan vaan.. mut jos johkin päättömään menee mukaan, yritän ainakin oppia oleen katumatta.
Sitte taas on asioita, joita harkitsee.. siinä on se huono puoli, että hyvä idea voi jäädä toteuttamatta täysin, kivoja kokemuksia kokematta..
Hitsi, voiko tuota ympäripyöreämmin enää sanoo ;))
on parempi jos osaisi olla innostumatta...;))) Koska niitä asioita voi tulla liikaa;))) jotka pitäisi sitten myös toteuttaa...Anceli tuolla viisasti tästä puhuikin....siis jostain huonosta omatunnosta tai jotain..vastaavaa;)))
tsau:Friidu
Nyt en enää oo varma, vastaanko edes asiaan.. ;)
Tuli mieleen tavallaan pari esimerkkiä, että välttämättä suht' tärkeissä asioissa ei tuu kovin harkittua..
Oon hankkinu kulkuneuvon ja kämpänkin melko hätäisesti aikanaan. Etenkään kulkuneuvon kans ei ois ollu
mikään kiire, ja kämpääkin ois voinu katella pidempäänkin.
Niin, ja toi ei tosiaan tarkoita, että mulla ois hynää tuosta vaan ostella ;)
No, onneksi, kumpaakaan en oo rankasti katunu..
Tuossa toisaalla oli työjutuista. Myös joskus vaikea kieltäytyä, jos väestä pulaa, se voi olla toisaalta myös
tunnollisuutta..
jostain syystä aina hätäinen...Nyt harmittaa kun ihan hyviä avioliittotarjouksiakin sitten jotenkin hätäisesti tosta vaan päätettyä että, en minä:))) Paras hylkäämispäätös jonka itselleni muka järkevästi vielä selitin oli sellainen kun mies jonka kanssa piti sitten astua askel pidemmälle...elämässä...oli tämä: Hän rakasti torvimusiikki minä en..;)) hän unelmoi neljästä lapsesta...minulle sellainen yhtälö oli kauhistus...Mielikuvitus kun pääsi valloilleen neljä kirkuvaa lasta auton takapenkillä ja torvimusiikki soi autoradiosta....a p u v a....silloin läksin taas..:))) ei tästä suhteesta olisi mielestäni voinut kehittyä onnellinen ei mitenkään;))) kaikki katastrofin ainekset jo valmiina...
tsau:Friidu
Että oot ollut karanttu ;)
Sua sitte kosittu monet kerrat!?
Ihania (=kilttejä,mukavia) poikia kyllä nuorena tapasi, mutta aika pitkään tunsi olevansa liian nuori, ja halusi aina uudelleen vapautensa. Se vaan ei tuntunut luontevalta sitoutua kuin vasta reilusti yli kakskymppisenä, silloinkin mies oli kokeneempi, vanhempi.
Tämä sitten kesti noin 20 v..
Edesmennyt äitini tapasi sanoa "luu valitsijan käteen jää".. tiedä sitte.
Mutta se jonkinlainen oman vapauden tarve on edelleen jäljellä, ja monilla miehillä meidän iässä kokemusta petetyksi tulemisesta, vai mistä johtuu, että aika vaikea saada luottamusta..
ollut kranttu...;))) mutta, ajattelin mikemmin niin....minua ei tosissaan kukaan oikeasti rakastaa;))) sen miehen täytyy olla jotenkin erehtynyt...En uskaltanut aviotua kuin vasta 30 vuotiaana...;)) Lasten saaminen tai ajattelemin että, minustako mutsi? Oli pelottava ajatus...sitä ennen...
tsau:Friidu
täytyi välillä poistua pihalle kastelemaan kukkia;)) niin..ehkä tuo pettyminen siinä se perussyy...luulisin..Tietysti on vaikea luottaa jos, tuo luottamus toiseen on mennyt sen jälkeen..uudelleen...
En itse ajattele enää niin että, ikään kuin valitsimme jonkun...vaan enemminkin niin että, täällä elämämme aikana kohtaamme juuri meille tarkoitetut ihmiset...uskon tähän vahvasti että, kaikella kokemuksella minkä saamme, ihmisiä joita tapaamme kenen kanssa elämän jaemme...on tarkoitus opettaa meitä johohinkin en tiedä mihin;))...tai jotain....emme ole täällä turhaan...emme opi täällä mitään turhaan;)) Ei voi jotenkin olla niinkään että, olisimme täällä ikäänkuin turhaan sähläämässä;)) jokin merkitys tällä oltava...mikä...ei ole selvinyt vielä itselleni;))) jotain hyvin positiivista se kyllä on...
tsau:Friidu
Juu, kyllä spontaanisuutta löytyy täältäki, onneksi on jo hiukan hidastunut nämä extempore tempaukset:))
Innostun joskus tosi helposti, enimmekseen ei edes oo kaduttanu, ne on olleet aina niitä hauskempia kokemuksia.
Mut työ vie niin voimat nykyisin, ettei enää kovin hanakasti innostu, joskus kyllä:))))
Viimeisin juttu on tänäiltana edessä, joka liittyy tänän työhöni.
Meillä oli hankala tilanne edessä, mistä saadaan kahdeksi yöksi toinen hoitaja, näin miten vaikea tilanne oli, sitten suu laukaukaisi tietysti, että voisin vaik tehdäkki): No, miulla omat kaksi yötä, ennen näitä ongelmaöitä, joten neljä yötä nyt edessä): Pitipäs mennä laukomaan):
Mut onneksi saan neljä vapaata, ja maanantaina lähdetään pariksipäiväksi laivalle:))))
syntyvät elämästä juuri tästä innokkuudesta;)) on minullakin vauhti hiljenyt...ei jaksa enää...samanlailla kuin vaikka 10 sitten...Miehen kanssa naureskeltiiin sellaiselle yhteiselle muistolle kuinka saisemme silloisen koiratarhamme ihmiset ikäänkuin innostumaan siivoustalkoista (tämän tarhan)....nooh tarkoitus oli silloinkin että, olisimme vain kokoontuneet muuallakin kuin aina siinä tarhassa näiden koirien kanssa. Alueella kun oli mahdollisuus kesäisin alueen asukkaiden myös avogrillillä grillata...ja viettää yhteistä iltaa..
Kaikki meni siis niin totaalisesti pieleen kun olla ja osaa... Ihmiset innoistuivat että, siivotaakin samalla tämä koiratarha jätöksistä....nooh, jouduimme itse lähtemään sisareni luokse siksi päiväksi ja illaksi karkuun...ettei sinne siivoustalkoihin olisi tarvinut mennä menettämättä kasvojaan...Jotenkin sitten jouduimme kyllä täällä Rakennus- ja puisto-osastolta hakemaan siis nämä haravat ja jotku säkit...Kaupunki sitten tarjosi kyllä jotain...ylimääräistä myös innokkaalle talkooväelle...mutta, itsellemme ajatus kesäkuumalla jostain tällaisesta hommasta...oli kyllä ylitsepääsemätön...silloin.. ja hitsi vie on vieläkin;)))
tsau:Friidu
Olen joskus turhankin ennakkoluuloton, avoin ja hyväuskoinen.
Eipä siinä mitään kun sen tietää.
Elämäni sulostuttaja pyrkii joskus toimimaan uteliaisuuteni hillitsijänä.
Manauksia, putkaa, linnaa vankeutta tai ainakin sakkoja.
Ei sentään.
Jotkut kokevat minut varmaan tunkeilevana. Se on heidän migreeninsä.
Armeijan kantakortti: Vilkas ja helposti kiihtyvä! Mitähän tarkoittaneekaan?
Soveltuvuustestit: Nopea, tehokas toteuttaja.
Työurani: Haalariduuneja ainakin parikymmentä.
Muutama valtakunnan vaihto.
Toimihenkilönä 7 vakitusta työpaikkaa muutamalla eri paikkakunnalla sekä 10 pätkätyötyötä eri paikoissa.
Syynä vakituisten työpaikkojen vaihtoihin oli mielikuvituksen ja kekseliäisyyden loppuminen ja ikävystyminen.
En myöskään ensimmäistä paikkaani lukuun ottamatta, pyytänyt koskaan palkankorotusta.
Minusta oli alentavaa kuunnella selityksiä.
Vaihdoin parempaan.
Tyttäreni varoitus hänen opiskelukavereilleen: Älkää välittäkö iskästä! Se saattaa sanoa mitä tahansa.
Onneksi iltaruskoni lämpö on temperamenttinen ja joustava.
Koskaan ei ole valittanut minun porukassani ikävystymistään!
kuullosta tämä tarinasi...samoja elementtejä kuin omassakin elämässäni..Olen kyllä YRITTÄNYT että, elämä pysyisi paikoillaan ja aina ihaillut ihmisiä jotka ikään kuin tähän pystyvät....Samoin minullakin käynyt työpaikkoja tuli nuorempana vaihdettua ihan siksi...että, kävi tylsäksi...jos työn oppi....niin aina ajatus että, tässäkö tämä...tulla tänne tästä päivän jälkeen aina 8-16...Monesti sitten tämä oli vaihdon syy....Nytkin haaveilen vielä että, se joku hitsi nuoruuden unelma toteutuu tämä oma kahvila jossain Latviassa, Liettuassa, Puolassa tällä kertaa vielä toteutumatta;))) mies vähän streenssaantuu järkevänä...taas tästä......ja minunhan kuuluisi hihkua nyt....olen tullut himaan;)))eikä haaveilla jälleen muutosta..jonnekin aivan tuntemattomattomaan ja mitä omituisempaan paikkaan? Näköjään sen parempi...
Täysin vastakkainen on mieheni....sellainen elämään rauhallisesti suhtautuva.ja aina järkevästi kaikki punnitseva...Tämä kyllä joskus vähän ärsyttää;))) kun haluaisin että, hänkin olisi samalainen kun olen itsekin...;)))
tsau:Friidu .
on aika harkitsevainen ja varovainen. Tänään tein tosin hyvin rohkean ja pienellä viiveellä Vajaat 32 v.) spontaanin teon: miu heitti pois miun hääpuvun ja hunnun.
Niin monen kertaan olen muuttanut...että, aika paljon olen surutta heitellyt matkanvarralle pois tavaroita..Ensimmäinen aviomieheni oli samanlainen...nyt tämä tarina naurattaa mutta, jostain syystä ei silloin ihmetyttänyt eikä myöskään naurattanut yhtään...hänelle tuo hänen kitaransa oli kaikki...muusta ei väliä...Nooh, nuorenaparina sitten olimme juuri menneet naimisiin...ja ajattelin aika pian ei tästä mitään tule;)) Otin yhteisestä kodistamme ainoastaan vauvanpinnasängyn ja patjan ja vaatteita tietysti mukaani...ja nyt riitti tätä avioliittoani...muutin sisareni luokse kunnes sain itselleni UUDEN asunnon ja huonekalut sinne...nooh, emme eroneet sillioin vielä ....mies tuli perässä. Jätimme kaiken taakse ja aloitimme uudestaan. Vanhat huonekalut jäivät sinne vanhaan asuntoon ja kaikki siihen asti hankkimamme tavarat;)) Siitä jo niin kauan etten muista mihin tuo tavaramme sitten saimme..tähän täytyy laittaa että, tämä tapahtui melko heti kun olin olimme menneet avioon;))) Ainoa mikä hän otti mukaansa oli tämä kitara itsensä lisäksi;)))....Hän sanoi aina minulle että, niin kauan kuin tuo kitara on silloisessa kodissamme kirjahyllyn päällä...minun ei tarvitsi olla hänestä huolissaan....hän kyllä palaisi aina reissultaan luokseni takaisin...Näinkin toimikin...
Vasta nyt tässä iässä tavarat ovat alkaneet seurata minukin muuttojen mukana.. Vaikka sitä mieltä olen matkulaukku riittäisi hyvinkin muuttoon...ja paksu lompakko;)))
Muistan kun erosimme ja tuo hitsin kitara sitten myös häipyi myös....Tuntui kuin osa sieluani olisi lopullisesti kävellyt ovesta ulos palaamatta koskaan enää takaisin...;)) En tiedä mistä tuo kaikki tarmo silloin tuli..Enää ei ehkä tämä tempperamenttisuus ja nopealiikkeisyys kuului todella tuohon ikäkauteen ihan näin en enää toimisi... yhtä ylämäkeä muistaakseni tämänkin muuton jälkeen vielä kerran muutimme ennenkuin erosimme lopullisesti....Hän oli mies joka sai minut toimimaan todella päättömästi ja hyvinkin sponttaanisesti jostain syystä;))
Kirjoituksesi havahdutti.
Elämäni sulostuttaja on jäänyt spontaanisti vaihtamatta joten olenkin vanhanaikainen, jäyhä jököttäjä.
Nyt viimeisessä muutossakin ( samalla paikkunnalla ) se osa irtaimistoa joka mahtui nykyiseen asuntoomme, seurasi mukana.
tämä spontaanisuus myös siitä aika paljon että, aika suuri merkitys ajattelutavallani tähän joka asunnossa on ovi josta voi kävellä pois jos on paha olla....On ensimmäisen mieheni asuimme avoliitossa 7 vuotta....hän oli ollut naimissa;)) pitkään ja eronut.....ja ei lapsia...Minulle hän aina korosti että, muistaisin tämän seikan...missään suhteessa ei pidä ns. roikkua jos on pahalla olla aina on tuo ovi mistä voi kävellä rauhassa pois ja aloittaa alusta....Nooh...aikanaan sitten lähdin hänenkin luontaan....Ehkä tämä viimeinen suhteeni on nyt sellainen että, vain kuolema saa meidät erilleeen....ei se kummankaan halu erota...toivon niin...Kyllä minullakin parissa viime muutossa jo täynyt tilata tällainen iso muuttoauto:)) mutta tähän tavaraan suhtaudun niin...että, siihen ei pidä kiintyä liikaa...Enemmänkin syytä kiintyä ihmiseen joka sinulle tärkeä;)
tsau:Friidu
Monen mummelin lastulevyihin rakastumisen olisi saattanut estää sopivin välein tapahtunut ukon vaihto.
Tuttavapiirissäni on useampikin jo kuollut ja vielä elossa oleva joka ei pysty vaihtamaan asumismuotoa pelkkien tunnesyiden vuoksi.
Ok- asuminen on hankalaa ja tapahtuu ulkopuolisen avun varassa mutta muutto helpompaan on ajatuksena mahdottomuus.
Johtopäätös: Ukot vaihtoon niin muutto tarkoituksenmukaisempaan asumismuotoonkin helpottuu!
tämä kun sitä asuntoaan ei tavallaan ole koskaan omistanut;)) luo ehkä erilaisen suhteen koko asumiseen...se hyvä puoli vuokralla asumista on...mutta, tiedän silti monen ajattelevan kyllä näin..ja itsekin näin...Koti aina siellä missä kulloinkin asun ei tuo suhde omistanko seinät...Tärkeintähän on se tunne-ilmasto siellä himassa ja ihmiset jotka jakavat elämäsi kanssasi....ei seinät;)) sinnällänsä...Tähän vanhaan teesiin: että tiilitalossa missä asuu isä, äiti ja kaksi lasta ja onnellinen perhe....kun en ole koskaan oikein uskonut;)) Ehkä näin myös nuoruudessani kun omat vanhempani asuivat pitkään ensin vuokralla ja sitten hankkivat omistus-asunnon. näin myös..mitä se oli...Minusta he olivat onnellisimpi silloin kun lapsuuteni perhe asui vuokralla;)) Ehkä tämän takia itse en ole koskaan ajatellut niin että, omistus-asunto olisi sitten se autuaaksi tekevä vaihto-ehto...parisuhteessa...Tuohon levottomuuteen taas...ja asuinpaikan vaihtoon...en osaa vielä sanoa mistä tämä johtui...en osanut kotiutua tähän kyllä vaikutti myös ensimmäinen aviomieheni hyvin paljon hänen tietynlainen levottomuus kun tarttui...nytkin vielä tekee tiukkaa..onneksi voi muuttaa sitten vain ajatuksissa;)))) eikä näitä muuttoja enää jaksa...samanlailla kun nuorena....kova homma;))
tsau:Friidu
Työpaikkoja ja paikkakuntia vaihdellessa oli vuokra-asuminen ainoa vaihtoehto.
Ne olivat aina työsuhdeasuntoja, ensin muodollista vuokraa, sittemmin verotusarvoa vastaan.
Penskojen lähestyessä kouluikää tuli omakotitalon hankinta vastaan.
Kakaroiden häivyttyä omilleen heti lukion ja intin jälkeen, alkoi kyseinen asumismuoto tuntumaan turhan vaivalloiselta.
Työttömyyden iskettyä aiheuttivat pitkät poissaolot myös omat järjestelynsä.
Muutimme vaivattomaan, ydinkeskustan kolmioon, omaan.
Emme ole haikailleet tuon rakentamamme ok:n perään vaan olemme huokaisseet helpotuksesta päästyämme siitä kunnialla eroon.
Tästä nykyisestä pois muutto ei ole todennäköinen ainakaan pariskuntana.
Väistämättömän leskeytymisen tapahtuessa henkiin jäänyt luultavasti muuttaa pois.
mukana...Olin myös itse kovin nuori 17 v...kun läksin maailmalle...enkä suoraan naimisiin..mutta, halu päästä omiin oloihin..oli suuri...Ensimmäinen asuntona oli tällainen mikä ei kauan kestänyt tämä kimppa;))) Muutimme kaikki kolme sisarusta vuokra-asuntoon jonka jaoimme...nooh oltiin samanikäisiä...Sieltä sitten muutin opiskelija-asuntoon..(en tosin ollut opiskelija enkä missään oppilaitoksessa edes kirjoilla...tuo asunto tuli vain syystä että, kuuluin poliittiseen nuorisojärjestöön...taisimme kaikki kuulua;)))...no sitten täytyi jälleen miettiä että, mihinkäs nyt..joten muutin alivuokralaiseksi väliin sitten asuin sisareni omakotitalossa hän kun oli mennyt naimisiin mutta muuttanut Tukholmaan miehensä kanssa..joten suostui pitäämään tästä talosta ikään kuin huolen sillä välin..(huolen ja huolen..mitä nyt kolme nuorta siihen pystyivät asuimme jälleen alivuokralaisena siis sisareni ja hänen miehensä talossa))..tapasin tuona aikana kuitenkin tulevan ensimmäisen mieheni....tässä opiskelija-asuntolassa....nooh...hän taas hankki itselleen täältä oman yksiön erottuaan vaimostaan...tämä muutto hänen luokseen piti olla väliaikainen ratkaisu jotenkin se venyi 7vuodeksi...sieltä suoraan naimisiin...ensimmäisen aviomiehen luokse...;))) sen jälkeen elämäni ollut sitten muuttoa;)))
Nuorena naisena ei koskaan palkka oikein riittänyt siihenkään että, olisi tuon asuntolainen pystynyt edes samaan....nämä alivuokralaisasunnot kun täällä oli sika-hinnoissa sillolinkin...oli vaan mietittävä että, mistä se katto taas päänpäälle...ja ainahan tuo järjestyi...
Yhden sellaisen ilkeyden muistan ikävä kyllä on jotenkin jäänyt ikävästi sydämeeni....minua pyydettiin muistamaan että, kun muutin tämän ensimmäisen mieheni kanssa sitten hänen toivomuksestaan yhteen...että, muistaisin että, mikään ei ole minun? Hänen äitinsä korosti tätä...muista kenen asunto on....mekö emme avioutuneet jotenkin se ilkeys todella satutti olin hänen poikansa kanssa en asunnon en voinut sitä nuorena käsittää tuota hänen lausettaan...Nyt aikuisena kylläkin hän oli huolissaan poikansa omaisuudesta;))) koska tämä oli jo kertalleen eronut.... nooh. ;))) ....Nooh....tämä opettanut sitten minua niin....että, sen jälkeen en koskaan ole sanonut itse tuleville miehilleni...jotka ovat sitten elämänsä kanssani jakaneet...että, tämä koti on yksistään minun.....vaan että, koti on yhteinen ja sen yhteisen leivän myös jaamme....;)) ja jos ero tulee....siitä lähdetään että, toinen saa rauhassa etsiä uuden asunnon itselleen....kadulle ei minusta olisi ketään häätämään....Sovussa on mielestäni aikuisten ihmisen siinä mielessä pystyttävä eroamaan....on sitten kysymys yhteisestä omistus- tai vuokra-asunnosta....ja tämä koti minkä sitten yhdessä rakenemme on molemmille tärkeä ja rakas...ei vain minulle....
tsau:Friidu
Piti tarkistaa, mitä spontaani ensin tarkoittaa: oma-aloitteinen, ohjailematon; vailla ulkoista syytä tapahtuva.
Tuo ilmenee mm. niin, että minulla ei ole ennalta määriteltyjä aikoja viikkosiivouksille eikä muullekaan, mutta siitä huolimatta siivoan, pesen pyykkiä jne. Ulkopuolelta tulee aivan tarpeeksi aikatauluja, jotka sitten ohjaavat minunkin elämääni, vaikka minulla on vaikeuksia ehtiä ajoissa mihinkään.
Jos innostun jostain, niin se innostus itsessään vie päämäärään. Tykkään yllätyksistä. Mieluiten tietysti iloisista. Tykkään myös jännityksestä, vauhdista ja vaarallisista tilanteista, mutta ne eivät ole pakkomielle jota ilman en voi elää. Täällä kotona lasteni kanssa minä elän melko vaatimattomasti omaa elämääni enkä voi valittaa. Hyvin ovat asiani nyt.
niin.:-D)))))