sitten tänne ruikuttamaan kurjaa oloani.
Eli siis, isäni on ongelma. Hän kehuskelee isovanhemmilleni kuinka hän tekee tässä talossa kaiken: Kitkee puutarhasta rikkaruohot, latoo puut, käy koiran kanssa lenkillä ja kuulostaa aivan siltä kuin olisin pelkkä laiska paska. Kun isovanhempani tulee kylään ja melkeen koko suku on paikalla he oikeen yhteen ääneen sanovat minulle, että "tekisit sinäkin joskus jotain, ei tämä ole mikään täyshoitola". Jälkeen vielä kuulen, kun isovanhempani kuiskailevat, että onpas siinä nyrpeä ja laiska tyttö. Asia ei suinkaan ole näin: minä tyhjennän tiskikoneen useasti, imuroin, siivoan, lenkitän ja leikin koiran kanssa. Tuntuu kuin isällä olisi pakkomielle solvata minusta kaikille jotain paskaa. Kun vaikka tätini kysyy, että mitä olen tehnyt, niin ennen kuin ehdin mitään sanomaan niin isä paukauttaa, että eihän se mitään tee, nukkuu ja on koneella vaan.
Kun ääneen ilmaisen, että en pidä jostain ihmisestä niin isä on siinä jo heti naaman edessä rääkymässä, että olisikohan sinussa se vika eikä aina vain joissain muissa. Ja kun en halunnut leikkiä 10 vuotiaitten kakaroiden kanssa koiraa (olen itse 15) sain kuulla, että ihminen tarvitsee ystäviä ja olen lapsellinen kun en voi suostua.
Siinä oli vuodatukseni tältä erää. Kiitos!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.