panttaaminen?

Onko muilla kokemuksia tai lähinnä apuja kaipailisin hieman alle 2kk tyttövauvan kakkaamiseen tai siis sen puutteeseen... Viimeksi kakka tullut n 2 viikkoa sitten. Tätä ennen viikon välein. Tyttö hyväntuulinen ja kasvaa hienosti (neuvolassa mitattu&punnittu). Soitin tänään neuvolaan ja mallasuutetta käskivät antaa, juottaa vettä, jumpata jalkoja kippurassa mahan päällä. Vauva on tähän asti ollut pelkällä rintamaidolla.
Mitä siis tehdä?
4237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse en suosittelisi mallasuutetta. Ensinnäkin se tehdään viljasta, joka tulisi ottaa ruokavalioon vasta 5kk vanhana. Toiseksi siihen kehittyy toleranssi, ja näin ollen annosta on koko ajan lisättävä. Myöskään meidän oma lastenlääkäri ei mallasuutetta noista syistä suositellut.

Meidän vauva (nyt 7kk) on kärsinyt ummetuksesta melkein koko elämänsä. Hänellä parhaiten on auttanut veden juominen ja luumusose. Aloitimme lastenlääkärin kehoituksesta luumusoseen 3kk vanhana, vaikka muut soseet aloitettiin vasta 5kk vanhana. Se on meillä ollut kuin ihmelääkettä. Vettä olemme antaneet kuukauden ikäisestä. Kerran ummetus oli niin paha, että lääkäri laittoi Microlax-peräruiskeen. Se on se viimeinen keino. Myös Levolacia kokeilimme lääkärin ohjeistuksesta - kakka ei kulkenut yhtään paremmin ja kaupan päälle tuli hirveät ilmavaivat.

Kärsiikö vauvanne ummetuksesta? Meille ainakin on aina painotettu, että mikäli vauva ei itke kakkaa tehdessä, eikä sen tekeminen vie ikuisuuksia, ei ummetusta tarvitse edes hoitaa eikä kakkaustiheydellä ole merkitystä.

Kakkaonnea! :)

Äänestä

Meillä alettiin antamaan 2kk ikäisenä muutama teelusikallinen vauvojen luumusosetta tuttipullosta sekoitettuna korvikkeeseen aamuin illoin ja kakkavaivat alkoivat helpottamaan. Sitä ennen saattoi itkeä tunninkin ja vääntää tuskaisesti kakkaa...Vauva söi maitoluumumössön ihan nikottelematta, mutta nyt 3kk ikäisenä yritin antaa luumusosetta vähän lusikalla suoraan ja sylkäisi luumut ulos, joten maittoon edelleen sekoitellaan. Jotenkin meistä tuntui, että luumusose on kuitenkin enemmän luonnon tuote, kun nuo Levolakit ja muut mummojen ulostuslääkkeet...

Äänestä

Anna vettä. Jos jatkuu niin sitten vaikka luumusosetta. Helteet lisäävät nesteen tarvetta ja maito on liian "tujua" eli vesi auttaa silloin. Mallasuutetta en antaisi noin pienelle. Ja eihän siinä hätäää jos vauva ei ole tuskainen, pinnistele, kakkaa kovia papanoita jne.

Äänestä
  • Meille sanottiin silloin, kun lapsemme oli vajaa 2kk, ja kakkaa ei näkynyt viikkoon, että se on ihan normaalia tuon ikäiselle, kun vielä äidinmaidolla tai korvikkeella elää, soitin siis ihan lastenpolille, kun muualta ei saanut kunnon vastausta. Ja sanottiin myös, että joskus voi olla jopa 2vko ettei kakkaa tule. Että jos lapsi on normaalisti, eli oma itsensä, niin ei kannata heti olla tuputtamassa mitään luumusoseita tms. Vaan perus jumppaa (mitä aloittajakin kirjoitti) Mutta jos kakkaa ei ala näkymään 3viikon jälkeen, tai jos tulee muita oireita, niin sitten luumusosetta (ei kuulemma missään nimessä mallasuutetta), ja jos luumusose ei ala tehoamaan, niin sitten soittoa neuvolaan (tai lääkärille).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakkaaodotellessa kirjoitti:

Onko muilla kokemuksia tai lähinnä apuja kaipailisin hieman alle 2kk tyttövauvan kakkaamiseen tai siis sen puutteeseen... Viimeksi kakka tullut n 2 viikkoa sitten. Tätä ennen viikon välein. Tyttö hyväntuulinen ja kasvaa hienosti (neuvolassa mitattu&punnittu). Soitin tänään neuvolaan ja mallasuutetta käskivät antaa, juottaa vettä, jumpata jalkoja kippurassa mahan päällä. Vauva on tähän asti ollut pelkällä rintamaidolla.
Mitä siis tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu