Perintöveron oikaisu

Mummoni jätti sedälleni 50% omaisuudestaan. Isäni hän jätti perinnöttä tietyistä syistä ja jakoi toisen puolikkaan: minulle 2/5, veljelleni 2/5 ja pienimmälle siskolleni 1/5. Mummo kuoli 2007 vuoden lopulla ja perunkirjoitus oli tammikuun alussa 2008. Isäni vaati lakiosuuttaan täysimääräisenä ja jokaisen testamentissa mainitun henkilön sekä setäni siirtäessä perintönsä serkulleni, hänen allekirjoitukset lakimiehen laatimalle lomakkeelle. Kaikki ok siihen mennessä.

Setäni valittiin pesänhoitajaksi, koska jokainen luotti hänen taitoihinsa, olihan hän aikaisemmin riidellyt isäni kanssa pappamme perinnöstä. Pesänhoitaja setämme sai tiedon isän lakiosavaatimuksesta 31.1.2008 ja jokainen meistä allekirjoitti sopimuksen kyseisen kuukauden aikana. Maksoimme verottajan laskemat perintöverot kiinteistön verotusarvosta siinä luulossa, että isäkin on ilmoitettu osakkaaksi. Ihmettelin maksun määrää, mutta ajattelin, että tilanteeseen tulee vielä oikaisu sen myötä, kun setäni ilmoittaa pesänhoitajana verottajalle isän osakkuudesta. Asia unohtui pariksi vuodeksi, koska kiinteistöä ei saatu myytyä.

Tämän vuoden keväällä kiinteistö saatin kaupaksi ja myyntivoittovero voitiin panna maksuun. Mutta kas kummaa setäni laskelmissa ei ollut lainkaan isääni ja hänen vero-osuuttaan. Selvitin asiaa moneen otteeseen sedän kanssa, mutta hän ei tahtonut uskoa, että isänkin kuuluu maksaa ko. vero. Lopulta otin itse verotoimistoon yhteyttä ja johan alkoi tapahtua. Virkailija pyysi isältäni todistuksen osakkuudesta, koska heillä ei ko. papereita ollut. Aloin ihmetellä, miksi verotoimistossa ei ollut tietoa isän osakkuudesta, vaikka jokainen testamentin osakas tiesi asiasta jo tammikuussa 2008, myös pesänhoitaja setäni. Isäni maksoi myös myyntivoittoveron.

Setäni ilmoitti vain, että ei tiennyt miten olisi pitänyt toimia, kun hänelle tuli tieto lakiosavaatimuksesta tammikuussa 2008. Verottajalle ilmoitusaika on 6kk perunkirjoituksen jälkeen. Luotin kokoajan setääni, että hän osaa hoitaa asian oikein ja ajallaan, mutta kun ei. Soitin verotoimistoon, kuinka voin tehdä perintöveroon oikaisun. Vastaus oli aika epäselvä. Kaikkien oikaisua vaativien tulee yhteisesti ilmoittaa lomakkeella verottajalle muutoksen syy. Verottaja sanoi, että asia tuskin muuttuu, koska isääni ei oltu ilmoitettu osakkaaksi 6kk aikana v.2008. Toisin sanoen me lapset maksamme verot täysimääräisinä, vaikka isä sai jaossa puolet siitä, mistä maksoimme veroa. Lisäksi verottaja katsoo, että isämme on saanut lahjan meiltä ja joutuu maksamaan lahjaveron 29%.

Miten perinnön jako on voitu edes suorittaa myös isäni hyväksi, jos verottajallakaan ei ole ollut tietoa isän lakiosavaatimuksesta? Verottajan ja lakimiehen mukaan setäni olisi pitänyt pesänhoitajana hoitaa asia eteenpäin verottajan tiedoksi, mutta niin ei ollut tapahtunut. Setä ei kuitenkaan ole missään vastuussa asiasta, koska hän ei ole käräjäoikeuden hyväksymä henkilö tehtävään, eikä lakimies.

Lakimies sanoi, että ainut vaihtoehto on ilmoittaa muutoksenhaussa pesänhoitajan huolimattomuudesta ja omista intresseistä (perinnön saaja, mutta siirtänyt perinnön lapselleen). Silloin meillä olisi mahdollisuuksia saada muutos verotuspäätökseen.

En voi sanoa kuin että hyvät ihmiset, harkitkaa tarkasti kuka pesän asioita hoitaa.

Niin ja tulipa vielä mieleeni, että joutuuko isä maksamaan myös myyntivoitosta lahjaveron? Myyntivoittovero maksettiin käsittääkseni könttäsummana henkilötunnuksin ja isäkin oli siinä mukana. Ihmettelen, kuinka verovirkailija otti isän osakkaana mukaan tänä vuonna myyntivoittoveroa maksettaessa?! Ilmoitusaikahan oli se 6kk. Asiantuntevaa väkeä tuntuu olevan. Isä joutuisi maksamaan veroa jälkikäteen reilut 5000e. Jos oikaisu ei mene läpi ja minä sisaruksieni kanssa olemme maksaneet perintöveron testamentin mukaan ja isä saanut perinnön jaossa lakiosavaatimuksensa kokoisen summan. Tämän rahan verottaja katsoo lahjaksi meiltä lapsilta, koska setäni ei ole pesänhoitajana ilmoittanut ajallaan verottajalle isän osakkuudesta kuolinpesään.

Kertokaa, mitä oikaisuvaatimukseen kannattaa kirjoittaa.
01054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tolvanako kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu