Isot pojat kertoi, ettäetelämpänä Pohjanmaalla olisi aloittamassa toimintansa iso tanssikeskus. Pitääkö paikkansa ja jos pitää, niin minnehän olisi tulossa. Avajaisetkin pitäisi olla jo lähiaikoina. Miten on voinut hanke pysyä salassa.
Juttuako vain
Big Dance
3300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkin olen nyt kuullut jo monta kertaa tulevasta uudesta tanssipaikasta. Mutta siis minne ja koska ja kuka???? Paljastakaa nyt jotain!!!
Kuulin huhun, että Humppis alkaa järjestää megatansseja Ala-härmääs. Liput alkaen 17€. Hoikemmat halvemmalla. Kutsuja alkaa kuulemma sataa kohta mesen välityksellä. Määki oroottelen :)
Huhuja on ollut liikkeellä jo pitemmän aikaa. Osa huhuista on lähtenyt liikkeelle mahdollisesti sorsanpesän kaltaisista tilanteista. Myös on ollut juttua jonkun tanssipaikan muuttamisesta ympärivuotiseksi. Ja eikös etelämpänä rakenneta vanhaa paikkaa uuteen uskoon?
Vähän erikoiselta tuntuu, jos Seinäjoen alueelle olisi suurlavahanke, koska alueella on mielestäni varsin kattavasti tanssimahdollisuuksia. Jos alueelle tulee iso viihdekeskus, niin se aiheuttaa vääjäämättä jonkun vanhan paikan tai useammankin sulkemisen - edellyttäen tietenkin että uuden viihdekeskuksen vetovoima on riittävä toiminnan ylläpitämiseksi.
Huhuja on ollut liikkeellä jo pitempäänkin, mutta kukaan ei tiedä huhun alkuperäistä kohdetta!