Vilkkaan ja vaiherikkaan päivän jälkeen, väsymys saa hakeutumaan unten maille.Yleensä herää silloin myös aikaisemmin.Niinpä aamuhetki voi olla "kullankallis, saadessaan istua kaikessa rauhassa, katsella heräävää luontoa, taivaan hauskasti raidallisia pilvimuodostelmia, jotka olivat kuin vekattua harmaata samettia.
Kuukin oli täysikuu, kaunis, pehmeän utuinen halo ympärillään. Saatoin jo tiedostaa elokuisen kuutamon lämpimämmän keltaisen sävyn, taivaan ollessa silloin tumman sininen.
Ajatus siirtyi meidän ihmisten erilaisuuteen, tapaamme kohdata kanssaihmisiämme, jokainen omalla, jo vakiintuneella tavallamme. Jouduin ajattelemaan käytämmekö toisia ihmisiä purkaaksemme omia paineitamme harmistumisiamme, jos eivät nuo ihmiset koekaan samalla tavalla kuin me itse?
Vai haluammeko jakaa parhaat ajatuksemme ja iloita olemassaolostamme yhdessä muiden kanssa. Näin pienenä visiona :D kentän, jossa vakkoja oli sikin sokin kansineen.Mikä raollaan, mikä puolittain auki, ja moni täysin auki.
Vilskettä siinä kävi, kun kannet raottuivat, vuoronperään, äänet eri vahvuuksilla pääsivät ilmoille, kuiskaustenkin kuuluessa. Jotkut vakat tärisivät innoissaan, joillakin puhetta tulvi yhtenään, muutamien tarkasti varoen, ettei ylimääräistä ylittänyt vakan reunaa.
Saattoivat puhistessaan töniäkin toisiaan, että kulmat rytisivat, pompahtaen jälleen erilleen toisistaan.
Hauska ja huvittava näkymä oli, kun monikin uskalsi nousta vakkansa päälle istumaan ja sieltä vilkuttamaan toisilleen, mitä sitten itsekukin halusi vakkansa sisällöstä tuoda toisille. Kaipa sitä mitä sinne oli kerännyt aarteitaan vuosien mittaan.
Taulun aiheeksi tuo mieleeni jäi, värit vielä hakevat paikkaansa kullekin vakalle. Viimeisenä tuli vielä kylvövakan kuva kauniina silmiini.
Kuukin oli täysikuu, kaunis, pehmeän utuinen halo ympärillään. Saatoin jo tiedostaa elokuisen kuutamon lämpimämmän keltaisen sävyn, taivaan ollessa silloin tumman sininen.
Ajatus siirtyi meidän ihmisten erilaisuuteen, tapaamme kohdata kanssaihmisiämme, jokainen omalla, jo vakiintuneella tavallamme. Jouduin ajattelemaan käytämmekö toisia ihmisiä purkaaksemme omia paineitamme harmistumisiamme, jos eivät nuo ihmiset koekaan samalla tavalla kuin me itse?
Vai haluammeko jakaa parhaat ajatuksemme ja iloita olemassaolostamme yhdessä muiden kanssa. Näin pienenä visiona :D kentän, jossa vakkoja oli sikin sokin kansineen.Mikä raollaan, mikä puolittain auki, ja moni täysin auki.
Vilskettä siinä kävi, kun kannet raottuivat, vuoronperään, äänet eri vahvuuksilla pääsivät ilmoille, kuiskaustenkin kuuluessa. Jotkut vakat tärisivät innoissaan, joillakin puhetta tulvi yhtenään, muutamien tarkasti varoen, ettei ylimääräistä ylittänyt vakan reunaa.
Saattoivat puhistessaan töniäkin toisiaan, että kulmat rytisivat, pompahtaen jälleen erilleen toisistaan.
Hauska ja huvittava näkymä oli, kun monikin uskalsi nousta vakkansa päälle istumaan ja sieltä vilkuttamaan toisilleen, mitä sitten itsekukin halusi vakkansa sisällöstä tuoda toisille. Kaipa sitä mitä sinne oli kerännyt aarteitaan vuosien mittaan.
Taulun aiheeksi tuo mieleeni jäi, värit vielä hakevat paikkaansa kullekin vakalle. Viimeisenä tuli vielä kylvövakan kuva kauniina silmiini.
Vastaukset 15
Vanhimmat
aukaisuista, siementen kypsyydestä näin ihan ex tempore, oma käsitykseni vakoista.
On siis erilaisia "vakkoja", täydempiä, tyhjempiä, arvokkaampia, vähemmän arvokkaampia. Vainko ne, joitten vakan anti on painavampisisältöistä, heidän on vakkansa anti pohjaa myöten näytettävä, siitä toisillekin anteliaasti jaettava, jotta toisetkin saisivat osansa tästä "arvokkaasta" vakasta.
Pitääkkö vakan auki jatkuvasti, josta tämän vakan omistaja jakelee vakan anteja vakastaan tyhjemmille.
Pitääkö vakkansa tyhjentelijä omaa vakkaansa täydempänä kuin toisten.
Mielestäni vakan kaikkia aarteita ei noinvain pureta yleisesti näytille, köyhempivakkaisina pidetyille, olettaen, että on tärkeää antaa omastaan.
Joukossa voi olla yllättäen rikkaampivakkaisiakin, jotka eivät ylitsepursuavasti jokaiselle, joka paikassa, vakkansa sisältöä jakele.
Kylvövakan kansi voisi olla useammin vain hitusen raollaan....ei rehentelevästi alvariinsa auki: katsokaapas, mitä minun vakkani sisältää, koska kaikkien muittenkin vakkojen sisällä voi olla yllättäväkin aarre.
Mitä vakkansa tyhjentäneellä on enää lopulta näytettävänä.
Jyvät tuuleenkin heitettyinä...tyhjä vakka.
Viisaampi kylvää vakkansa siemenet harkitummin, jotta ne tavoittavat kenties suotuisan maan, hyvää satoa tuottaen.
on paljonkin. Samoin jatkoin minäkin ehkä pelkistetymmin, kirjoittamani jälkeen. Siihen liittyi värien käytön lisäksi musiikkia minulla, joskin sora ja räikeitä trumpetintörähdyksiäkin:D
Toki siinä on vakaita "vakkoja" jotka näin paikallaan enemmän pysyvinä, mutta eivät ne missään stabiilissa tilassa olleet. Mukava liikehdintä siinä tapahtuu, ja nyt se on jo kehittynyt taulunani ylhäältä tulevina kuin heinänkorsina,pystysuorina kuin mansikoita kuvaamaan ketjuja. Paljon on vielä kypsyteltävää pikku "visiossani"! Ei suinkaan niin, että mikään niistä olisi dominoiva. Mutta värit joillakin vakoilla tulevat olemaan puhtaita, ilman että tarvitsee niitä sävyttää.
Mahdotonta noinkin vaikeaa abstrahointia on valmiina nähdä, se syntyy, jos on syntyäkseen----ja alkaa sitten elää omaa elämäänsä tehdessä. varsinkin kun värien sinfonia syntyy. Muutaman ketjun( korren ) sijoittelu epämääräisine väreineen ei kuitenkaan saa olla häiritsevä. Taulun pohjaväri on musta, koska silloin soivat värit parhaiten.
Nimikin jo selveni suomi24.
Ps** Tämä ei vielä ole kypsynyt lopulliseen toteutukseen, aikaa syksyyn on vielä. Tallennan vain alkukaavion.
Kiitos osallistumisesta.
koen, ettei vakka voi koskaan tyhjentyä, se on alati uusiutuva toki, kunnes se on tehtävänsä täyttänyt. Siis hajonnut näkymättömyyteen. Laajemmin--------------- tuoreimmat sisällöntuottajat ovat olemassa, jokaisella. Siinä onkin niiden kyky alati uusiutua onneksi.....saaden/etsien sisältöönsä hedelmöittäviä "uusia siemeniä:D
Ps. En mä jaksa nyt enempää....
ja siellä voisi olla pieniä vakkasia, tietysti tuohista tehtyjä (siis tuohen näköisiä), elävästä materiaalista. Vakan kansi olisi vain pikkiriikkisen raollaan, mutta sisällöstä loistaisi ylimaallinen valo (kuvaten timanttia). Hiilikin, elämän alku ja loppu, peruselementti, on liian vaikea tehdä ymmärrettäväksi, jos ei halua työstä kaiken kaikkiaan abstraktia. Entäpä surrealistinen kokonaan?
Musta on tietysti taustan kannalta sopiva, mutta angstinen, ruohonkorren vihreä tai taivaan sinivioletit ehkä vaikeita sopeuttaa niihin tuokkosiin.
Musiikkihan olis hyvin tärkeä elementti, siinäpä miettimistä....millaisena musiikkina kokee tämän elon tiemme. Äkkiseltään perusmusiikkina ajattelisin jousisoittimia.
Tässäpä "kriitikoille" miettimistä, että Ts. ja sm suunnittelee yhessä nyt taulua!!!
pieniäkin vakkasia, tietysti joku massiivinen oikein hyvinvoivan näköinen tuokkonen myös.
Istahdin lueskelemaan sinun suunnitelmia, ja tuntuu mukavalta että sinulla tuota luovaa ajattelua ja toteutusta riittää, kaltaisiasi 'sisukkaita' kokeilijoita ja tekijöitä ei tule mieleeni kuin yski.
Nyt on pakko kertoilla hänestä, 60luvulla hän alkoi keräilemään puita pensaita ja kasveja, alkuun oli vain harrastusta, työ innosti häntä aina vaan enemmän ja hän myös maalaa.
Myös lintuja ja eläimiä siellä on, joutsenia ankkoja, sorsia.
Todella monitaituri ja avoin ihminen, kaupunki yritti jossain vaiheessa 'lunastaa' hänen työnsä ja taiteensa, vaan adressit ja taas adressit pelastivat hänet, tänään hänellä on kai maamme suurin yksityinen arboretum, tai miksi sitä nyt sitten kutsutaan, joku tuon suuntainen nimi sillä muistaakseni on.
Tätä juttua tulee taas tauon jälkeen :-DDD
tuuletin apuna alkoi mielikuvitus taas toimimaan, Sudoku ei miellyttänyt pelkällä loogisuudellaan.
Ehdottasin ideaasi värien ja timangien käyttöön tekstiilityötä, jossa voi käyttää paljetteja.
Minun värimaailmani on jo muotoutunut ja puhuu omaa kieltään
Lisään linkin Paul Kle'n tauluihin jos onnistun, niin tajuat ettei musta ole angstia synnyttävä:D Avaruuskin on musta, planeettojen vain siellä loistellessa. Kauneimpana minusta hohtava,Sininen planeettamme
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.1artclub.com/uploads/08-0015.jpg&imgrefurl=http://www.1artclub.com/the-golden-fish-2/&usg=__ZOP1zFIOOQHZZIaezeFyZnD05Ww=&h=341&w=500&sz=52&hl=fi&start=11&um=1&itbs=1&tbnid=qdM29Wx-7G8eNM:&tbnh=89&tbnw=130&prev=/images?q=paul klee paintings&um=1&hl=fi&sa=X&rlz=1R2GGLL_fi&tbs=isch:1
Tuutin täydeltä tuli :D
tuohisista vakoista, synnytti ajatuksen toteuttaa työ tekstiilityönä. Paljon helpompaa on kankaasta applikoida, kuin maalata hitaasti.
Tuo lippo pienen riun päässä on niin soma ajatus, etten sitä voi vastustaa,--- hei! nyt oivalsin,sekatekniikkana sen voi toteuttaa.Kankaita ja tilkkuja on määrättömästi saatavilla, täytyy vaan ompelukone huoltaa ensin.
Se lippo saa olla ihan oikeaa tuohta, saan sitä Sipoosta kun käyn hakemassa. Jos ja kun saan sen valmiiksi laitan molempien nim.merkit siihen.Olit mukana luomisprosessissa kivasti. Yksi lippo riittää minusta, siitä lipitetään virkistystä janoon:D Siitä tulee positiivinen työ!
Musiikin ilmennän värikkäillä nuoteilla siellä täällä hauskasti kallellaan. Keskelle lippo vinosti poikittain kaikkien käyttää!
ja sen voimaa !
http://www.youtube.com/watch?v=-t944plCTZ4
kaikille ja muutkin tiedostavat ihan itse yhtä ja toista. Erään vakka on vinksahtanut saranoiltaan koko ajan valuttamassa sisältöään toisten niskaan.Onneksi on näitä kansia voi valita kenen vuodatuksiin mieltyy. Vakat ja kannet täällä näkeekin. Samanlaiset arvot kohtaavat. On rumuvakkoja, on korulippaita, on kassalippaita . Yleensä ei kourulippaan eikä kassakaapin sisälttöä ulkopuliselle esitellä. Paitsi jos pröystäilla haluaa. Kylvövakka voi olla kaunis ajatus, mutta siemen voi olla epäkelpoakin, ja lopulta itse niittää mitä kylvää.
Mitä helvettiä sinä yrität sanoa, kerro ihan asiasta äläkä puhu vertauskuvilla, et ole profeetta, en minä ainakaan ymmärrä sinua sen enempää kuin alottajaakaan!
Sehän on tarkoituskin ettei rahvas ymmärrä, Aloittajalla sentää aatelistausta ja ruotsinkieliset miehet. Eikä helmiä sioille, sehän on kuultu jo.
niistä kuolleista miehistä!
muodoltaan kaunis, soikea ja taidokkaasti valmistettu sopimaan kylväjälle. Totta on tuo myös mitä olemme kylväneet, sitä myös niitämme. Tarkka pitääkin olla mitä siementä vakkaansa kerää.
Viilenevää iltaa kohti :)