Viroon muutto

estin45

Viime viikolla tein muuttoilmoitukseni Viroon. Minulla on ollut siellä asunto jo lähes vuoden, mutta nyt siirtyi sinne paperitkin. Muuttoilmoituksen tein Pohjois-Tallinnan kaupunginhallitukselle ja sain muutamassa päivässä virolaisen henkilötunnuksen. Tunnuksella anoin kansalaisuusvirastosta (kodakondsusamet) henkilökorttia, jonka saan noin kahdessa viikossa. Joka paikassa palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Henkilökortti maksoi vain 50 kruunua eli reilut 3 euroa. Valokuvaus korttia varten oli ilmaista.
Viro on helppo maa, mutta maan kieli pitää hallita. Kaikki paperit ovat vain viroksi. Venäjän hallinta viron lisäksi on hyvä etu.

16

7833

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sorisoooori

      Jotenkin hihityttää täällä turistina pyörivät suomalaiset, jotka pyytävät kapakissa "van biör pliis". Kun yksi olut on viroksi lähes sama kuin suomeksi. Mutta ehkä on hienompaa käyttää englantia.
      No, ei tää ehkä kuulunut tähän aiheeseen... sori.

      • Berlin fan

        Eipä auta, vaikka kyseinen lausahdus onkin lähes sama viroksi kuin suomeksi, jos sitä ei tiedä. Siispä on järkevämpää käyttää sitä kieltä (esimerkiksi englantia), mitä osaa, eikä alkaa arvailla (kun esimerkiksi kahvin ja viinerin tilaaminen arvausperiaatteella viroksi ei onnistu). En usko, että kyse on mistään hienostelusta.


      • estin45
        Berlin fan kirjoitti:

        Eipä auta, vaikka kyseinen lausahdus onkin lähes sama viroksi kuin suomeksi, jos sitä ei tiedä. Siispä on järkevämpää käyttää sitä kieltä (esimerkiksi englantia), mitä osaa, eikä alkaa arvailla (kun esimerkiksi kahvin ja viinerin tilaaminen arvausperiaatteella viroksi ei onnistu). En usko, että kyse on mistään hienostelusta.

        Joo, näinhän se on. Huvitti myyjän ilme Kaubamajassa kun mun mieheni kysyi etteikö ole todella halvempaa patjaa (=huonompaa tyynyä).


    • estin45

      Jahah, se id-kortti tulikin sitten jo kahdessa päivässä. On kyllä ripeää toimintaa, pitää sanoa!

      • estin45

        Hehhee, tunnukseni mukaan olen Saarenmaalla Kuressaaren sairaalassa syntynyt syntymäpäiväni kolmas tyttölapsi. Nähtävästi vaihtoehtoa "ulkomailla syntynyt" ei koodistossa ole olemassa. No, Saarenmaa on ihan kiva paikka.


      • Meikä poika
        estin45 kirjoitti:

        Hehhee, tunnukseni mukaan olen Saarenmaalla Kuressaaren sairaalassa syntynyt syntymäpäiväni kolmas tyttölapsi. Nähtävästi vaihtoehtoa "ulkomailla syntynyt" ei koodistossa ole olemassa. No, Saarenmaa on ihan kiva paikka.

        Millaisia asunnot ovat Eestissä? Olen katsonut asuntoilmoituksia. Näyttää, että vanhemmissa asunnoissa olisi järjestään puulämmitys ja hirmuinen määrä halkoja omakotitalon pihalla.


    • vehvilainen

      pitais saada vanha moottorivene viron lipun alle kun on jaanyt liikaa maksamatta maksuja vanhana yrittajana Suomeen ja vesille venhosen mieli eli pitaako vuokrata ensin asunto virossa etta saa henkilokortin. Luulis etta osoite ja henkilokortti tarvitaan asiointeihin virastoissa. On Helsingissa tuttu virolainen mutta han ja muut ovat aika sisaanpainkaantyneita kaikessa mika tuleee viron asioihin. Aion vanhana konnana hankkia merilaisen ja rekisteroida virossa kun jos sen rekisteroi suomessa niin vouti huomaa sen rekisterissa ja haluaa realisoida sen edunsaajille. Osaan jokusen sanan venajaa ja se on etu kun on tekemisissa virolaisten kanssa. Jos olen oikein ymmartanyt niin venajan karhu putin puhuu jonkin verran mafiapotaskaa. Eikun kyna sauhuamaan josn jotain asiaan liittyvaa ja jos se on hamaran rajamailla niin aina parempaa.

    • dfghj27

      Paljonko maksaa nykyään eläminen Tallinnassa? Eli paljon pitää tienata jotta saa kohtuullisen elämän tason? Siis asunnon vuokra ruoka. Olisin valmis muuttamaan myös jaettuun huoneistoon.

      • vastaus222

        Tallinna vuokrat on tosi isot muuhun maahan verrattuna, esim. yksiö alk.180€/kk ja päälle "kommunaal kulud", vesi, sähkö ja mahdollisesti kaasu, elikkäs 50-150€. Esim. Pldiskissa puolet halvempaa, ja matkaa tallinnaan vain n.60km!!

        Asuntoja löytyy osoitteista www.k.ee ja www.city24.ee, tiedot ihan suomeksikin:)


      • tallinnalainen
        vastaus222 kirjoitti:

        Tallinna vuokrat on tosi isot muuhun maahan verrattuna, esim. yksiö alk.180€/kk ja päälle "kommunaal kulud", vesi, sähkö ja mahdollisesti kaasu, elikkäs 50-150€. Esim. Pldiskissa puolet halvempaa, ja matkaa tallinnaan vain n.60km!!

        Asuntoja löytyy osoitteista www.k.ee ja www.city24.ee, tiedot ihan suomeksikin:)

        Paldiski on yksinkertaisesti peräreikä, vähävaraisten vanhuksien ja työttömien ominta aluetta. Suomalaisen omistama asunto käännetään tuolla viimeistään parin kuukauden kuluessa.
        Kannattaa miettiä vähän tarkemmin mihin on varaa ja mihin ei.


    • Velkakierteessä 2011

      Moi!

      Mitenhän menee kun olen suomalainen mies 43 vuotta ja minulla on ulosotossa aika paljon maksettavaa. Joka kuukausi menee tietty summa ulosottoon.

      Jos muutankin Viroon asumaan, käyn viikot Suomessa työssä ja palkka maksetaan viron pankkitilille?

      Onnistuuko? Onko kokemusta?

    • tallinnalainennn

      Hah, henkilökortti 3 euroa? Ei tod. Maksoin siitä juuri 25e.

      • Ennen oli ennen...

        Tallinnassa on nykyään suomen hinnat.


    • Kycykpjyygtdtjn

      Ääliö,,,3 euroo vuonna 2010,,

    • maastamuutto23

      Hei,

      itselläni kanssa suunnitteilla muuttaa viroon. Miten nopeasti homma hoituu, tarkoituksena olisi mahdollisimman pian saada myös Viron rekisterissä oleva auto käyttöön. Eli kuinka kauan kestää siitä hetkestä kun on vuokrannut asunnon virosta että saa rekisteröidä ajoneuvon virolaisiin kilpiin? Pitääkö henkilöllä olla kotipaikka virossa että saa viron kilvet autoon.

    • Anonyymi

      Hieno päätös! Onnea, kannattaa ottaa askel ja häipyä Suomesta. Virossa elämänlaatu paljon parempaa.
      Terveisin Virossa jo yli 10v asunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      2030
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1341
    3. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1224
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1105
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      95
      1025
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      75
      1010
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      160
      857
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      792
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      61
      748
    11. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      729
    12. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      729
    13. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      45
      701
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      148
      685
    16. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      681
    17. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      97
      665
    18. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      29
      663
    19. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      652
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      637
    Aihe