Moi haluaisin herättää keskustelua verkkopelaamisesta ja siihen liittyvistä ongelmista ja olisi kiva kuulla entisten pelaajien tarinoita.
Itse olen pelannut jo ihan pienestä pitäen ja pelimaailma on ollut aina pakopaikkani todellisuudelta.
Peliharrastukseni muuttui todeksi kun ostin Warcraft 3 pelin vuonna 2002 ja upposin pelimaailmaan.
Olen muutellut tosi paljon elämässäni ja asuin silloin yksinhuoltaja-äidin ja veljeni kanssa taas uudessa asunnossa. Kavereita ei tietenkään ollut, mutta niitä tuntui löytyvän pelimaailmasta. Pelissä kiehtoi etenkin
vallantunne jota sai kun omat taidot kehittyivät, sekä statsit joilla pystyi brassailemaan muille pelaajille.
Pelissä oli myös klaaneja ja ammattiklaaniin pääsy oli yksi peliin liittyvistä tavoitteistani. Pelasin, koska halusin olla kuten muutkin pojat ja saada kavereita ja hyväksyntää. Minua oli siihen mennessä kiusattu monessa eri koulussa vaikka yritin aina saada kavereita, mutta jäin aina yksin.
Pelaamistani kesti noin viiden vuoden ajan.. en välittänyt koulusta, mutta sinnittelin lukion loppuun hammasta purren ja käyttäen kaiken vapaa-aikani pelaamiseen. Tätä aikaa pidän jälkeenpäin elämäni huonoimpana aikana ja pelaaminen ei ollut yhtään hauskaa. Pelasin meilkein kaiken vapaa-aikani ja viikonloput.
Sitten lukio loppui ja tajusin ettei minulla ole taaskaan yhtään kaveria saati rakkautta. Useiden
lopetusyritysten jälkeen sain lopetettua pelaamisen, vaikken vieläkään ole täysin päästänyt pelistä irti, vaan ajattelen vieläkin silloin tällöin palaamista pelimaailmaan.
Nyt 3 vuoden jälkeen minulla ei ole vieläkään yhtään oikeaa kaveria, vaan pelkästää muutama kaveri jonka onnistuin saamaan armeijassa. Elämäni on pelkkää yksinoloa ja ajantappamista - ihan sama olisi olla koneellta, mutta en halua luovuttaa. Kukaan ei ota minuun yhteyttä eikä halua tavata.
Olen harrastanut mielettömästi liikuntaa, jopa yöllä, mutta silti tunnen alemmuuden tunnetta kaikkia ihmisiä kohtaa - etenkin muita miehiä. Olen ollut kuopan pohjalla. Eikä seurustelusuhteitakaan ole ollut.
On erittäin vaikea nousta tästä kuopasta, kun sai huonot kortit elämään.
Mielestäni verkkopelaaminen on erittäin vakava ongelma ja riippuvuus, johon yhteiskunnan tulisi kiinnittää huomiota - se tuhoaa ihmisen lapsuuden - ja tulisi antaa apua ja vertaistukea niille jotka haluavat lopettaa pelaamisen ja auttaa itseään. Olen jopa kuullut juttuja pelaajista jotka ovat kuolleet sydänkohtaukseen nuorella iällä liiallisen pelaamisen takia. Kiihkeä pelaaminen on stressitila mikä rasittaa sydäntä ja elimistöä. Lisäksi kaveruussuhteet kärsii ja tärkeä elämänkokemus jää saamatta.
http://news.cnet.com/2100-1040-881673.html
Itse olen pelannut jo ihan pienestä pitäen ja pelimaailma on ollut aina pakopaikkani todellisuudelta.
Peliharrastukseni muuttui todeksi kun ostin Warcraft 3 pelin vuonna 2002 ja upposin pelimaailmaan.
Olen muutellut tosi paljon elämässäni ja asuin silloin yksinhuoltaja-äidin ja veljeni kanssa taas uudessa asunnossa. Kavereita ei tietenkään ollut, mutta niitä tuntui löytyvän pelimaailmasta. Pelissä kiehtoi etenkin
vallantunne jota sai kun omat taidot kehittyivät, sekä statsit joilla pystyi brassailemaan muille pelaajille.
Pelissä oli myös klaaneja ja ammattiklaaniin pääsy oli yksi peliin liittyvistä tavoitteistani. Pelasin, koska halusin olla kuten muutkin pojat ja saada kavereita ja hyväksyntää. Minua oli siihen mennessä kiusattu monessa eri koulussa vaikka yritin aina saada kavereita, mutta jäin aina yksin.
Pelaamistani kesti noin viiden vuoden ajan.. en välittänyt koulusta, mutta sinnittelin lukion loppuun hammasta purren ja käyttäen kaiken vapaa-aikani pelaamiseen. Tätä aikaa pidän jälkeenpäin elämäni huonoimpana aikana ja pelaaminen ei ollut yhtään hauskaa. Pelasin meilkein kaiken vapaa-aikani ja viikonloput.
Sitten lukio loppui ja tajusin ettei minulla ole taaskaan yhtään kaveria saati rakkautta. Useiden
lopetusyritysten jälkeen sain lopetettua pelaamisen, vaikken vieläkään ole täysin päästänyt pelistä irti, vaan ajattelen vieläkin silloin tällöin palaamista pelimaailmaan.
Nyt 3 vuoden jälkeen minulla ei ole vieläkään yhtään oikeaa kaveria, vaan pelkästää muutama kaveri jonka onnistuin saamaan armeijassa. Elämäni on pelkkää yksinoloa ja ajantappamista - ihan sama olisi olla koneellta, mutta en halua luovuttaa. Kukaan ei ota minuun yhteyttä eikä halua tavata.
Olen harrastanut mielettömästi liikuntaa, jopa yöllä, mutta silti tunnen alemmuuden tunnetta kaikkia ihmisiä kohtaa - etenkin muita miehiä. Olen ollut kuopan pohjalla. Eikä seurustelusuhteitakaan ole ollut.
On erittäin vaikea nousta tästä kuopasta, kun sai huonot kortit elämään.
Mielestäni verkkopelaaminen on erittäin vakava ongelma ja riippuvuus, johon yhteiskunnan tulisi kiinnittää huomiota - se tuhoaa ihmisen lapsuuden - ja tulisi antaa apua ja vertaistukea niille jotka haluavat lopettaa pelaamisen ja auttaa itseään. Olen jopa kuullut juttuja pelaajista jotka ovat kuolleet sydänkohtaukseen nuorella iällä liiallisen pelaamisen takia. Kiihkeä pelaaminen on stressitila mikä rasittaa sydäntä ja elimistöä. Lisäksi kaveruussuhteet kärsii ja tärkeä elämänkokemus jää saamatta.
http://news.cnet.com/2100-1040-881673.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.