Voiskohan olla niin, että eräs ystäväni on joko lesbo tai bi ? Nimittäin. Hänen miehensä (tunnen erittäin hyvin) on kertonut minulle useaan otteeseen, miten toivotonta seksin harrastaminen heidän suhteessan on. He ovat olleet n. neljä vuotta naimisissa, mutta seksiä ei kuulemma heru, kuin poikkeustapauksissa. Heillä on kyllä kaksi pientä lasta ja olenkin tästä miehelle maininnut, että onhan sitä joskus saatu, mutta mies vain toteaa, että erittäin harvoin. Jo pelkästään itsensä paljastaminen jopa omalle miehelle on vaikeaa.
Toinen erikoinen piirre, johon olen itse kiinnittänyt huomiota on se, että hän on myös naisseurassa erittäin ujo omasta kropastaan. Vaikka olemme tunteneet lähes viisi vuotta, ei hän ole suostunut koskaan tulemaan edes kanssani saunaan, vaikka olemme erittäin hyviä ystäviä. Olemme paljon yhdessä ja välillä tuntuu, siis huom!, minusta tuntuu, että hän olisi minusta jotenkin kiinnostunut.
Toinen erikoinen piirre, johon olen itse kiinnittänyt huomiota on se, että hän on myös naisseurassa erittäin ujo omasta kropastaan. Vaikka olemme tunteneet lähes viisi vuotta, ei hän ole suostunut koskaan tulemaan edes kanssani saunaan, vaikka olemme erittäin hyviä ystäviä. Olemme paljon yhdessä ja välillä tuntuu, siis huom!, minusta tuntuu, että hän olisi minusta jotenkin kiinnostunut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suomalaisen kotikasvatuksen tulos.
Itsetunto maanrakoon.
Jos se miehenpuolikaskin on osansa saanut, niin ei hyvältä näytä.
Ainahan voi tietenkin oppia, jos halua, ymmärrystä ja kärsivällisyyttä löytyy.
tarvitse olla lesbo, jos seksi ei miehen kanssa kiinnosta. Eikä sekään mitään kerro, jos ei halua alasti toisten edessä kekkuloida. Yritätkö väkisin leipoa ystävästäsi lesboa, tai ylipäänsä sinun kanssasi erilailla käyttäytyvistää ihmisistä. Ja miksi ihmeessä ystäväsi mies muka kertoisi sinulle, ettei ystävältäsi heru seksiä hänelle ? Sitä paitsi kukaan täällä ei ole kiinnostunut koko asiasta.
Paitsi että koko kirjoitus on keksitty juttu, ja vielä huono sellainen.
Kiitos vaan ystävällisyydestä ! Uskomtonta, että tuntemattomat voivat määritellä mikä on totta ja mikä ei. Tämä vain nyt sattuu valitettavasti olemaan totta. Ystäväni mies on myös minulle erittäin hyvä ystävä ja siksi asiaa juuri kysynkin. Minulla ei ole mitään muita tunteita kumpaakaan kohtaan kuin pelkkä ystävyys, en siis havittele ystäväni ,iestä, emkä ystävääni jos sitä ajattelet.
Kuinka muuten voit kaikkien puolesta sanoa, ettei kukaan ole kiinnostunut koko asiasta?
Mielestäni täällä vallitsee sananvapaus. Edes sinus ei tarvitse vastata ainakaan tuolla lailla asiattomasti ja kaikkien puolesta.
Toivon vain pelkkiä asiallisia kommentteja KIITOS !
Niin... No kuvailemasi arkuus on sellainen syy, jota nyt ei voi suoranaisesti liittää meihin lesboihin. Esimerkiksi itse en ole lainkaan arka vartalostani, näkipä sen nyt suunnilleen kuka tahansa. Ulkomailla otan rennosti aurinkoa rannoilla yläosattomissa eikä alastomuus ole koskaan ollut minulle mikään ongelma. Olen sinut itseni kanssa. En ole myöskään havainnut että tällainen arkuus erityisesti liittyisi meihin lesboihin.
Mitä tulee saunassa käymiseen, niin kutsuttuna saunon kyllä ystävieni kanssa. Ketä tahansa heteronaista en sen sijaan alkaisi itse saunaan houkuttelemaan. Tiedän monien ajattelevan samoin, monet kutsuvat myös itse mielellään ystäviään saunomaan. Minäkin kutsun niitä, jotka eivät välitä lesboudestani.
Mitä tulee siihen tunteeseen, että hän on ehkä kiinnostunut sinusta... Emme voi tietää. Voi olla, että on, tai sitten ei. Voi olla, että hän on vain ystäväsi. Oikea vastaus selviää vai kysymällä, tai ei niinkään.
Vaikka mieskin puhuisi seksiin liittyvistä ongelmista, niin asioilla on aina kaksi puolta. Itse pitäisin itseäni aika luuserina jos olisin naisen kanssa monta vuotta enkä onnistuisi päästämään häntä eroon arkuudestaan... Että kyllä mieskin olisi voinut varmaan omalta osaltaan toimia paremmin.
Ja eipä aloituksen mikään herja tarvitse olla... Miehet avautuvat useinkin oikeissa tilanteissa. Kyllä miehet ovat mullekin tulleet kertomaan vaikka millaisista seksiongelmista.