Onko muita joilla tunteet ovat nousseet kunnolla pintaan sairaalasta kotiinpääsyn jälkeen?Itseäni itkettää joka ilta kaikki asiat,viimeksi kävi samalla tavalla ja olen ehkä liiankin ylisuojeleva vauvaa kohtaan.Odotan vain milloin tämä hormooneista johtuva vaihe menee kenties ohi..
Normaalia..?
itku..
4223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joo sama, olin niin yliyliväsy, etten saanu syötyä ku itkin ruooka sussa, helpotti kun väsy helpotti..tsemppiä!
Minulla myös kävi näin, kyse kylläkin esikoisesta. Minä myös vain itkin ja tunne oli aivan kamala. Jotenkin tuntui siltä kun en olisi miettinyt tarpeeksi tarkkaan mihin ryhdyin.. Vaikka olin kyllä miettinyt ja kaksi vuotta omaa lasta yritettiin. Ahdistus oli todella kova! Jotenkin kun lapsi oli nyt kongreettisesti siinä, ja sitä ei pahasti sanottuna voi myydä tai antaa pois, se on siinä koko loppu elämän ja olen siihen todella kauan sidottuna. Sairaalassa olin todella onnellinen tietysti ja oma lapsi on minulle maailman paras juttu. Sairaalassa olin jotenkin turvassa, sielä oli asiantuntijoita paikalla 24h ja kaikkeen sain vastauksen mikä askarrutti. Kotona olo oli turvaton ja kuten sanoin, TODELLA ahdistunut. Minulla on muutenkin taipumusta masennukseen, ja jälleen oli sen aika. Menin siis lääkärin puheille ja sain lääkityksen. Oli vaikea kertoa mistä ahdisti, kun en itsekään silloin oikein tiennyt. Olin meinaan onneni kukkuloilla pienestä tytöstäni, mutta silti kaikki oli huonosti.... Onneksi lääkäri ymmärsi, ja nyt olen tästä toipunut todella hyvin ja koskaan ennen en ole ollut näin onnellinen. Myös läheisten tuki oli tarpeen. Tsemppiä sinulle, kyllä se ohi menee! ;) Onnea pienestä ihmeestä!
Tuttu tunne. Itselläni oli kanssa sanoin kuvaamaton olo. Pahimmat ajat oli lapsen syntymästä kaksi viikkoa eteenpäin, jolloin alkoi tunnemyrskyt rauhoittuun. Itellä oli vaikea synnytys, joka päättyi lopulta hätäsektioon. En pystynyt ajattelemaan synnytystä ollenkaan tuntui niin pahalta. Ei sitä kipua muista, mutta jotenkin ahdisti suunnattomasti kaikki ja tunsin suurta huolta siitä, kun mieheni oli synnytyksessä mukana sen 18h ja jotenkin kannoin huolta siitä, että miten hän sen mahtoi kokea nukkumatta ja syömättä ja että hänellä oli niin rankkaa siellä ym.. Kaikki ne 4 päivää synnytyksen jälkeen sairaalassa oli tuskaa, itketti koko ajan, mutta en voinut itkeä. Kun viimein pääsin sairaalasta niin aloin itkeä ja vollasin koko automatkan. Tuntui niin oudolta, kun menin sairaalaan, niin oli lunta maassa ja kun tulin sairaalasta, niin tiet oli sulat, ihmiset pyöräili auringon paisteessa. Tuntui niin oudolta nähdä ihmisiä ja autoja. Oli sellainen olo, kuin olisin ollut kuukausia sairaalassa vaikka todellisuudessa olin yhteensä 8 yötä. Tänä aikana ehti tapahtua paljon, kun oli huhtikuun alku ja lumet suli.. Ai nyt kyllä pisti herkäksi, kun näitä asioita kirjoittelen..Kotona itkin koko ajan, enkä oikein osannut sanoa selvää syytä..
Mä oon sitä ihmisille sanonu, että ei kukaan voi käsittää sitä tunnetta, mikä mullakin oli se pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Vaan ne voi käsittää, ketkä on itse synnyttänyt ja saman kokenut.. Luulisin, että pahin shokki ja ahdistus olisi ensimmäisen lapsen syntyessä, koska silloin se elämä muuttuu eniten. Toisen lapsen kohdalla en usko itselleni niin pahaa ahdistusta ja itkujen tulvia saavan. Nyt vauvani täyttää 4kk ja tuntuu, kuin se olisi aina ollut tossa menossa mukana. Välillä tulee itkettyä, kun vain katselee nukkuvaa vauvaa tai kun hän nauraa.. äitiys on maailman ihanin asia
Sanoivat sairaalassa, kun kaikki itketti. Vanha kätilö lohdutit, että voi jokainen äiti pillittää, kun maito alkaa nousta kunnolla :) Minä olin melkein 2 kuukautta hieman alla päin, itkeskelin ja stressailin milloin mistäkin. Luin silloin, että se on ihan normaalia äidin herkistymistä. Luonto hoitaa asiat niin, että äiti varmasti hoitaa lapsensa. Tunne helpottaa kyllä ajan kanssa. Ylisuojelevuus tuntuu aika monella tutulla pysyvän (myös itselläni) siihen saakka, että vauva alkaa näyttää itsenäistymisen merkkejä; liikkumaan jne. Sitten sitä osasi jotenkin huokaista :) Mutta aina pitää muistaa baby bluesin vaara ensimmäisinä kuukausina. Jos kaikki tuntuu liian raskaalle niin pitää puhua neuvolassa. Onnea vauvasta!