Kaikkiko lomalla?

Soitinpa eilen aamulla tuonne Telefinlandin asiakaspalveluun ja siellä vastasi niin sanottu RUUHKANPURKAJA no esitin hänelle asiani ja hän kirjasi ylös tietoni ja sanoi että heiltä soitetaan minulle päin. Ei sitten alkanut soittoa kuulumaan niin soitin uudestaan sinne laskutukseen ja taas siellä oli RUUHKANPURKAJA joka sanoi ettei hän voi auttaa mutta laittaa asian kiireellisenä ja heiltä soitetaan minulle päin. Eipä ole soittoa kuulunut saa sitten nähdä tuleeko ollenkaan. Aiemmin olin soneran ja sitten dna:n asiakkaana ja aina sain vastauksen heti sieltä aspasta eikä jotakin soittopyyntöjä tarvinnut jättää. Mitäköhän tuollainen kertoo operaattorista? Ehkä sen että laskutuksen kanssa tulee virheitä enemmän kuin muilla operaattoreilla. Menin siksi tuonne koska kuuluvuus on täällä päin suomea parempi kuin dna:lla mutta jos ei tuo palvelu tuosta parane täytyy etsiä uusi operaattori.
3502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin olen odotellut soittoa Telefinlandilta jo kohta kolme päivää eikä vaan kuulu. Soitin sinne mutta siellä vastattiin kyllä reippaasti että TELEFINLAND KUINKA VOIN AUTTAA mutta kun esitin asiani niin kävikin ilmi että sillä ruuhkanpurkajalla ei ollut edessään mitään päätelaitetta josta olisi voinut katsoa asioita joita kysyin. Herääkin kysymys miksi kysyä että kuinka voin auttaa kun ei voi yksinkertaiseti mitään tehdä vaan kirjata soitto pyynnön jos nyt sitäkään kun mitään ei ole kuulunut. Ärsyttää moinen homma.

Äänestä
  • no eipä auta vaikka laittaa netin kautta yheydenottopyynnön. itse laitoin selkeän pyynnön:
    Viesti :
    Olemme pyytäneet numerolle siirtoa saunalahdelle. Sieltä saimme tiedon, että numerolle on jo olemassa siirtopyyntö jonnekin muualle. Emme kuitenkaan ole tällaista pyyntöä tehneet. Pyydämme, että vapautatte numeron siirota varten.
    Tässä vastaus:
    Olen nyt tehnyt eteenpäin pyynnön siirron peruutuksesta. Järjestelmässä näkyi ennakoituna siirto 30.8. Onko tässä meiltä poissiirtymisessä vielä jotakin neuvotteluvaraa esimerkiksi etujen muodossa? Mielellämme pitäisimme liittymän Tele Finlandin puolella.
    Tulos:
    Numeron siirtyminen estyi vaikka siihen ei ollut mitään syytä.

    Äänestä

  • 16+1 kirjoitti:

    no eipä auta vaikka laittaa netin kautta yheydenottopyynnön. itse laitoin selkeän pyynnön:
    Viesti :
    Olemme pyytäneet numerolle siirtoa saunalahdelle. Sieltä saimme tiedon, että numerolle on jo olemassa siirtopyyntö jonnekin muualle. Emme kuitenkaan ole tällaista pyyntöä tehneet. Pyydämme, että vapautatte numeron siirota varten.
    Tässä vastaus:
    Olen nyt tehnyt eteenpäin pyynnön siirron peruutuksesta. Järjestelmässä näkyi ennakoituna siirto 30.8. Onko tässä meiltä poissiirtymisessä vielä jotakin neuvotteluvaraa esimerkiksi etujen muodossa? Mielellämme pitäisimme liittymän Tele Finlandin puolella.
    Tulos:
    Numeron siirtyminen estyi vaikka siihen ei ollut mitään syytä.

    Näyttää siltä että Telefinland pitää asiakkaita pilkkanaan. Soitin keskiviikko aamuna sinne ja ruuhkanpurkaja otti kaikki sotusta ja puhelinnumerosta lähtien ja sanoi että heiltä päin soitetaan minulle. Venasin sitä soittoa kolme päivää mutta eipä soittaneet. Itse sitten soitin ja sain asioista selvää. Miksi sitten luvataan soittaa kun ei kerran ole aikomustakaan. Olis vaan ruuhkan purkaja sanonut että soita sitten myöhemmin uudelleen olis jäänyt toisenlainen fiilis tuostakin hommasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelen vaan kirjoitti:

Soitinpa eilen aamulla tuonne Telefinlandin asiakaspalveluun ja siellä vastasi niin sanottu RUUHKANPURKAJA no esitin hänelle asiani ja hän kirjasi ylös tietoni ja sanoi että heiltä soitetaan minulle päin. Ei sitten alkanut soittoa kuulumaan niin soitin uudestaan sinne laskutukseen ja taas siellä oli RUUHKANPURKAJA joka sanoi ettei hän voi auttaa mutta laittaa asian kiireellisenä ja heiltä soitetaan minulle päin. Eipä ole soittoa kuulunut saa sitten nähdä tuleeko ollenkaan. Aiemmin olin soneran ja sitten dna:n asiakkaana ja aina sain vastauksen heti sieltä aspasta eikä jotakin soittopyyntöjä tarvinnut jättää. Mitäköhän tuollainen kertoo operaattorista? Ehkä sen että laskutuksen kanssa tulee virheitä enemmän kuin muilla operaattoreilla. Menin siksi tuonne koska kuuluvuus on täällä päin suomea parempi kuin dna:lla mutta jos ei tuo palvelu tuosta parane täytyy etsiä uusi operaattori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu