Haluaisin kuulla teiltä hyvät kanssasisaret, kuinka olette selvinneet hiivasienen kierteestä. Mulla on nyt neljäs kerta tänä vuonna, kun hiivasieni koettelee. Kävin keväällä gynekologilla testeissä (papa, hiiva, klamydia yms) mutta mitään hälyttävää ei löytynyt, vain pieni sekatulehdus, joita naisilla olen kuulema yleisesti kuukautiskierron jossain vaiheessa. Hiivan hoidin canesten combilla, vaikka hiivaa ei edes näkynyt testeissä.. (?) Puhe oli gynen kanssa, että jos uusii, saisin sen suun kautta otettavan lääkkeen.
Viimeksi kun kuitenkin soitin kysyäkseni lääkettä vaivaani hoitajan vastaus oli, että siihen tarvittais lääkärin tutkimus, eli taas näytteet.. Ja pienellä paikkakunnalla asuessa lääkärillekkään ei pääse tuosta noin vaan. Eli joutuisin odottelemaan vaivojeni kanssa.
Oireina minulla on sietämätön kirvely pissiessä ja sen jälkeen, kuumotuksen tunne alapäässä ja kokkareinen vuoto. Muutama vuosi taaksepäin, kärsiessäni hiivakierteestä, tätä kyseistä kirvelyä ei ollut, oli vaan kutina ja polte vuoto.. Eli mistä johtuu oiremuutokset? Aiheuttaako hiivan nyt joku muu sieni....?
Kun sain helmikuussa ekan hiivan, sitä hoidettiin virtsetientulehduksena antibiootein, vaikka virtsanviljelyssä ei näkynyt tulehdusta. Eikä minulle edes kerrottu asiasta. Söin vaan antibiootit ja toivon "virtsatientulehduksen" katoavan.. Tästä tottakai seurasi uusi hiiva... Ja nyt tosiaan neljäs menossa!
Hiiva tuntuu tulevan aina vuorokausi seksin harratamisen jälkeen, siis silloin kun ollaan otettu mieheni kanssa vähän rajumpi sessio. Lisäksi oon syönyt aika paljon suklaata. Eli voisinko todella päästä hiivakierteestä eroon lopettemalla herkuttelun ja syömällä maitohappobaktereita? Onko väliä syökö maitohappobakteereita tabuina vai pitäskö syödä jugurttina/juoda maitona? Ja mites tuo seksin harrastaminen? Enemmän liukastetta? Mikä siihen neuvoksi.. Kun ei oikein "osata" harrastaa sellasta hempeää seksiä. :)
Haluaisin kulla niitä, jotka ovat saaneet avun jostain muualta, kuin näistä kyseisistä kuureista, jotka kuulema tuhoavat kropasta niin pahat kuin hyvät sienet. Gyne nimittäin sano, et syötävä kuuri on rankka koko kropalle, mutta vie hiivan mennessään.. En sitä kuitenkaan haluaisi syödä, jos on olemassa tepsiviä luonnonkuureja. :)
Hiivasieni
12
7502
Vastaukset
- vain..
lääkärille uudestaan ja vaadi se suun kautta otettava kuuri. Minulla ei esim. apteekin puikkokuurit auta, kuin muutamaksi päiväksi ja hiiva uusii. Ainut, millä olen saanut tuon kierteen loppumaan, on nimenomaan se suun kautta otettava kuuri. Kerran oli minullakin aika paha sekatulehdus, johon liittyi myös tuota kirvelyä virtsatessa, siihen sain aika pitkän emätinpuikkokuurin, jonka saa vain reseptillä ja se kyllä auttoi. Itse olen aina saanut sen suun kautta otettavan kuurin ilman mitään sen kummempia kokeita, mutta olen kyllä käynyt yksityisellä lääkärillä.
- meliinatar
Tämä on nyt vain oma kokemukseni, mutta olen silloin harvoin, kun on hiivatulehdus, päässyt siitä piimällä/kermaviilillä "penslaamalla". Sivelen sitä alapäähän ja annan muutaman minuutin vaikuttaa ja huuhtelen pois. Toistan sen pari eri kertaa ja hiiva on pois!
En käytä pikkuhousunsuojia, vaan pesen alapääni vessakäynneillä, ja vielä pelkällä vedellä. Yleensä tulee hiivaa antibioottikuurin yhteydessä tai vähän rajumman suuseksin jälkeen. Mutta ei tosiaankaan usein ja nykyisin riittää kerta "käsittely" happamella :) - Neiti Hiiwa
Kappas vaan. Löysin kohtalotoverin eli toisen jolle iskee hiiva seksin jälkeen. Juoksen joka kuukausi lääkärissä hiivan vuoksi silloin, kun minulla on parisuhde päällä. Muulloin hiivaa ei ole.
Aina kun kerron jollekin tästä ongelmastani niin saan kuulla ohjeet hiivan estämiseksi. Tiedän vuosien taistelun jälkeen ettei saa pestä alapäätä pesuaineilla, käyttää pikkuhousunsuojia, syödä makeaa ja blaa blaa blaa.. Kaikki on kokeiltu! Tai onko sittenkään....?
Löytyisikö apu Gynocaps kapseleista? Oletko kokeillut? Onko kukaan muu kokeillut?
Ajattelin ostaa niitä ja käyttää aina yhdynnän jälkeisenä iltana. Ehkäpä ne saisivat bakteeritasapainon palautumaan kohdilleen.
Voin kertoa kokemuksistani kunhan olen testannut niitä.- veeeeera
Jouduin nyt sitten ottamaan toisen canesten kuurin heti perään, kun seksi sattu ja oli semmosta outoa kutinaa tuolla... Katellaan nyt... On myös ruennu syömään asidofilus ja bifidus jugurtteja ihan urakalla. Enimmäkseen maustamatonta, kun niissä muissa on sitä sokeria.. :( Hörppään sillon tällön myös piimaa, kun koirille sitä annan ruuan kans. Ei muuten tulis ostettuu, saati juotuu. Karkkia vältän kun ruttoa. Harmittaa vaan, kun joudun käyttämään pikkuhousunsuojia miltei koko ajan noitten cerazet pilsujen takia. Tulee tuota tiputtelu vuotoa joka toinen viikko. Kolme vuotta sitten hiivakierre nimittäin lähti just pikkuhousunsuojien käytöstä. Käytän kyllä vuokkosten allergia ja astmaliiton hväksymiä suojia, jotka on puuvillaa 100%. Luulis ettei tosta uusi.. Katellaan.
- veeeeera
veeeeera kirjoitti:

en oo testannu noit gynocapseja.. Onks ne jotain mitä laitetaa emättimeen vai otetaanks ne suun kautta? Kerro ihmeessä kokemuksia, kunhan oot testannu... Ei hirveesti tee mieli seksiä harrastella, kun tietää mitä oottaa......
- Neiti Hiiwa

Gynocapsit ovat siis emättimeen laitettavia maitohappokapseleita. Suun kautta popsittavat eivät tehoa ainakaan minulla. Olen käyttänyt Gynocapseja nyt puolitoista viikkoa aina yhdynnän jälkeen ja seuraavana päivänä vielä yhden kapselin verran. Hiiva on pysynyt poissa. En osaa sanoa onko se kapseleiden ansiota vaiko ihan vaan sattumaa. Jatkan käyttämistä ja raportoin taas jonkun ajan kuluttua. ;)
Onko sinulla muuten kuiva iho? Atooppinen? - enjaksa
Neiti Hiiwa kirjoitti:
Gynocapsit ovat siis emättimeen laitettavia maitohappokapseleita. Suun kautta popsittavat eivät tehoa ainakaan minulla. Olen käyttänyt Gynocapseja nyt puolitoista viikkoa aina yhdynnän jälkeen ja seuraavana päivänä vielä yhden kapselin verran. Hiiva on pysynyt poissa. En osaa sanoa onko se kapseleiden ansiota vaiko ihan vaan sattumaa. Jatkan käyttämistä ja raportoin taas jonkun ajan kuluttua. ;)
Onko sinulla muuten kuiva iho? Atooppinen?mulla on luultavasti aika paha krooninen hiiva (ei ole näkynyt testeissä, mutta nyt otin uudestaan ja tulee vastaus ensi viikolla) ja olen kokeillut kaikenlaista. oireet ovat taas pahentuneet, tosi paha polton tunne erityisesti seksin jälkeen. ja seksin harrastaminen ärsyttää tosi paljon.
olen kokeillut gynocapsit 2 kertaa mutta en huomannut mitään eroa :( hyvä että sulle toimi!
en oikein tiedä mitä nyt tekisin jos hiivaa ei todeta, sillä lääkäri sanoi että silloin en pitäis taas
syödä sitä diflucanii. - ei kutise enää
enjaksa kirjoitti:
mulla on luultavasti aika paha krooninen hiiva (ei ole näkynyt testeissä, mutta nyt otin uudestaan ja tulee vastaus ensi viikolla) ja olen kokeillut kaikenlaista. oireet ovat taas pahentuneet, tosi paha polton tunne erityisesti seksin jälkeen. ja seksin harrastaminen ärsyttää tosi paljon.
olen kokeillut gynocapsit 2 kertaa mutta en huomannut mitään eroa :( hyvä että sulle toimi!
en oikein tiedä mitä nyt tekisin jos hiivaa ei todeta, sillä lääkäri sanoi että silloin en pitäis taas
syödä sitä diflucanii.Mulla oli aikoinaan ainakin vuoden ajan että hiiva uusi vähän väliä. Apteekin tavalliset hiivalääkkeet ei auttaneet ollenkaan. Sain lääkäriltä suun kautta otettavan lääkkeen ja se auttoi mutta silti hiiva uusi aika pian. Sitten luin täältä jostakin että kannattaa käyttää niitä gynocapseja lääkkeen jälkeen niin että eka viikon laittaa joka ilta kapselin ja toisella viikolla joka toinen ilta. Ja kolmannella viikolla joka kolmas ilta ja sitten silloin tällöin. Nyt on mennyt jo monta vuotta ettei ole ollut hiivaa. Ja jos joskus alkaa vähänkään tuntua että kutittaa niin laitan kapselin niin ei ole päässyt valloilleen se hiiva.
- Neiti Hiiwa
ei kutise enää kirjoitti:
Mulla oli aikoinaan ainakin vuoden ajan että hiiva uusi vähän väliä. Apteekin tavalliset hiivalääkkeet ei auttaneet ollenkaan. Sain lääkäriltä suun kautta otettavan lääkkeen ja se auttoi mutta silti hiiva uusi aika pian. Sitten luin täältä jostakin että kannattaa käyttää niitä gynocapseja lääkkeen jälkeen niin että eka viikon laittaa joka ilta kapselin ja toisella viikolla joka toinen ilta. Ja kolmannella viikolla joka kolmas ilta ja sitten silloin tällöin. Nyt on mennyt jo monta vuotta ettei ole ollut hiivaa. Ja jos joskus alkaa vähänkään tuntua että kutittaa niin laitan kapselin niin ei ole päässyt valloilleen se hiiva.
HIeno homma, että olet saanut avun Gynocapseista. Nyt luotan yhä enemmän siihen, että minäkin saan avun niistä.
Noista apteekin hiivalääkkeistä minulle ei ollut muuta kuin harmia. Sain niillä kyllä hiivan pois, mutta samalla tuli uusi ongelma: aloin vuotamaan verta. Puikot ärsyttivät herkkiä limakalvojani ja sisukset olivat kuin tulessa - samoin ulkosynnyttimet. Siinä sitä sitten käveltiin jalat harallaan ja itku kurkussa näyttämään lääkärille alapäätä. Lääkäri antoi kaiken varalta suun kautta otettavan lääkkeen ja ohjeet öljyn käytöstä alapäässä. Haavojen paraneminen kesti viikon! Kaksi kertaa menin tekemään saman puikkohoidon tässä loppukesästä ennen kuin uskoin.
Nyt on siis yhdynnän jälkeen käytössä Gynocaps ja sen lisäksi Ceridal öljy ulkoisesti. Uskon nimittäin, että mikäli aukon suulle tulee pienen pieniä hankaumia niin hiiva iskee jotenkin niiden kautta. Ceridal hoitaa ihoa eikä rankemmassakaan puuhassa tule vaurioita.
Tulen taas raportoimaan.. ;) - hiivasieni mummo

Tulen taas raportoimaan.. ;)hiivan kanssa.mulla alttius hiivaan nuorena useinkin oli ,yt 50kypäsenä vähemmän mut nyt tul tosi rajuna ei auttanut puikkokuuri,ja sitä tuli myös kleleen ja sitä kautta kuulemma päässyt suolistoon, sain suunkautta otettavan kapselin .siis vain siinä paketissa on 1.mutta joudun ottaa niitä 3 viikon ajan .siis yksi tabu viikossa kolmena perättisenä viikkona.mut taidan jättää sen kolmannen ottamatta, mulle tulee siitä kai kovia sivuvaikutuksia,ekasta tuli jäätävä pääsärky,, ja toisesta 2 pvä etova olo , mikä kolmannesta,ja mun on melki nyt koko viikon hieman särkenyt pää siinä on sivareina pääkipu ja mahavaivat,se kun on ns hiivaa häätävä antibiootti,
onko teillä ollut pääkipua siitä suunkautta otettavasta tabusta jos on niin miten pitkään sitä on kestänyt? - Neiti Hiiwa
hiivasieni mummo kirjoitti:
hiivan kanssa.mulla alttius hiivaan nuorena useinkin oli ,yt 50kypäsenä vähemmän mut nyt tul tosi rajuna ei auttanut puikkokuuri,ja sitä tuli myös kleleen ja sitä kautta kuulemma päässyt suolistoon, sain suunkautta otettavan kapselin .siis vain siinä paketissa on 1.mutta joudun ottaa niitä 3 viikon ajan .siis yksi tabu viikossa kolmena perättisenä viikkona.mut taidan jättää sen kolmannen ottamatta, mulle tulee siitä kai kovia sivuvaikutuksia,ekasta tuli jäätävä pääsärky,, ja toisesta 2 pvä etova olo , mikä kolmannesta,ja mun on melki nyt koko viikon hieman särkenyt pää siinä on sivareina pääkipu ja mahavaivat,se kun on ns hiivaa häätävä antibiootti,
onko teillä ollut pääkipua siitä suunkautta otettavasta tabusta jos on niin miten pitkään sitä on kestänyt?Ei kyllä ainakaan minulle ole tullut päänsärkyä eikä etovaa oloakaan tableteista. Harmi, että sinulle kävi niin...
- veeeera
Neiti Hiiwa kirjoitti:
Ei kyllä ainakaan minulle ole tullut päänsärkyä eikä etovaa oloakaan tableteista. Harmi, että sinulle kävi niin...
Hiiva ei vielä ainkaan uusinu, kiitos Luojalle. Seksiäkin olen vähän uskaltanut harrastella. Muutaman päivän saa aina jännitellä tuota hiivaa sen jälkeen.. Onko Cynocapsit tepsinyt? Ite en saanut aikaseks ostettuu, kun sattu tähän saumaan huono rahatilanne ja paljon ylimääräisiä menoja!:( Muttan onneksi on pysyny poissa ilmankin. AB jugurtteja syön edelleen joka päivä bakteerien tasapoinottamiseen. Karkkiakin oon uskaltanu maistaa kerran viikkoon. Toivottavasti pysys poissa nyt näillä hurjilla "elämäntapa" muutoksilla, niin ei tarvis ainakaan niitä suun kautta otettavii tabui popsii. Ja onhan mulla sit tosiaan noi cynocapsit ja piimä penslaukset testaamatta, jos tarve niitä vaatii. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275