Voisiko joku Aussieista paljon tietävä kertoa enemmän tästä kyseisen rodun vartioimisvietistä? Miten se näkyy käyttäytymisessä, onko helppo koulutuksella rajoittaa? Rotu vaikuttaa muuten kovastikin sopivalta, mutta vartioimisvietti mietityttää. Koira tulisi Lk. collie kaverinaan asustelemaan kerros- tai rivitalossa. Harrastuskaveriksi agilityyn ja tokoon ym.
Vastaukset 1
- Haukkumaton aussie
Heippa. Mitä noihin ausseihin tulee, niin se haukkuherkkyys vaihtelee hyvin paljon eri yksilöillä. Minun aussini on kohtalaisen vartioviettinen, ja suojelee minua herkästi ulkona (ei siis ole remmirähisijä), mutta ei kotona ikinä hauku. Ei kertakaikkiaan ikinä. Joskus vähän kissanhiekkalaatikolle kiukutteli, kun ei saanut upotettua hampaitaan siihen, mutta ei ikinä vahtihaukkua. Veikkaisin, että vaikka toiset rodut ovat haukkuherkempiä kuin toiset, niin paljon on merkitystä myös kasvatuksella. Jos hierarkia-asetelmat on kunnossa ja pentu huolellisesti sosiaalistettu pikkupennusta pitäen, niin sillä ei pitäisi olla tarvetta olla koko ajan varuillaan. Jos se voi luottaa siihen, että omistaja kertoo kyllä jos pitää reagoida, niin silloin se voi kaikessa rauhassa puuhailla omiaan. En muutenkaan lähestyisi käytösongelmia niin kapea-alaisesti, kuin että kuinka voi hillitä koiran haukkumista, sillä nuo asiat ovat aina yhteydessä suurempiin kokonaisuuksiin. Koiran omistajana tiedät sen varmasti, mutta etenkin jos aussia harkitsee, niin kannattaa positiiviseen vahvistamiseen perustuvaan kokonaisvaltaiseen koulutukseen perehtyä huolella, se kun on enemmän elämäntapa, kuin yksittäinen temppu. Aussi ei ole helpoin mahdollinen koira, mutta oikeissa käsissä aivan mahtava, ja vastaus kysymykseen: viettejähän ei voi juurikaan rajoittaa, mutta niiden ilmenemistä voi jalostaa haluttuun suuntaan. Rotu on kyllä vartiointiviettinen, mutta reilulla johtajalla se pysyy hyvin hanskassa. Tosi tervepäinen rotu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 35389
- 30385