Mulla on kaksi lasta, toinen kaksivuotias, toinen pian neljä täyttävä. Vanhempi on ollut vajaan vuoden päivähoidossa, mutta ei ole sopeutunut sinne hirveän hyvin. Nyt sit oli kesällä pitempään kotona, ja muuttui ihan silmissä rauhallisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin mitä viime talvena oli. Itsestänikin tuntuu, että vasta nyt olen alkanut tutustua esikoiseeni paremmin. Hieman on alkanut mielessä kangastella ajatus ottaa lapsi pois päiväkodista. Mutta onkohan kukaan muu yksinhuoltaja päätynyt samanlaiseen ratkaisuun, ja jos on, niin millaisin kokemuksin? Yleensähän kaikissa keskusteluissa nekin, jotka kotiäitiyttä puoltavat, muistavat mainita yksinhuoltajat niinä poikkeuksina, joiden lapsille on "etu" olla päivähoidossa. Itsekin vähän huolettaa, että riittääkö pelkkä yhdessäolo kehittämään lasta tarpeeksi, sitä askartelu-, leikki- ym. aikaa ei valitettavasti aina tahdo jäädä niin paljon kuin tahtoisin kun kotityöt pakkaavat päälle.
Kotiäidiksi?
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
5190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nuorempi lapsista on ollut hoidossa? Jos hän on sopeutunut hyvin, niin voisikohan se toinenkin lapsista mennä samaan ryhmään?
Jos pystyt taloudellisesti järjestämään asiasi niin, että olet vielä vuoden kotona, niin ole ihmeessä!
Nuorempi lapsi on ollut kotihoidossa, ja on vielä ainakin vuoden. Isompi käynyt kolmena päivänä viikossa yksityisessä päiväkodissa, jossa on n. 20 lasta. - Meillä on tosi pienet tulot (alle 1000 e / kk), mutta isona apuna omistusasunto, joten pärjäämme kyllä taloudellisesti nippa nappa.
Riittääköhän neljä vuotta täyttävälle pari harrastusiltaa viikossa ja puistoleikit tuttavaperheen lasten kanssa? Toisaalta tuskin se hänen sosiaalistumisensa nyt vuodesta tai parista kiinni on - itsestäni tuntuu, ettei tuo sosiaalistumisvouhotus ole niinkään lasten tarpeista lähtevää, vaan tätä tehoyhteiskuntaa... Meillä on pieni, mutta turvallinen ja lämpöinen perhetiimi kotona - miksi rikkoa se kun ei ole pakko? Isompi lapsi tuntee tulevansa erotetuksi meistä, sillä hän kyselee joka tarhapäivä että miksei nuorimmaista viedä hoitoon.
missä se kotihoito on sille nuoremmalle, jos sä olet töissä? miksi ei se vanhempikin voisi sinne samaan kotihoitoon päästä?
Tuo selvensikin, että isompi käy satunnaisesti päiväkodissa. Ei silloin ne kaverisuhteet oikein pysy kun puolet ajasta ollaan poissa tarhasta.
Vanhempi lapsi tuntee todellakin, että häntä kohdellaan eriarvoisesti pikkusisarukseen nähden ja tottahan se onkin! Niin, miksi isompi viedään hoitoon ja piemenpi jää siis kotiin? Kuka hoitaa?
" Missä se kotihoito on on sille nuoremmalle..." No onko sanottu että aloittaja on töissä??? Vanhempi lapsi päiväkodissa ja nuorempi kotona äidin kanssa! Näin mä ainakin ymmräsin.
Mulla kaksi lasta, toinen 1v ja toinen 3v.- Kummatkin kotona. 3vee käy kerhossa kaksi kertaa viikossa. Hyvä järjestely. Saa ikäistään seuraa ja äiskä vähän aikaa pienemmän kanssa touhuamiseen ja kotihommiin ihan eri tavalla.
Kokeile ensin perhepäivähoitajaa. Voi olla että lapsesi kärsii suuresta ryhmäkoosta ja hälinästä ja hänelle sopisi paremmin kodinomaisempi hoito. Hae pienemmälle lapselle samalla hoitopaikka samalle hoitajalle. Toinen vaihtoehto on ottaa 4v. pois päiväkodista ja jäädä itse kotihoidonvapaalle vielä vuodeksi ja sen jälkeen hakea pp-hoitokotia heille. Kaksi-vuotias kaipaa jo kodin ulkopuolisia virikkeitä, joten ei ole liian aikaista viedä häntäkin hoitoon.