myöhäistäkö?

,vaiko annan olla?? Äitimme kuoli 2kk sitten ja hänen aviomies antoi minulle sukunimensä, muttei koskaan adoptoinut. minulla on pari vuotta nuorempi sisko-puoli, ja Aitimme jo 15 vuotta sitten antoi minulle valtakirjan että saan häntä edustaa kaikissa Suomessa olevan omaisuuden hoidossa.Vanhempani asuivat Ruotsissa yli 30 vuotta. Perunkirjoitusta "Isäni"jälkeen en ole koskaan nähnyt, voinko nyt pyytää sitä nähtäväksi, sillä sain tietää Siskoni myynneen metsää jo 2003 Suomesta, väärentämällä Äitini nimen kauppakirjaan, ja koko metsän myynti tulo meni sisareni tilille, eli Äitilleni ei tilitetty hänen osuutta.Kyse on perikunnasta, josta sisareni ja äitini on erotettu omaksi "perikunnaksi". Olen Äitini vanhin tytär, ja käsittäkseni Äitini omistaa puolet miehensä omaisuudesta Suomessa, ja sisar-puoleni toisen puoliskon. Nyt äitimme kuoltua, sisareni perii isänsä, ja sitten me yhdessä jaamme Aidin osan puoliksi, olenko oikeilla jäljillä? Kuka osaa kertoa mitä voisi tehdä sille jo 2003 myydylle metsäpalstalle, onko se ennakkoperintää siskolleni? Olen nähnyt metsä firman ostotodistuksen, siihen oli valmiiksi laskettu Aidin osuus, mutta se ei koskaan päätynyt Äitini tilille. Kiitos jos joku haluaisi valistaa minua kun matkaan Ruotsiin perun kirjoitukseen.
0257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


selatiin kirjoitti:

,vaiko annan olla?? Äitimme kuoli 2kk sitten ja hänen aviomies antoi minulle sukunimensä, muttei koskaan adoptoinut. minulla on pari vuotta nuorempi sisko-puoli, ja Aitimme jo 15 vuotta sitten antoi minulle valtakirjan että saan häntä edustaa kaikissa Suomessa olevan omaisuuden hoidossa.Vanhempani asuivat Ruotsissa yli 30 vuotta. Perunkirjoitusta "Isäni"jälkeen en ole koskaan nähnyt, voinko nyt pyytää sitä nähtäväksi, sillä sain tietää Siskoni myynneen metsää jo 2003 Suomesta, väärentämällä Äitini nimen kauppakirjaan, ja koko metsän myynti tulo meni sisareni tilille, eli Äitilleni ei tilitetty hänen osuutta.Kyse on perikunnasta, josta sisareni ja äitini on erotettu omaksi "perikunnaksi". Olen Äitini vanhin tytär, ja käsittäkseni Äitini omistaa puolet miehensä omaisuudesta Suomessa, ja sisar-puoleni toisen puoliskon. Nyt äitimme kuoltua, sisareni perii isänsä, ja sitten me yhdessä jaamme Aidin osan puoliksi, olenko oikeilla jäljillä? Kuka osaa kertoa mitä voisi tehdä sille jo 2003 myydylle metsäpalstalle, onko se ennakkoperintää siskolleni? Olen nähnyt metsä firman ostotodistuksen, siihen oli valmiiksi laskettu Aidin osuus, mutta se ei koskaan päätynyt Äitini tilille. Kiitos jos joku haluaisi valistaa minua kun matkaan Ruotsiin perun kirjoitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu