Älä osta puhelinta

Lapsillamme oli Tele Finlandin liittymät. Halusimme rajoittaa heidän lähettämiään multimedia viestejä. Otimme yhteyttä asiakaspalveluun ja pyysimme estämään multimedia viestit. Tämä onnistuikin mutkitta. Samassa yhteydessä tuli esille seikka, että olemme ostamassa uusia puhelimia. Näppärästi asiakaspalvelusta meille tarjottiin edullista puhelinta. Hinta vain muutaman euron kuukaudessa. Sovittiin, että laittavat tulemaan.

Otettiin puhelimet käyttöön. Viikon päästä takuukorjaukseen, ja taas uudelleen takuukorjaukseen. Ja vielä kolmannen kerran takuukorjaukseen. Eikä korjausten aikana ollut tietenkään sijaispuhelinta. Valmista ei tullut. Nämä Unkarilaiset halpa-Nokiat osoittautuivat täydeksi sudeksi.

Yllätykseksi huomasimme, että aikaisemmin toistaiseksi voimassa olevat liittymät olivat puhelinhankinnan yhteydessä muuttuneet määräaikaisiksi. Tästä ei asiakaspalvelu tietenkään muistanut mitään sanoa. Nyt ollaan sitten puolitoista vuotta maksettu tyhjästä. Kun puhelimet eivät toimi ja liittymää ei voi irtisanoa. Nykyisin ollaan Saunalahden tyytyväisiä asiakkaita.
11035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

SONERAN ketkutikku on myös melkoinen huijaus. 9,95€ kk, Vähän aikaa toimii ja sitten tulee viesti:
Netti-palvelun kk-maksuun sisältyvä käyttöraja on täynnä ja nopeus on nyt hidastettu. Nopeus palautuu 10.08.2010. Voit myös heti ostaa saman verran nopeata lisäkäyttöä käytettäväksi seuraavaan nopeutukseen saakka, hintaan 4,99 euroa, vastaamalla TILAA JATKO tähän viestiin. En muista lukeneeni sopimuksesta mistään käyttörajoista. On kuin ostaisi auton joka toimii vähän aikaa ja sitten täytyy laittaa myyjälle lisää rahaa että se toimisi jatkossakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hadad kirjoitti:

Lapsillamme oli Tele Finlandin liittymät. Halusimme rajoittaa heidän lähettämiään multimedia viestejä. Otimme yhteyttä asiakaspalveluun ja pyysimme estämään multimedia viestit. Tämä onnistuikin mutkitta. Samassa yhteydessä tuli esille seikka, että olemme ostamassa uusia puhelimia. Näppärästi asiakaspalvelusta meille tarjottiin edullista puhelinta. Hinta vain muutaman euron kuukaudessa. Sovittiin, että laittavat tulemaan.

Otettiin puhelimet käyttöön. Viikon päästä takuukorjaukseen, ja taas uudelleen takuukorjaukseen. Ja vielä kolmannen kerran takuukorjaukseen. Eikä korjausten aikana ollut tietenkään sijaispuhelinta. Valmista ei tullut. Nämä Unkarilaiset halpa-Nokiat osoittautuivat täydeksi sudeksi.

Yllätykseksi huomasimme, että aikaisemmin toistaiseksi voimassa olevat liittymät olivat puhelinhankinnan yhteydessä muuttuneet määräaikaisiksi. Tästä ei asiakaspalvelu tietenkään muistanut mitään sanoa. Nyt ollaan sitten puolitoista vuotta maksettu tyhjästä. Kun puhelimet eivät toimi ja liittymää ei voi irtisanoa. Nykyisin ollaan Saunalahden tyytyväisiä asiakkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu