Ubuntu Linux-veturiko?

Monilla mittareilla mitattuna on saatu tulos että Ubuntu on yleisimmän käytetty työasemien Linux-distro. Usein kuullaan myös väitettävän että viime vuosien Linux-boomin syy olisi juuri Canonicalin Ubuntu. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä näkemystä.

W3schoolsin mittaukset osoittavat että todellisuudessa Linuxin käyttö työasemissa yleistyi jopa nopeammin ennen Ubuntun ilmestymistä syyskesällä 2004 kuin sen jälkeen. Vaikka mittausten virhemarginaali on tietysti melkoinen, ei tuo tilasto ainakaan tue väitettä jonka mukaan Ubuntu on Linux-junan veturi.

Todellisuudessa nämä tekijät ovat edes auttaneet eniten Linuxin yleistymistä ja samalla aiheuttaneet eniten Windowsille tappioita:

1. Mozilla
2. Google
3. Microsoft itse (esim. Vista)

http://www.happyassassin.net/2010/07/29/the-success-of-ubuntu/
6191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sam Varghese kirjoittaa ITWire-julkaisussa, kuinka Canonical ottaa enemmän kuin antaa. Kun muut Linux-yhteisöt ja Red Hat tekevät työtä vaikkapa Gnomen ja kernelin hyväksi, Canonical käyttää tuon työn hedelmiä hyväkseen ja tekee businesta Linuxilla. Tuo on tietysti aivan hyväksyttävää ja monet muutkin yritykset menettelevät noin. Myös Red Hat ja Novell. Ja IBM.

Mutta olisi sinänsä mukava jos Canonical antaisi joskus Linux-yhteisölle pelkän ottamisen lisäksi. Red Hat voisi olla tästä esimerkkinä Canonicalille. Vai mitä Shuttle?

Äänestä

  • Volunteer 101823 23.45
    Unknown 73558 16.94
    Red Hat 70790 16.30
    Novell 45349 10.44
    Collabora 21684 4.99
    Intel 11160 2.57
    Fluendo 10218 2.35
    Lanedo 10090 2.32
    Independent 8922 2.05
    Sun 8862 2.04
    Nokia 6183 1.42
    Openismus 5303 1.22
    Codethink 5276 1.21
    Eazel 4734 1.09
    Litl 4620 1.06
    Canonical 4487 1.03
    Movial 2988 0.69
    Mandriva 2504 0.58
    The Family International 2130 0.49
    Entropy Wave 2056 0.47
    (Academia) 1894 0.44
    Mozilla Corporation 1040 0.24

    Äänestä

W3schools taitaa mitata WWW-kehittäjien koneita enimmäkseen, mutta on kyllä totta, että 2004 linuxit alkoi yleistyä harrastajien parissa. Ubuntu alkoi jyrätä joskus 2006 lopulla ja 2007 taviksilla.

Äänestä

Täytyykö minun nyt lopettaa Ubuntun käyttäminen? Kerro linuxveturin nimi jotta voin käyttää parasta linuxia! En käsittänyt että Ubuntu on aivan paksa :(

Äänestä
  • että Linuxin todelliset veturit ovat olleet Mozilla, Google ja sähläilevä Microsoft itse. Itse lisäisin tuohon Open Officen, jonka ilmainen saatavuus loppuvuodesta 2000 aloitti Linuxin varsinaisen nousun työasemien merkittäväksi vähemmistökäyttöjärjestelmäksi (nykyisin se lienee n. 5-6% työasemissa käyttäjärjestelmänä)

    Ubuntun ilmestymisen jälkeen Linuxin käyttö on jatkanut yleistymistään, mutta niin se teki jo ennen Ubuntuakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sir-Francis-Drake kirjoitti:

Monilla mittareilla mitattuna on saatu tulos että Ubuntu on yleisimmän käytetty työasemien Linux-distro. Usein kuullaan myös väitettävän että viime vuosien Linux-boomin syy olisi juuri Canonicalin Ubuntu. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä näkemystä.

W3schoolsin mittaukset osoittavat että todellisuudessa Linuxin käyttö työasemissa yleistyi jopa nopeammin ennen Ubuntun ilmestymistä syyskesällä 2004 kuin sen jälkeen. Vaikka mittausten virhemarginaali on tietysti melkoinen, ei tuo tilasto ainakaan tue väitettä jonka mukaan Ubuntu on Linux-junan veturi.

Todellisuudessa nämä tekijät ovat edes auttaneet eniten Linuxin yleistymistä ja samalla aiheuttaneet eniten Windowsille tappioita:

1. Mozilla
2. Google
3. Microsoft itse (esim. Vista)

http://www.happyassassin.net/2010/07/29/the-success-of-ubuntu/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu