Jos ottaa ensimmäisen kissansa, niin mitkä jutut on "ihan pakko hankkia", eli sellaisia perusasioita? Muita vinkkejä? :)
Perusjutut!
LunaMaria
6409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hiekkalaatikko ja hiekka on aivan must. Ruokaa ja juomaa voi antaa olemassa olevista kulhoista tai pikkulautailta jos ne ovat sopivan mallisia (syvät/korkeareunaiset pikkulautaset sopivat hyvin kissanruualle, veden antamiseen käy keraaminen tai lasinen kuppi, kunhan on varmasti ehjä). Tietysti kissan iän mukaan sopivat ruuat pitää hankkia valmiiksi myös. Raapimapuu on hyvä olla, jos ei tahdo kissan etsivän itse kynnenteroituspaikkaansa. Kaulapanta ja/tai valjaat on kanssa hyvä olla ulkoilemista ajatellen eritoten isoissa taajamissa. Mitä pikemmin niihin kissan totuttaa, sen parempi.
Jos kissalla on pitkä tai puolipitkä karva, harja kannattaisi hommata myös. Sillä voi rajoittaa paikkojen karvoittumistakin vähäsen. Nuorelle kissalle on hyvä kehittää jostain leluja leikitystä varten sekä ajankuluksi jos se joutuu olemaan yksin. Meidän kisut ovat tykänneet eritoten eläinkaupan karvahiiristä. Kissalle voi myös ostaa oman pedin, mutta kannattaa varautua, että kisu päättää nukkua missä tahansa muualla kuin siinä. ;)
Kissa tarvitsee seuraavat tavarat:
-hiekkalaatikko ja -lapio
-kantokoppa
-omat juoma/ruoka-astiat
-nukkuma-alustan
-leluja
-raapimis ja/tai kiipeilypuun
-kynsisakset, harjan
-(valjaat, hihna)
-(vitamiineja)
Nämä tuli nyt ensialkuun mieleen. Ja eihän kaikkea tarvitse hankkia kalliina eläinkaupasta, mm. hiekkalaatikoksi kelpaa pesuvatikin ja leluja voi näpertää itse (kunhan katsoo etteivät ole vaarallisia, esim. nieltäviä kuten villalanka tms.) Ja raapimispuunkin saa tehtyä itse esim. pölkystä ja vahvasta köydestä tai seinään kiinnitettävänä lankusta ja käytävämaton palasesta. :) Kissa myös usein valitsee itse nukkumapaikkansa, eikä välttämättä huoli sitä kallista uutena ostettua nukkumapesää tai koria. :D
Muita vinkkejä voisi olla että tarkkailee millaisen kissa päättää ottaa ja minkälaisestä ympäristöstä. Pennun kohdalla luovutusikäasia on tärkeä, että pentu on vähintään 12 viikkoinen uuteen kotiin muuttaessaan. Pennun tulee olla tällöin jo sisäsiisti ja ihmisiin sosiaalistettu. Monet tulevat etsimään syytä pennun siisteysongelmiin, käsien puremiseen, villan lutkutukseen tms. Siksi on järkevä tarkkailla millaisista olosuhteista tuleva kissa tulee ja että se on tarpeeksi vanha ja valmis eroamaan emostaan ja sisaruksistaan. 8-viikkoinen ei vielä ole.
Myös ruokintapuoleen kannattaa kiinnittää heti alkuunsa huomiota, että opettaa kissan syömään monipuolisesti ja nirsoilematta, antamalla tasapainoista ja kissan tarpeisiin sopivaa ravintoa. Pentu luonnollisesti tarvisteee penturuokaa, vanha kissa iäkkäille kissoille tarkoitettua ruokaa jne.
Rokotukset ja madotukset ovat usein myös ensimmäinen homma pennun/tai aikuisenkin tullessa taloon jos/kun pentua ei ole rokotettu aijemmassa kodissaan. Leikkausasia pitäisi myös uudella kissanomistajalla olla jo selvillä että muistaa huolehtia siitä ajoissa.
...on mielestäni kokolailla täydellinen. Jokainenhan voi sitten yksilöllisesti korostaa omia näkemyksiään.
Tee myös hintavertailuja eläinlääkäreiden taksoista -rokotukset yms.- ja työskentelytavoista ja muista ottaa ne huomioon yhtenä tärkeimmistä ( ! ! ! ) menoeristä. Olkoonkin, että kissasi mahdollisesti on pelkästään sisällä viihtyvä.
Kysele myös ystäviltä ja tuttavilta heidän käyttämiään ja hyväksi havaitsemiaan eläinlääkäreitä.
Ja kun olet etukäteen moneen kertaan miettinyt asian valmiiksi, saat elämääsi aivan ihanan ja persoonallisen perheenjäsenen ja ystävän.
ja sieltä kohta "Aiotko hankkia kissan ?".
Sieltä löytyy myös muuta asiantuntevaa tietoa :))
Ihan pakko on tietenkin hankkia kissalle hiekkalaatikko,hiekkalapio ja hiekkaa.Esim.sellainen talo-mallinen on aika kätevä.Leluja kannattaa myös hankkia,pehmeitä palloja ja esim.onki jonka päässä hiiri.Raapispuun hankkimista kannattaa harkita,näin huonekalut saavat olla rauhassa ja voit jo heti pennusta totuttaa kissasi käyttämään tätä.Meillä on sellainen kolmitasoinen raapimispuu jossa on alimpana laatikko.Se on ollut erittäin hyväksi todettu!Ruokaakin pitää tietysti hankkia,parhaat ruoat saat eläinkaupasta (ei kannata ostaa marketista.)
Loput tavarat voit sitten hankkia sen jälkeen kun kissa jo on.Esim.valjaat ja kantokopan,jotta tiedät ostaa oikeankokoiset.Kissan kynnet voi leikata tavallisilla ihmisten kynsileikkureilla.
Kiitos kaikille vaivautuneille hyvistä neuvoista! :)