nostettava ensi vaaleissa politiikan keskiöön.
Näin kirjoitti tamperelainen johdon ja työelämän kehittäjä Veikko Räntilä HS:ssa ja jatkoi: "Ikääntyneitä syrjitään työelämässä ja ikääntyminen esitetään -vastoin tosiasioita - yleensä rasitteena.
Hän vaati heräämistä huoaamaan ikääntyvien erityistarpeet, ja että myös ikääntyvät itse pitäisivät niistä enemmän ääntä.
Näin kirjoitti tamperelainen johdon ja työelämän kehittäjä Veikko Räntilä HS:ssa ja jatkoi: "Ikääntyneitä syrjitään työelämässä ja ikääntyminen esitetään -vastoin tosiasioita - yleensä rasitteena.
Hän vaati heräämistä huoaamaan ikääntyvien erityistarpeet, ja että myös ikääntyvät itse pitäisivät niistä enemmän ääntä.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Huomaa että vaalit lähestyvät. Eläkeläisilläkin on niin maan helvetisti ymmärtäjiä. Jokainen puolue, tai yksittäinen populisti, haluaa parantaa kaikki eläkeläisten epäoikeaksi kokemat asiat, kerta heitolla, niin maan perusteelliseti ja kerralla kuntoon. Heti, eikä seuraavalla vaalikaudella. Jotenkin, 67 vuoden elämän kokemuksella, suhtautuu hyvin skeptiseksi moisiin sepustuksiin. JOS eläkeläiset olisivat yhtenäinen joukko, he olisivat Eduskunnan suurin ryhmä. Sitä mahdollisuutta pelkää joka ikinen puolue. Eläkeläiset ovat, tunnetusti, puolueuskollisia äänestäjiä.
Kerran jotakin - aina sitä. Takkia ei käännetä. Tämän tosiasian tietää jokaisen puolueen Vaalipäällikköt.Siksipä joka puolueessa on eläkeläisillä, näinä aikoina, ystäviä enemmän kuin mökin rannassa hyttysiä. Puolueissa tiedetään että kansan poliittinen muisti on puolen vuoden mittainen. Puoli vuotta ennen vaaleja, luvataan ummet ja lammet. Vaalien jälkeen taas voikin unohtaa lupaukset. Voi vain sanoa että kyllähän ME haluaisimme pitää, minkä aioimmekin - mutta kun nuo muut-----. Äänestetään kumminkin.
taidan olla minäkin, eli en ainakaan puolueuskollinen. En oikein ymmärtänyt mitä Tase pappa tarkoitit, mutta aikaisemmista viesteistäsi olen ymmärtänyt että olet vasemmistolainen, jos ei ihan kommari, niin demari ainakin. Itse olen aina kallistunut enemmän oikealle, mutten enää tiedä mika suunta on se oikea.
JK (kok.) haluaa verottaa peruspalveluita yhä ankarammin, energia, vesi, jätehuolto jne. EH (SDP) ei ota siihen lainkaan kantaa vaikka muuten puhuu asiaa, mm. nuorten työllistämisestä. En oikein lämmennyt siihenkään, kun se ei enää meikäläistä koske, ja kun oma suu aina on se lähin. Maksumieheksi taas joudun, kun yksin asun suurehkossa seiskytluvun sähkölämmitteisessä ok-talossa. Suomenruotsalaisena tietysti pitäisi RKP:ta äänestää, mutta en ole ennenkään aina niin tehnyt. Taidan tulevan vaalin aikana vain maata sohvalla.
Mutta hyvä Tase pappa, emmehän ota paineita. Jos ei eläkeraha meille riitä, teemme pientä keikkaa. Olemme samanikäisiä, olemme vielä työkuntoisia, meillä on ammatti ja meitä kysytään. Et tainut huomata, kuinka Sinua kehuin yhdessä ketjussa.
Juuri tätä tarkoitin, mistä Sinäkin puhut. Puoluepamput ovat vuosikymmeniä uskoneet että eläkeläiset äänestävät perinteisesti. Jakautuvat vasemmistoon tai oikeistoon. Nyt on politiikka mennyt siihen malliin että on paljon liikkuvia äänestäjiä ja myös paljon eläkeläisiä jättääkin äänestämättä. Se "takin kääntö" ei ole vain vasemmalla laidalla tapahtuva ilmiö. Ihminen, joka on uskonut elämänsä olevan järjestyksessä, onkin tänään pien-eläkeläinen. Moni puolueuskollinen äänestäjä onkin pettynyt politiikan likapyykkiin. Nyt ollaankin henkisesti ilman puoluekotia. Olet oikeassa siinä että vasemmalla on kuljettu, joskus hammasta purrenkin. Koskaan en ole kuitenkaan ollut niissä piikkilanka-telaketjuporukoissa. Olen uskonut ihmiseen, työhön ja tasa-arvoon ja parempaan huomiseen. Nyt en tiedä enää mihin muuhun uskoisin, kuin itseeni. Tätä tarkoitin. SIIS - jos elkeläiset olisivat homogeeninen sakki, olisi se Eduskunnan suurin puolue. Mutta, kun ei niin ei. Työtä maassamme tosiaankin kannattaa tehdä niin kauan kun on kysyntää ja tekokykyä. Jopa omaksi ilokseen on kiva mennä työhön, jonka osaa, jos työtä tarjotaan.
Tääläkin joku laiskalasse juoksee kalju punasena pitkin toria rummuttaen miten tytyväinen on eläkkeen alenemiseen. Meidän pitää hirttää nää hörhöt, että saadan pontta vaatimuksiimme.
Hörhöjen on syytä pitää iso kita souemmalla. Suurin osa eläkeläisistä on täysipäisiä ja vaatii etujensa päivitystä.
Voisti hörhöttelyinesi jatkaa siellä keskenkasvuisten teiniosasotolla.
En taatusti ole missään sanonut olevani tyytyväinen eläkkeeni pienenemiseen.
Olisin tyytyväisempi jos se edes pysyisi samana.
Selvyyden vuoksi sinulle: Vähemmän tyytymätön!
Ilmeisesti ajatukseni ja ilmaisuni eivät aina ole vieraalle ykselkoisen tulkittavia.
Ei tämä ole ensimmäinen asia.
Toisaalta, täällä luumuilu on ollut avartavaa.
Itse kukin katsoo asioita oman kokemus- ja ajatusmaailmansa tummentamien lasien läpi.
Toisilla lasit ovat tummemmat, toisilla vaaleammat.
= jotkut tulkitsevat asiat vain tukien omaa, jo omaksuttua ajatusmallia antamatta vaihtoehdoille mahdollisuutta.
Tulikohan tämä nyt yhtään selvemmäksi?
Lisäselvityksiä antaa laiskis.
Jos kiinnostaa!
70-luvulla, keskustellessani vapaamuotoisessa tilaisuudessa ( selvyyden vuoksi = ravintolassa )luottamusmiesryhmän kanssa erehdyin erälle taistolaiselle perustelemaan näkemyksiäni parta-kallen ( selvyyden vuoksi Karl Marx ) pääoman ja Leninin Luonnon Dialektiikan ajatuksilla, sain kuolemantuomion.
" Kun me (punakumoojat) otamme vallan niin teloitamme 20000 valkolahtaria ja sinä ( minä ) olet siinä joukossa".
Sanoi sen sentään kasvokkain ja todistjien läsnäollessa.
Ps. Tukka tallella eikä mielestäni torilla pitäisi eläkeläisellä olla kiire!
" Tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru"
Tuntematon (seinäkirjoitus)
Olenko ainoa joka täällä suomessa on tyytyväinen eläkeläinen.
Kun käännän ajanratasta taaksepäin näen ne ankeat köyhät vuodet jolloin lapsi kainalossa juoksin kaupunginlaidasta tarhaan ja sieltä kolmanteen laitaan töihin. Yleisillä kulkuneivoilla. Olin kateellinen ja kaunainen kaikille niille joilla oli elämä paremmin.
Oli ainainen nälkä, ei varaa edes sukkahousuihin, töissä nimiteltiin ja muutenkin olin alemmuuden tuntoinen. Vasta täytettyäni 50 opin pikkuhiljaa puhumaan, puoliani pitämään ja arvostamaan omaa panostani toisten mielipiteistä välittämättä.
Muistan kuinka kurjaa oli kun jouduin useasti olemaan rokulissa lapsen / lasten sairastellessa. Kun sanottiin: mitä sinä tekisitkään täällä jaloissa pyörimässä. En pitänyt sitä ollenkaan hyvänä vitsinä.
Nyt kun kaikki tuo on takana lapset maailmalla ja minä taistelun voitettuani (Sos.virk vastaan) olen todella onnellinen ei tarvitse miettiä mistä ottaa leivän huomiseksi. Olen jokaisen päiväni levollisuudessa, vailla huomisen huolia ansainnut. Mielentyyneysja terveys on tärkeintä, sitä ei saa olemalla katkera ja kateellinen toisia kohtaan, sen olen vihdoin oppinut.
Tietysti ottaisin lisääkin eläkerahaa, myönnän että valintani seurauksia on pieni eläke, sekä lääkemenot. No jostain täytyy tinkiä.
Nin ja niistä jakapäiväisistä pienistä ilon hetkistä on nyt poistua partsille vetämään nortit.
Amen
Tämä eläkeasia on aivan sama kuin palkat, kun palkkaerot ovat suuret ovat myös eläke erot, toisaalta on verotuksen avulla tasoitettu asiaa ja ehkä myös toisilla tavoin.
On hyvin hölmöä haukkua toisia tämän ikäisillä , "ikään" riippumatta.
40-50 vuotinen työura oo kyykyttänyt tarpeeksi? Kyllä minäkin tappolistoilla olen ollut useammankin kerran, vanhana hoitajana oli vielä narkomaani- ja päihdetyö, missä todella joutuu käymään raskaita aggressioita läpi ja saa oman osansa tälleistä. Minua suututtaa nämä nykyajan nuoret sosialistit ja uskontohörhöt joille oikopäätä pitäisi lahjoittaa kaiken omistamansa, he kun ovat tottuneet saamaan kaiken haluamansa heti. Me emme lapsena saaneet kaikkea haluamaamme vaan se oli itse tienattava omalla työllä. Eikö meillä edes vanhanakaan ole oikeutta omaan rauhaan ja sellaiseen elämään kuin itse haluamme elää.Pitäisi minun mielestäni olla.
Kerjäläiset MarcoP29.7.2010 15:31 Olen itse eläkeläinen mutta mielestäni eläkeläisten verotusta tulisi
kiristää huomattavasti. Tunnen useita näitä "kerjäläisiä", joilla on
useiden tuhansien eurojen eläkkeet. Ainoa harrastu ja puheenaihe
on säästäminen. Uimahalliin mennään vaka, kun kunta antaa vapaalipun.
Olen nähny eräiden surkimusten perunkirjat - satoja tuhansia osakkeissa
pakkitileillä.
Eläkeläisten pankkitilit pitäisi ainakin laittaa raskaaseen verotukseen.
Näin ainakin osa varoista lähtisi pääomakiertoon.
Älkää pahatuko. Uskon, että on poikkeksia
Miksi ei eläkeläisilläkin, jos muillakin on mahdollisuus säästää tuloistaan. Mitä pahaa siinä on? Etkö tiedä, että pankkitililtä loksahtaa vero säännöllisesti. Mitä siinä enää nariset?
Eläkkeestä pidätetään vero taulukon mukaan, ja pankkitileille tallennetuista varoista menee säännönmukaisesti vero. Se ilmestyy sinne ilmoittamatta tilitietoja kenellekkään. Pankkien tehtäväksi on annettu sen pidättäminen.
Ja kun kuolevat, perintövero huolehtii talletusten verotuksesta. Sinulla tuntuu olevat todella hengiltä nitistävää tuo kateus.
Jaa, millaisissa ympyöröissä elät, että joudut toteamaan tuollaisia ilmiöitä, että minulle heti ja nyt?
No enpä minä joudukkaan tekemisiin suurten joukkojen kanssa, mutta omien lasten kanssa ei ole tullut tuota ilmiötä vastaan, että minulle ja heti. Jo nuoresta saakka ovat koittaneet tulla toimeen omineen, opintorahojensa ja lainojensa turvin kun vanhemmilla ei ole ollut antaa rahaa. Tytärkin olisi ottanut vielä postinjaon opiskelun oheen, ettei olisi tarvinnut opintolainaa ottaa, mutta sen kielsin terveyden vaarantamisen uhan takia ja vaadin hänen ottamaan opintolainaa, ettei tarvitse yötyötä tehdä.
Pankkitileillä olevat rahat ovat elinkeinoelämän käytössä!
voisi ihan rehellisesti katsoen olla kerjäläisten asemassa, jos heillä olisi rohkeutta ja roisiutta lähteä kerjäämään.
Meillä ei ole tällaista tapaa ja kukaan ei osaa alistua rohkeasti kerjäämään vaan kärsii nahoissaan surkeutensa.
Meillä vain uskotaan päättäjien puheisiin ja jaksetaan odotella vaikka kuinka tyhmyydestämme sakottavatkin ja kun lupaavat taas sitä ja tätä hyvää ja kaunista
Anteeksi mitä tarkoitat? Sillä sanot suoraan, että omat miljoonasi ovat käytettävissä eikö niin.
Tietenkin kaikki suomalaiset kuin näkyy ovat miljonäärejä, heillä on omat alueet kaikkialla maailmassa näin on totuus. Olen vanha entinen suomalainen ja en kuulu samaan joukkoon.
Raha ei ole onni, mutta se on vapaus.
Kolmas kerta saan kuvan sanoista.
Hellittääkö tuo katkeruus hetkeksikään? Tuohan sairastuttaa sinut myös fyysisesti, kun haudot tuollaisia katkeruuksia mielessäsi.
Pyydän anteeksi, sillä vanhat aivot eivät kestä The Balvenenie aged 12 yeas liikaa, toivon ei toistu.
Taas kerran kuka on kuka pohjolassa, tiedän että Suomi johtaa netossa--- 60 palsta onko järkeä huutaa luulen ei ole sillä, te ette tiedä mikä sana netto--- siis raha kädessä. Sama muille yhtä köyhiä järjessä.
katkeruudeksi kenenkään kirjoittelua. Sille tosiasialle että suomalaisessa yhteiskunnassa on paljonkin asioita jotka herättävät lähinnä inhonsekaista raivoa, ei mahda mitään.
Jos ääniämme tarvitaan politiikassa vaaleissa, vastavuoroisuusperiaate olisi kai se että asioidenhoitoon yhteiskunnassa todella tartuttaisiin ja syntyisi muutos parempaan vallitsevien epäkohtien kohdalla.
Edustatko itse optimaalista viisautta ja terveyttä katkeruus-nimittelyilläsi?
ja kyllä ketjussa moni muukin, mainitsen nyt vain viimeisimmän.
Olen ketjun avaaja, ja kyllä mielestäni tuo avauksessani mainitsemani henkilö on aivan oikeassa tuossa Hesarissa julkaistussa kirjoituksessaan, jota siteerasin alussa.
Loppulainausmerkki unohtui siitä, sen varmaan panittekin merkille.
Olen edelleen vahvasti samaa mieltä,
ja tuo vastavuoroisuusperiaate, mista Päivä paistaa-nikki kirjoitti, oli hyvä veto! Juuri niin!
Jos annamme äänemme jollekin ihmiselle vaaleissa,
eikö meillä ole todella oikeus odottaa, että hän myöskin ajaisi meidän asiaamme lpi mentyään?
En oikein ymmärrä, miten yksilöllä olisi oikeus odottaa, että määrätty kansanedustaja ajaisi hänen asiaansa.
Eihän ensinnäkään kansanedustajaksi valittu voi tietää, mitä jokainen hänen äänestäjistään haluaa. Ja jos sattuisikin jostakusta äänestäjästään tietämään ja tämän asiaa ajaisi, niin sehän vasta väärin olisi.
Viisainta lienee äänestää ensisijaisesti puoluetta?
Jos eläkeläiset äänestävät jotain ihmistä, heillä on oikeus ottaa yhteyttä kansanedustajaansa
sekä ennen että jälkeen vaalien ja pyytää jopa vaatia oman asiansa huomioon ottamista.
SE EI TODELLAKAAN OLE KUIN OIKEIN JA KOHTUULLISTA!
Olen aina äänestänyt henkilöä.
Kunnan asiat vaikuttavat välittömästi jokaisen asukkaan elämään.
Eduskuntavaaleissa on osittain sama juttu.
Ehdokkaista tunnen vain jonkun ja pintapuolisesti muutaman.
Henkilön mielipiteet ja uskottavuus ovat ratkaisevia.
On varsin luonnollista että ko. ajatusmaailma sopii kunkin puolueen ohjelman puitteisiin, suurin piirtein.
Äänestämäni enkilö ja myöskin puolue ovat vaihtuneet usein.
äänestän tietenkin henkilöä, puolueisiin katsomatta.
Kansanedustajista oli alunperin puhe. Henkilöä äänestän silloinkin, kuinkas muuten. Minusta kansanedustajan sitoutuminen puolueensa ohjelmaan ja ryhmäkuriin on ainoa tapa pyrkiä toteuttamaan omien äänestäjiensä tahto. Poikkeuksena jotkut omantunnon asiat.
Oman maakunnan etujen ajaminen tietenkin on hyväksyttävää, yksityishenkilöiden tai yritysten ei. Ei myöskään yleisöä kosiskelevien lausuntojen antaminen ja sooloilu esim. viranomaisten tekemistä Suomen lakeihin perustuvista päätöksistä.
ole mitään sitä vastaan, että kansanedustajiin otetaan yhteyttä, päinvastoin.
Eläkeläiset kuitenkaan eivät taida olla kovin yhtenäinen ja samoin ajatteleva ryhmä?
Kyllähän kansanedustajista näin vaalien edellä tulee "kohteliaita" puheissa, jos otat yhteyttä puolueesta riippumatta...
Kylältäni oli aikanaan Arkadianmäellä eräs kansanedustajana... Vaalien jälkeen ei tuntenut ketään... Ennen seuraavia vaaleja kulki käsi ojossa hymyillen... No, empä moista vekkulia koskaan äänestänyt "veljeilystä" huolimatta... Hmmm.. "Työpaikka" siellä meni mutta kunnanjohtajaksi tuli!!! :(
täällähän pitävät eläkeläiset niin ääntä itsestään ja tarpeistaan. Seksiketjut kohta kaatuvat, kun on niin paljon innokkaita kertomaan kuinka homma hoituu tai ei ja mitä tapahtuikaan vuonna 1970 Mikkelin asemalla, jolloin Pertti ensimmäisen keran huomasi olevansa ihan oikea mies. On se kumma, että nämä ovat lapsiakin saaaneet aikaiseksi.
Tämä ikäluokka on täysin toivoton. Se on mariseva lauma, joka ei osaa toimia yhteen missään eikä minkään hyväksi, ei edes itsensä. Poliitikoille olemme selvää kauraa, meille saa tehdä mitä tahansa. Me emme liikahda, kirjoitamme tosin nettiin entistä innokkaammin,kun emme kykene toisiimme tutustumaan luonnossa. Sukupuolivalistuskin pitää näköjään yli kuusikymppisen hakea netistä. Juomme viinaa ja ruikutamme masennuksesta, miehet menevät Tallinnaan lihan iloja ja halpaa viinaa noutamaan. Heitä toivo, minä en enää toimi kenenkään muun kuin itseni hyväksi, tällasiten tyyppien eduista ja tarpeista veisaan viis. Mädätkööt omissa liemissään. Sen ne tekevät kuitenkin kirjaimellisesti.
Vaalien alla puhutaan aina nämä samat jutut. Ei ne enää hetkauta. Vaalien tulos ja tulevat ministerit on jo ostettu ja sovittu, äänestimme miten tahansa. Satuihin muka demokratiasta voi uskoa vain älytön, niitäkin on olemassa. Suomella ei ole tällaisiin erityistarpeisiin varaa eikä meitä nuoremmilla halukkuutta niitä toteuttaa, kun asia sanotaan suoraan. Hyvinvoinnin ajat ovat ohi.
Ajan trendi ja pysyvä sellainen on vanhenevien ikäluokkien halveksiminen ja mitätöiminen, jotta menoja voidaan reippaasti näiden osalta karsia ja toisaalta lisätä eläköityville veroja. Se on strategia ja pelin henki eikä se siitä muutu. Eläkeläiset eivät ole yhtenäinen ryhmä ja myös eläkeläisten piirissä on niitä, jotka eivät vähäosaisista eläkeläisistä ja julkisista varoista kustannettavasta sairaanhoidosta halua maksaa muiden hyväksi mitään.
arvausleikkejä näistä nikittömistä, minäkin osallistun: veikkaan, että Kari Hotakainen tuli käymään meidän palstalle. Ei kukaan muu voi kirjoittaa noin nasevasti ja hauskasti. Nauroin katketakseni tuota ensimmäistä kappaletta.
Muu teksti pistikin sitten vakavaksi ja toivon, että kirjoittaja olisi väärässä ajan- ja meidän eläkeläisten "aktiivisuutta" kuvatessaan. Vastaan en pysty väittämään missään kohdin, mutta
aikaa sitten asetin itselleni sellaisen vaatimuksen, että toivon näkökulma täytyy säilyttää, ellei itsensä niin jälkeenjäävien vuoksi. Ja ellei muuhun voi uskoa, uskoo vaikka ihmeeseen. Niitäkin tapahtuu.
kommentteja eläkeläisistä heitätte.
Olemmehan ikäluokka, joka on tämän maan sodan jälkeisestä köyhyydestä nostanut, sotakorvaukset maksettu, sosiaaliturva rakennettu ym ym. Pystymme jättämään jopa lapsillemme perintöjä.
Emme ole mitään höynäytettäviä lusmuja. Olemme potentiaaleja kuluttajia, meitä on paljon, yli miljoona, tottakai meidät on otettava huomioon päätösten teossa.
Tase-pappa on toki oikeassa, mitä puolueuskollisuuteen tulee,mutta muutostahan voi tapahtua, kun yhä suuremmat joukot siirtyvät eläkkeelle.
kuullut ennenkin, siis pessimismistä. Ja tottahan se on, kuten myös tuo, mitä sanoit, Zirena, meidän ponnisteluista tämän maan hyväksi. Lasten perintöosuudesta taas en olisi ihan varma. Rahaa jää ja luultavasti asuntokin, mutta entä nämä globaalit uhat, jotka varjostavat meidänkin hyvinvointiamme: ilmastomuutos, maailmantalouden syvä ja poikkeuksellinen taantuma, luonnonkatastrofit, jotka ainakin osittain ovat meidän tekojemme seurauksia jne.
Itse en osaa mitenkään ylvästellä sillä, että olen "kuluttaja" kun toivoisin olevani paljon enemmän - jotakin sinne ihmisyyden suuntaan...
minä hölmö luulin aloittajan kaipaavan kirjoittelua ikääntyneiden asemasta työelämässä, mutta minua fiksummat oivalsivat heti tässä tarkoitettavan eläkeläisten etujen ajamista. 6-kymmpisethän eivät ole enää työelämässä, joku sentään itse leikkaa nurmikkonsa ja lämmittää mökkisaunan, muut ostavat nämäkin palvelut, sillä vasta eläköityneet ovat vauraampia kuin yksikään aiempi ikäpolvi tässä elämänvaiheessa.
Hyvätuloisia eläkeläisiä voisi verottaa rankemmin. Pärjäävät hyvin vähemmälläkin, kuluttavat vähemmän kuin aktiivivuosinaan.
Työeläkkeiden maksu muuten pitäisi palkansaajille säätää jokaisen palkansaajan itsensä hoidettavaksi. Silloin tuleville eläkeläisille kertyisi todennäköisesti niukempi eläke, sillä nuorempana rahanreikiä on yllin kyllin. Pääasia, että jokainen voisi suunnitella eläkemaksujen kartuttamisen kulutustarpeittensa mukaan, ja käyttäessään kaiken työssä ollessaan, on kansaneläke kuitenkin oljenkorsi, jonka varassa kitkuttaa.
Liian pitkään muuten suuret ikäluokat työelämässä pidettiin. Työkykyä jos olisi ollutkin vielä vuosiksi eteenpäin, työtaidot ja tiedot olivat auttamatta vanhentuneita ja pohjakoulutus hutera enää mitään uutta oppiakaan. Liian monet nuoret, paljon paremmin koulutetut, jäivät nuolemaan näppejään, kun tuolit pysyivät miehitettyinä, vaikka työtehoa ei tekijöillä enää ollutkaan. Tuottavuus laski.
tulevatkin toimeen eläkkeillään, (siitäkin huolimatta, että meidän kansaneläkkeemme käännettiin virtaamaan valtion kassaan, vaikka olimme pitkän työelämämme aikana sen itse säästäneet palkoistamme),
niin jätämme myös saasteita ja nyt tämän Amerikasta lähteneen maailmanlaajuisen taantuman tulevien sukupolvien riesaksi.
Brittitutkimus suosittelee €uron hylkäämistä!
Analyysiyhtiö Capital Economics arvioi, että EMU:sta ja samalla eurosta luovutaan viiden vuoden sisällä. (Tämän päivän Hesarissa tästä artikkeli.)
Tuon arvioijan mukaan takertuminen euroon vain pitkittää euroalueen taantumaa. Etenkin Euroopan ongelmamaissa Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa on hintojen laskusta seuraava lama pitkään jatkuvana.
Tuntuu huolestuttavalta, että Amerikassa johtajille edelleen maksetaan niitä mielettömän suuria bonuksia valtavien palkkojensa lisäksi. Sieltähän Suomeenkin on se mielettömyys rantautunut, nuo Fortumin Liliukset ja vastaavat, ja heidän kymmenet miljoonat 'tuulen tuomat' lisäpalkkionsa, joiden tarkoitus oli niin sanotusti ' sitouttaa' johtaja yhtiöönsä.
Aivan mieletöntä! Sieltähän nykyinen taantuma maailmalle lähti.
.
Suuret ikäluokat.
Istuuhan niitä vieläkin julkishallinnon jakkarantäytteinä!
Minulla on masentavia kokemuksia verotoimistosta ja KELAn konttorista näistä muumioista.
Onnetonta tunarointia.
On niitä varmaan muuallakin?
Yksityisellä puolella luonnollinen karsinta lienee hoitanut osan?
Pieniäkin eläkkeitä leikataan. Minulta 01.02. 35,40E/nto vähemmän ja suunta jatkuu! Epistä!
Kannatan ehdottomasti täysvastuullista, yksilöllistä eläkesuunnittelua.
Onhan nytkin näitä täydentäviä järjestelmiä.
Loppuvirkkeesi on lohduttoman todenperäinen!
työssä aikaansaamattomina vätyksinä, eikä se nuorempien työmotivaatiota suinkaan parantanut. Julkiselta sektorilta minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia, kuulopuheita vain siitä, että toimettomina jopa istuvat vanhat kun eivät edes tietokonetta osaa avata. Vastaavia ongelmia on yksityisellä puolella, sillä jostain syystä (ammattiliitot?) kaikkia vanhoja ei ole saneerattu ulos.
Omalla työpaikallani muistan noita menneisyyteen juuttuneita suurten ikäluokkien edustajia monesta yksiköstä, kaikkialla riesana, koska kokemus vanhoista välineistä, prosesseista ja työskentelytavoista eivät alkuunkaan soveltuneet tälle vuosituhannelle. Vieläkin näitä tunareita on työssä.
Suuret ikäluokat ovat kahmineet ansiottomasti eläketurvan, jonka nuoremmat heille kustantavat, sekin tässä kaiken riesan päälle.
että ikääntyneet työntekijät pitävät sitkeästi työpaikastaan kiinni. Kaikki minun tuntemani ovat pyrkimässä työelämästä pois - ehkä juuri noista syistä, mistä pian61 kirjoitti: aika on ajanut ohitse, eivätkä rahkeet riitä vauhdissa pysymiseen (harva asian näin ilmaisee, mutta siitä taitaa viime kädessä olla kyse).
Itse kuulun noihin tunareihin, jotka roikkuivat pitkään työkuvioissa ja minulla on kyllä sellainen käsitys, että minun alallani ikääntynyttä työntekijää arvostettiin, mutta ehkä se sitten oli vain näköharha.
Kehtaanko nyt sanoa, että vieläkin, 66-vuotiaana, teen keikkatyötä sellaisella sopimuksella, että tulen, ellei muita saada. Ja aika usein noita kutsuja on tullut. Tosin asun pääkaupunkiseudulla ja täällä kaikki on toisin.
Mitä tuohon eläketurvan kahmimiseen tulee niin eikös se kuvio kulje sillä tavoin, että vuorollaan jokainen meistä maksaa edellisen sukupolven eläkkeitä ?
Sen muuten huomasin, että jos työyhteisössä tunsin ikäsyrjintää, se tuli yleensä lähes samanikäisen, ei nuorempien taholta. Mitä siitäkin nyt sitten voi päätellä ?
sellainen kuuttakymmentä lähentelevä, on pikemminkin pilkan ja halveksunnan kuin arvostuksen kohde työpaikalla. Selvimmin tämä on tullut esille sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien oltua työssään viimeisiä vuosia. Kun nuorena ei ollut tarvinnut ponnistella, ei jaksanut vanhempana edes kiinnostua muusta kuin peukaloiden liikkeestä. Sekin vähä tieto, mikä oli aivokoppaan tarttunut, oli vanhentunutta, riittämätöntä.
Näitä kummajaisia on työpaikoissa edelleen. Palkka juoksee, tekemättömästä työstä.
Mikä pidättelee?
Kun kävelee seimiehensä luokse ja osoittaa kelenterista bviimeisen työpäivänsä niin eiköhän selviä.
Muutama todistaja paikalla niin ei tule turhia jälkipuheita.
Kirjallinen ilmoitus on myös poikaa.
Mikähelkutin "pyrkimässä pois"?
Paskan jauhamista!
aika monilla identiteetti rakentuu vahvasti työuran varaan, työyhteisö tarjoaa "valmiit" ihmissuhteet ja sitten on vielä tuo tuntemattoman pelko: miten eläkkeellä keksii "tekemistä", miten rahat riittävät, miten terveys ?
Työssä ollessa nämä pelot hautautuvat mukavasti työrutiinien alle, niitä ei tarvitse kohdata. Etenkin yksinelävillä eläköityminen näyttää olevan vaikeata jos sitten ovat viimeiset työvuodetkin.
Minä olen kokenut olevani turha jäänne ja saamaton vätys ennen kaikkea nuorimpien suusta, 3-kymppiset viriilit vinkeine visioineen eivät osoita hiukkaakaan arvonantoa.
Ynseitä ovat monet 4-kymppisetkin. Mutta vielä on jaksettava ainakin toista vuotta ennen kuin pääsen eläkkeelle - jonka nuoret maksavat ja kiroavat. En sentään kuulu suuriin ikäluokkiin kun kuulun vuosiluokkaan '49.
vaikka en itse ole joutunut räikeän ikäsyrjinnän kohteeksi, uskon, että sitä esiintyy. Ehkä meidän tulevaisuus on sama kuin mamuilla: ei hyvä, jos olemme työssä, ei hyvä, jos olemme eläkkeellä.
Ja tuskin arvot tästä pehmemämmiksi muuttuvat.
hyvä olla eri-ikäisiä. Nykyään on mainio juttu tuo osa-aikaeläke. Olin töissä lailliseen eläkeikääni saakka ja koin itseni yhdeksi muista, ei ikärasismia.
jouduin koko ajan päivittämmän tietoni ja taitoni ja tein sen (varmaan tunnollisemmin kuin moni nuorempi). Ja ponnistella on kyllä tarvinnut.
Sen ymmärrän.
Yksinelävän kannalta en ole osannut ajatellakaan. -> Muuta elämää!!
Olen ilmeisen herkkähipiäinen tuon kysymyksen suhteen.
Muutama tuttavani on toistuvasti selittänyt ettei saa lopputiliä!
Jumalauta, emme elä pakkotyöleirissä!
Miten rahat riittävät? Kun elää omien tarpeidensa mukaan niin vähäkin riittää eikä ikääntyminen ole yllätys.
Miten terveys? Joutilaisuus antaa erinomaisen mahdollisuuden terveyden ja kunnon hoitamiseen kun työelämä ei ole rajoittamassa.
Mutta yksin eläviin pitäisi soveltaa toisia periaatteita parillisiin verrattuna.
Minun erinomaisen itseni lisäksi elämäni sulostuttaja ylläpitää tiiviitä yhteyksiä entisiin työkavereihinsa.
Viihtyisi varmaan leskenäkin vaikka vaikeammaksi elämänsä menisi.
Ikäsyrjintä!
Missään työpaikoistani tai harrastuksissani en ole sellaista kokenut.
Melkeinpä päin vastoin.
Joissakin tilanteissa nuorilta kanssaihmisiltäni tuntuu unohtuvan ikäeromme aiheuttaen yllättäviä odotuksia.
Mutta "nuorenahan" minä töistä vetäydyin.
Harrastuksissa tuo oikeastaan imartelee.
mutta onhan eläkkeelle jääminen kieltämättä yksi suurimpia muutoksen paikkoja ihmisen elämässä. Omituista - melkein luonnotonta - olisi, ellei se tuntuisi myöskin hieman haikealta.
En usko, että noista mainitsemistanne "peloista" kärsivät niinkään jakautuisivat siviilisäädyn kuin sukupuolen ja työn luonteen takia. Toki yksinäinen työssään viihtyvä jää helpommin töihin kuin parisuhteessa elävä työssään viihtyvä, jonka puoliso on jo eläkkeellä.
Luulisi, että miehille on eläkkeelle jääminen jo alunperinkin kovempi paikka kuin naisille, ja ehkä johtavassa asemassa oleville, luovaa palkkatyötä tekeville, erityistä ammattitaitoa ja osaamista vaativissa töissä oleville jne. vieläkin vaikeampaa.
Ei olla pakkotyöleirissä, mutta miten ammattitaitoinen, ahkera ja pidetty työntekijä voisi saada lopputilin?
Edes saneerauksissa ei enää tämän päivän työelämässä oteta huomioon "inhimillisiä tekijöitä", ei ainakaan yksityisellä puolella, ne ajat ovat menneet Tai jos otetaan, niin sillä kovemmalla tavalla, työyhteisön etua ajatellen. Työyhteisöön huonosti sopeutuvat ja/tai heikomman työpanoksen antavat karsiutuvat armotta ensimmäisinä pois, vaikka olisivat asuntovelkaisia yksinhuoltajia.
Tuskin järkevälle, jalat maassa olevalle ikääntyminen on yllätys ja rahojen käyttökin varmasti on hallinnassa, mutta ne tarpeet tietenkin voivat olla hyvinkin erilaiset. Jollain voi esim. olla kalliita harrastuksia joita ei voi harrastaa talvella, joten miksipä ei rahoittaisi niitä tekemällä töitä jos vielä muutenkin töissä hyvin viihtyy.
Yksilön kannalta ajateltuna työelämästä jättäytyminen terveyttään ja kuntoaan hoitaakseen voi olla hyväkin asia.
Työssäkäyvienkin vuorokaudessa kuitenkin on 24 tuntia, vapaapäiviä ja lomia myös, työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuuriseteleitä jne..
Kuten mainitsitkin, emme elä pakkotyöleirissä. Ihminen pystyy hyvin elämään täysipainoista elämää omien mieltymystensä mukaan, hoitamaan kuntoaan ja ihmissuhteitaan vaikka myykin ajastaan vajaan kolmasosan työnantajalle.
Työpaikoilla muodostuu tietenkin myös ystävyyssuhteita. Aito ja hyvä ystävyyssuhde on vapaaehtoinen ja säilyy eläkkeelle jäätyäkin. Tuskin siis kukaan töissä roikkuu ystävyyssuhteiden takia.
"Mutta yksin eläviin pitäisi soveltaa toisia periaatteita parillisiin verrattuna."
Nyt täytyy sanoa, etten ollenkaan ymmärrä mitä tarkoitat? Näin ymmärtämättömänä en voi mitenkään tuollaista ajatusta hyväksyä?
itsenäisessä työssä ikä ei samalla tavalla "pistä silmään" kuin tiimityötä tehdessä ? Ikääntynyt nyt kuitenkin on hidas ja kun nopea suorituskyky on monissa töissä ykkösarvo niin jalkoihin ikääntynyt helposti jää.
näkyy työnantajan tavassa suhtautua työntekijöihin. Siksi minusta olisi välttämätöntä, että yrityksellä olisi edes jonkinasteinen yhteiskuntavastuu.
Maaseudulla, missä työpaikat ovat muutenkin kortilla, työnantajien menettely saa aikaan monta tragediaa.
Pari esimerkkiä: meidän tuttu oli parikymmentä vuotta saman, aika suuren, yrityksen leivissä. Tuotannon alasajosta sillä paikkakunnalla oli puhuttu ja niinpä tuttukin sai työpaikallaan lähetin tuomana kirjallisen tiedon irtisanomisesta. "Taloudellisista ja tuotannollisista syistä" saa tehdä mitä vain ja maan tapa näyttää olevan, että kirjeellä tai tekstiviestillä voi lopettaa muutakin kuin kihlauksen.
Toinen esimerkki, nuori perhe tämäkin. Vaimo, media-alan ammattilainen, on vuosikaudet
sinnitellyt lyhyiden työsuhteiden tai heikosti palkattujen projektien varassa. Puolisolla oli vakityö suhdanneherkällä alalla ja hän on nyt ollut työttömänä lähes vuoden, kuten vaimokin. Mitään toiveita uudesta työstä ei ole kumpaisellakaan. Vaimon viimeisin työnantaja oli iso mediatalo, miehen yritys taitaa viritellä tuotantoaan halpamaihin - en ole tosin siitä ihan varma. Mutta sellainenhan maan tapa on.
ole tuollainen pistänyt silmään. Nuoremmat mielestäni useammin saattavat tehdä hieman hitaammin, heiltä kun puuttuu vielä osaamista, tietoa, priorisointi- ja järjestelykykyä sekä hyväksi havaitut vuosien tekemisellä opitut rutiinit. Plus ovat usein aika väsyneitäkin, melkein pelkkää haukottelua aamun eka tunnit :)
Tämän päivän työikäiset (tai vähän vanhemmatkaan) tuskin vielä ikänsä takia ovat hitaampia tai muuten suorituskyvyltään heikompia kuin nuoremmat. Sorruitko nyt ikätovereidesi työpanoksen väheksymiseen, ikärasismiin?
Vähän se tietysti riippuu työstäkin, mutta kyllä vaikkapa 68 v. hitsari tekee huomattavasti enemmän saumaa kuin 28 v. (luonnonlahjakkuudet asia erikseen) samassa ajassa, ja hänen saumansa vielä menee läpi.
Hidastuuhan ihminen vanhetessaan, mutta jos me suht terveistä ja suht normaalipainoisista puhumme, niin ei kai nyt sentään vielä näillä kymmenillä.
hitaus mielestäni ihan tutkimustietoa on. Joissakin ammateissa siitä ei varmasti haittaa olekaan ja onhan temperamenttieroja... Nuori voi olla hidas ja vanha nopea.
Oikeastaan vaimolleni oli vailkeampi lopettaa kassalla istuminen.
Itse en tuntenut mitään "haikeutta" mutta vaimoni kaipasi työhön liittyneitä ihmissuhteita.
Miten se olisi miehelle kovempi paikka?
Kun työ loppuu niin se loppuu!
Niukkuuteen on tarvittaessa mukauduttava!
Sinkuilla on rajallisemmat mahdollisuudet parisuhteessa eläviin verrattuna.
Olisiko se siksi miehelle kovempi paikka, kun heille usein työn merkitys on suurempi kuin naiselle, vielä näinä tasa-arvon aikoinakin. Miesten identiteetti on ehkä enemmän työhön sidottu kuin naisten.
Eläkkeelle jäädessä usein katsotaan myös vähän taaksepäin ja kyllähän se helposti vähän haikeaksi vetää, etenkin jos on ollut pitkään samassa työpaikassa ja työkaveritkin ovat aika läheisiä, nekin joiden kanssa ei työajan ulkopuolella olla tekemisissä.
Haikeaksi siitä huolimatta, että tulevaisuus on suunniteltu, verkostot ja talous kunnossa, aikaa on ja kaikki näyttää hyvältä. Paljon uutta tulee tilalle, mutta jotain myös menettää.
Ei nyt vaan avaudu tuo sinkkujuttu?
Kun työeläkelaki tuli voimaan niin sovittiin työmarkkinajärjestöjen kesken työeläkeitten maksujen jakotavasta. Työeläkemaksut, jotka työnantaja maksoi, oli silloin, työntekijälle maksettua palkkaa.
Työn tekijät ovat siis itse maksaneet eläkemaksunsa koko ajalta. Tämä pointti on pikku hiljaa unohdettu työnantajien, valtiovallan ja jopa työntekijäjärjestöjenkin piirissä. On tehty Tupoa Tupon perään. Palkkojen liukumilla on vesitetty eläkkeiden todellinen palkkasidonnaisuus. Taitetulla indeksillä hoidettiin loputkin mahdollisuudet tasa-arvoon palkansaajien kanssa. Työeläkelaitokset ovatkin sitten sijoitushuumassaan hoitaneet miljardit mukavasti joppareitten taskuun.
Jos ja kun tällainen meno jatkuu, niin pahoin pelkään että parin kymmenen vuoden päästä ei ole koko eläkejärjestelmää voimassa.
67 vuotias kaveri lähtee leikkaukseen ja tulee saamaan ennakkotietojen mukaan lähes puolen vuoden sairasloman ja on pahoillaan siitä. Itse kantaisin leikkausta edeltävänä viikkona kaikki kamani kotiin työpaikalta ja pitäisin huolta,että takasin en enää töihin palaa.
Hänen miehensä jäi eläkkeelle ja he olivat suunnitellet yhteisiä eläkevuosia.
Mennnessään irtisanoutumaan hän kuviteli pääsevänsä pois sopuisasti,lyhyemmällä irtisanomisajalla.
Esimiehen alkaessa venkoilemaan löi kuski bussin avaimet pöydälle ja ilmoitti lähtevänsä heti.
En tiedä tuliko siitä muita sanktioita kuin kassan 3:n kk:n karenssi.
Mutta halutun ammattinaisen asemastaan huolimatta sai lopputilin!
On myös keinoja hankkia työsopimuksen välitön purku mutta olkoon.
Nämä vain esimerkkeinä niille jotka valittavat etteivät saa lopputiliä!
Ymmärrän perustelusi mutta nehän ovat todennäköisesti pitkästä työsuhteesta johtuvia.
Me olimme suunnitelleet irrottautumisen jo vuosia aikaisemmin ja yhtenä perusasiana oli samanaikaisuus!
Asiaa tietenkin auttoi vaimoni pienipalkkainen osa-aikatyö.
Riittääkö terveys?
Minä nimenomaan pelkäsin isäni kohtaloa.
Roikkua työn syrjässä kiinni terveyden pettämiseen saakka.
Hän kitui sairaseläkkeellä kaksi vuotta.
Nyt uskallan jo sanoa että tuossa suhteessa ainakin pelasin varman päälle.
aina sama puheenaihe ennen vaaleja. Totuus on, että hyvinvointimme perustuu aktiiviväestöön. Mitä enemmän loisia, sitä huonompi asia. Me olemme osamme tehneet ja eläkeläispäivämme perustuvat työhistoriaan. Minä ainakin selviän, kannan enemmän huolta lasteni sukupolvesta.
kaikessa, aterioiden koossa, ihmisten läskikiloissa, johtajien bonuksissa...
Sieltä nämä taudit sitten leviävät!
Itse me olemme työeläkkeemme maksaneet työnteollamme, mitä ovat nämä puheet nuorten maksamista ja kustantamista eläkkeistä? Menkäähän itseenne!
Minä ainakin lämmöllä muistan vanhoja hoitajatovereitani, suoraselkäisiä ja reippaita Suomen naisia. Inhimillisyyttä, rehtiyttä, lämpöä, työt tuli myös napakasti tehtyä. Heistä voisi käyttää nimitystä ihmisen puolustusvoimat, jossa jokainen tiesi tehtävänsä ja paikkansa. Ovat todella eläkkeensä ansainneet ja oikeuden elää rauhassa ilman nuorempien höykytystä ja konnailuja. Tehkääpä sama omalla kohdallanne!
Lohduttautukaamme sillä, että pian ovat uudet haukkumassa häntä vuorostaan. Niin se menee. Lapsetkin toivovat vanhempiensa kuolevan, jotta saavat rahaa lissää juomiseen ja huumeisiin.
...E i m e i d ä n aikanammme.
Nykyinen työikäinen sukupolvi on saanut maantiet , rautatiet ym, toimintavalmiin yhteiskunnan
elääkseen , siltikään ei löydy varoja yhteiskunnan toimintakyvyn ylläpitoon . Olisikohan meidän
vanhojen turhakkeiden kerittävä maantiet ja rautatiet rullalle ? Pennut saisivat aloittaa kaiken
alusta , nämä kultalusikka suussa elävät mössöt rapauttavat yhteiskunnan itse.
pitävät heitä pystyssä.
Meillä noin 7-kymppisillä ei mitään tukia ollut, ei opintolainamahdollisuutta, vielä vähemmän opintorahaa. Nuo käsitteet ovat syntyneet vasta myöhemmin.
Me myös jätämme valtavat velat yhteiskunnan taholta. Olemme valtavissa veloissa, näin ovat hoitaneet rahavarantoja vanhat turjakkeet. Ja lisää velkaa otetaan, kuten saamme lukea.
Tuokaan ei pidä paikkaansa että olemme maksaneet eläkkeemme. Se rahasumma ei pitkälle riitä, pitäisi ymmärtää melko pian kuolla eläkkeelle jäätyämme.
Eli eipä ihme jos suhtautuvatkin kielteisesti kynsin hampain työstään kiinnipitäviin yli 60 vuotiaisiin.
oikein ymmärrys riittää tai sitten näen asiat jotenkin nurinkurisesti. Olemme tehneet työtä ja rahoittaneet palkallamme elämämme, rehellisesti myös maksettu verot ym. Yhteiskunnan tukia emme ole nauttineet suuremmin, lapsilisiä lukuunottamatta.
Järkevää rahankäyttöä on aina mietitty ja uskon että suurin osa nykyisistä eläkeleläisistä haluaa edelleen tulla toimeen omillaan. Ehkä nk. kuolla saappaat jalassa, ilman yhteiskunnan tukitoimenpiteitä. Vammautuneet ja sairaat eläkeläiset ovat ehdottomasti mielestäni oikeutettuja hoitoon ja tukeen.
Turjakkeet jotka tuota velanottoa valtiolle suosivat, heillä taitaa olla oma visio asiasta. Joku talousasiantuntija voisi kai järkeenkäyvän selvityksen antaa.
ovat vastuunsa tuntevia kansalaisia. Mutta työelämässä tuo ikäluokka ei siedä minkälaista kohtelua tahansa, siinä työelämä on kehittynyt. Yhteistuumin pyritään siihen, että mahdollisimman moni pysyisi työelämässä. Itse olen ponnistanut eteenpäin köyhistä oloista, mistään en ole katkera. Tyytyväinen esim. siitä, että olen toistaiseksi melko terve.
kiitollinenkin olen terveydestäni ja siitä, että ymmärrän hoitaa itseni oikein.
Se se vasta hyvä kodin perintö onkin ollut, pitkään jo olen sen tajunnut.
Muuta perintöä en ole saanutkaan, mutta olen suorittanut silti
ylemmän akateemisen tutkinnon, tosin sen viimeisen osan vasta lasten lennettyä omilleen.
akateemisen loppututkinnon suorittaneita. Taloudellisesti tämä ei useinkaan tuo kovin paljon euroja, mutta laajentaa näkökulmia. Monet käytännön ammateissa toimivat tienaavat melko paljon.
raaimmin toimivia ammattiliittoja ole ollut.
Siksi heidät on niin helppo panna matalaksi.
Eripuraiseen joukkoon, jolta puuttuu keskinäinen luottamus, on helppo iskeä.
En tiedä, mutta verotuksessa ei ole eroja niillä luvuilla mitä minulla on, toista on muualla.
Kokonaisuudessa tietenkin verotus on kovaa.. .
Kun menee terveys, menee samalla "saavutetut edut" kerralla.
Itse jäin pois työelämästä 59 vuotiaana ja voin sanoa,että nautin
suunnattomasti eläkkeellä olosta. Kiitän luojaa terveydestäni ,sydämeni pohjasta.
ansiotason olevan suhteessa koulutukseen ja/tai tehtävän vaativuuteen.
Minulla on tuosta useampiakin esimerkkejä.
Kun syötän tietoni verohallinnon lasketapohjaan ja vaihdan eläkeläisstatukseni palkansaajaksi pienenee veroni oleellisesti.
No, onhan siihen syynsä.
yhteiskuntapoliittinen katsomus!
Edunvalvonta on asia sinänsä.
Kyllä meidän tulisi pystyä vaikuttamaan asioihin puolueiden kautta.
Hankaluutena on että paikalliset puolueosastot ikääntyvät mutta, varsinkin nyt, nuorempi polvi on päättämässä.
Ikääntyneempienkin edustajien eläkesuopea näkemys tuntuu hautautuvan omien pyyteiden alle.