Eli te naiset, mitä suojaa käytätte, ja mikä on mielestänne paras suoja jota kannattaa käyttää?
Itse käytän terveyssiteitä, vuodosta riippuen pieniä, iso vuoto sitten isoja. Kuukuppia tuli kokeiltua ennen, arvatkaa mitä kävi. Oli lento joka kesti 5 tuntia, alkoi kuukautiset, ajattelin laittaa kuukupin, alle varmuuden vuoksi pikkuhousunsuoja. Vuoto oli niiin runsast, ettei pieni pikkuhousunsuoja side olis riittänyt. Kuppi oli täynnä, ja tunsin miten hienosti menee suojille ja veikkasin koskas menee läpi. Koska olin menossa firman tapamisee (asiakaspalvelu) joten olin pukeutunut kauniseen jakkupukuseen, en onneksi hameseen vaan housuihin. 1 pv sitten alkoi kuukautiset, joten olin hieman miettimässä, mikä olisi paras vaihtoehto, päädyin sukkahousuihiin mustiin, mustien housujen, ja korkokenkien takia. Sukkahousut säästyi ettei tule housuihin, jälkikäteen tuli miettyä. Olin ottamassa laukkua, ja etsisin toista sidettä 5 min, sidettä ei löydy. Loppujen lopuksi löysin tena siteen paksun ja ison, ja vielä vähän kun etsisin löytyi pieni side. Olin juuri menossa penkistä, kunnes näin ne kärryt yms. Puoli tuntia meni siihen, ruokaa, yms kahvia, mehua, ja loppujen lopuks pissa hätäkin yllätti. Jono oli vessan edessä, ja kärrytki edessä, Kärryt meni, menin jonoon mukaan, ihme paine alkoi kohdistua rakkoon. Loppujen lopuksi oli pakko päästä pissaa ulos, onneksi oli yks ihminen. Oli niin kova paine, mulle tuli tunne nyt hajoan, päästelin todella hitaasti pissaa, jottei mee läpi, eikä pikkarit mee likaiseksi (oli vaan yhdet alushousut mukana), vessa vapautui, pissat tekemään, oli vaikeaa kuukupin kanssa aluksi. Koneen vessa oli niin pieni, että miettisin, miten otan nyt kuukupin pois. Kyykistys, sinne sun tänne ei lähde. 4 min sähläyksen ajan lähti, iso tena side tilalle, housu tarkistus ettei tullu housuun, ja penkille takas.Tästä matkasta tuli huono kokemus kuukupista :(
Sen takia en käydä enään kuukuppia :( Mitä suojia te käytätte kotona, töissä yms? Entä matkoilla? Mikä on paras joka kestää pissaa ja paljon vuotoa?

Vastaukset 7
Vanhimmat
pelkästään. En vaihtaisi enää muuhun.
käytän vain ja ainoastaan tamppoonia ihan yötä päivää, on kokoajan puhdas olo kun sitä vuotamista ei tunne lainkaan..
ei saa käyttää vuorokauden ympäri.. kannattaisi lukea ne pakkauksessa tulevat ohjeet.
Miksi valehtelet täällä? Tamponeja saa käyttää vuorokauden ympäri ja tieto muuten löytyy pakkauksen mukana tulevista ohjeista.
Mitä 50 vuotta vanhaa tietoa toi nyt oli? Tottakai saa käyttää vuorokauden ympäri.
Tekstisi hirveän epäselvää ja hankala lukuista... Jouduin 3 kertaa lukemaan, ennenkuin aivan täysin ymmärsin asian.
Tamponia käytän. Kuukuppia haluaisin kokeilla, mutten rohkene sitä apteekista hakemaan. Vielä kun asun kotona, äidin reaktio mietityttää... Tosin, mitäpä asia hänelle kuuluisi. Siteitä, eieiei, en ikinä enää suostu käyttämään niitä likaisia, kosteita, hankaavia, haisevia, hiertäviä rättejä. Sen ymmärrän, että muutaman kuukauden tai vuoden käyttää niitä siteitä menkkojen alettua, eli sen ajan, kun on ensin edes tottunut ajatukseen kuukautisista. Mutta sitä en, miten joku voi kestää niitä siteitä yli kymmentä vuotta.
Naisten elämä on tarpeeksi rajoitettua pelkän naiseuden takia, miksi antaisin siteiden rajoittaa sitä vielä lisää?
Kun rupean miettimään kuukautisia, että nyt se kidutus taas viikon päästä alkaa, tuntemukset ovat tällaiset: ahdistusta, pelkoa, itkua, kaipuuta, vihaa, sääliä, epätoivoa. Ahdistus siitä, että kuukautiset ovat ja pysyvät vielä ainakin 30 vuotta, ne vangitsevat minut, rajoittavat elämääni, ja hallitsevat tunteitani. Pelkoa siitä, että kuukautiset muuttuvat vuosien myötä entistä kivuliaammiksi, ja runsaammiksi, pelkoa että kuukautiseni aiheuttavat noloja tilanteita, pelkoa, että suoja pettää. Pelkoa, että ajaudun vielä itsemurhaan näiden kuukautisten aiheuttamien tuntemuksien takia. Itkua, koska en voi käsittää, miksi tällainen kirous on asetettu naisten niskaan. Itkua, sillä tiedän, että ne kestävät taas sen 11 päivää, eivät yhtään vähempää. Itkua, kun huomaan niiden taas alkaneen, ja itkua kun ne ovat huijjanneet minua, ei vuotoa päivään, sitten taas entistä pahempana seuraavana päivänä. Itkua, kun en vain jaksa enää. Kaipuuta nuoruutta kohtaa, nuoruutta ennen ikävuotta 12. Kun sai olla vapaa, ei oman kehonsa omistama ja käskyttämä. Oman kehonsa vanki. Ei tarvinut tietää vielä mistään hirveistä vääryyksistä, mitä me naiset koemme. Kaipuuta siihen raikkauteen, puhtauteen, iloisuuteen ja ennen kaikkea menkattomuuteen. Vihaa miehiä kohtaan, ja evoluutiota kohtaan, miksi miehet pääsevät helpolla, miksi he eivät koskaan elämänsä aikana joudu kestämään tätä paskaa, mitä me naiset, miksi evoluution on pitänyt järkätä tällainen rasitus naisille, ja naaraille? Sääliä niitä naisia kohtaan, joilla vielä paljon suuremmat kivut ja vuodot, kuin minulla. Sääliä niitä naisia kohtaan, joilla ei ole varaa siteisiin, tamponeihin, edes kuukuppiin, niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään vaivansa yksin. Joilla ei ole lämmin sydämistä ja ymmärtäväistä äitiä, joka lohduttaisi ja auttaisi. Epätoivoa, koska en vain pääse naiseudesta pois, koska me naiset olemme aina miestä alempiarvoisempia, koska tiedän, että en pääse näistä eroon, ennen ikävuotta 50-55. Epätoivoa, pystynkö jatkossakaan elämään tämän kirouksen kanssa. Jaksanko enää.
Antaisin mitä vain, että saisin olla mies. Vaikka molemmat jalkani. Tai käteni. Mitä vain. Tai vaikka nainen, lisääntymiskykyinen, mutta ilman verta, kipua ja PMS oireita. Onko muita, keillä ajatukset ovat näin itsetuhoisia?
Aika raskasta tekstiä kuukautisista. Minkä ikäinen olet, ja milloin menkkasi alkoivat? Ovatko aina kivuliaat? Oletko käynyt asiasta lääkärin juttusilla? Joillakin e-pillereillä voidaan vaikuttaa merkittävästi kuukautiskipuihin sekä kierron säännöllisyyteen. Vaikket vielä harrastaisi seksiäkään, voi pelkästään rajujen PMS-oireiden vuoksi harkita e-pillereitä.
Toisekseen, suosittelisin sinua hankkimaan sen kuukupin. Itse olen käyttänyt nyt kaksien menkkojen ajan enkä todellakaan enää käytä muita, niin ylivertaiseksi se on osoittautunut. Miksi äidin edes tarvitsisi siitä tietää, se on pieni ja säilyy hyvin pikku pussissaan vaikka lipaston laatikossa piilossa uteliailta katseilta. Kupin käytön opettelu on hieman vaikeaa ensin, minulla ensimmäinen laitto päättyi sanaan "AUTS!!", mutta tiesin että siihen totutteleminen on vaikeaa ja että kun niksit oppii, menkoista selviää paljon mukavemmin. Kupin voi asettaa paikoilleen ennen menkkojen alkua, se ei aiheuta ikävää kuivumisen tunnetta kuten tamponit joskus, ja jos tamponi menee huonoon asentoon ja sen joutuu ottamaan pois pian asettamisen jälkeen, se vasta ikävältä tuntuukin!
Esimerkiksi sivuilta http://kuukuppikunta.net/ löydät paljon tietoa kuukupista, voisit vaikka äidillekin näyttää että tällaista olet harkinnut. Nuoresta tuntuu varmaan helposti vaivaannuttavalta keskustella vanhempien kanssa tällaisista asioista, mutta myös äitisi on ollut nuori ja taistellut menkkojen kanssa, ja saat takuulla asiantuntevaa tukea häneltä kun vain alat keskustelemaan näistä asioista.
Nuorelle sopii luultavasti paremmin pienempi koko, ja minulla ainakin on ollut paras tapa asettaa kuppi tuolla "nenäliinataittelulla" johon löydät kuukuppikunnan nettisivuilta kuvalliset ohjeet. Sinne ain tutustumaan ja etsimään tietoa helpompia menkkoja kohti!