En halua laajakuvanäyttöä!

ärsyyntynyt

Minkä takia kaikki tietokoneliikkeissä myytävät näytöt ovat nykyään jotain ihme laajakuvavirityksiä?! Mitä käytännön hyötyä muka on älyttömän leveästä ja matalasta kuvasta ns. normaalissa työpöytäkäytössä, mm. tekstinkäsittelyssä ja netissä surffaamisessa?

Laajakuvanäytöt ovat typerän näköisiä, vievät kohtuuttomasti pöytätilaa ja kuva on silti matalampi kuin perinteisessä 4:3 tai 5:4 näytössä, ellei hanki jotain ihan naurettavan kokoista mallia! Ja leveällä näytöllähän ei normaalikäytössä tee yhtään mitään, päinvastoin siitä on ainoastaan haittaa. Esim. tekstinkäsittelyssä näkyy esillä olevasta sivusta entistä pienempi osa pystysuunnassa, samoin nettisivuista. Samaan aikaan näytöllä on valtavasti turhaa käyttämätöntä tilaa sivusuunnassa, jonka ainakin itse koen visuaalisesti epämiellyttävänä ja häiritsevänä. Kaiken lisäksi vanhoja taustakuviakaan ei enää voi käyttää, koska ne eivät tietenkään ole tarpeeksi leveitä riittääkseen koko näytölle, ja kuvan kummallekin puolelle jäisi tällöin typerännäköiset leveät mustat kaistaleet. Myös digikuvia joutuu katselemaan entistä pienempinä koska näyttö on suuresta tuumakoostaan huolimatta perinteisen kuvasuhteen näyttöä matalampi, ja tässäkään tapauksessa kuvan molemmilla puolilla näkyvät valtavat mustat palkit eivät ole kovin kaunista katseltavaa. Laajakuvanäytöstä voisi olla jotain hyötyä, jos esim. webbisivuja olisi tapana scrollata vaaka- eikä pystysuunnassa. Mutta näinhän ei asia tietenkään ole.

Ainoa hyöty näistä nykyisistä leveistä näytöistä saadaan laajakangaselokuvia tms. katseltaessa, mikä tuntuukin olevan tärkein yksittäinen syy niiden suosioon. Mutta mistä lähtien tietokoneen ensisijainen käyttötarkoitus on muka ollut elokuvien katselu?? Eivät kai tietokonevalmistajat voi tosissaan olettaa että ihmiset eivät tee koneillaan muuta kuin katselevat jotain Hollywood-roskaa!

13

672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuosikymmenellä.

      "Mutta mistä lähtien tietokoneen ensisijainen käyttötarkoitus on muka ollut elokuvien katselu?"

      Boomi alkoi vuosituhannen vaihteesta.
      Nykyään yli 90% käyttäjistä kokee elokuvien katselumahdollisuuden erittäin tärkeäksi.

      Alan ammattiliikkeistä saa kyllä perinteistä 4:3 jms. näyttöä jos välttämättä haluaa.

    • sen..

      ohjelman, esim, wordin tarvitse olla koko ruutun levyinen. Mitä enemmän pikseleitä sen parempi.

    • hilirimpsis

      "Eivät kai tietokonevalmistajat voi tosissaan olettaa että ihmiset eivät tee koneillaan muuta kuin katselevat jotain Hollywood-roskaa!"

      Taitavat tehdä paljonkin, ihme kyllä. Hölmöä vahdata filmejä postimerkin kokoisesta ruudusta. Tietokone ei aina ansaitse nimitystään.

      • postimerkki voi

        olla isokin.
        Minulla on tietsikassa näyttönä tykki ja sen 60" kuva.

      • hilirimpsis
        postimerkki voi kirjoitti:

        olla isokin.
        Minulla on tietsikassa näyttönä tykki ja sen 60" kuva.

        Juuri niin, puurot ja vellit sekaisin. Käytät tykkiä varmaan CAD-piirtämiseenkin. Minulla on olohuoneessa televisio, jota en ehdi juurikaan katsoa. Tietokonetta käytän tietokoneena ja ruutu sen mukaan.

      • postimerkki voi
        hilirimpsis kirjoitti:

        ajan muuttuneen?
        "Tietokonetta käytän tietokoneena..."

        Minulla on vain tuo yksi laite.
        Se toimii loistavasti tietokoneena, kotiteatterina ja televisiona.

      • hilirimpsis
        postimerkki voi kirjoitti:

        ajan muuttuneen?
        "Tietokonetta käytän tietokoneena..."

        Minulla on vain tuo yksi laite.
        Se toimii loistavasti tietokoneena, kotiteatterina ja televisiona.

        Juu, sinulla. Perheissä olohuoneen laitteita käyttävät ihmiset ekaluokkalaisista vanhuksiin ja on parempi, että ne ovat tarkoitukseensa hieman pelkistettyjä. Tietokoneen ärsyttävän hidas käynnistyminen on jo riittävä syy sen hylkäämiseen TV:n korvikkeena ja miksi pitää parin tunnin käyttöä varten konetta päällä ympäri vuorokauden. Pojankloppien konhotukset erikseen...

        "Juu, sinulla.Perheissä olohuoneen laitteita käyttävät ihmiset ekaluokkalaisista vanhuksiin..."

        Perheeseemme kuuluu, minä 55v, vaimo, tytär 21, isäni 88, 2 koiraa ja 1 kissa.
        Isäukollakaan ei tuota mitään vaikeuksia käyttää aparaattiaja hän sitä eniten käyttääkin.

        "Tietokoneen ärsyttävän hidas käynnistyminen on jo riittävä syy sen hylkäämiseen..."
        Laite on valmiustilassa ympäri vuorokauden.
        Sen käyttämä sähkö ei tässä isossa talossa tunnu missään.

        Sen myönnän asiaan vaikuttavan että olen ammatiltani atk-systeemisuunnittelija ja tehnyt
        laitteistoon erinäisiä sitä parantavia ja laajentavia omia virityksiäni.

      • hilirimpsis kirjoitti:

        Macit herää nukkumistilasta ainakin meillä parissa sekunnissa. En osaa pitää sitä pitkänä aikana, eihän siinä ehdi mithän. Minkä takia tietokone pitäisi heti kokonaan sammuttaa jos sitä ei käytä muutamaan tuntiin? Ero virrankulutuksessa nukkumisen ja sammuksissa olon välillä on olematon.

        "Sen myönnän asiaan vaikuttavan että olen ammatiltani atk-systeemisuunnittelija ja tehnyt
        laitteistoon erinäisiä sitä parantavia ja laajentavia omia virityksiäni."

        Siis ei tietoakaan käyttäjäystävällisyydestä, no onneksi asutte samassa talousessa ja voit antaa opastusta.

      • hilirimpsis
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Macit herää nukkumistilasta ainakin meillä parissa sekunnissa. En osaa pitää sitä pitkänä aikana, eihän siinä ehdi mithän. Minkä takia tietokone pitäisi heti kokonaan sammuttaa jos sitä ei käytä muutamaan tuntiin? Ero virrankulutuksessa nukkumisen ja sammuksissa olon välillä on olematon.

        Miksi tehdä yksinkertaisesta asiasta vaikea? Televisio on televisio. Turha tyrkyttää keskeneräisiä ratkaisuja olohuoneeseen, kun käytettävyys on mitä on, kanavan vaihdotkin laitteissa vielä tänäkin päivänä etanan vauhdissa. Kyllä keittiössäkin kunnon lusikka ja haarukka sen armeijan yhdistelmämysteerin voittaa. Sitä kun ei tiedä koska laitetta tarvitsee, ehkä seuraavana päivänä, joten parempi sammuttaa.

    • ...

      1) Yleensä ihmisillä on kaksi vierekkäin olevaa silmää, mistä johtuen ihmisen näkökenttä on huomattavasti laajempi leveys- kuin korkeussuunnassa. 16:9 on nimenomaan ihmisen silmälle luonnollinen kuvasuhde, 4:3 valittiin aikoinaan standardiksi vain teknisten rajoitusten vuoksi.

      2) Suurelle osalle ihmisistä, kuten nille, jotka käyttävät konetta muuhunkin kuin nettisurffailuun, on tärkeää saada useampi ikkuna näkymään ruudulla yhtäaikaa. Tämä ei yleensä onnistu järkevästi 4:3 -ruudulla. 16:9-näytöt paransivat ainakin omaa työtehoani valtavasti. Nykyisessä työssäni niitäkin pitää olla kaksi vierekkäin, ettei tarvitse jatkuvasti vaihtaa ikkunoiden järjestystä.

    • Ry3oCQmB1h

      24" näyttö tarkkuudella 1920x1200 antaa kuvasuhteeksi 16:10 ja siihen sopii A4 paperi pystyyn. Leveys jää vähän vaille 16:9 kuvasuhteesta mutta TN paneelin saa alle 300 € ja parempivärisen IPS paneelina alle 400 €.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4323
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2766
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2628
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2455
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2414
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      625
      2003
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1756
    Aihe