Parkkipaikan jonotus

Olen nyt jonottanut parkkiruutua kahdeksan vuotta. Miten voi olla mahdollista että aina kun olisi minun vuoroni saada paikka, joku taloyhtiön osakkaista (useimmiten puheenjohtajan kaveripiiriin kuuluva) nappaa aina ruudun nenäni edestä? Kysyin puheenjohtajalta mistä johtuu ja hän sanoi, että osakkailla on etuoikeus parkkiruutuihin.

Voiko olla niin? Eikö vuoraisäntäni ole osakas? Hän ei halua ottaa kantaa asiaan lainkaan! Kahdeksan vuotta jonossa ja aina ilmaantuu joku ohi kiilaava.

Autoni on rikottu tienposkessa jo kuusi kertaa ja varastettu kaksi kertaa. Sakkoja olen saanut kolmisenkymmentä.

Olisi se mahtavaa ajaa omaan parkkiruutuun jo tässä iässä (36), mutta kun ei niin ei.
321060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Odota vaan kärsivällisesti, odotus palkitaan aina. Minulla taisi käydä hyvä tuuri kun sain oman paikkani reilun vuoden odotuksen jälkeen. Talon vieressähän tuo on ja linnut paskoo auton katon harva se päivä ja kerran tiputtivat lumet katolta katolle kun en saanut autoa käyntiin ja siirrettyä, mutta tätä se on.

Äänestä

Nythän on niin että vuokraisäntäsi on toki osakas mutta todellisuudessa häntä ei voisi vähempää kiinnostaa muu kuin että lyhennät tunnollisesti hänen lainansa. Voisin kuvitella että seuraavan kahdeksan vuoden kuluttua olet jo maksanut asunnon isännällesi ja jos sattuu olemaan humaani luonne, hän palkkioksi hommaa sinulle sen autopaikan jos varovaisesti kysyt. Mutta nyt on siis aika keskittyä seuraavaan 8-vuotis kauteen eli 8x12 lainanlyhennyserän korkojen yhtiövastikkeen korjausvarausten tuottoosuuden maksuun

Äänestä
  • Isännänkö pitäisi kustantaa sun asuminen ja vapaa-aika? Pitäisikö myös pyyhkiä perse, kun vaikutat tosi idiootilta.. Siitä vaan omaa osaketta hommaamaan, niin saat kaiken puhtaana käteen!

    Äänestä

oletko kysynyt vapaata paikkaa "naapuri" taloyhtiöistä. löytyy yleensä nopeasti jos vaivaudut kävelemään vähän pidemmälle kuin talosi viereen.

Äänestä
  • Kerro toki lisää. Mitä minun pitää sanoa? Kenelle? Vieressä on kaupungin vuokratalo ja siellä on kuulemma verinen kilpailu parkkiruuduista. 72 asuntoa kohden on 4 parkkiruutua, mikä kuulemma riittää kun julkisetkin kulkevat vierestä (itse asiassa pysäkki on parvekkeeni ikkunan alla).

    Harmi vain että bussi kulkee eri suuntaan kuin missä työpaikkani sijaitsee.

    Äänestä

No meillä on niin, että talossamme on kaksi autopaikkaa "vapaana". Toinen on katospaikka ja toinen ulkopaikka. Katospaikka on talohallituksemme puheenjohtajan, jolla ei ole edes autoa. Toinen on jonkun joka mukamassa asuu tässä talossa, mutta juuri kukaan ei ole koskaan nähnyt ketään. Ilmeisesti vain sijoitusasunto tyhjillään. Muutimme vuosi sitten ja kun ulkopaikka oli vapaana, niin pidin autoa siinä sitten. No ei mennyt montakaan päivää kun joku oli laittanut lapun ikkunaan," tämä on maksettu paikka, siirrä autosi". Meitä on kaksi jotka haluaisivat paikan, mutta kun ei saa niin ei saa. Minunkin ja tämän toisenkin autot seisovat puiden alla, joissa joskus on puluja ja naakkoja jotka paskantavat. Turvallisuuteen se ei vaikuta mitään missä se auto seisoo, sillä juuri viikko sitten naapurimme vanha polo yritettiin viedä katoksesta, ikkuna ja virtalukko rikottiin. Ja katos on siis talon alla, aivan ekan kerroksen alapuolella. Oma autonikin vietiin parin viikon asumisen jälkeen, mutta ihme kyllä löytyi noin kymmenen minuutin kuluttua ilmoituksesta aivan sattumalta(poliisin toimesta). Oli saanut lukon auki jollain rakotulkilla. Poliisin vanhoja tuttuja kuulemma. Mutta ei auta kuin odotella, että joku muuttaisi pois.

Äänestä

Osakkaat omistavat talon ja hehän sen päättävät, kuka parkkipaikoilla pysäköi. Normaalisti talossa asuvat osakkaat ovat etusijalla ennen kaikkia muita ryhmiä, kuten oikeudenmukaista onkin. Eli välttämättä isännälläsikään muualla asuvana ei ole oikeutta autopaikkaan.

Ratkaisuja on ainakin kaksi. Muutat muualle, vuokralainenhan on vapaa kuin taivaan lintu. Tai ostat asunnon ja rupeat osakkaaksi. Kun pistät rahaa peliin, sinulle tulee myös oikeuksia. Tuossa iässä ensiasunnosta ei edes tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

Äänestä

Noin sen kuuluu mennäkin. Taloyhtiön omistaa sen osakkaat ja taloyhtiö palvelee ensisijaisesti luonnollisestikin osakkaitaan.

Vuokraisäntäsi osakkuus ei liity asiaan mitenkään, eihän hän ole autopaikkaa vuokraamassa vaan sinä.

Äänestä
  • Vuokrasopimuksen ehdoksi, että parkkipaikka löytyy. Rupee löytyy..

    Äänestä

  • Ihan varmaan liittyy se osakkuus asiaan. Jos ei parkkipaikkaa ala löytyä, aion uhata vuokrasuhteen päättämisellä. Olen jo varmaan maksanut puolet tästä kämpästä, joten kyllä minullakin pitäisi jotain oikeuksia olla.

    Äänestä

  • ehdoksi vaan kirjoitti:

    Vuokrasopimuksen ehdoksi, että parkkipaikka löytyy. Rupee löytyy..

    Vuokranantaja ei voi kävellä yhtiön järjestyssäännön yli. Jos autopaikka on asukaskohtainen, taloon muutettaessa lähdetään jonon hänniltä. Joissakin yhtiöissä on niin onnellinen tilanne, että on asuntokohtainen paikka.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Ihan varmaan liittyy se osakkuus asiaan. Jos ei parkkipaikkaa ala löytyä, aion uhata vuokrasuhteen päättämisellä. Olen jo varmaan maksanut puolet tästä kämpästä, joten kyllä minullakin pitäisi jotain oikeuksia olla.

    Jos yhtiössä jaetaan autopaikkoja tiskin alta osakkaille ja näin ei ole yhtiössä käytäntönä, olet oikeutettu autopaikkaan. Kysy asiaa isännöitsijältä.

    Ei sinulla mitään osakkaalle kuuluvia oikeuksia ole, vaikka olisit kuinka kauan ollut vuokralla. Ethän osallistu putkiremontinkaan kustannuksiin, jos sellainen tulee.

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    Putkiremontti oli 3 vuotta sitten ja vuokraisäntä nosti vuokraani täsmälleen saman verran kuin mitä yhtiövastike sen vuoksi nousi. Lisäksi jouduin asumaan evakossa kolme kuukautta (silloin selvisin puolella vuokralla).

    Mikset purkanut tai irtisanonut sopimusta, kun kuulit remontista?

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    Mikset purkanut tai irtisanonut sopimusta, kun kuulit remontista?

    Muuttaminen on kallista ja kämppä on muuten kivalla paikalla. Töihin pääsee julkisilla alle kolmessa vartissa.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Muuttaminen on kallista ja kämppä on muuten kivalla paikalla. Töihin pääsee julkisilla alle kolmessa vartissa.

    No sittenhän vuokrasi oli ennen putkiremonttia aika alhaisella tasolla, jos kerran nytkin olet tyytyväinen tilanteeseesi.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Putkiremontti oli 3 vuotta sitten ja vuokraisäntä nosti vuokraani täsmälleen saman verran kuin mitä yhtiövastike sen vuoksi nousi. Lisäksi jouduin asumaan evakossa kolme kuukautta (silloin selvisin puolella vuokralla).

    Olitko nuija? Maksoit vuokraa vaikka et asunut?

    Äänestä

Rakennusvaiheessa asuin rapiat vuoden vuokrarivarissa. Meillä kolme autoa ja yhden autopaikan sain, joten loput seisoivat siellä sun täällä. Kolme kertaa sain valitusta, kun seisoivat ei varatuilla autopaikoilla, eli pihassa jossakin talon kupeessa. Eli eivät olleet hälytysajoneuvojen esteenä, mutta kuitenkin köyhemmiltä ryhmävalitus. Työnsin paskan roskikseen ja jatkoin rakentamista. Siinä sitten isännöitsijä töpähti tupaan lippujeen ja lappujeen kanssa sanoen , että vuokrasuhde puretaan just nyt. Sanoin, että käy hyvin, eli ei tarvinut maksaa irtisanomisaikaa ja takuu vuokra tärähti kuitenkin tilille.

Äänestä

saatiin autopaikka jo 10 kuukauden odottelun jälkeen eli ensikuun alusta! Ja mikä parasta, paikka on tolpallinen ja ollaan mietitty jos asennettaisiin autoon lohkolämmitin.. Tämä paikan saanti on mahdollista kun yhtiössä on pelkästään vuokra-asuntoja ja ikivelkamuuliosakkaat ei kävele meidän oikeuksien yli.. Lisäksi paikka vapautui näinkin nopeasti, koska paikkoja on 160 asuntoa kohti yli 40 kpl..

Sitä tossa kyllä tosin mietin, että miten määräykset voi sallia omakotitaloihin jopa 3 autopaikkaa kaupunkialueellekkin? Kun eihän kerrostaloihin saa rakentaa kun tietyn määrän.. Noh ovat varmaan laittomia ainakin osa. Itse lapion varressa hikoiltu sielä pelloilla kyprok-helvetissä. Lisäksi omakotimuulit täällä aina unohtavat, että maksaa se niidenkin autojen lämmitys! Meillä ei tuo tolppa tule maksamaan kun 16,50e/kk..

Äänestä
  • Meilläkin on 3 "autopaikkaa". Kaksi tallissa ja yksi pihassa. En totta puhuen tiedä onko pihapaikka laiton vai eikö.

    Lohkolämmittimeen olen laskenut menevän talvikuukausina noin kaksi euroa/kk. Aika paljon, mutta säästyneillä bensoilla tuo maksanee itsensä takaisin.

    Äänestä

Olisi pitänyt heti ostaa se asunto eikä vuokrata. Osakkaana saisit varmaan pysäköintiruudunkin. Nyt olisi jo puolet lainasta maksettu pois ja asunnon arvokin kaksinkertainen. Isäntäsihän on tehnyt juuri näin, ja vieläpä sinun rahoillasi.

Äänestä
  • Niinkuin tässä parkkiruutuasiassa ei olisi tarpeeksi. Kävin juttelemassa taloyhtiön puheenjohtajan kanssa ja hän väitti, että näin toimitaan muissakin taloyhtiöissä. Vuokralaiset kun kuulemma eivät kuitenkaan pysy kauaa talossa. Minäkin olen ollut jo 8 vuotta tässä. Enkö ole minkään arvoinen, kysyn vaan!

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Niinkuin tässä parkkiruutuasiassa ei olisi tarpeeksi. Kävin juttelemassa taloyhtiön puheenjohtajan kanssa ja hän väitti, että näin toimitaan muissakin taloyhtiöissä. Vuokralaiset kun kuulemma eivät kuitenkaan pysy kauaa talossa. Minäkin olen ollut jo 8 vuotta tässä. Enkö ole minkään arvoinen, kysyn vaan!

    Vuokralla kannattaa tuhnuttaa, kun se on niin helppoa & huoletonta - kaikki (vastike, lainat, vesi & sähkö) hoituu yhdellä laskulla. Eikä tarvitse vaivautua yhtiökokouksiinkaan.

    Haittana on kyllä sitten just tällaiset pikkujutut, kuten autopaikkojen jako, jossa todellakin on erilliset jonot omistusasujille ja hyyryläisille. Viimeeksimainituille ruvetaan paikkoja jakamaan vasta sitten, kun omistusasujat ovat omansa saaneet. Olisihan se aika hullua, jos ulkopuolisille (vuokraisäntä, joka yleensä asuu muualla) jaettaisiin paikkoja ennen talon omia asukkaita!

    Eli ei ole kukaan mennyt sinusta jonossa ohi, vaan on kaksi jonoa!

    Äänestä

  • kannattiko silti? kirjoitti:

    Taidan viedä asian oikeuteen. Tuo on tarkoituksellista syrjintää. Kävin jo viime yönä puhkaisemassa puheenjohtajan takarenkaan kostoksi.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Taidan viedä asian oikeuteen. Tuo on tarkoituksellista syrjintää. Kävin jo viime yönä puhkaisemassa puheenjohtajan takarenkaan kostoksi.

    Olen kerrostaloasukas eli osakas, koska omistan huoneistoni. Meidän yhtiössä tolpalliset autopaikat on sidottu huoneistojen määrään eli kaikille on autopaikka. Lisäksi on muutama tolpaton paikka, joita voi käyttää vaikkapa kakkosautoille, jos sattuvat olemaan vapaana. Näitä paikkoja ei voi varata eli niitä käytetään myös vieraspaikkoina. Eli vuokralla oleva saa käyttää osakehuoneistoon kuuluvaa paikkaa.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Taidan viedä asian oikeuteen. Tuo on tarkoituksellista syrjintää. Kävin jo viime yönä puhkaisemassa puheenjohtajan takarenkaan kostoksi.

    Taloyhtiö on osakkaitaan varten ja ihan tarkoituksella omistajat ovat etusijalla. Oikeudenkäyntiin ei kannata lähteä, sillä häviät varmasti ja se maksaa. Käytä mieluummin nekin rahat omarahoitusosuudeksi ja osta se osake itsellesi. Sen jälkeen sinunkin sanaasi aletaan kuunnella yhtiössä.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Niinkuin tässä parkkiruutuasiassa ei olisi tarpeeksi. Kävin juttelemassa taloyhtiön puheenjohtajan kanssa ja hän väitti, että näin toimitaan muissakin taloyhtiöissä. Vuokralaiset kun kuulemma eivät kuitenkaan pysy kauaa talossa. Minäkin olen ollut jo 8 vuotta tässä. Enkö ole minkään arvoinen, kysyn vaan!

    Osakkaat päättävät, miten heidän omistamansa autopaikat jaetaan. Sinulla ei ole riskiä, joka omistamiseen liittyy, joten ei ole mitään sananvaltaakaan. Muuta pois, jos ei meno miellytä. Asuttamasi kämpän omistaja on maksamansa vastikkeen arvoinen yhtiölle. Sinulla ja yhtiöllä taas ei ole mitään tekemistä keskenään. Niin kauan kuin isäntäsi maksaa vastikkeen yhtiölle, asiat ovat yhtiön puolesta kunnossa.

    Minulla ja yhtiöllä on paljonkin tekemistä keskenämme. Ensinnäkin asun yhtiön omistamassa asunnossa, johon vuokraisännälläni on vain hallintaoikeus. Toiseksi kulutan yhtiön sähköjä ja vesiä ja saunon yhtiön saunavuorolla (tiistaisin klo 14, parempaa aikaa en saanut). Olen osa tätä yhteisöä ja vaadin saada itselleni autopaikan 8 vuoden odottelun jälkeen.

    Suosittelen lämpimästi, että menet oikeuteen hankkimaan autopaikkasi.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Minulla ja yhtiöllä on paljonkin tekemistä keskenämme. Ensinnäkin asun yhtiön omistamassa asunnossa, johon vuokraisännälläni on vain hallintaoikeus. Toiseksi kulutan yhtiön sähköjä ja vesiä ja saunon yhtiön saunavuorolla (tiistaisin klo 14, parempaa aikaa en saanut). Olen osa tätä yhteisöä ja vaadin saada itselleni autopaikan 8 vuoden odottelun jälkeen.

    Vuokralla tuhnuttaminen on yhtä fiksua kuin housuun pissaaminen pakkasella.

    Sillä, että olet asunut talossa 8 vuotta EI OLE MITÄÄN MEKRITYSTÄ. Se aika, kuten rahatkin, on kaikki mennyt ns. kankkulan kaivoon. Äläkä sano, ettei sinua ole varoitettu. Vuokralla asuminen tuntuu tosiaan alkuun fiksulta ajatukselta, kun kk-menot ovat pienemmät kuin omistusasujalla, mutta krapula iskee noin 10 asumisvuoden jälkeen, kun ilmenee, että asumiskulut ovat kirineet omistusasujien menot kiinni, mutta omaisuutta ei ole kertynyt senttiäkään eikä, edelleenkään, ole mitään sananvaltaa yhtiön asioihin.

    Omapa oli valintasi.

    Äänestä

  • se on voi voi kirjoitti:

    Otan yhteyttä vuokralaisten keskusliittoon. Ehkä voin käyttää torpparilakia asunnon lunastamiseksi itselleni.

    Äänestä

  • Vuokralla kirjoitti:

    Minulla ja yhtiöllä on paljonkin tekemistä keskenämme. Ensinnäkin asun yhtiön omistamassa asunnossa, johon vuokraisännälläni on vain hallintaoikeus. Toiseksi kulutan yhtiön sähköjä ja vesiä ja saunon yhtiön saunavuorolla (tiistaisin klo 14, parempaa aikaa en saanut). Olen osa tätä yhteisöä ja vaadin saada itselleni autopaikan 8 vuoden odottelun jälkeen.

    Jaha, menin provoon. Tämä tiistain klo 14 saunavuoro paljasti sinut. Siihen asti oli aika hyvä provo. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vuokralla kirjoitti:

Olen nyt jonottanut parkkiruutua kahdeksan vuotta. Miten voi olla mahdollista että aina kun olisi minun vuoroni saada paikka, joku taloyhtiön osakkaista (useimmiten puheenjohtajan kaveripiiriin kuuluva) nappaa aina ruudun nenäni edestä? Kysyin puheenjohtajalta mistä johtuu ja hän sanoi, että osakkailla on etuoikeus parkkiruutuihin.

Voiko olla niin? Eikö vuoraisäntäni ole osakas? Hän ei halua ottaa kantaa asiaan lainkaan! Kahdeksan vuotta jonossa ja aina ilmaantuu joku ohi kiilaava.

Autoni on rikottu tienposkessa jo kuusi kertaa ja varastettu kaksi kertaa. Sakkoja olen saanut kolmisenkymmentä.

Olisi se mahtavaa ajaa omaan parkkiruutuun jo tässä iässä (36), mutta kun ei niin ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu