Onkos kukaan vuokrannut mökkiä Turun saaristosta Houtskarin Volotista? Me vuokrasimme sen perheemme kanssa ja olimme todella pettyneitä. Paikka oli kyllä kaunis, saaressa luonnon keskellä. Mutta mökki varustus oli todella huono ja epäsiisti. Saavuimme iltahämärissä mökille ja siellä ei ollut muuta valoa kuin kynttilät ja niitäkin vain muutama nysä. Astiat likaisia ja huonokuntoisia, kahvipannussakin seisoi likainen lliitainen vesi. Astioita ei oltu pesty ja niitä oli muutenkin vähän ruuanlaittoa ajatellen. Jääkaapista lähti musta vesi kun pesimme sen. Ei voinut ajatellakkaan että sinne olisi ruuat laittanut ennen pesua. Mökissä ei myöskään ollut minkäänlaisia pesuaineita. Muutenkin mökki oli siivoamatta, roskia ja villakoiria oli lattioilla. Olimme varanneet mökin kahdeksi yöksi, mutta emme olleet siellä kuin yhden yön. Pyysimme mökin omistajalta rahoja takaisin toisesta yöstä, mutta hän ei antanut. Sanoi vain että ottakaa yhteyttä kuluttuja-asiamieheen. Hän ei myöskään pyydellyt anteeksi tapahtunutta. Olisimme odottaneet edes jonkinlaista hyvitystä. Joten emme suosittele kenellekään kyseistä paikkaa.
Mökkeily
Kainuulaiset
0178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.