Työharjoittelu hirvittää

ghngfhfghgh

Olen aloittamassa toista vuotta graafisen viestinnän linjalla ja nyt syyskuussa olisi tarkoitus aloittaa ensimmäinen työharjoittelu. Ongelmana kuitenkin on, että en hallitse kunnolla tarvittavia ohjelmia, esim. Photoshopin ja InDesignin kanssa on ollut vaikeuksia. Olen hidas oppimaan ja minulla on lievä hahmotushäiriö sekä ongelmia visuaalisen näkömuistin alueella. Koko ensimmäinen vuosi on ollut melkoista takkuamista juuri ohjelmien takia, olen selvästi muita jäljessä enkä kykene oppimaan samaa tahtia kuin muut. Ala kiinnostaa, mutta pelottaa, miten selviän työkokeiluista kun ohjelmat eivät ole kunnolla hanskassa ja kaiken lisäksi en opi kerrasta näyttämällä,niinkuin useimmat, vaan tarvitsen toistoa toiston perään...Onko ihan toivotonta edes yrittää hakeutua alalle joskus töihin? Eniten stressaan tällä hetkellä tuota työharjoittelua, olen melko varma, etten näillä taidolla tule läpäisemään sitä. Kaiken lisäksi kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Onko kenelläkään kokemuksia graafisen alan työharjoittelusta, mitä vaaditaan yleisesti ottaen ja paljonko persoona eli sosiaalisuus merkkaa arvostelussa? Onko mahdollisuutta pärjätä 3 viikkoa esim. mainostoimistossa jos ei hallitse ohjelmia kunnolla? Onko työharjoittelua mahdollista siirtää eteenpäin ja kuinka paljon opinnot mahdollisesti viivästyisivät tämän takia? Olisin todella kiitollinen vastauksista!

1

882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dreamwalker

      teillähän aikaisin on harjoittelu. itse olen kanssa opiskelemassa samaa alaa ja meille on pistetty tilaa harjoittelulle vasta kolmannen vuoden loppuun.

      uskon, että huolehdit ihan turhaan. työharjoittelussa on tarkoitus oppia, ei osata jo kaikkea valmiiksi.

      itse olen ollut jo kaksi kertaa harjoittelussa. ensin olin ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä ja sitten toisen vuoden jälkeen kesällä. kun meillä on ainakin tuo harjoittelu niin, että sen voi käydä milloin haluaa kunhan se ei mene päällekkäin muiden opintojen kanssa.

      itse osaan käyttää hyvin vain photoshoppia ja se on riittänyt siellä missä olen työskennellyt, sillä olen lähinnä vain piirtänyt. tärkeintä on sanoa työnantajalle suoraan jos et osaa käyttää jotain ohjelmaa tai jos olet epävarma siinä.

      hyvin se menee, tsemppiä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      36
      2250
    2. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1303
    3. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1298
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1236
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1171
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      894
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      779
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      731
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      21
      582
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      565
    Aihe