Develi...

...hotelliin Alanyaan viikon päästä 10.8.2010 ollaan kaverin kans menossa 2 viikoks. Onks muita tällä palstalla menossa samaan aikaan Alanyaan tai peräti samaan hotelliin. Jos on niin laittakaa vastauksii ja jos joku tietää tuosta hotellista jotain niin olis mukava saada tietoo siitä etukäteen...
9963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Haluisin kanssa kuulla kokemuksia ko. hotellista! Onko joku käynyt uudistuksen jälkeen siellä? on käsittääkseni uudistettu 2009..

Äänestä
  • Tulimme alkuviikolla Develistä. Kerron hieman sen vuoksi ettei kukaan muu ole näihin vastannut.
    Hotelli on osittain uudistettu. Ilmeisesti lähinnä Bebekin puolelta. Eli Bebek ja Develi ovat samaa hotellia. Hotelli oli erittäin hyvällä paikalla. Rantaan n. 100-200m. Aamupala oli aika köyhä. Leipää, juustokuutioita, marmeladeja, kurkkua, vesimelonia ja kahvia. Leikkeleitä tai tuoremehua ei ollut. Lisämaksusta olisi mehua voinut ostaa. Mutta kyllä sillä aamiaisella pärjäsi. Hotellissa oli hometta jonkin verran, mutta luulen, että sen vuoksi sitä ollaan uudistettu. Kosteus haisi paikoitellen. Ihan ok hotelli viikon matkalle. Kun ei ainakaan meillä ole tapana kuin juuri oikeastaan nukkua siellä ja käydä suihkussa. Hotellin ravintolan hintataso oli mielestäni kohtuullinen. Esim. hampurilaisateria maksoi 6 liiraa eli n. 3 euroa. Efes olut iso maksoi 5 liiraa. Hotellin kulmalla on supermarketti. Ravintolat ja kaupat ovat ihan nurkantakana myöskin. Jos joku haluaa jotain kysyä hotellista niin vastaan mielelläni. :)

    Äänestä

  • Yepba! kirjoitti:

    Tulimme alkuviikolla Develistä. Kerron hieman sen vuoksi ettei kukaan muu ole näihin vastannut.
    Hotelli on osittain uudistettu. Ilmeisesti lähinnä Bebekin puolelta. Eli Bebek ja Develi ovat samaa hotellia. Hotelli oli erittäin hyvällä paikalla. Rantaan n. 100-200m. Aamupala oli aika köyhä. Leipää, juustokuutioita, marmeladeja, kurkkua, vesimelonia ja kahvia. Leikkeleitä tai tuoremehua ei ollut. Lisämaksusta olisi mehua voinut ostaa. Mutta kyllä sillä aamiaisella pärjäsi. Hotellissa oli hometta jonkin verran, mutta luulen, että sen vuoksi sitä ollaan uudistettu. Kosteus haisi paikoitellen. Ihan ok hotelli viikon matkalle. Kun ei ainakaan meillä ole tapana kuin juuri oikeastaan nukkua siellä ja käydä suihkussa. Hotellin ravintolan hintataso oli mielestäni kohtuullinen. Esim. hampurilaisateria maksoi 6 liiraa eli n. 3 euroa. Efes olut iso maksoi 5 liiraa. Hotellin kulmalla on supermarketti. Ravintolat ja kaupat ovat ihan nurkantakana myöskin. Jos joku haluaa jotain kysyä hotellista niin vastaan mielelläni. :)

    Hei!

    Saitteko esittää toivomuksia hotellihuoneen suhteen , lähinnä tarkoitan parvekkeen suuntaa , jos nimittäin parveke on kadulle päin , on meteli melkoinen ja oliko kylppäri isohko , kas kun noista esitteen kuvista ei oikein saa mitään kuvaa koko hotellista :((

    Kiitos!

    Äänestä

onko hotellialueella jonkin näköinen allasalue?

Äänestä
  • Uima-allas on mutta pieni , rantsuun onneksi lyhyt matka , mutta kuten jo aiemmin joku kirjoitti ja kysyi huoneen saatavuutta muuhun kuin kadulle päin , niin suosittelen samaa , muuten yöunet jää vähiin, sillä kadulta , kuppiloista kuuluu kaikki äänet huoneisiin.

    Hotelli on muuten ihan kiva ja siisti , sekä mukava henkilökunta.

    Äänestä

uima allas on develissä tosi surkea pieni epäsiisti rakennukset hajoilee allasalueella paha haju ei lapsiystävällinen altaan syvyys 160-190 lasten osa on kuin persereikä.paikkana on hyvä kaikki lähellä aamupala joka aamu sama kurkku tomaatti juustokuutiot marmelaadi ranskis asun bebekin puolella huoneet pieniä jääkaappi tosipieni.mutta henkilökunta ainakin siivooja tosi ystävällinen ja hymyilevä

Äänestä
  • Olimme kesäkuussa Develissä - ei se nyt niin surkea ollut- pärjäsimme hyvin -päivät melkein olimme rannalla - hotellin sijainti parhainta - aamupala se normaali - henkilökunta oli todella mukavaa :)

    Äänestä

Nostan vanhan ketjun esiin ja kerron tuoreet kokemukset Develistä.

Huone oli siisti mutta ei missään nimessä moderni. Tekstiilit nuhjaantuneita. Sänky tosi huono. Huoneesta löytyy pieni jääkaappi johon pystyi tuomaan omia "eväitä". Huoneessa telkkari, josta ei kuitenkaan näkynyt kuin turkkilaisia kanavia.

WC/suihku pienehkö ja hanojen toiminnassa ongelmia. Kuumaa vettä sai odottaa tosi kauan ja suihkun suutin niin kalkkiutunut että vettä roiskui koko kylppäriin. Ei kunnollista ilmanvaihtoa, suihkun jälkeen koko huone pitkään kostea.

Langaton netti on ilmainen ja toimii huoneessa asti. Signaali OK.

Aamupala yhä kuten aiemmissa viestissä oli kuvattu: ranskanleipää, marmeladeja, juustoa, kurkkua, tomaattia ja teetä/kahvia.

Allasalue tosi pieni, eikä aurinko paista sinne kuin osan päivästä. Aurinkotuoleja vähän.

Sijainti on hyvä. Kleopatra ranta käytännössä kadun toisella puolella. Vesipuisto vieressä. Satama ja diskot kävelymatkan päässä (n. 1-1,5 km). Valikoimaltaan suhtkoht hyvä kauppa ihan vieressä.

Henkilökunta ystävällistä. Jonkun mielestähkä liiankin, mutta sehän kuuluu turkkilaiseen tyyliin.

Kenelle suosittelisin: nuorille kaveriporukoille, jotka etsivät pienen budjetin hotellia. Hotelli oli kuitenkin edullinen, joten hinta-laatu-suhde oli kohdallaan, sitä sai mitä tilasi. Itse menisin kyllä uudelleenkin.

Äänestä

Onko kellään tuoreita kokemuksia Kleopatra Bebek hotellista? Se on ilmeisesti samaa hotelliketjua ja Develin vieressä???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Riina- kirjoitti:

...hotelliin Alanyaan viikon päästä 10.8.2010 ollaan kaverin kans menossa 2 viikoks. Onks muita tällä palstalla menossa samaan aikaan Alanyaan tai peräti samaan hotelliin. Jos on niin laittakaa vastauksii ja jos joku tietää tuosta hotellista jotain niin olis mukava saada tietoo siitä etukäteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu