Olen 20-vuotias tyttö ja muutin Jyväskylään opiskelujen perässä muutama kuukausi sitten. Minulla on täällä vain muutamia kavereita, joten olisi tosi kiva tutustua uusiin, suunnilleen samanikäisiin ja samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja jutella :) Suurin osa kavereistani ja ystävistäni asuu muualla Suomessa, joten välillä kaipaan sellaista ihmistä, joka on siinä lähellä, jos tekisi mieli tehdä jotain jonkun kanssa yhdessä, eikä yksin.
Opiskelen kasvatusalaa, joten pidän paljon lapsista. Vapaa-ajalla tykkään lenkkeillä, pyöräillä, käydä keikoilla ja festareilla, lukea, kirjoittaa, käydä kahvittelemassa kavereiden kanssa, käydä elokuvissa ja lähteä aina joskus viikonloppuna hyvässä seurassa baariin pitämään hauskaa. Olen aika pohdiskelevainen ja tykkään syvällisistä keskusteluista, mutta myös ihan hölmöistä jutuista ja kaikelle ihan järjettömälle nauramisesta. Rakastan matkustamista ja yleensä käyn ulkomailla pari kertaa vuodessa. Tykkään myös liikkua luonnossa ja eläimet ovat lähellä sydäntäni, etenkin koirat.
Jos siis kaipaat uusia ihmisiä elämääsi, niin laitahan sähköpostia osoitteeseen [email protected], niin tutustutaan :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.