Katukeittiöt: YÄK!

Ruoka saa kylkijäisenä "Thai mausteet". Koska kulkukoiria on paljon on myös koiranpaskaa. Jätös kuivuu nopeasti kuumassa ilmastossa. Aamuisin katusiivoojat tulevat harjojen kanssa. Paska murenee hienoksi partikkeleiksi kun sitä siirrellään edestakaisin. Vain puiden lehdet ja isommat roskat korjataan talteen. Kadulle jäänyt koiranpaskapöly nousee ja laskeutuu ilmavirtauksien mukana. Kyllä liikenne siitä pitää huolen. Ilmassa on koiranpaskaa, nokea, raskasmetalleja ja muuta pölyä. Kaikki nämä "mausteet" laskeutuu takuuvarmasti myös ruokapöytien ja raaka-aineiden päälle. Kokit käyttävät pääasiassa vain ns. kokinveistä. Sillä pilkotaan kanat, kalat, lihat ym. samassa paikassa. Usein ei ole juoksevaa vettä ja jos on se on kylmää. Miten on taikkujen vessat ja käsihygienia? Missä säilytetään myymättä jäänyt ruoka yön yli? Olen asunut vuosia Jomtiella ja alussa söin katuruokaa mutta en enää. Oletko syönyt koiranpaskalisukkeilla höystettyä katuruokaa?
773533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

..Maan tavalla... Tai maasta pois, Syöty on, hyvää on, terveinä säilytty ; hygienia vaan meillä kotomaassa liian ylimainostettu juttu.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa! Ylihygienia on yliarvostettua ja saippuakauppiaitten salaliiton tulosta, tai jotain..

    Aloittajalle sanoisin että voitko mennä uimaankaan mereen? Tiesitkö, että kalat ja muut elävät.. niin ne tosiaan paskoo ja kusee sinne veteen. Sitten sitä paskavettä voi mennä uimarin suuhun. Hyihyi! Lapsetkin pannaan uimaan altaissa, vaikka on lämmin merivesi vieressä. Meidän länsimaisten ihmisten paskan ja pöpöjen pelko on mennyt liiallisuuksiin. Se lyö nykyään takaisin astman ja ihottomien muodossa.
    Mukulat kun ui ja syö niinkuin thaimaalaiset, niin ei tule allergioita siinä määrin kuin nykysellään.

    Äänestä

  • No meillä on mökillä ulkovessa, ja kantovesi. Mitä itse olen thai vessoja nähnyt, niin niissä on vesi tullut letkulla vessaan asti jossa on saavi, josta sitten koussikalla huuhdellaan pönttö. Tai sitten se vesi kannetaan pienemmällä ämpärillä merestä. Hotelleissa toki ihan normaali vessat, ettei kukaan vaan kuittaa siitäkin.

    Suomessa ruoka on liian puhdasta, siksi allergiatkin lisääntyy. Vai oletko tavannut paljon allergisia thaimaalaisia?

    Äänestä

  • puhdasta kirjoitti:

    No meillä on mökillä ulkovessa, ja kantovesi. Mitä itse olen thai vessoja nähnyt, niin niissä on vesi tullut letkulla vessaan asti jossa on saavi, josta sitten koussikalla huuhdellaan pönttö. Tai sitten se vesi kannetaan pienemmällä ämpärillä merestä. Hotelleissa toki ihan normaali vessat, ettei kukaan vaan kuittaa siitäkin.

    Jos täällä suomessa on sulle liian puhdas ruoka niin voithan sä itte sotkea siihen vaikka paskaa sekaan tai syödä vaikka matoja:) On sitä salmonellaa sun muuta täälläkin aika ajoin vaikka valvonta onkin tiukkaa. Mieluummin saavatkin valvoa laatua, kerran olen thaimaasta kambylon saanut ja siihen loppui katukeittiöissä syöminen. Tosin Yakitorit menee jos on suoraan grillistä.

    Allergisia ja astmaisia on thaimaa, tai ainakin Bangkok pullollaan. Koko ajan ne vetää jotain salvaa nenän alle tai nuuskii sitä että pystyisivät hengittämään (ja hereillä).

    Äänestä

  • iaushgfioawuphgo<sah kirjoitti:

    Mistäs katu keittiöstä tämä törppö löytää Yakitoreja?

    Äänestä

  • hjtrccrcggd kirjoitti:

    Mistäs katu keittiöstä tämä törppö löytää Yakitoreja?

    Ei mistään kiinteästä keittiöstä vaan niistä työnnettävistä tai mopogrillistä törppö!

    Äänestä

  • iaushgfioawuphgo<sah kirjoitti:

    Jos täällä suomessa on sulle liian puhdas ruoka niin voithan sä itte sotkea siihen vaikka paskaa sekaan tai syödä vaikka matoja:) On sitä salmonellaa sun muuta täälläkin aika ajoin vaikka valvonta onkin tiukkaa. Mieluummin saavatkin valvoa laatua, kerran olen thaimaasta kambylon saanut ja siihen loppui katukeittiöissä syöminen. Tosin Yakitorit menee jos on suoraan grillistä.

    Allergisia ja astmaisia on thaimaa, tai ainakin Bangkok pullollaan. Koko ajan ne vetää jotain salvaa nenän alle tai nuuskii sitä että pystyisivät hengittämään (ja hereillä).

    Enpä minäkään enää halua kampyyloa ja salmonellaa. Thai kaveri söi samoja eikä ollut moksiskaan. 4. matkalla tarttui.

    On tuo hygienia varmaan liian pitkälle mennyt. Muistan kun -70-luvulla koulussa satutin haavansormeen ja vein sen suuhun äidin neuvon mukaan ja optettaja rehtori heti kielsi sen, sanoi että tarttuu bakteereja. Eläimet nuolevat haavoja ja taitavat näin saada ne paranemaan nopeammin.

    Äänestä

  • iaushgfioawuphgo<sah kirjoitti:

    Ei mistään kiinteästä keittiöstä vaan niistä työnnettävistä tai mopogrillistä törppö!

    Vai saa työnnettävistä tai mopogrilleistä nykyjään jo japanilaisen keittiön perinneruokia? Tietääköhän tämä asiantuntija saako näistä myös suomalaisen Atrian Hornetteja?

    http://jaakaappi.fi/static/images/tuotekuvat/6407810014595-i.jpg

    Äänestä

  • Penavaari kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa! Ylihygienia on yliarvostettua ja saippuakauppiaitten salaliiton tulosta, tai jotain..

    Aloittajalle sanoisin että voitko mennä uimaankaan mereen? Tiesitkö, että kalat ja muut elävät.. niin ne tosiaan paskoo ja kusee sinne veteen. Sitten sitä paskavettä voi mennä uimarin suuhun. Hyihyi! Lapsetkin pannaan uimaan altaissa, vaikka on lämmin merivesi vieressä. Meidän länsimaisten ihmisten paskan ja pöpöjen pelko on mennyt liiallisuuksiin. Se lyö nykyään takaisin astman ja ihottomien muodossa.
    Mukulat kun ui ja syö niinkuin thaimaalaiset, niin ei tule allergioita siinä määrin kuin nykysellään.

    Kalat kusee...?
    Oletko ikinä nähnyt kalan kusevan?

    Äänestä

  • puhdasta kirjoitti:

    No meillä on mökillä ulkovessa, ja kantovesi. Mitä itse olen thai vessoja nähnyt, niin niissä on vesi tullut letkulla vessaan asti jossa on saavi, josta sitten koussikalla huuhdellaan pönttö. Tai sitten se vesi kannetaan pienemmällä ämpärillä merestä. Hotelleissa toki ihan normaali vessat, ettei kukaan vaan kuittaa siitäkin.

    Suomessa ruoka on liian puhdasta, siksi allergiatkin lisääntyy. Vai oletko tavannut paljon allergisia thaimaalaisia?

    Sinäkö kysyt aina Thaimaalaiselta onko hän allerginen?
    Ei sitä muuten tiedä tavanneensa.

    Äänestä

  • Kerro. kirjoitti:

    Kalat kusee...?
    Oletko ikinä nähnyt kalan kusevan?

    No kalan munalla tietysti, etkö sitä tiennyt? Mut ei kalalle voi vaippojakaan pistää, kun ne ovat aina märkinä!

    Äänestä

  • puhdasta kirjoitti:

    No meillä on mökillä ulkovessa, ja kantovesi. Mitä itse olen thai vessoja nähnyt, niin niissä on vesi tullut letkulla vessaan asti jossa on saavi, josta sitten koussikalla huuhdellaan pönttö. Tai sitten se vesi kannetaan pienemmällä ämpärillä merestä. Hotelleissa toki ihan normaali vessat, ettei kukaan vaan kuittaa siitäkin.

    Suomessa ruoka on liian puhdasta, siksi allergiatkin lisääntyy. Vai oletko tavannut paljon allergisia thaimaalaisia?

    kyllä niillä on.ainakin suomessa exlläni on siinä missä muillakin,mut thaimaas ne hävii.en tiedä miksi.

    Äänestä

  • puhdasta kirjoitti:

    No meillä on mökillä ulkovessa, ja kantovesi. Mitä itse olen thai vessoja nähnyt, niin niissä on vesi tullut letkulla vessaan asti jossa on saavi, josta sitten koussikalla huuhdellaan pönttö. Tai sitten se vesi kannetaan pienemmällä ämpärillä merestä. Hotelleissa toki ihan normaali vessat, ettei kukaan vaan kuittaa siitäkin.

    Suomessa ruoka on liian puhdasta, siksi allergiatkin lisääntyy. Vai oletko tavannut paljon allergisia thaimaalaisia?

    Ei Taikuilla ole allergiat ja astmat yleisiä. Mutta hedän kansantauti on maksatulehdukset. Vanhoilla naisilla saattaa olla maksa-arvot samalla tasolla kuin suomalaisen rapajuopon. Kun tulehdus iskee sitä mennään sairaalaan tiputukseen viikoksi. Antibioottia suoraan suoneen. Ei ole mitään halpaa lystiä. Maksatulehduksen aihuttaa epäpuhdas ruoka ja huono hygienia. Tiedän sen hyvin koska tyttöystäväni äiti kuoli tähän tautiin. Muuten ko. henkilön terve munuainen otettiin lupaa kysymättä peittämään sairaalamaksuja. Ihana maa tämä Taikkula

    Äänestä

  • Oikeesti, joku märehtii ripulia? Ressi saa mahan kuralle... Oo oma ittes ja se on siinä!!

    Äänestä

  • Just just kirjoitti:

    Vai saa työnnettävistä tai mopogrilleistä nykyjään jo japanilaisen keittiön perinneruokia? Tietääköhän tämä asiantuntija saako näistä myös suomalaisen Atrian Hornetteja?

    http://jaakaappi.fi/static/images/tuotekuvat/6407810014595-i.jpg

    No jo nyt on yks vitun saivartelija eksynyt keskusteluun. Käynyt jo peukuttamassakin muutaman kerran itseään. Mä saan thaimaassa kmioskilta kaikkea mitä haluan, jos ei myyjällä satu olemaan niin se lähettää mopopojan hakemaan.

    Äänestä

  • No pöh :) kirjoitti:

    No kalan munalla tietysti, etkö sitä tiennyt? Mut ei kalalle voi vaippojakaan pistää, kun ne ovat aina märkinä!

    Takokaa järkeä näille!
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9239488

    Äänestä

  • iaushgfioawuphgo<sah kirjoitti:

    No jo nyt on yks vitun saivartelija eksynyt keskusteluun. Käynyt jo peukuttamassakin muutaman kerran itseään. Mä saan thaimaassa kmioskilta kaikkea mitä haluan, jos ei myyjällä satu olemaan niin se lähettää mopopojan hakemaan.

    En sanois sua saivartelijaks vaan tietämättömäks, ehkä tyhmäks. Ethän sä saa Thaimaahan edes matkustaa, kuin äitis, siis amalian kanssa ja sekään sinne ei lähde. Jäljelle sulle jää vain mediterraneen lampaansilmät, lampaan karvaiset kädet ja lampaananus.

    Äänestä

  • bfrvgbjrbhjrbgjrn kirjoitti:

    En sanois sua saivartelijaks vaan tietämättömäks, ehkä tyhmäks. Ethän sä saa Thaimaahan edes matkustaa, kuin äitis, siis amalian kanssa ja sekään sinne ei lähde. Jäljelle sulle jää vain mediterraneen lampaansilmät, lampaan karvaiset kädet ja lampaananus.

    Ai se olitkin sinä lörttöhuuli!

    Äänestä

  • ASDGHERFYIUR57UR5TEI kirjoitti:

    Ai se olitkin sinä lörttöhuuli!

    Kas kun sinä amalianpentu tällekin palstalle tulit kitisemään homouttaan, tule nyt jo pois sieltä kaapista ja lyllerrä anaalitoliaan jakamaan persettäsi, jos se helpottais?

    Äänestä

Olen syönyt satoja kertoja katukeittiöstä ja hengissä olen pysynyt.
Just joo, koiranpaska laskeutuu keittiön raaka-aineiden päälle. Heh hee
Eikös sun kannata ottaa tai tilata Suomesta hernekeittotölkkejä, paskamakkaraa ja ja muuta paskaruokaa sinne, niin ei tarvi syödä koiranpaskaa ja raskasmetalleja.

Oikein naurattaa esim sellaset turistit jotka kulkee siellä käsidesi-purkki kainalossa ja nyrpistää nenäänsä kaikelle peläten tauteja yms. Pysyisivät saatana kotona.
Kato tää tautien pelko ja hygienia-vouhotus Suomessa on vähän ampunut yli.
Niinkuin se sikaflunssa kohu. Kauhe vouhotus ja ihmiset jonotti rokotteita pakkasessa. Voi jumalauta.

Minulle itselleni myös tarjottiin työpaikkani puolesta sikaflunssa rokotetta, en ottanut, jolloin terveydenhoitajalta loksahti suu auki: Olin jo hänen mukaansa kirjoittanut kuoleman tuomioni.

Sitten kerran heräsin Thaimaassa bungalovissani ja menin pikku kohmelossa jääkaapille hakemaan pullovettä. Huomasin että olinkin juonut joka ikisen pullon vodkan kera eilis-iltana. Suu oli kuin beduiinin sandaali ja lähimpään seven-eleveniin oli muutama satametriä.
Ei muutakun kraanasta iso lasi vettä kitusiin. Enpä kuollut tai sairastunut siihenkään. Kummallista...minunhan pitäisi jo olla kuollut....He hee

Äänestä
  • Aloitus vaikuttaa jälleen kerran erään nimeltä mainitsemattoman palstahäirikön tekemältä.
    Kraana vettä en kuitenkaan suosittele Thaimaassa juomaan vaikkakin se on ollut muutamissa Thaimaan lomakohteissa ihan EU-standardien mukaan mitattuna ollut hyvää juomavettä.
    Mielenkiintoista nähdä miten asiallisesti "thaikriittisten" Amalian "armeija" vastaa tähän viestiin.

    Äänestä

  • fhehvhktrtre kirjoitti:

    Aloitus vaikuttaa jälleen kerran erään nimeltä mainitsemattoman palstahäirikön tekemältä.

    Vedä nyt jo ittes kiikkuun ,idiootti !

    Täällä on jokainen palstahäirikkö, joka ei ole mukava pillua antava Thai. No, minäkin tein anteeksiantamattoman virheen tällä viestillä ja saan amalia haukut. Antaa tulla vaan.

    Se on siinä ja siinä, pitäisikö monen täältä siirtyä kirjoittamaan seksiosioon.

    Suomessa ei ole elämää ja sitten täällä arvaillaan kuka on kirjoittaja.

    Äänestä

  • Arvaa ihmeessä kirjoitti:

    Mutta naiset ei tosta maasta paljon irti saa ja kun näitä lukee, vielä paljon vähemmän.

    Äänestä

  • juntteja meuhkaamaan kirjoitti:

    Mutta miehet, perheet ja INTELLEKTUELLIT naiset saavatkin Thaimaasta kaiken tarvitsemansa onnelliseen ja upeaan lomaan. Läskit ryhävalas suomalaisämmät laahustavat antaa-liassa, jos sosiaaliavustuksistaan ovat saaneet säästettyä viimeiset 5 vuotta!

    Äänestä

  • Jomtiella vuosia ? kirjoitti:

    Vedä nyt jo ittes kiikkuun ,idiootti !

    Tämä samainen palstahäirikkö on Jomptiella asumisen lisäksi akateemisesti koulutettu paljon matkusteleva kaunis uranainen, psykiatri, psykologi, tosimies, jne...
    Aika usein tämä hörhö huutelee myös muille kirjoittajille sivistyneellä tyylillään jotain kiikkumisesta, esim. näin: "Vedä nyt jo ittes kiikkuun ,idiootti !"

    Äänestä

  • Niinpä... kirjoitti:

    Amalian uusin hörhötys näyttää kollektivisoituneen taas amalianpennuksi, ihan vain vaihteeksi. Ehkä sun putkiaivos luulee sekoittavansa ihan normaalin ihmisen ajatuksenjuoksun. Puhumalla itsestäsi, eikö sua noi sun itse käyttämäsi nimimerkit enää viehätäkään?
    Kuinkas ne anaalitolianmatkat myy amssä, maksaako tuosta sulle kukaan mitään? Sun kaltaises valehtelijat ja huijarit päätyy väistämättä betonibunkaan uneksimaan, laskemaan LAMPAITA?

    Äänestä

  • juntteja meuhkaamaan kirjoitti:

    Mutta naiset ei tosta maasta paljon irti saa ja kun näitä lukee, vielä paljon vähemmän.

    Sen näkee jo tämän palstan aiheista ja aloituksista.

    Äänestä

  • seksiturismi siis kirjoitti:

    Sen näkee jo tämän palstan aiheista ja aloituksista.

    Sairasta sairasta sairasta, on sun touhus.

    Äänestä

Mikäs sen mukavampaa,kuin istua illalla jossain Bangkokin katukeittiöistä ja kauhoa maukasta kananuudelikeittoa yhdessä paikallisten kanssa.

Jos pelottaa pysy kotona

Mee wan te dee !

Äänestä
  • mutta odotellaanpa nyt vähän aikaa mitä Amalia ja "thaikriittisensä" ja "thailailee" tähän kysymykseen vastaa?

    Äänestä

  • Älä muuta sano, kirjoitti:

    mutta odotellaanpa nyt vähän aikaa mitä Amalia ja "thaikriittisensä" ja "thailailee" tähän kysymykseen vastaa?

    ja ottahan tuo taas tokkiinsa aikansa ennenkuin prostupalstalta tänne kerkiää.

    Äänestä

  • Keitot ovatkin hyviä, niissä bakteerit kuolevat varmemmin kuin grillissä.

    Äänestä

  • Niinpä. kirjoitti:

    Keitot ovatkin hyviä, niissä bakteerit kuolevat varmemmin kuin grillissä.

    Jos kadun yli vilistää rotta, eikun pataan tai kapinen rakki ontuu ja haavat märkii,niin siitähän saa vielä lihaliemet .

    Äänestä

Kyllä tosi monella on parannettavaa maailmankatsomuksessaan. Mikä järki lähteä ulkomaille, jollei ole valmis arvartamaan katsettaan paikalliselle kulttuurille? Käsittääkseni se on matkailun tarkoitus. Kyllä sitä tulee itsekin tilattua pizzaa ulkomailla, mutta todella harvoin. En ymmärrä ihmisiä, joille ei käy kuin tuttu ruokavalio.
Itse olen käynyt läpi yhden vatsataudin Brasiliassa, mutta en syytä siitä paikallisia, vaan itseäni. Huolimattomasti vedin coctaileja jäällä, joten olisi ollut ihme, jos ei olisi tullut mitään.
Bakteereja on jokapaikassa ja koiranpaskaa löytyy myös Suomesta. Samat koiranpaska tuulet täälläkin pyörii. Koiranpaskaa on tullut nautittua sellaisenaan kolmevuotiaana kyproksella, ja voin sanoa, ettei tullut sairauden sairautta ks tempauksesta.
Jos bakteereista on huolissaan ei kannata omistaa mattoja, pahempia bakteeripesäketteitä kuin wc:n pöntöt. Liika bakteeripelkoisuus on ihan turhaa.

Äänestä
  • En kestä syödä koiraa, kissaa tai rottaa tms ja tutut kertoi, kuinka rottakin vaan vedetään nahastaan ja sinne vaan pataan koko pötkö.

    Äänestä

  • bakteereja paljon kirjoitti:

    En kestä syödä koiraa, kissaa tai rottaa tms ja tutut kertoi, kuinka rottakin vaan vedetään nahastaan ja sinne vaan pataan koko pötkö.

    menisit joskus pentu paikanpäälle

    Äänestä

Jassoo, RYHÄVALAS valehtelee asuneensa Jomtiellä, missäs se on, Paskajoellaanko?

Jomppari on JOMTIEN

Menes kerran käymään, niin opit nimet ja sen, kuinka hyvää on ruoka katukeittiöissä. Tyttöjen kanssa kun opettelet tilaamaan, niin koet oikean nautinnon. Niin, sinun nautintosi on siellä Anaali-tolian pässinpökkijien parittelussa.

Äänestä
  • urvelo amalianpentu, en kirjoittanut tuolla yhtään mitään, MUTTA voin kyllä kertoa että olen ihan tasantarkkaan PAREMMIN perillä ihan koko Pattayan alueesta aina Nakluasta Jompparille, kuin sinä pentu. Ettet vaan pikkumunainen tule isääsi opettamaan, homo. Jos oletkin siellä käynyt 3 kertaa tai vaan 30 kertaa niin olet ihan aloittelija vielä, amalianpentu. Oletkos niin isoa poikaa, jos olet vähän siellä pimppiä saanut?

    Äänestä

  • Kuules pikkupoika kirjoitti:

    urvelo amalianpentu, en kirjoittanut tuolla yhtään mitään, MUTTA voin kyllä kertoa että olen ihan tasantarkkaan PAREMMIN perillä ihan koko Pattayan alueesta aina Nakluasta Jompparille, kuin sinä pentu. Ettet vaan pikkumunainen tule isääsi opettamaan, homo. Jos oletkin siellä käynyt 3 kertaa tai vaan 30 kertaa niin olet ihan aloittelija vielä, amalianpentu. Oletkos niin isoa poikaa, jos olet vähän siellä pimppiä saanut?

    Ei auta vaikka kaikki pimppabaarit tuntisit kun ottas on matala kuin korkeesaaren kädellisillä asukeilla, toisin niilläkin on havaittu aivotoimintaa.

    Äänestä

  • Isotyttö? kirjoitti:

    Ei auta vaikka kaikki pimppabaarit tuntisit kun ottas on matala kuin korkeesaaren kädellisillä asukeilla, toisin niilläkin on havaittu aivotoimintaa.

    mitään millä pullistella. Voitas sopia aika ja paikka niin mitataan kummalla on korkeampi otsa, vai luikerteletko mammasi hameenhelmoihin pikku paskahousu?
    Kirjoitustasoasi kun katsoo, ei sulla tuo aivotoiminta tosiaankaan ole varmaan sammakkoa kummempaa.

    Äänestä

  • kun sulla ei ole kirjoitti:

    edellinen koettanut herran herkkyyttä pienellä provolla, heh, ainakin osui. Aika lahjakas olet kielellisesti jos yhdestä lauseesta pystyt toisen kirjallisen tason arvioimaan. Onnea ja mielenhallintaa sinulle, pysy aiheessa äläkä vaahtoa. Mistä teitä aina riittää,...........,saunalahti.

    Edelliseen viestiinne viitaten; onko Pattayan alueen tuntemus synonyymi älylliselle toiminnalle? Hoh-hoijaa ja hei.

    Äänestä

  • Gröönin Eikkafani kirjoitti:

    edellinen koettanut herran herkkyyttä pienellä provolla, heh, ainakin osui. Aika lahjakas olet kielellisesti jos yhdestä lauseesta pystyt toisen kirjallisen tason arvioimaan. Onnea ja mielenhallintaa sinulle, pysy aiheessa äläkä vaahtoa. Mistä teitä aina riittää,...........,saunalahti.

    Mutta oli kohdekin helppo arvioida, silloin kun joku noin tyhmä lätisee.

    Äänestä

  • Kerta riitti hyvin kirjoitti:

    Edelliseen viestiinne viitaten; onko Pattayan alueen tuntemus synonyymi älylliselle toiminnalle? Hoh-hoijaa ja hei.

    silloin? Kun sait, siis sen ainoan kerran?

    Äänestä

  • Kerta riitti hyvin kirjoitti:

    Edelliseen viestiinne viitaten; onko Pattayan alueen tuntemus synonyymi älylliselle toiminnalle? Hoh-hoijaa ja hei.

    Heh, sama ajatus tuli mieleeni. Pattaijan alueen laaja tuntemus = ÄÖ yli 150 ?
    Tuolta toisesta viestistä tuli mieleeni, että kuinka moni on syönyt sammakkoa Thaimaassa? Sammakosta saa aikaiseksi monen laista herkkua, nam.

    Äänestä

  • Helppoa kun osaa kirjoitti:

    Mutta oli kohdekin helppo arvioida, silloin kun joku noin tyhmä lätisee.

    omista peiliä?

    Äänestä

  • Reissunainen vm 61 kirjoitti:

    omista peiliä?

    Mitä sinun peilistäsi näkyy?

    Äänestä

  • Reissunainen vm 61 kirjoitti:

    omista peiliä?

    vm 61 ja nainen? Sano ämmä ihan reilusti vaan, niinhän kaikki muutkin susta sanoo. Peili on sulle muuten ihan turha vempele.

    Äänestä

  • ghuhrghrjukhukghhgn kirjoitti:

    vm 61 ja nainen? Sano ämmä ihan reilusti vaan, niinhän kaikki muutkin susta sanoo. Peili on sulle muuten ihan turha vempele.

    Ei taida thaimaata vaivata, vaikka ne sun "ämmät" ,sotanorsut ja ryhävalaat kantaa rahansa muihin lomakohteisiin.

    Äänestä

  • senkin pentu kirjoitti:

    Ei taida thaimaata vaivata, vaikka ne sun "ämmät" ,sotanorsut ja ryhävalaat kantaa rahansa muihin lomakohteisiin.

    kun sun kaltaises huorat lyllertää pois näkökentästä, on meinaan thaivaassa thaivaalliset maisemat!

    Äänestä

  • sika-Amalia? kirjoitti:

    Mitä sinun peilistäsi näkyy?

    siinä taas mielenterveystoimiston väelle pohdittavaa.

    Äänestä

kotomassa jos ei maita on tääläkin syötetty ihmisille ravintolassa kisoja ja koiria ja muut paskaa

Äänestä
  • Mitä paskaa kissat ja koirat ovat, hyvää lihaa.

    Äänestä

Vuosia sitten tuli telkkarissa ohjelma, jossa neuvottiin syömään siellä missä paikallisetkin, ei siellä missä turistit. Paikalliset asukkaat katsos tietävät mistä ei saa pöpöjä ja mistä saa.

Äänestä

Hieno juttu, että asia tuli puheeksi.
Ylihygienia on saanut ihmiset aika hysteerisiksi.
Itse olen jo vuosia syönyt ylijäämäruokaa kauppojen roskiksista, vanhainkotien ja koulujen "bioylijäämistä!
Silti en kykene vähentämään riittävästi sitä tolkutonta ruuan tuhlausta, mitä Suomessa ja maailmallakin harjoitetaan. Jopa kolmannes tuotetusta elintarvikemäärästä päätyy roskiin, kauppojen hyllyiltä joinakin päivinä jopa puolet? Käsittämätöntä ettei ruokaa voisi kierrättää edes eläimille.
Kokeneena koiranomistajana tiedän, että koiran voi kouluttaa syömään jätteitä javaikka mitä. Se pysyy myös silloin paremmin terveenä!
Näin on myös ihmisen kohdalla eli jos totuttaa itsensä syömään monipuolisesti(...ja mitä löytää) niin ei tarvitse sairastaa. Ylihygienian takia ihmiset ovat hyvin sairaita ja potevat nykyään vaikka mitä fobioita!

Äänestä

Sun asenteellasi sitä paskaa navotaan suupieleen missä vaan oletkin. Miten uskallat asua missään saati syödä mitään? Ilmassa on happea ja typpeä sun muuta myrkkyä, miten uskallat hengittää?

Äänestä
  • Happi ja typpi eivät aiheuta bakteeritartuntoja

    Äänestä

  • m,mjkhuj,jbmhjnlghmn kirjoitti:

    Happi ja typpi eivät aiheuta bakteeritartuntoja

    Happi on myrkky, syövyttävää happoa, jonka vaikutuksesta ihminen lopulta kuolee, kun solut eivät enää tarpeeksi uusiudu. Amalianpentu dé Amali-Anuksella on varmaan vielä ala-aste kesken, käy nukkumaan aikaisemmin, kasvava pentu tarvitsee unta paljon.

    Äänestä

Kannattaa ottaa eväät mukaan. Niin minäkin teen, aina on isoäidin voikkuleivät repussa, kun matkalle lähden ;)

Äänestä

KUSIPÄÄ, väität muka asuneesi, jaa, missä väitätkin. Jokainen Thaikussa pidempään lomaillut tietää, attä kun hotelliruokien aiheuttama turistiripuli iskee, mennä'än katukeittiöön, LIKAISIMPAAN, syömään. Ja niin paskatauti katoaa kuin pati liukkaille.

Mees kerra käymään nii opit.

Äänestä

Jos itse näet miten ruoka valmistetaan nenäsi edessä usein jopa avotulella on se varmasti hygienisempaa kuin joku hotellin puffettipöytä, missä sapuskat on lojuneet omissa majoneesiliemissään tuntitolkulla. Itse olen reissanut ympäri maailmaa eikä ole ollut miinkäänlaisia ruokamyrkytyksiä ja useinmiten olen syönyt juuri katukeittiöissä.

Äänestä

Jåhhå, Puppe on siis asunut jomtie:llä

Äänestä
  • entäs thailailee?

    Äänestä

  • Jassåå, amalianpentu de amali-anus siis käynyt kerran tallinnanlaivalla

    Äänestä

se mikä kotimaassa on paskaa muuttuu ulkomailla eksoottiseksi. samoin jos suomalainen mies lyö suhteessa on kyseessä poikeuksetta agresiivinen ihminen ongelmineen.mutta jos ulkomaalainen lyö se vaan on ihanan tempperamenttinen luonne.

Äänestä

kikkare paskaa päivässä pitää immuunijärjestelmän kunnossa ja lekurin loitolla

eiq, eipä pidäkkään. Pöpöthän kuolee grillissä... Ja paskaa tulee mukaan niin vähän, ettei se oikein käy mausteestakaan. Voi harmi.

Äänestä

On se, että sieltä ostamasi ruoka joka valmistetaan edessäsi on puhtaampaa kuin
hienossa, kalliissa ylihinnoitellussa ravintolassa. Jos tietäisit mistä se ruokasi oli
jonka tilasit, järkyttyisit.

Äänestä
  • Jos thaimaan katukeittiöissä olisi taso puoliksikaan niin alhainen, kuin tämä keskustelu, olisi jokainen turisti vähintäänkin saanut ripulin, ja suurin osa jonkin asteen kokkibakteerin, salmonellasta puhumattakaan.
    suomessa loppui torilla grillikananmyynti, liiallisten salmonella tartuntojen takia. Joten aika huonoa on suomalaisten ainakaan arvostella. Etenkin jos ottaa huomioon ilmaston, ja katukeittiön tuomat realiteetit.
    Omia suosikkeja ovat paistetut nuudelit, kanankanssa, sekä muut kanaherkut, ikinä ollut mitään häikkää hyvinvoinin suhteen. halpaa ja hyvää.
    Monasti myös suomalaisessa ravintolassa suomessa voisi jäädä annos syömättä jos tietäisi annoksesta koko totuuden. Minusta kaikkea ei pidä tietääkään :)

    Äänestä

  • Thaikeittiön anti täytyy jaotella tarkkaan kahtia: turistikohteitten pöperöt ja kohteitten ulkopuolinen anti.

    Turistikohteissakin parasta antia ovat vähän pääkadun ulkopuolella olevat katukeittiöt. Normaalit turistisyöttölät tarjoavat melkoisen arveluttavia ruokia ja pahiten petetyksi tulee kun astuu ns. parempiin ruokapaikkoihin. Ja mitä lähemmäksi rantaviivaa pääsee, sitä huonommaksi pöperöt käyvät. Näissäkin paikoissa toteutetaan vanhaa junaravintoloitten mottoa: "Väsyneelle matkamiehelle maistuu huonompikin ruoka!".

    Ihmisen tyytyväisyyshän on tietysti kiinni siitä, mitä vastinetta rahalleen odottaa ja sitten saa. Jos halvalla saa jotain, voi senkin aina hyväksyä, jos halpaa hakee. Kunhan nyt ei sitten saa kylkiäisenä mitään paskatautia. Mutta, jos luulee saavansa erityisen hyvää, pettyy turistikohteessa yleensä.

    Eniten riepovat ala-arvoiset raaka-aineet: toissapäivän äyriäiset, laimeat maut makujen maassa, turistimakuun tuunattu normipöppi, eltaantuneet paistoöljyt ja pakolliset sadat, samanlaiset ruoat listalla plus nämä länsimaiset väännökset pakollisille pizza- ja hampurilaisaddikteille.

    Sitävastoin niissä paikoissa, missä thaitytöt ja -pojat itse syövät, saa hyvää ruokaa ja halvalla. Mutta siellä eivät turistit yleensä liiku. Vaikka thaikokki hymyssä suin heittää eltaantuneen rasvan peittämälle paistolevylle tai wokkiin viimeviikon riisin ja katkarapujen jämät, ei hän itse niitä syö. Parempaakin kun on tarjolle - mutta turisti pölvästi ihastelee näitäkin eksoottisia annoksia kun ei paremmasta mitään tiedä.

    Äänestä

  • totuuden kirjoitti:

    Thaikeittiön anti täytyy jaotella tarkkaan kahtia: turistikohteitten pöperöt ja kohteitten ulkopuolinen anti.

    En voisi koskaan kuvitella syöväni mistään katukioskista mitään. Oksettaa jo noi telkkarin kokkiohjelmatkin. Samoilla veitsillä vedellään kaikki palasiksi ja sitten vielä maistellaan samasta sopasta että on hyvää, niin ja nuollaan sormet. Pahimmillaan käytetään samaa haarukkaa tai haukataan samasta palasta kuin kaverikin. Ou jee, tätä tosin tapahtuu kotimaisissakin ohjelmissa. Kauankos lihaa saa lämpöisessä säilyttää, ei taideta noissa hellemaissa paljon välittää?

    Äänestä

  • ensyö kirjoitti:

    Toihan on ikuisuus kysymys suomessakin sormella maistaminen. Mut jos kokki pesee työpäivänaikana suomessa keskimäärin 32 kertaa kädet ne eivät ole likaiset. Toisekseen se ruoka joka koskettaa sormea se jää sormeen. Mitä taas ei esim lusikalla tapahdu. vaan lusikanalaosaa koskenut ruoka jää astiaan. Näin ollen voidaan pitää sormella maistamista hygieenisempänä, kuin lusikkaa. Totta tosin ettei ole eettistä katsottavaa. maistamisen jälkeen pestään kädet.

    Ylipäätään missätahansa maailman kolkassa, paikalliset tietää paremin, missä kannattaa käydä, niin syömässä kuin shoppaamassa. Mut toisaalta thaikuista durian hedelmäkin on herkkua, kannattaa maistaa, on kokemus :))) ( mut herkullisuudesta olen kyllä vahvasti erimieltä )
    mielumin maistelen katukeittiöstä kuin muuta katutarjontaa

    Katukioskista varmaankin saa tuoreempaa ruokaa kuin paremmastakin turistiravintolasta.

    Esim. mopokioskin pitäjät ottavat päivittäisen määrän mukaan tuoreesta tavarasta.
    Paikalliset asiakkaat sen tietävät ja käyttävät noita ruokia koska ne on hinnan ja laadun suhteen ehdottomasti
    parempia. No, ainahan loput, Jos jotain jää, voi myydä Hienoihin paikkoihin.

    Kyllä siellä Ulkomailla hienon ravintolan keittiössä tehdään nirppanokka hienostoturisti naurunalaiseksi vaikka mitä lisäämällä ruokaan, jota tämä typerä turisti sit kehuu kun oli niin arvokastakin:)).

    Sit on noita ulkoilmaravintoloita 300-500m poispäin rantakadulta, mahtavat safkat jotka kerätään tuoreena itsevaliten mitä kukakin haluaa, ja paistellaan omassa pöydässä olevalla kuperalla pannulla, jamjam!
    Ja paikallisia ruokailijoita paikka tupaten täynnä:)). Hieno fiilis. Eikä maksa paljoa. Yes.

    Vai oksettaa sua Telkkarin kokkiohjelmat, no voi tsiisus sentään :o.
    Mikä hemmetti sen veitsen tekee likaiseksi jos käytät sitä esim. lihaan/kalaan/vihanneksiin samaan aikaan?.
    Sairasta!

    Samoja sapuskoita maistellaan samasta kupista Suomessakin, vai pitääkö jokaisella olla oma kuppi vaikkapa dipatessa.
    Sairasta!

    Mä oon nuollut sormia läpi mun elämäni eikä oo haitannu.

    Ja tuo kauanko lihaa...
    Kuuleppa kun paikalliset tietää sen parhaiten!.
    Riiputetaan sitä täälläkin.

    Eli parempi kun pysyt ihan täällä kotimaassa Telkkaris kans niin ei tule noita sairaita Fobioita lisää.

    Näin meillä Phuketissa.

    Äänestä

  • totuuden kirjoitti:

    Thaikeittiön anti täytyy jaotella tarkkaan kahtia: turistikohteitten pöperöt ja kohteitten ulkopuolinen anti.

    Turistikohteissakin parasta antia ovat vähän pääkadun ulkopuolella olevat katukeittiöt. Normaalit turistisyöttölät tarjoavat melkoisen arveluttavia ruokia ja pahiten petetyksi tulee kun astuu ns. parempiin ruokapaikkoihin. Ja mitä lähemmäksi rantaviivaa pääsee, sitä huonommaksi pöperöt käyvät. Näissäkin paikoissa toteutetaan vanhaa junaravintoloitten mottoa: "Väsyneelle matkamiehelle maistuu huonompikin ruoka!".

    Ihmisen tyytyväisyyshän on tietysti kiinni siitä, mitä vastinetta rahalleen odottaa ja sitten saa. Jos halvalla saa jotain, voi senkin aina hyväksyä, jos halpaa hakee. Kunhan nyt ei sitten saa kylkiäisenä mitään paskatautia. Mutta, jos luulee saavansa erityisen hyvää, pettyy turistikohteessa yleensä.

    Eniten riepovat ala-arvoiset raaka-aineet: toissapäivän äyriäiset, laimeat maut makujen maassa, turistimakuun tuunattu normipöppi, eltaantuneet paistoöljyt ja pakolliset sadat, samanlaiset ruoat listalla plus nämä länsimaiset väännökset pakollisille pizza- ja hampurilaisaddikteille.

    Sitävastoin niissä paikoissa, missä thaitytöt ja -pojat itse syövät, saa hyvää ruokaa ja halvalla. Mutta siellä eivät turistit yleensä liiku. Vaikka thaikokki hymyssä suin heittää eltaantuneen rasvan peittämälle paistolevylle tai wokkiin viimeviikon riisin ja katkarapujen jämät, ei hän itse niitä syö. Parempaakin kun on tarjolle - mutta turisti pölvästi ihastelee näitäkin eksoottisia annoksia kun ei paremmasta mitään tiedä.

    Kannattaan ottaa hotellin kautta all incls /tai ainakin aamiaisen lisäksi illallinen. Tietää ainakin mitä syö.
    Hirveetä turistin vedättämistä katukeittiöissä.

    Äänestä

  • en syö, en syö kirjoitti:

    Kannattaan ottaa hotellin kautta all incls /tai ainakin aamiaisen lisäksi illallinen. Tietää ainakin mitä syö.
    Hirveetä turistin vedättämistä katukeittiöissä.

    sun on parempi syödä VAIN omia eväitä. Thaimaassa tehtyjä kalasäilykkeitä, ostettuna Suomesta, ota mukaan. Ja pussikeittoja, älä lisää vettä, hyi voi olla bakteereja, syö vain jauheet kuivana sekä niitä rakastamiasi suklaapatukoita ja ålandilaisia chipsejä, näillä pärjäät. Egyptissä tai Intiassa älä edes haaveile käyväsi, siellä saat bakteeritartunnan vaikka et söisi mitään ja liikkuisit vain alepan muovipussi päässä koko reissun ajan, Turkissa taas ei ole mitään syötävää.

    Äänestä

  • totuuden kirjoitti:

    Thaikeittiön anti täytyy jaotella tarkkaan kahtia: turistikohteitten pöperöt ja kohteitten ulkopuolinen anti.

    Turistikohteissakin parasta antia ovat vähän pääkadun ulkopuolella olevat katukeittiöt. Normaalit turistisyöttölät tarjoavat melkoisen arveluttavia ruokia ja pahiten petetyksi tulee kun astuu ns. parempiin ruokapaikkoihin. Ja mitä lähemmäksi rantaviivaa pääsee, sitä huonommaksi pöperöt käyvät. Näissäkin paikoissa toteutetaan vanhaa junaravintoloitten mottoa: "Väsyneelle matkamiehelle maistuu huonompikin ruoka!".

    Ihmisen tyytyväisyyshän on tietysti kiinni siitä, mitä vastinetta rahalleen odottaa ja sitten saa. Jos halvalla saa jotain, voi senkin aina hyväksyä, jos halpaa hakee. Kunhan nyt ei sitten saa kylkiäisenä mitään paskatautia. Mutta, jos luulee saavansa erityisen hyvää, pettyy turistikohteessa yleensä.

    Eniten riepovat ala-arvoiset raaka-aineet: toissapäivän äyriäiset, laimeat maut makujen maassa, turistimakuun tuunattu normipöppi, eltaantuneet paistoöljyt ja pakolliset sadat, samanlaiset ruoat listalla plus nämä länsimaiset väännökset pakollisille pizza- ja hampurilaisaddikteille.

    Sitävastoin niissä paikoissa, missä thaitytöt ja -pojat itse syövät, saa hyvää ruokaa ja halvalla. Mutta siellä eivät turistit yleensä liiku. Vaikka thaikokki hymyssä suin heittää eltaantuneen rasvan peittämälle paistolevylle tai wokkiin viimeviikon riisin ja katkarapujen jämät, ei hän itse niitä syö. Parempaakin kun on tarjolle - mutta turisti pölvästi ihastelee näitäkin eksoottisia annoksia kun ei paremmasta mitään tiedä.

    Annoin kommentillesi

    Tämän osuuden takia:

    "Eniten riepovat ala-arvoiset raaka-aineet: toissapäivän äyriäiset, laimeat maut makujen maassa, turistimakuun tuunattu normipöppi, eltaantuneet paistoöljyt ja pakolliset sadat, samanlaiset ruoat listalla plus nämä länsimaiset väännökset pakollisille pizza- ja hampurilaisaddikteille."

    Juurikin näin ja näissä tapauksissa tekijät (kulissien pystyttäjät ja kokkien palkkaajat) ovat vain nopean heti mulle nyt rahan perässä siinä missä alkuperäiset paikallisen ruuan todella osaavat tekijät on syrjäytetty turistipisneksen jaloista.

    Silti nämä ehkä(?) henkilökohtaiset kokemuksesi: "Thaikeittiön anti täytyy jaotella tarkkaan kahtia: turistikohteitten pöperöt ja kohteitten ulkopuolinen anti." Ja: " mitä lähemmäksi rantaviivaa pääsee, sitä huonommaksi pöperöt käyvät." --- EI MIELESTÄNI pidä AIVAN paikkaansa. Kyllähän juuri huippu turistikohteista ihan sieltä parhailta paikoilta rantaviivan päältä(kin) löytyy (myös) ravintoloita jotka tarjoilevat todellakin hyvää ja alkuperäistä thairuokaa mitä parhaista ja tuoreimmista raaka-aineista tehtynä.

    Ei mulla muuta, toistaiSEKSI.

    Äänestä

  • thaiherkkua kirjoitti:

    Toihan on ikuisuus kysymys suomessakin sormella maistaminen. Mut jos kokki pesee työpäivänaikana suomessa keskimäärin 32 kertaa kädet ne eivät ole likaiset. Toisekseen se ruoka joka koskettaa sormea se jää sormeen. Mitä taas ei esim lusikalla tapahdu. vaan lusikanalaosaa koskenut ruoka jää astiaan. Näin ollen voidaan pitää sormella maistamista hygieenisempänä, kuin lusikkaa. Totta tosin ettei ole eettistä katsottavaa. maistamisen jälkeen pestään kädet.

    Ylipäätään missätahansa maailman kolkassa, paikalliset tietää paremin, missä kannattaa käydä, niin syömässä kuin shoppaamassa. Mut toisaalta thaikuista durian hedelmäkin on herkkua, kannattaa maistaa, on kokemus :))) ( mut herkullisuudesta olen kyllä vahvasti erimieltä )
    mielumin maistelen katukeittiöstä kuin muuta katutarjontaa

    Peukutin sun kommenttia

    Oli asenteetaan mun mielestä OK.

    Nämä rivit kommentistasi osoittavat kuitenkin jonkinasteista tietämykseemme vajavaisuutta ja ymmärryksemme ja ei ymmärryksemme häilyväisyyttä:

    "Ylipäätään missätahansa maailman kolkassa, paikalliset tietää paremin, missä kannattaa käydä, niin syömässä kuin shoppaamaämättömyyttäsi yleensä. "

    Oh... ja oletkohan koskaan käynyt Afrikkalaisella ruokatorilla shoppailemassa? Joo ja kerro myös minkä Afrikkalaisenmaan SHOPPAILU...ööö...ilmastoidussa...keskuksessa voi viimisenpäälle vihervasuritkin shoppailla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ILLUGA 2010 kirjoitti:

Ruoka saa kylkijäisenä "Thai mausteet". Koska kulkukoiria on paljon on myös koiranpaskaa. Jätös kuivuu nopeasti kuumassa ilmastossa. Aamuisin katusiivoojat tulevat harjojen kanssa. Paska murenee hienoksi partikkeleiksi kun sitä siirrellään edestakaisin. Vain puiden lehdet ja isommat roskat korjataan talteen. Kadulle jäänyt koiranpaskapöly nousee ja laskeutuu ilmavirtauksien mukana. Kyllä liikenne siitä pitää huolen. Ilmassa on koiranpaskaa, nokea, raskasmetalleja ja muuta pölyä. Kaikki nämä "mausteet" laskeutuu takuuvarmasti myös ruokapöytien ja raaka-aineiden päälle. Kokit käyttävät pääasiassa vain ns. kokinveistä. Sillä pilkotaan kanat, kalat, lihat ym. samassa paikassa. Usein ei ole juoksevaa vettä ja jos on se on kylmää. Miten on taikkujen vessat ja käsihygienia? Missä säilytetään myymättä jäänyt ruoka yön yli? Olen asunut vuosia Jomtiella ja alussa söin katuruokaa mutta en enää. Oletko syönyt koiranpaskalisukkeilla höystettyä katuruokaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu