Pieni varoituksen sana b-vitamiinista. Kärsitkö selittämättömästä päänsärystä, silmien valoarkuudesta, keskittymiskyvyn puutteesta ja jopa selittämättömästä ahdistuneisuudesta? Itse kärsin näistä ja yllättäen syypääksi paljastui b -monivitamiini lisä jota olen syönyt vuosikaupalla ja aivan vain suositus annoksia. Luulin tarvitsevani sitä stressaavan työn ja urheilemisen takia. Alkuun se ilmeisesti olikin avuksi ja oli vaikea huomata milloin siitä tuli vaiva. Jokin asteen toksisuus minulla siihen kuitenkin tuli mutta en sitä tajunnut vaan kärsin näistä oireista vuosi toikulla. Autoilessa vedet valui silmistä käsittämättömän kovan valoarkuuden takia jopa pilvisellä säällä ja kaikkeen tarkkaan keskittyminen oli vaikeaa ja sitten oli näitä hankalia ahdistuskohtauksia huh huh.
Kierre pääsi jatkumaan koska aina oli uusi b vitamiini purkki odottamassa ja luulin että tarvitsisin noiden oireiden takia jopa enemmän b vitamiinia joka nyt tuntuu aika absurdilta. No sitten tuli kerta jolloin uutta purkkia ei ollut ja ei heti tullut uutta ostettua ja kas kummaa huomasin olevan yhtäkkiä tasapainoinen ihminen vailla noita ikäviä oireita. Uskon että elimistöni herkistyi jollekin b-vitamiinille, vaikea sanoa mille niistä. Aluksi en ollut varma mutta nyt olen. Olen varmasti poikkeus tapaus mutta jos kärsii samoista oireista niin kokeileppa olla ilman b vitamiinia jos sellaista vetelet säännöllisesti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
B:tä syön minäkin, koska jos en syö halkeilevat sormenpäät, enkä jaksaisi käydä töissä. Toki syön muitakin vitamiineja. Kai se on yksilöllistä kenelle tulee nitäkin oireita.
Voi johtua valmisteestakin, niitä on niin monenlaisia nykyään. Paras on tietysti syödä monipuolisesti lihaa,kasviksia, hedelmiä yms ja sitä kauttaa saada B:t.
syön luonnollista
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm
Mistä B vitamiinivalmisteesta oli kyse. Joissain on mm. aspartaamia (E 951) makeutusaineena. Esim Berocca.
Useampaa b-monivitamiinia olen käyttänyt ja samat oireet. Beroccaa en ole käyttänyt ainakaan 10 vuoteen enkä muista oliko silloin haittoja kun käytin. Muistelen että silloin oli suureksi avuksi.
Tuota jonkun mainitsemaa bekavitia täytyy kokeilla haittojen uhallakin. En kylläkään usko että se mistään sidosaineesta johtuisi vaan jostain b:n lajikkeista ja vieläpä näistä synteettisistä.
Onhan se useimilla tiedossa että tietyillä b vitamiineilla on haittansa päänsärkyineen ja muine oireineen jopa myrkytystilaan saakka. Normaali annostuksilla ei pitäisi olla mutta mene ja tiedä, jotain sen suuntaista tuo minulla oli.
En kyllä ikinä uskonut että näin hankalia ne voivat olla enkä ikinä olisi uskonut että vitamiini nuo oireet aiheutti. Mutta näin se vaan on. Epämääräisellä päänsäryn tyyppisellä se alkaa ja siitä se sitten lähti.