puoliso chattailee

Kertokaapa mielipiteenne:
olen ollut naimisissa nyt kolmen vuoden ajan. noin vuosi sitten sain mieheni kiinni chatissa, seuraa hakemasta. Itse olen niin sinisilmäinen, etten tiennyt sellaisia sivuja olevankaan ja mieskin kärähti puolivahingossa. Sen jälkeen olen seuraillut sivuja silloin tällöin, mies kun reissuhommia tekee. Ja kuinka ollakkaan, joka kerta, kun olen sivut avannut, niin siellähän se miehen ilmotus keikkuu!
Asiasta on riidelty, puhuttu kauniisti, uhkailtu ja kiristettykin. Miehellä on aina selitykset valmiina, ja nyt viimeisin oli se, että minä kuulemma pihtaan. Silti ukko väittää kivenkovaan, ettei ole minua pettänyt. No, sen uskoo kuka tahtoo. Mutta omaa järkeäni olen alkanut epäillä. Onko kellään kokemuksia vastaavasta ja sallisitteko omilta puoliskoiltanne? Minun oma on niin mustasukkainen, että suuttuu jo siitäkin, jos tietää, että olen niitä sivuja katsellut, saati että olisin vastaavaa tehnyt.
162355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sattupa vaikeesti sulla mutta sä voit sattailla kun mies on pois kotoo. tasapuolisuus siihenkin
Kaikkihan on varattuja ukkomiehiä tuolla saitissa ja ei siellä vapaita ole aikuisissa ollenkaan .
Ne hakkee vaihtelua ja viihdykettä ja jännitystä elämään ,ja joku onneton reppana lankee aina niihinkin leikeihin jokskin aikaa.
En välitä sattailla enkä suhteesta jossa ei ole reilu peli ja rehellisyys ja avoimuus .
Hanki ittelesi uus mies jätä tuollainen pelle .
Kyttäileminen ei ole fiksua kans luottamus pitää olla molemminpuolin ja vahva kuin muuri

Äänestä

tuota voi hellulee , olekko varma ettet ole niin tuota vaan mustasukkainen nii ohan tuo ja semmonen poje huanoa omaatuntua ?

kyllä pari suhteesa pitää molempijan luatta toisiin ja voi sitä kait keskustella täällä chatisa tuota frendeinä kyllä kais se täsä ja ei se välttämättä ole silloin pettämistä.

toivon kait että saatte asijanne kuntoon.

hyvää kevään jatkoa !

Äänestä

ala sinäkin elämään ja tee kuten toinenkin ja kevät vasta tulossa :))
kyllä ukkos huomaa kun sulla vipinää ja eiköhän sitten lopu se hänen chattailunsa vähemmälle :)))

Äänestä

ukolla paiskaisin minä..Varsinki jos asiasta on keskusteltu ja toinen on siittä huolimata seuraa hakemasa.Mustasukkasuus on tosi paha juttu ja usein se vaan pahenee.
Vaikee mennä neuvoon mut mun mielipiteet on tuossa..

Äänestä
  • Ilmeisesti olet sinkku tai sitten harrastatte tätä yhdessä?

    Äänestä

  • kumpikampi kirjoitti:

    Ilmeisesti olet sinkku tai sitten harrastatte tätä yhdessä?

    no comments..:))
    Tosin avauksessa oli käsittääkseni kyse ukon seuranhaku ilmotuksista eikä yleisestä keskustelusta..
    Pekaanipähkinä purtavaksi:Olen vanhapiika kisuni kanssa tai jos omistan ukon hän takuulla tietää muttei välitä tai ei halua koskea tietokoneeseen edes kolmenmetrin kepillä tai hilpasen koneelle aina kun ukko ei oo kotona tai...:DD

    Äänestä

  • kumpikampi kirjoitti:

    Ilmeisesti olet sinkku tai sitten harrastatte tätä yhdessä?

    Asumme yhdessä ja perhe olemme toistaiseksi,
    En nyt osaa sanoa mihin tässä päädyn mutta kiitos teille mielipiteistänne.
    Nyt ehkä kiukkua liikaa ettei osaa hahmottaa asioita tarpeeksi selkeästi?
    Huomenna ehkä viisaampi ?

    Äänestä

mutta oli heikko esitys, keksi parempi

Äänestä
  • kirjottaa..Loppuu nuo aiheet muutenki näköjään..:)

    Äänestä

  • ronja kirjoitti:

    kirjottaa..Loppuu nuo aiheet muutenki näköjään..:)

    aiheesta kirjoitettu jo, ja paljon parempi avaus, annetaan hh-bl:n/Darlan/Ilonan/Lilin jne. jatkaa vaan, pitäähän ihmisellä jotain olla.

    Äänestä

  • ronja kirjoitti:

    kirjottaa..Loppuu nuo aiheet muutenki näköjään..:)

    Ja loputkin pitàà feikata..Huahaahaaa!
    Ai niin, morjens vaan Ronja!

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    Ja loputkin pitàà feikata..Huahaahaaa!
    Ai niin, morjens vaan Ronja!

    senkin yökyöpeli..:)Miten sääki puolille öin netissä roikut..*paheksuva katse*
    Yheksältä loota kii ja nukkuun:DD

    Äänestä

jos olette aiheesta puhuneet ja eikä ole muutoksia tapahtunut niin mieti hyvä ihminen mitä haluat loppuelämältäsi ja ole rehellinen itsellesi.
sen jälkeen on helpompi tehdä viisaita päätöksiä.

en voi auttaa kun en tiedä kokonaisuutta teidän suhteessanne ja aina kaikkeen on kaksi osapuolta ja oletko antanut aihetta siihen että miehesi loikkii koneella ?
sitä en tiedä ?

voimia päätöksillesi mitä sitten teetkin.

Äänestä
  • typerämpää on vaikea väsätä...

    Äänestä

Muuan chat-tuttu nainen kertoikin eräästä
tällaisesta matkatöissä kulkevasta varatusta
miehestä jolla on naisia matkan varrella
useitakin. Ja lisää naisia on vain haussa,
uuden ja mielenkiintoisemman löytyessä voikin
sitten jättää jonkin naisen listalta pois.
Yleensäkin täältä löytää varattu mies seuraa,
varsinkin kun heillä on kuulemma vaimo joka
ei ymmärrä häntä ja kotona menee huonosti.
Siksipä hän onkin sinulle mustasukkainen,
eikä salli samaa sinulle kuin itselleen.
Hänhän tietää tasan tarkalleen pelin hengen
täällä chatissa. Naisen ei tarvitse olla
aktiivinen, riittää että on vain sisällä
siellä. Miehet kyllä hoitaa ehdotukset.
Ja hän pelkää sinun olevan houkuteltavissa
samalla tavoin kuin hänkin saa houkuteltua
naisia itselleen.

Äänestä

Samanlainen tilanne,emäntä chattailee,viime syksynä sain tietoon ekan kerran,nyt sitten keväällä toisen kerran,mulle riitti,nyt avio-ero vireillä.Ihmettelin aina kun tuli yllättäviä menoja naapuri kaupungiin.Sain selvitettyä mailin salasanan,ja arvaa oliko järkyttävää lukea,kuinka oltiin naitu autossa ja keittiön pöydällä,ynnä muualla.Ei sitä arvaakaan kuinka petollinen rakastamansa ihminen voi olla,ei kyllä ajatella toisen tunteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hellulee kirjoitti:

Kertokaapa mielipiteenne:
olen ollut naimisissa nyt kolmen vuoden ajan. noin vuosi sitten sain mieheni kiinni chatissa, seuraa hakemasta. Itse olen niin sinisilmäinen, etten tiennyt sellaisia sivuja olevankaan ja mieskin kärähti puolivahingossa. Sen jälkeen olen seuraillut sivuja silloin tällöin, mies kun reissuhommia tekee. Ja kuinka ollakkaan, joka kerta, kun olen sivut avannut, niin siellähän se miehen ilmotus keikkuu!
Asiasta on riidelty, puhuttu kauniisti, uhkailtu ja kiristettykin. Miehellä on aina selitykset valmiina, ja nyt viimeisin oli se, että minä kuulemma pihtaan. Silti ukko väittää kivenkovaan, ettei ole minua pettänyt. No, sen uskoo kuka tahtoo. Mutta omaa järkeäni olen alkanut epäillä. Onko kellään kokemuksia vastaavasta ja sallisitteko omilta puoliskoiltanne? Minun oma on niin mustasukkainen, että suuttuu jo siitäkin, jos tietää, että olen niitä sivuja katsellut, saati että olisin vastaavaa tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu