Lähestymiskielto

Tietääkö kukaan mitä lähestymiskiellon saamiseksi vaaditaan? Täytyykö olla jotain tapahtunut jotain konkreettista, esim. pahoinpitely, vai riittääkö jatkuva häiriköiminen ja uhkailu?

Tapasin YHDEN kerran miehen nettitreffien kautta. Tämä ilmeisesti kuvitteli että asiassa on jotain muutakin, koska jäljitti työpaikkani ja alkoi häiriköinnin työpostiini ja kertoi että hän tulee tapaamaan minua. Totesin sen jälkeen että kannattaisi antaa olla vain, tapasimme kerran ja siinä se. Sen jälkeen hän raivostui ja totesi että vaikka ei ole tavannut "minun korkeuteni" kuin kerran, hän ei anna asian olla vaan tulee opettamaan minulle "kuinka ihmisiä ei voi pompotella ilman seuraamuksia (en siis häntä ole pompotellut, tavannut vain kerran), joten nähdään"...

En osaa kirjoittaa asioita niin pelottavaan tyyliin kuin hän, mutta pelkään että hän vähintäänkin ilmestyy työpaikalleni riehumaan, pahempi vaihtoehto olisi että hän odottelisi minua työpaikan parkkipaikalla niin että joutuisin hänen kanssaan kasvokkain ilman että tiedän mitä tapahtuu. Kotona (hän ei tiedä missä asun mutta onhan sekin jäljitettävissä) nukun yöt turvalukot päällä ja jokin sumutepullo (hiuslakka tms.) ja leka sängyn vieressä siltä varalta että jotain tapahtuu. Selitin uhkailut tässä lyhyesti, mutta tämä tyyppi on saanut minut todella pelkäämään... Harkitsen ihan todella lähestymiskieltoa jos sen saa uhkailun ja häiriköinnin perusteella. Tunnen entuudestani jo yhden stolkkerin, mikä ei auta tätä asiaa yhtään...
7719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllähän noilla tiedoilla jo lähestymiskielto irtoaisi, jos pystyt ne oikeudessa jotenkin todistamaan. Lähestymiskielto-oikeudenkäynti on kuten mikä tahansa oikeudenkäynti. Jos vastapuolesi asian kiistää, niin tuomari kysyy sinulta, että mitä todisteita hakemuksen perusteeksi löytyy.

Äänestä

Kaivapa esiin ne työpostiin tulleet viestit ja perustele lähestymiskielto niillä sekä niiden lähettelijää kohtaan tuntemallasi pelolla. Lähestymiskielto ei ole mikään varsinainen rangaistus, joten helpostihan sen käräjäoikeudelta saa.

Äänestä
  • Hain ex-miehelle lähestymiskieltoa, kun hän oli pahoinpidellyt minut ja alle kouluikäisen lapseni. Lisäksi parhaana päivänä hän soitti 74 puhelua työpaikalleni, joka kerta työkaverit vastivat ja hakivat minut puhelimeen. Työkavarit oppivat tunnistamaan hänen äänensä. Hän käytti kyllä kaikki työpaikan kolmea numeroa, mutta itse soitti per paid puhelimista. Sain äänitettyä hänen tappouhkauksia omaan kännykkääni ja osa tuli tekstiviestilläkin jne. En saanut hänelle lähetymiskieltoa, koska avioero oli vireillä j alähestymiskielto voisi vaikuttaa huoltajuus oikeudenkäyntiin.
    Kyllä se siihen vaikuttikin hän sai lasten yksinhuoltajuuden, koska minä "aiheetta" syytän häntä pahoinpitelystä ja pyrin erottamaan hänet lapsista hakemalla turhaan lähetymiskieltoa. Myöhemmin ex- miehen tuomio vahvistettiin hovissa, mutta sitä ennen tuli jo hovioikeuden tuomio siitä, että hän sai lasten yksinhultajuuden ja minulle määrättiin vain valvotut tapaamiset lapsiin.
    Hän väitti minua mielisairaaksi eikä oikeudelle tarvitse kun väittää sellaista, todistamisvelvoitetta ei ole. Kun lopulta useamman psykologin ja psykiatrin luona käynnin jälkene sain todisteet, etten ole mielisairas, hän olikin jo hakenut minulle lähestymiskiellon lapsiin. Lapset olivat karkailleet häneltä ja päiväkodista, ja niitä hän selitti minun järjestämiksi lapsi kaappauksiksi.
    Mitään muuta todistetta hän ei tarvinnut kun omat kertomuksensa sossun kirjoittamina ja muutaman poliisin etsintää raportin, joissa lapsi tai lapset olivat lopulta löytyneet äidin kodin lähistöltä, mihinkän sitä lapsi muualle pyrkisi. Minua ei kuitenkaan saatu tuomittua muuhun kun tuohon lähestymiskieltoon, vaikea tuomita, kun ei ole edes ollut paikalla. Kun lähestymisekielto tuli, valvottuja tapaamisia järjestävät tahot eivät järjestää tapaamisia, jos on lähestymiskielto, vaikkei kielto koskisikaan oikeuden määräämiä tapaamisia. Minut siis eristettiin täysin lapsista. Nyt lapset ovat kolmannen kerran huostassa "vanhempien riitelyn" takia. Ex- mies oli tänäänkin autollani odottamassa minua aamulla, mutta kadotti minut Helsingin läpi mentäessä. Nykyistä työpaikkaani hän ei tiedä. Ehkä se on merkki riitelystä, etten ole vastannut hänelle puhelimeen 2006 vuoden jälkeen ja en puhu sanaakaan, jos emme ole viranomaisten järjestämässä palaverissa. Lasten huoltajuutta tai edes tiedonsaantioikeutta huostaanoton syistä en ole saanut.
    Lapset kuitenkin laittoivat tänäänkin sähköpostia minulle ja yhteydenpidon rajoittamisesta huolimatta yrittävät koko ajan lastenkodista pitää yhteyttä minuun. Sanovat omien sanojensa mukaan joka päivä haluavansa asua luonani. Yhteiskunta vaan pitää isää hyvänä yksinhuoltajana "vanhasta" lasten pahoinpitely tuomiosta huolimatta. Lapseni siis voivat olla koko loppuikänsä lastenkodissa, mutta siellä heillä on ainakin fyysisesti turvallista eikä minulle voi hakea heitä kohtaan lähestymiskieltoa ilman syytä.

    Äänestä

Minusta tuo kaikki on aivan sieltä jostain! Miten viranomaiset ja ex voivat toimia noin! Lasten parasta ei todellakaan ole sijoitus! Meidän ex on myös sitä mieltä ellei hän saa yksityisyrittäjänä pitkiä työrupemia tekevänä yksinhuoltajuutta lapset pitäisi sijoittaa arvovaltakiistan takia!!!! Haloo!! Missä mennään!;!

Äänestä

Lähestymiskiellon saa heti jos on tuttuja tai sukulaisia poliisissa. Pelkkä katse riittää kiellon kohteelta.

Äänestä
  • Tää on taas tätä. Lähestymiskieltoa kun ei määrää poliisi vaan tuomioistuin eikä poliisilla ylipäätään ole päätöksen tekemisessä mitään sananvaltaa. No joo, poliisia voidaan toki kuulla todistajana mahdollisista hakijaan kohdistuneista uhkailuista, mutta "pelkurit-itkee" taitaa itse olla vainoamiseen syyllistynyt ja - tietysti - vääryyttä kärsinyt p-läpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1sin pelkään oikeest kirjoitti:

Tietääkö kukaan mitä lähestymiskiellon saamiseksi vaaditaan? Täytyykö olla jotain tapahtunut jotain konkreettista, esim. pahoinpitely, vai riittääkö jatkuva häiriköiminen ja uhkailu?

Tapasin YHDEN kerran miehen nettitreffien kautta. Tämä ilmeisesti kuvitteli että asiassa on jotain muutakin, koska jäljitti työpaikkani ja alkoi häiriköinnin työpostiini ja kertoi että hän tulee tapaamaan minua. Totesin sen jälkeen että kannattaisi antaa olla vain, tapasimme kerran ja siinä se. Sen jälkeen hän raivostui ja totesi että vaikka ei ole tavannut "minun korkeuteni" kuin kerran, hän ei anna asian olla vaan tulee opettamaan minulle "kuinka ihmisiä ei voi pompotella ilman seuraamuksia (en siis häntä ole pompotellut, tavannut vain kerran), joten nähdään"...

En osaa kirjoittaa asioita niin pelottavaan tyyliin kuin hän, mutta pelkään että hän vähintäänkin ilmestyy työpaikalleni riehumaan, pahempi vaihtoehto olisi että hän odottelisi minua työpaikan parkkipaikalla niin että joutuisin hänen kanssaan kasvokkain ilman että tiedän mitä tapahtuu. Kotona (hän ei tiedä missä asun mutta onhan sekin jäljitettävissä) nukun yöt turvalukot päällä ja jokin sumutepullo (hiuslakka tms.) ja leka sängyn vieressä siltä varalta että jotain tapahtuu. Selitin uhkailut tässä lyhyesti, mutta tämä tyyppi on saanut minut todella pelkäämään... Harkitsen ihan todella lähestymiskieltoa jos sen saa uhkailun ja häiriköinnin perusteella. Tunnen entuudestani jo yhden stolkkerin, mikä ei auta tätä asiaa yhtään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu