Musajuttuja

Tässä olin tuttavan häissä Oulussa ja he kehuivat saaneensa hyvän orkesterin 400e:lla. Bändin laulaja kuitenkin lauloi epävireisesti ja valssitkaan eivät oikeen sujuneet. Oli itsekkin miettinyt jotain 400-500e orkesteria, mutta empä tiedä. Liekkö tässäkin asiassa vanha kultainen sääntö, hyvää ei saa halvalla. Millaisen orkesterin saa esim 800-900 eurolla?
5419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos bändi lähtee keikalle 400 eurolla niin ei kyseessä ei ainakaan silloin ammattilaisbändi vaan omaksi ilokseen soittelevat heput. 800-900 eurolla varmasti saa hyvän 3-4 hengen orkesterin, viisihenkinen bändi on jo varmasti vähintään tonnin. Kaikki orkathan eivät ole hyviä, vaikka pyytäisivätkin paljon rahaa, joten kannattaa kyllä kysellä suosituksia tutuilta yms. Kuitenkin sanoisin, että jos hinta on alle 500 euroa niin orkesterin soittajat ovat joko huonoja tai sitten tyhmiä.

Äänestä
  • euron välillä voisi olla bändin palkka. On selvää, että 3 hengen bändin voi saada halvemmalla kuin 4-5 hengen. Silti ammattilaisista koostuva trio voi olla paljon parempi kuin 5 hengen amatööriorkesteri. Oma tuntumani on sellainen, että yli 900 euroa maksavista bändeistä pitäisi olla jo jotain varmuutta soittotaidosta. Mikäli bände ilmoittaa hinnaksi tonnia tai enemmän, niin silloin pitäisi olla jo jonkun verran nimeä kokoonpanolla ja keikkoja isoissa soittogenrensä paikoissa.

    Kannattaa ehdottomasti mennä kuuntelemaan bändiä livenä. Demot ovat usein äänitetty studioissa ja joitakin sooloja/ lauluja/ riffejä on voitu ottaa 20 kertaa uusiksi. Livenä nämä ei tietenkään toimi niin hyvin. Monien bändien demoissa ei välttämättä edes soita ne ihmiset, jotka bändissä ovat, vaan kitaristiksi on lainattu oikea studiomuusikko jne.

    Jos bändi tuntuu yhtään kalliilta, eikä livekeikkoja ole tarjolla, niin täytyy ihmetellä, että miksi ei keikkaa ole tarjolla.

    Äänestä

No hyvää ei todellakaan saa halvalla. Sanotaan että 800 eruosta ylöspäin täytyy maksaa että saa kunon bändin. Ota huomioon että jos on kunnon bändi niin laitteet ovat myös kunnolliset ja sellaiset maksavat useita kymmeniä tuhansia euroja. Omia häitään ei kannata pilata huonolla bändillä. Häistä muistetaan yleensa kolme asiaa: hääpari, ruoka ja bändi.

www.swingborhers.fi

Äänestä
  • Tässä just laskekeskelin että jos orkan soittopalkkio 160e per nenä x5 eli ja 100 euroa matkoihin niin ei ole 900e kyllä paha 3x45min soitosta. Toki sillon täytyy olla ammattilainen ja soittaa hyvin, myös toivebiisejä kanssa. Huono bändi kyllä jäi mieleen ikävällä tavalla. Laitoin tarjouspyynnön tuommoselle http://www.myspace.com/kapalamakelaiset onko kokemuksia?

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tässä just laskekeskelin että jos orkan soittopalkkio 160e per nenä x5 eli ja 100 euroa matkoihin niin ei ole 900e kyllä paha 3x45min soitosta. Toki sillon täytyy olla ammattilainen ja soittaa hyvin, myös toivebiisejä kanssa. Huono bändi kyllä jäi mieleen ikävällä tavalla. Laitoin tarjouspyynnön tuommoselle http://www.myspace.com/kapalamakelaiset onko kokemuksia?

    Ei se hintalappu suoraan kerro onko bändi hyvä vai huono. Eiköhän se paras mittari ole oma korva. Käy tsekkaamassa bändi keikalla tai harjoituksissa ja katso onko nettisivuillaan palautetta.

    Ollaan mekin joskus tehty kvartetilla omalla kylällä tutunkauppaan 400:llä eurolla. Normaalihinta hääbändistä on 600 eurosta ylöspäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hääbändin kuulija kirjoitti:

Tässä olin tuttavan häissä Oulussa ja he kehuivat saaneensa hyvän orkesterin 400e:lla. Bändin laulaja kuitenkin lauloi epävireisesti ja valssitkaan eivät oikeen sujuneet. Oli itsekkin miettinyt jotain 400-500e orkesteria, mutta empä tiedä. Liekkö tässäkin asiassa vanha kultainen sääntö, hyvää ei saa halvalla. Millaisen orkesterin saa esim 800-900 eurolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu