Miten olette saaneet koiranpennun iltariehumisen kuriin/vähemmäksi? Vaikka kuinka olisi ulkona oltu ja aivotyötä tehty niin heti kun tullaan sisälle alkaa vimmattu ravaaminen sisällä ja tämä tapahtuu vain iltaisin hieman ennen nukkumaan käyntiä. Sisänsä siitä ei haittaa ole mutta ajttelin onkohan rauhoittamiselle jotakin hyvää konstia ja onko tyypillistä pennuille vai mistä moinen johtuu?
Iltariehuminen
riekkujat
2380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja yksi tapa, on ns. pakkorauhoittaminenkin, eli pentu syliin, ja vaatii sen olemaan nätisti. Huom, tämä ei tarkoita mitään väkivaltaista puristamista. Vaan pentu syliin, ja rapsuttelee, jos se rimpuilee, niin shh, rauhoitu, samalla rauhoittavasti silittää tms.
Sisällä tehtäsidtä aivotöistä esim meillä toimii esineiden tunnistamisharjoitukset, ne palvelevat tulevaisuudessa vain ja ainoastaan sitä tavoitetta, että koira oppii keskittymään johonkin :) Siis rauhoittumaan, ja toimimaan ohjeiden mukaan. Meillä sii tehdään niin, että on muutama eri esine, koira istuu, ja pyynnöstä käy kuonollaan esinettä koskemassa. Toki noiden nimet on opeteltu ihan yksi esine kerrallaan, kun kaksi erillistä osaa varmasti, niin jatketaan niistä kahdesta valitsemista. Kolmannen ollaan sitten lisätty jo suoraan, koska koira osaa ajatella, että se ei ole noista kumpikaan, sen täytyy olla tuo, ja oppii sen nimen samalla. Jos ymmärsit. Toimii erittäin hyvin, ja nyt on aloiteltu sitä, että yhdistetään kakis työtä, eli tunnistaminen ja tuominen :) Ainakin kaikilla palveluhaluisimmilla koirillamme toimii.
Normaali pentu, iltahepulit :)
Ajan kanssa se rauhoittuu. Me tehtiin, niin että aivotyötä, temppuilutreeniä siis. Sen päälle sanottiin, että nyt lepo, aina samalla äänellä ja oltiin ite tosi rauhall. Ei lähdetty ollenkaan kieltelemään tai mukaan siihen hepuliin, kun tätä jaksettiin, niin yhtäkkiä se pentukin alko huomata, että kai tästä on nukkumaan mentävä. Nyt aikuisena osaa sanan lepo, tietää että silloin koko lauma rauhouttuu ja menee itekkin unipaikkaansa.