Väärä palsta

Mikä on oikea palsta palstaviisaiden mielestä
18490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

mutta lastentarhan hiekkalaatikolta kuulostaa.

Äänestä

mitkä on asioita jotka ei kuulu 50?

Äänestä

jonkinlainen yleispalsta. On kuitenkin aiheita, joille löytyy omat palstat. Niitä ovat politiikka, vakaumukset ja tekniikka vain muutamia mainitakseni. Ei minulta ole täältä montaakaan aloitusta poistettu. Välillä kirjoitan ihan puuta heinää ja välillä yritän olla asiallinen.

Äänestä

Ei täällä ole kuin yksi palstaviisas jolla on riittävä ÄO vastata noin kinkkiseen kysymykseen. Tosin tämä viisas käyttää kaiken kapasiteettinsa jankkumopostaan jankuttamiseen ja muutenkin häneltä mopo karkaa käsistä tuon tuostakin.

Äänestä

Kun pidät lehteä kädessäsi niin että teksti on oikeinpäin, se on siellä oikean käden puolella.

Äänestä

miten voin auttaa?
Oikeita palstoja on yhtä paljon kuin palstoja on olemassa, ovat juuri niitä oikeita käyttäjilleen, millaistakahan palstaa te ajattelitte hakea.
Valitettavasti ihan kaikkeen emme mekään voi suoralta kädeltä vastata :)

Äänestä

kirjoittaa ja kauhistella.
Tai kohdistaa kirjoituksensa DW:lle, tai muille nimimerkeille, ja kauhistella.
Mitään sääntöjä ei ole.
Oman fiksuutensa kyllä saa selville, aika nopeasti.
Tämä palsta on Suomen paras, jos ei maailmankin.
:)
H.

Äänestä

Odotamme vastausta nimimerkiltä tarkkis.

Äänestä

Seksiä varten on seksipalstat, parisuhdeasioita varten on ´Suhteet ja tunteet´-palsta, Raha-asioita voi ruotia ´Raha ja Talous´-palstoilla, taudeista ja lääkkeistä voi käydä vuoropuhelua ´Terveys´-palstoilla. Loppujen lopuksi ei taida olla mitään ´Ikäryhmäpalstoille´ sopivaa keskusteltavaa.

Olen kuullut sanottavan, että 40-vuoden ikään saakka miehet keskustelevat naisista, 40-60-vuotiaat miehet ruuanlaistosta ja näitä vanhemmat sairauksistaan ja lääkityksestään. Ehkä tämä on ollut vitsi?

Äänestä
  • ouheenaiheista mut jos haluu nährä kavereitaan niin on mentävä aamupäivällä terveyskeskukseen, siel ne istua könöttävät.

    Äänestä

Mitä liene palstaviisas tarkoittaa? Jos sen määrittelet meille "palstatyhmille" niin osaisimme vastata paremmin.

Äänestä

Voisko olla tuo huuhaa :=)))

Äänestä

kissa karvoineen pöydälle ja sovita että *vastakkainasettelun aika on ohi* (nykypoliittinen termi)
Eihän tämän palstan ulkopuolinenkaan maailma (heitä on kuitenkin valtaosa) pysty määrittelemään kuka on *viisas..........
Mitä tämä aloitus oikeastaan ajaa takaa.......

Äänestä
  • Palstaviisas tarkoittaa sellaista ryhelmää, joka antaa ymmärtää, ettei ymmärrä antaa arvoa kuin omille ihmeellisyyksilleen. Semmoin monasti yksinkertaisn monisanainen besserwisser tai sen sisko tai sen veli. Voi olla setä sekä täti tai veljen poika. Usein miten kuitenkin pelkkä tallukka. Mutta varmmudella viisaampi kuin kukaan toinen.

    Äänestä

  • Sypriisi kirjoitti:

    Palstaviisas tarkoittaa sellaista ryhelmää, joka antaa ymmärtää, ettei ymmärrä antaa arvoa kuin omille ihmeellisyyksilleen. Semmoin monasti yksinkertaisn monisanainen besserwisser tai sen sisko tai sen veli. Voi olla setä sekä täti tai veljen poika. Usein miten kuitenkin pelkkä tallukka. Mutta varmmudella viisaampi kuin kukaan toinen.

    yritin ylittää itseni, poliittisella termillä brassaillen, ei tainnut osua ja upota........

    Äänestä

ryytimaa kunnan palstalla, ei muuta kuin nauriita itämään.

Äänestä
  • suorastaan loistava idea. EU-tuet jää kyllä saamatta, mutta haudikkaita voi sitten myöhemmin paistella. Laita vähän hunajaa ja voita mukaan.

    Äänestä

  • kawe kirjoitti:

    suorastaan loistava idea. EU-tuet jää kyllä saamatta, mutta haudikkaita voi sitten myöhemmin paistella. Laita vähän hunajaa ja voita mukaan.

    Voitamisen halu herättää kauhua. Moskovassa ulkovaltojen lähetystöjä häädetään pois savustamalla. Ei siinä EU maha mittään, kun pitää olla niin off ja in.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ihmettelen?? kirjoitti:

Mikä on oikea palsta palstaviisaiden mielestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu