Holmlundilla ja sisäasianministeriöllä hätäkokous perjantaina,koskien wincapita jäsenisten kantelua krp.stä ja sen virheelisestä tutkinnasta.Taitaa holmlundin ja kumppaneiden persikkaa jo polttaa?.
>Kuulin tänään huhun, että minut vapautettu kaikista syytteistä. Ei savua ilman tulta ja tuo vapautettu sana pitää aika hyvin paikkansa. Omin sanoin kerrottuna tarina menee seuraavasti.
Asianajajani ilmoitti että perjantaina 30.7.2010 klo 14 asiani käsitellään Oulun käräjäoikeudessa, jossa hän puolustaa minua videoyhteyden kautta. Perjantaina klo 14:44 sain asianajajaltani soiton, jossa hän ilmoitti että matkustuskieltoni on nyt päättynyt.
Tänään tiistaina 3.8.2010 oli siitä merkityksellinen päivä ettei minun tarvinnut enää ilmoittautua poliisiasemalla.
Ristolla on pää vielä pyörällä tästä "vapauttamisesta".
Risto! Kuulemasi huhu on vain sitä, eli huhu. Se ei perustu tosiasioihin. Sinua ei voida vapauttaa syytteistä ennen kuin sinua on syytetty jostakin. Esitutkinnassa sinua vasta epäillään, olet rikoksesta epäilty, kunnes syyttäjän mahdollisesti nostaessa syytteet sinusta tulee syytetty, jota oikeudessa kutsutaan vastaajaksi.
Ottaen huomioon matkustuskiellon jatkamishankkeen, rohkenen epäillä, että poliisi olisi Risto kohdallasi nyt tehnyt päätöksen lopettaa tutkinta perusteella "ei näyttöä rikoksesta".
Nyt kun kielto on kuitenkin päättynyt, pääset vapaasti käymään Hannun luona suunnittelemassa Win-Capita II:sta. Ehkä tämä olikin se syy sen kiellon päättämiseen. ;)
0Äänestä
thaimaan rota.
VonLaamanni kirjoitti:

eihän syyttäjä ole edes esittänyt vielä syytteitä, joten miten niistä voi olla vapautettu ? onko hannun uusi robootti soittanut ja sanonut että kaikki on vapautettu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
>Kuulin tänään huhun, että minut vapautettu kaikista syytteistä. Ei savua ilman tulta ja tuo vapautettu sana pitää aika hyvin paikkansa. Omin sanoin kerrottuna tarina menee seuraavasti.
Asianajajani ilmoitti että perjantaina 30.7.2010 klo 14 asiani käsitellään Oulun käräjäoikeudessa, jossa hän puolustaa minua videoyhteyden kautta. Perjantaina klo 14:44 sain asianajajaltani soiton, jossa hän ilmoitti että matkustuskieltoni on nyt päättynyt.
Tänään tiistaina 3.8.2010 oli siitä merkityksellinen päivä ettei minun tarvinnut enää ilmoittautua poliisiasemalla.
http://blogi.ristohentunen.com/
Ristolla on pää vielä pyörällä tästä "vapauttamisesta".
Risto! Kuulemasi huhu on vain sitä, eli huhu. Se ei perustu tosiasioihin. Sinua ei voida vapauttaa syytteistä ennen kuin sinua on syytetty jostakin. Esitutkinnassa sinua vasta epäillään, olet rikoksesta epäilty, kunnes syyttäjän mahdollisesti nostaessa syytteet sinusta tulee syytetty, jota oikeudessa kutsutaan vastaajaksi.
Ottaen huomioon matkustuskiellon jatkamishankkeen, rohkenen epäillä, että poliisi olisi Risto kohdallasi nyt tehnyt päätöksen lopettaa tutkinta perusteella "ei näyttöä rikoksesta".
Nyt kun kielto on kuitenkin päättynyt, pääset vapaasti käymään Hannun luona suunnittelemassa Win-Capita II:sta. Ehkä tämä olikin se syy sen kiellon päättämiseen. ;)
eihän syyttäjä ole edes esittänyt vielä syytteitä, joten miten niistä voi olla vapautettu ?
onko hannun uusi robootti soittanut ja sanonut että kaikki on vapautettu.