Kävimme mieheni kanssa kiivaan keskustelun laimenneesta ja lähes olemattomasta seksielämästämme ja liian harmaasta parisuhteesta, johon olisi nyt saatava muutos tavalla tai toisella. Tähän asti lapset ja työ on vienyt aikaani, mutta tämä kesäloma ja lasten omat menot pysähdytti huomaamaaan, että lisävirta on tarpeen. Juttelimme avoimesti ja puimme asiaa sekä seksielämäämme. Olin nuoruudessani hyvin aktiivinen ja nautin seksistä eri partnerien kanssa. Miehenikin tunnusti, että en kiihoita häntä samalla tavalla, kun joskus aikanaan, vaikka olenkin hyvän näköinen nainen. Sovimme, että kumpikin saa tehdä yhden syrjähypyn turvallisen partnerin kanssa ja katsomme kokemukset siitä. Sovimme myös kertovamme toisillemme avoimesti kaiken ja voimme halutessamme jopa seurata tilannetta (aktia). Koska en ole koskaan tehnyt vastaavaa ja sovimme käyttävämme treffipalstoja partnerin etsimiseen, niin tarvitsen hyviä neuvoja askel askeleelta.
Olen siis noin nelikymppinen, vaalea ja hoikka nainen. Minun arvioidaan yhä olevan noin kolmekymppinen ja olen vartaloltani hyvin säilynyt. Saan paljon huomiota miehiltä ja minua pidetään kauniina. Itse pidän hieman vanhemmista miehistä ja minua kiihoittavat erityisesti kaljut miehet. Vartalolla ei sinänsä ole väliä, kunhan se ei ole ylilihava. Olen yliopiston käynyt ja johtavassa asemassa julkishallinnon puolella, joten miehen pitäisi olla mielellään koulutettu ja sivistynyt.
En tiedä haluanko rajua rynkytystä vai kaunista hellittelyä, mutta se kai selviää haun edetessä. Haluaisin kyllä kokea jotain vähän poikkeavaa ja ei-tavallista. Ryhmäjutut ja parinvaihdot eivät ole sallittuja, eivätkä ne olekaan minun juttuni, vaikka miestäni ne kiinnostavatkin. Miehen pitäisi myös pysyä hieman etäisenä, ettei vain tunteet sekoitu peliin. Lisäksi nautin saadessani spermalastin sisääni, joten miten varmistaa terveys?
Ensimmäinen kysymykseni onkin, että mitä nettipalveluita pitäisi käyttää ja miten siletä hakea? Tiedän vain tämän Suomi24:n ja Iskurin. Mitä muuta pitäisi nyt huomioida, kun alan noita ilmoituksia selailemaan?
Palailen lisäkysymyksin, kun olen päässyt pidemmälle.
Päiväkirja panomiehen hausta
34
13661
Vastaukset
- Marja -68
Tässä yhdessä mieheni kanssa selailemme näitä ilmoituksia punkun kera ja jonkun vastauksenkin olen jo kirjoittanut. Sen verran jotkut ilmoitukset ja kirjoittelu on kiihottanut, että olemme pitäneet jo yhden kiihkeän (mutta valitetavan pikaisen kun mies tuli heti lähetyssaarnaaja-asennossa) tauon tuolla makkarin puolella. Pikkarit vaan veti jalasta ja suoraan sisään ilman esileikkejä. Taitaa tämä tyttö kuitenkin saada illalla taas pitkästä aikaa taas kunnolla patukkaa raon täytteeksi. Ajan tänään alapään täysin puhtaaksi.
- Marja -68
Nyt v-ttaa! Olin tosi kiihottunut niistä ilmoituksista ja kirjoittelusta vieraiden miesten kanssa. Odotin eilen oikein kunnon panoa mieheltäni, mutta äijä joi itsenä känniin eikä lämmitänyt minua yhtään ja kaiken lisäksi sai vajaan kymmenen työnnön jälkeen. Alkoi kuorsata heti sen jälkeen ja jouduin tyydyttämään itseni käsin.
Käytiin siis kuitenkin eilen miehen kanssa satoja saitti-ilmoituksia läpi ja suurin osa oli täyttä p-kaa! Tilanne vaan paheni, kun aloin kirjoitella ja saada viestejä ja lähestyä S24:ssa onlinessa olevia miehiä. Suurin osa vastauksista tyyliin "tuu panee!" tai jotain kehitysvammaistason porukkaa ihan mukavista ilmoituksista huolimatta. Kuitenkin sain hyvää juttuakin muutaman miehen kanssa ja vaikuttaa siellä olevan muutaman helmikin joukossa. Varsinkin yksi S24:stä vaikuttaa suoraan sopivalta näin kirjoittelun perusteella. Tämä mies ehdotteli jo tapaamista lasillisen äärellä, mutta haluan vielä katsoa jos muitakin ilmestyisi ja haluan toki nähdä kuvat ennen tapaamista. Mies ei varattuna ollut oikein halukas kuvaansa lähettämään. Katsellaan illalla taas tarkemmin, jos jo saisin tutustumistapaamisia sovittua. Tuntuu vieraalta ajatukselta sopia mitään syvällisempää puhumattakaan seksistä täysin vieraan miehen kanssa, jota ei koskaan ole tavannut ja josta ei tiedä oikeasti mitään. - Marja -68
Marja -68 kirjoitti:
Nyt v-ttaa! Olin tosi kiihottunut niistä ilmoituksista ja kirjoittelusta vieraiden miesten kanssa. Odotin eilen oikein kunnon panoa mieheltäni, mutta äijä joi itsenä känniin eikä lämmitänyt minua yhtään ja kaiken lisäksi sai vajaan kymmenen työnnön jälkeen. Alkoi kuorsata heti sen jälkeen ja jouduin tyydyttämään itseni käsin.
Käytiin siis kuitenkin eilen miehen kanssa satoja saitti-ilmoituksia läpi ja suurin osa oli täyttä p-kaa! Tilanne vaan paheni, kun aloin kirjoitella ja saada viestejä ja lähestyä S24:ssa onlinessa olevia miehiä. Suurin osa vastauksista tyyliin "tuu panee!" tai jotain kehitysvammaistason porukkaa ihan mukavista ilmoituksista huolimatta. Kuitenkin sain hyvää juttuakin muutaman miehen kanssa ja vaikuttaa siellä olevan muutaman helmikin joukossa. Varsinkin yksi S24:stä vaikuttaa suoraan sopivalta näin kirjoittelun perusteella. Tämä mies ehdotteli jo tapaamista lasillisen äärellä, mutta haluan vielä katsoa jos muitakin ilmestyisi ja haluan toki nähdä kuvat ennen tapaamista. Mies ei varattuna ollut oikein halukas kuvaansa lähettämään. Katsellaan illalla taas tarkemmin, jos jo saisin tutustumistapaamisia sovittua. Tuntuu vieraalta ajatukselta sopia mitään syvällisempää puhumattakaan seksistä täysin vieraan miehen kanssa, jota ei koskaan ole tavannut ja josta ei tiedä oikeasti mitään.Mieheni in töissä ja itse vietän viimeistä lomaviikkoa. Alkaa nuo ilmoitukset ja suurin osa viesteistäkin jo ällöttää, mutta muutaman kanssa on saatu aikaiseksi hyvää kirjeenvaihtoa. Kolme miestä (Marcus, Rauno ja Jore) on nyt selvästi erottunut isosta joukosta, joten pankaa parastanne :) Kuviakin olen vaihtanut jo kahden kanssa. Hyvältä näyttää.
Olen ollut jotenkin niin kiihottunut, että olen kaksi kertaa konetta takoessani jo tyydyttänyt itseni pöydän ääressä. Nytkin sormet hiplaavat siellä. Suosittelen muillekin tällaista hauskaa :)
Haku on siis edennyt mielettömän hyvin, mutta katsellaan vielä illan saldo ja viellä ehtii mukaan! - Marja -68
Marja -68 kirjoitti:
Mieheni in töissä ja itse vietän viimeistä lomaviikkoa. Alkaa nuo ilmoitukset ja suurin osa viesteistäkin jo ällöttää, mutta muutaman kanssa on saatu aikaiseksi hyvää kirjeenvaihtoa. Kolme miestä (Marcus, Rauno ja Jore) on nyt selvästi erottunut isosta joukosta, joten pankaa parastanne :) Kuviakin olen vaihtanut jo kahden kanssa. Hyvältä näyttää.
Olen ollut jotenkin niin kiihottunut, että olen kaksi kertaa konetta takoessani jo tyydyttänyt itseni pöydän ääressä. Nytkin sormet hiplaavat siellä. Suosittelen muillekin tällaista hauskaa :)
Haku on siis edennyt mielettömän hyvin, mutta katsellaan vielä illan saldo ja viellä ehtii mukaan!Nyt lähes pari päivää viestittelyä ja ilmoitusten selailua! Eilen puoleltapäivin tuntui, kuin viesteistä ei tulisi lainkaan loppua, mutta illansuussa saapuvien viestien määrä alkoi hiipua. Nyt keskitynkin lopulliseen valintaan. Miehelläni kokemus on ollut täysin päinvastainen ja hän ei ole juurikaan saanut omiin viesteihinsä vastakaikua.
Olen myös tavannut ensimmäisen ehdokkaan, Pertin. Koska ilmeni, että mies asuu aivan meitä lähellä niin hetken päähänpistosta sovimme tapaamisen lähiostarilla. Hän toimii myyntipäällikkönä ja oli kaikin tavoin mukava mies eikä hänellä ollut grammaakaan liikaa trimmatussa vartalossaan, joka oli uskomattoman hyvässä kunnossa vajaa viisikymppiselle miehelle. Mutta ja voi! En tuntenut lainkaan vetoa häneen. Minua puistatti ajatus, että hän olisi koskenut minuun ja totesimme yhdessä, että aina kemiat eivät vain toimi.
Loppuillasta ja tuskastuneena oman hakunsa toivottomuuteen mieheni alkoi ehdotella, että koko juttu muutettaisiin kimppaleikiksi, jolloin mieheni olisi myös mukana. Lupasin miettiä asiaa, mutta se ei tunnu vieläkään hyvältä ajatukselta.
Minulle alkaa olla myös suosikki, Marcus! Olemme vaihtaneet kuvia ja puhuneet puhelimessa. Mies ei ole kasvoiltaan ihan sellainen, johon ensimmäisenä kiinnitän huomiota, mutta mikä paketti muuten! Jo pelkkä puhetapa saa housut kastumaan! Hänelle tuntui olevan hakuni tarkoitus ja yksi ainut tapaaminen hieman vaikeasti nieltävä, mutta illan mittaan hän tuntui jopa innostuvan ajatuksesta. Olemme myös sopineet lyhyestä tapaamisesta.
Jatkan tänään vielä yhteydenpitoa muutaman miehen kanssa, mutta tämä vaihe haussani alkaa olla lähes valmis. - K69.
Marja -68 kirjoitti:
Nyt lähes pari päivää viestittelyä ja ilmoitusten selailua! Eilen puoleltapäivin tuntui, kuin viesteistä ei tulisi lainkaan loppua, mutta illansuussa saapuvien viestien määrä alkoi hiipua. Nyt keskitynkin lopulliseen valintaan. Miehelläni kokemus on ollut täysin päinvastainen ja hän ei ole juurikaan saanut omiin viesteihinsä vastakaikua.
Olen myös tavannut ensimmäisen ehdokkaan, Pertin. Koska ilmeni, että mies asuu aivan meitä lähellä niin hetken päähänpistosta sovimme tapaamisen lähiostarilla. Hän toimii myyntipäällikkönä ja oli kaikin tavoin mukava mies eikä hänellä ollut grammaakaan liikaa trimmatussa vartalossaan, joka oli uskomattoman hyvässä kunnossa vajaa viisikymppiselle miehelle. Mutta ja voi! En tuntenut lainkaan vetoa häneen. Minua puistatti ajatus, että hän olisi koskenut minuun ja totesimme yhdessä, että aina kemiat eivät vain toimi.
Loppuillasta ja tuskastuneena oman hakunsa toivottomuuteen mieheni alkoi ehdotella, että koko juttu muutettaisiin kimppaleikiksi, jolloin mieheni olisi myös mukana. Lupasin miettiä asiaa, mutta se ei tunnu vieläkään hyvältä ajatukselta.
Minulle alkaa olla myös suosikki, Marcus! Olemme vaihtaneet kuvia ja puhuneet puhelimessa. Mies ei ole kasvoiltaan ihan sellainen, johon ensimmäisenä kiinnitän huomiota, mutta mikä paketti muuten! Jo pelkkä puhetapa saa housut kastumaan! Hänelle tuntui olevan hakuni tarkoitus ja yksi ainut tapaaminen hieman vaikeasti nieltävä, mutta illan mittaan hän tuntui jopa innostuvan ajatuksesta. Olemme myös sopineet lyhyestä tapaamisesta.
Jatkan tänään vielä yhteydenpitoa muutaman miehen kanssa, mutta tämä vaihe haussani alkaa olla lähes valmis.moi,
heitätkö viestillä kuumaa 38v. tumma, timmiä kielimiestä os. [email protected]
katsotaan mihin se johtaa ; ) - Marja -68
K69. kirjoitti:
moi,
heitätkö viestillä kuumaa 38v. tumma, timmiä kielimiestä os. [email protected]
katsotaan mihin se johtaa ; )Tapasin tänään keskustassa hakusuosikkini Marcuksen, jonka olin löytänyt Suomi24:stä. 45-vuotias suomenruotsalainen Marcus on naimisissa ja profiilinsa mukaan Uudeltamaalta, mutta todellisuudessa asuu muualla.
Mies vei minulta heti jalat alta tulleessaan määrätietoisin askelin rennosti t-paidassa ja farkuissa pikkutakki olalla. Kahvimme muuttui lounaaksi ja mies kertoili elämästään ja kokemuksistaan, jotka olivat jo oman novellinsa arvoiset. Hänen intensiivinen katseensa tuntui porautuvan lävitseni ja tunsin välillä istuvani alasti hänen sinisten silmiensä edessä. Tilanne oli eroottinen ja jännittävä ja aloin kiihottua keskustelumme kääntyessä seksiin ja hakuuni ja lopulta olin alapäästä jo aivan märkänä.
Lopulta miehen oli pakko lähteä kotimatkalle ja seuraavat askeleet päätimme sopia huomenna, kun olen keskustellut asiasta mieheni kanssa.
Hän saattoi minut autolleni parkkihalliin ja hipaisi poskeani. Tietämättä oikein itsekään mitä tein suutelin häntä ja kiihkeä kielisuudelmamme jatkui minuutteja. Tunsin hänen ihanasti kovettuneen kalunsa ja siinä tilassa olisin ollut valmis antautumaan hänelle heti jossain sopivammassa paikassa.
Olen edelleen aika kiihkeässä mielentilassa ja odotan miestäni kotiin, jotta voin purkaa kiihkoni häneen. - yk
Marja -68 kirjoitti:
Tapasin tänään keskustassa hakusuosikkini Marcuksen, jonka olin löytänyt Suomi24:stä. 45-vuotias suomenruotsalainen Marcus on naimisissa ja profiilinsa mukaan Uudeltamaalta, mutta todellisuudessa asuu muualla.
Mies vei minulta heti jalat alta tulleessaan määrätietoisin askelin rennosti t-paidassa ja farkuissa pikkutakki olalla. Kahvimme muuttui lounaaksi ja mies kertoili elämästään ja kokemuksistaan, jotka olivat jo oman novellinsa arvoiset. Hänen intensiivinen katseensa tuntui porautuvan lävitseni ja tunsin välillä istuvani alasti hänen sinisten silmiensä edessä. Tilanne oli eroottinen ja jännittävä ja aloin kiihottua keskustelumme kääntyessä seksiin ja hakuuni ja lopulta olin alapäästä jo aivan märkänä.
Lopulta miehen oli pakko lähteä kotimatkalle ja seuraavat askeleet päätimme sopia huomenna, kun olen keskustellut asiasta mieheni kanssa.
Hän saattoi minut autolleni parkkihalliin ja hipaisi poskeani. Tietämättä oikein itsekään mitä tein suutelin häntä ja kiihkeä kielisuudelmamme jatkui minuutteja. Tunsin hänen ihanasti kovettuneen kalunsa ja siinä tilassa olisin ollut valmis antautumaan hänelle heti jossain sopivammassa paikassa.
Olen edelleen aika kiihkeässä mielentilassa ja odotan miestäni kotiin, jotta voin purkaa kiihkoni häneen.Odotamme mielenkiinnolla!
- yk
yk kirjoitti:
Odotamme mielenkiinnolla!
Meinaan jatkoa!
- Marja -68
yk kirjoitti:
Meinaan jatkoa!
Kiihottuneena Marcuksen tapaamisesta odotin miestäni himokkaana ja seksinnälkäisenä kotiin. Puin päälleni Ranskasta tuodun mutta liian tiukan t-paidan ilman rintaliivejä ja lyhyet farkkushortsini. Katselin itseäni peilistä ja olin tyytyväinen näkemääni. Mieheni katse olikin näkemisen arvoinen, kun hän näki minut meikattuna ja seksikkästi pukeutuneena. Seurasin miestäni makuuhuoneeseen ja heittäydyin sängylle selälleni mieheni alkaessa vaihtaa vaatteitaan. Hänen ottaessaan housut pois huomasin alushousuissa pullottavan lupaavasti. Samassa hän hyppäsi viereeni ja pyysi minua kertomaan tapaamisesta. "Kohta" sanoin ja suutelin häntä. Sitä seurannut kiihkeä seksituokiomme tuntui hyvältä, vaikka mieheni tuli taas aivan liian nopeasti. Loppuillan vietimme kuitenkin pääasiassa sängyssä ja rakastelimme ainakin kolme kertaa illan aikana. Miehenikään ei enää tullut yhtä nopeasti ja nautin pitkästä aikaa seksistä täysin rinnoin.
Jossain vaiheessa iltaa lähetimme viestin Marcukselle ja illan aikana sovimme tapaamisesta tulevana viikonloppuna kesämökkimme lähellä olevalla huoltoasemalla. Kävisimme kolmestaan kahvilla ja minä jatkan Marcuksen autolla mökillemme. Mieheni lähtisi kaupunkiin koittamaan onneaan ja palaisi vasta seuraavana päivänä takaisin mökille.
Tämän aamupäivän olenkin siivoillut ja pessyt pyykkiä, mutta huomaan kuitenkin miettiväni ja suunnittelevani tulevaa viikonloppua jatkuvasti. En usko jänistäväni, mutta hieman mietin Marcuksen ajatuksia ja millaiseksi ilta ja yö lopulta muodostuu. Tavatessamme olimme puhuneet mieltymyksistämme ja toiveistamme seksin suhteen ja aprikoin olivatko häpeämättömät fantasiani ja toiveeni ehkä pelästyttäneet hänet! No, perjantaina se nähtäisiin. - GitteP
Marja -68 kirjoitti:
Kiihottuneena Marcuksen tapaamisesta odotin miestäni himokkaana ja seksinnälkäisenä kotiin. Puin päälleni Ranskasta tuodun mutta liian tiukan t-paidan ilman rintaliivejä ja lyhyet farkkushortsini. Katselin itseäni peilistä ja olin tyytyväinen näkemääni. Mieheni katse olikin näkemisen arvoinen, kun hän näki minut meikattuna ja seksikkästi pukeutuneena. Seurasin miestäni makuuhuoneeseen ja heittäydyin sängylle selälleni mieheni alkaessa vaihtaa vaatteitaan. Hänen ottaessaan housut pois huomasin alushousuissa pullottavan lupaavasti. Samassa hän hyppäsi viereeni ja pyysi minua kertomaan tapaamisesta. "Kohta" sanoin ja suutelin häntä. Sitä seurannut kiihkeä seksituokiomme tuntui hyvältä, vaikka mieheni tuli taas aivan liian nopeasti. Loppuillan vietimme kuitenkin pääasiassa sängyssä ja rakastelimme ainakin kolme kertaa illan aikana. Miehenikään ei enää tullut yhtä nopeasti ja nautin pitkästä aikaa seksistä täysin rinnoin.
Jossain vaiheessa iltaa lähetimme viestin Marcukselle ja illan aikana sovimme tapaamisesta tulevana viikonloppuna kesämökkimme lähellä olevalla huoltoasemalla. Kävisimme kolmestaan kahvilla ja minä jatkan Marcuksen autolla mökillemme. Mieheni lähtisi kaupunkiin koittamaan onneaan ja palaisi vasta seuraavana päivänä takaisin mökille.
Tämän aamupäivän olenkin siivoillut ja pessyt pyykkiä, mutta huomaan kuitenkin miettiväni ja suunnittelevani tulevaa viikonloppua jatkuvasti. En usko jänistäväni, mutta hieman mietin Marcuksen ajatuksia ja millaiseksi ilta ja yö lopulta muodostuu. Tavatessamme olimme puhuneet mieltymyksistämme ja toiveistamme seksin suhteen ja aprikoin olivatko häpeämättömät fantasiani ja toiveeni ehkä pelästyttäneet hänet! No, perjantaina se nähtäisiin.I Suomi24, börjar med "m" och sista är "5". Rätt?
- Marja -68
GitteP kirjoitti:
I Suomi24, börjar med "m" och sista är "5". Rätt?
Onhan se arveluttavaa pitää avointa päiväkirjaa näin henkilökohtaisista asioista. Kaikki lähti siitä, että halusin hakuneuvoja etsintääni varten mahdollisimman hyvän miehen löytämiseksi. Mieheni piti kuitenkin kirjoittamistani ja tapahtumien julkista kerrontaa kiihottavana ja pyysi minua alkuun kirjoittamaan lisää. Nyt tämä tuntuu itsestäkin jännittävältä ja kyllähän tämä kertomus nyt viedään loppuun. Tuosta tulevan viikonlopun tapahtumista ajattelin sitten kirjoittaa oikein yksityiskohtaisesti.

Tänään se tapahtuu! Minua toivottavasti pannaan kunnolla ja pitkään.
Nyt on alkanut kuitenkin jännittää ja epäilyttääkin. Heräsin aamulla jo kuudelta ja jossain vaiheessa aamun aikana aion jo peruuttaa koko jutun.
Mietin mieheni ja minun suhdetta ja tämän asian vaikutusta minuun ja meihin. Onko tämä uusi alku vai sittenkin lopun alkua? Olisiko kuitenkin pitänyt löytää muita ratkaisuja avioliittomme seksittömyyteen ja molemminpuoliseen haluttomuuteen. Entä tunnepuolen tyhjyys? Lopulta päädyin siihen, että tämän voi tehdä ja nimenomaan näin, avoimesti ja molemmat yhdessä. On tämä parempi kuin pettäminen salassa. Tilanne ei ainakaan muutu huonommaksi!
Miehenikin on vihdoin onnistunut sopimaan illaksi omat treffit lähikaupunkiin. Tuntuu olevan hänkin aika mietteliäs.
Olen jo ehtinyt ottaa pitkän lämpimän suihkun ja sheivata itseni huolellisesti. Lisäksi olen jo pakkaillut kaikennäköisiä alusasuja mukaan. Ajattelin pukea kesämekon alle seksikkäät punamustat liivit ja pikkarit. Aion myös varmuuden vuoksi ottaa muutaman hieromasauvan, kondomeja ja liukuvoidetta. Eihän sitä tiedä mihin rakoon tyttö joutuu!
Lähdemme iltapäivällä ajelemaan kohti mökkiä ja myöhemmin tapaisimme Marcuksen lähihuoltsikalla. - Pena6969

Lähdemme iltapäivällä ajelemaan kohti mökkiä ja myöhemmin tapaisimme Marcuksen lähihuoltsikalla.Ilmoittele jos tarviit lisämiehiä
- Pena6969
Pena6969 kirjoitti:
Ilmoittele jos tarviit lisämiehiä
Niin, tääl olis varmaan koko saari valmis talkoihin
- Marja -68
Olen nyt takaisin kotona ja viikonloppu ohi.
Ajelimme siis perjantaina mieheni kanssa mökille Kustaviin ja laitoimme mökkiä viikonloppukuntoon eli sijasimme vuoteet, kannoimme puita ja laitoimme ruokia ja juomia jääkaappiin. Siivoilinkin vähän ja levitin pöytäliinat pöydille. Mieheni naureskeli touhujani ja sanoi vieraideni tuskin välittävän kukikkaista pöytäliinoistani. Kävin vielä pesytymässä ja meikkasin huolellisesti.
Tämän jälkeen lähdimme läheiselle huoltoasemalle, jossa Marcus jo odottelikin mustan maasturinsa vieressä. Osoitin Marcuksen miehelleni ja hän käveli heti kättelemään miestä. Olin yllättynyt mieheni käytöksestä, koska olin odottanut hänen poistuvan paikalta mahdollisimman nopeasti. Mieheni kuitenkin ehdotti Marcukselle hetken tutustumista ja niinpä huomasinkin meidän pian istuvan huoltoaseman nurkkapöydässä kahvikupit edessä. Miesten juttu luisti: autoja, urheilua ja löysivätpä nuo vielä yhteisiä tuttaviakin. Lopuksi mieheni sentään nousi ja sanoi lähtevänsä ajelemaan kaupunkia kohti ja palaavansa seuraavana päivänä kello kymmenen jälkeen. Ajoimme Marcuksen autolla mökillemme ja hermostuksissani juttelin taukoamatta koko matkan.
Esittelin Marcukselle mökkiämme ja kysyin halusiko hän juoda tai syödä jotain. Marcus totesi, että lasi punaviiniä voisi tehdä hänen hermoilleen hyvää ja niin kaadoin meille lasilliset. Menimme kuistille juomaan viiniä. Marcus nojaili kaiteeseen ja ihaili mäen päällä sijaitsevan mökkimme merinäkymää. Menin hänen vierelleen osoittamaan lähiasaaria ja kertoilin paikasta. Marcus siirtyi taakseni ja tunsin hänen vahvat kätensä lanteillani ja huulensa niskassani. Lävitseni kävi mielihyvän värähdys, kun niskaani suudeltiin intohimoisesti. Marcus kysyi saako hän tehdä jotain hieman epätavallista ja annoin luvan. Mies pyysi minua olemaan kääntymättä ja varoittamatta kietoi takanamme seinällä roikkuneen kalaverkon ylävartaloni ympäri. Minut painettiin selästä lujasti mutta varovaisesti alas ja niin olin kumartuneena kuistin kaidetta vasten kalaverkkoon kiedottuna kädet hieman levällä. Marcus nosti muitta mutkitta hameeni ylös ja kiskaisi pikkarini alas nilkkoihin. Kuulin hänen kysyvän haluaisinko nyt lopettaa. En varmasti halunnut hänen nyt lopettavan, ja rukoilin häntä jatkamaan!
Tunsin Marcuksen huulet ja kielen häpyhuulissani ja klitoriksessani hänen imiesssän ja leikitellessään niillä. Hän työnsi kieltään sisääni liikutteli sitä edes takaisin. Tämä mies osasi suun käytön! Pian tunsin hänen kalunsa pään omaa pilluani vasten ja sitä paineettiin muutama milli sisään. Se oli iso ja tunsin kuinka se levitti häpyhuuliani painuessaan hieman lisää sisään. Olin aivan märkänä kiimasta ja yritin työntää itseni häntä vasten. Marcus kuitenkin veti kalunsa pois huuliltani. Kului muutama sekuntti ja sitten tunsin, kuinka Marcus työntyi voimalla sisääni, aivan pohjaan asti. Taisin hieman jopa kirkaista. Tunsin olevani aivan täynnä isoa elintä joka pian alkoi kiihtyvällä tahdilla pumpata hitaasti sisään ja nopeasti ulos. Joka työntö painui emättimeni pohjaan asti ja Marcus sanoi minun olevan ihanan tiukka. Tunsin mielihyvän ja nautinnon kasvavan kalun painuessa ihanasti sisään ja ulos hangaten herkkiä paikkojani. Ennen kuin kuitenkaan pääsin nautinnossani aivan orgasmiin asti tunsin, kuinka lanteillani olleet kädet vetivät minua lujaa minua miehen kalua vasten ja hän yritti työntyä entistä syvemmälle sisääni. Hänen kalunsa alkoi nytkähdellä ja tunsin hänen tulevan sisääni. Marcus piti kaluaan sisälläni samalla, kun hän irrotti verkot ympäriltäni. Tunsin hämmästyneenä, että hänen kalunsa alkoi uudestaan kovettua sisälläni. Kun hän kuitenkin hitaasti veti puolikovan kalunsa ulos, sen mukana valahti spermaa reisilleni ja tippui myös kuistin lattialle. En kuitenkaan väittänyt siitä vaan käännyin ympäri ja suutelimme pitkään ja kiihkeästi.
Tunsin, että Marcuksen kalu alkoi suudellessamme taas kovettua ja oli kohta taas aivan kovana. Mies pyysi, että voisimme siirtyä makuuhuoneen puolle.
Jatkoa perjantai tapahtumiin lisää vielä tämän päivän aikana///// - Marja -68

Jatkoa perjantai tapahtumiin lisää vielä tämän päivän aikana/////Siirryimme käsi kädessä makuuhuoneen puolelle, jossa Marcus heti ja muitta mutkitta riisui kesämekkoni sekä rintaliivini. Seisoin aivan alasti hänen edessään ja hän mittaili minua katseellaan. Hän sanoi minun olevan kaunis ja suuteli minua. Marcuksen housut olivat jääneet jo kuistille, mutta riisuin kädet täristen hänen paitansa. Marcus kaatoi minut hellästi sängylle ja tuli itse jalkojeni väliin. Hän painoi muutaman kerran kaksi sormea sisääni ja hieroi hiljaa klitoristani. Pian hän levitti häpyhuuliani ja painoi itsensä varovasti sisääni. Tunsin itseni niin naiseksi!
Hän aloitti hellän mutta samalla niin kiihkeän rakastelun ja tunsin alkavani nauttia tämän miehen kalusta sisälläni sekä miehen vartalon tunnusta päälläni. Nautintoni alkoi tuntua voimakkaammalta ja aloin voihkia, jolloin Marcuksen työnnöt muuttuivat voimakkaammiksi. Hän puristi minua itseään vasten ja tunsin olevani täynnä häntä ja hänen lähellään. Pian sainkin ensimmäisen orgasmini ja samalla miehen liikkeet muuttuivat taas hitaiksi ja rauhallisiksi. Hän ei lopettanut vaan liikkui hiljalleen sisäässäni samalla kun orgasmin loppuväristykset tulvahtivat pienin välein.
Aloin taas nauttia miehen liikkeistä ja hän nosti sääreni olkapäitään vasten. Nyt Marcuksen työnnöt olivat kovia ja vaativia ja minua pantiin jalat ylhäällä oikein kunnolla. Jonkin ajan päästä sain taas orgasmin ja tarrasin Marcuksen selkään. Kun otteni heltisi, niin Marcus lopetti ja vetäytyi minusta ulos. Hän käski minun kääntyä mennä polvilleni. Tunsin käsien taas leikittelevän raossani ja kohta tunsin myös huulten ja kielen seikkailevan siellä. Aloin taas nauttia ja silloin tunsin Marcuksen kalun painuvan takaa sisääni. Marcus nai minua uskomattomasti takaapäin ja tunsin nauttivani kiihkeästä panemisesta joka solullani. Marcus takoi minua pitkään vaihedellen tempoa ja välillä luodaten kalullaan pilluni joka sopukkaa. Tunsin kuinka Marcuksen iso kalu paisui sisälläni ja alkoi nytkähdellä. Pian hän painui päälleni ja toisteli minun olevan ihana.
Lysähdimme molemmat sängylle ja makasimme pitkään selällämme. Marcus silitteli ja hiveli minua koko ajan sekä juttelimme avioseksistämme. Marcus sanoi nauttivansa kanssani yllättävän paljon, koska "seuraan vaistojani". Huomasin, että tuon uskomattoman miehen kalu alkoi taas osoittaa heräämisen merkkejä. Hän pyysi minu kääntymään selkä itseensä päin ja pian tunsin taas kuinka hänen melansa painui sisääni. Naimme lusikka-asennossa vartin, mutta sitten hän sanoi tarvitsevansa tauon.
Nousin ylös juotavaa hakemaan ja huomasin allamme lakanoissa kaksi valtavaa sperma- ja eritetahraa. Joimme ja Marcus nousi taas päälleni kalu pystyssä. Eikö tuo mies saa lainkaan tarpeekseen? Katsoimme rakastellesssamme toisiamme silmiin ja tunsin outoa mielihyvää miehen läheisyydestä. Kohta hän antoikin minulle uuden orgasmin sai samalla itsekin. Tuntui ihanalta saada samanaikainen orgasmi, tuntea miehen kalun liikkeet ja saada spermaa sisälleen samalla, kun itsekin värisee nautinnon vallassa. Tämä oli ehkä illan tähän asti paras orgasmini.
Päätimme käydä saunan lämmitykseen. Marcus lähti laittamaan saunaa lämpiämään samlla, kun itse kaivoin esiin pientä syötävää. Pian Marcus palasi saunan lmmityksestä ja tuli keittiöön taakseni. Hän veti pyyhkeen päältäni ja työntyi muita mutkitta sisääni takaapäin. Olin jo ehtinyt vähän kuivaa, mutta olin märkänä ja valmis taas välittömästi. Nojasin keittiön työtasoa vasten, kun iso kyrpä nai minua takaa. Normaalisti en saa tällaisessa asennossa, mutta tilanne oli niin kiihottava, että saimme kumpikin taas orgasmin. Minä sain hieman ennen ja Marcus tuli sisääni vähän sen jälkeen. Orgasmi oli kummallekin tällä kertaa jo vaimeampi, mutta silti nautittava.
Päätimme lähteä ensin saunaan ja syödä vasta sen jälkeen. Marcus nai minua sekä saunassa että suihkussa, mutta orgasmia emme kumpikaan saunomisemme aikana saavuttaneet. Ruokailun aikana taisimme kumpikin juoda vähän liikaa viiniä ja keskustelumme siirtyi seksitoiveisiimme. Paljastin, että makuuhuoneessamme on tekopeniksiä ja liukuvoidetta. Näin, että Marcus oli taas kiihottunut ja ehdotti taas makkarin puolelle siirtymistä. Sehän sopi minulle!
/////Tarina jatkuu vielä myöhemmin tänään yllättävine käänteineen///// - Pane aina kun voit
Marja -68 kirjoitti:
Siirryimme käsi kädessä makuuhuoneen puolelle, jossa Marcus heti ja muitta mutkitta riisui kesämekkoni sekä rintaliivini. Seisoin aivan alasti hänen edessään ja hän mittaili minua katseellaan. Hän sanoi minun olevan kaunis ja suuteli minua. Marcuksen housut olivat jääneet jo kuistille, mutta riisuin kädet täristen hänen paitansa. Marcus kaatoi minut hellästi sängylle ja tuli itse jalkojeni väliin. Hän painoi muutaman kerran kaksi sormea sisääni ja hieroi hiljaa klitoristani. Pian hän levitti häpyhuuliani ja painoi itsensä varovasti sisääni. Tunsin itseni niin naiseksi!

/////Tarina jatkuu vielä myöhemmin tänään yllättävine käänteineen/////Tää jatkokertomus sais jatkua vaikka loputtomiin. Viagra/Cialis on todellakin nykyajan suuria keksintöjä :DD Ja kaveri oikein pätevä tuote-esittelijä.

/////Tarina jatkuu vielä myöhemmin tänään yllättävine käänteineen/////Marcus pyysi minua menemään makuuhuoneeseen ja etsimään kondomit, liukuvoiteen ja tekopenikset esille. Kohta hän saapuikin terassilta hakemiensa köysien kanssa. Marcus komensi minut vatsalleen sänkyyn, asetti tyynyn lanteideni alle ja sitoi minut haara-asentoon käsistä ja jaloista sänkyyn. Hän työnsi ison surisevan tekopeniksen pilluuni. Äkkiä tunsin, että jokin osui pepulleni. Marcus oli alkanut piiskata minua köydenpätkällä takamuksille. Hän aloitti aivan pehmeällä kosketuksella, mutta alkoi pian lyödä kovempaa. Tunsin kipua, mutta pieni kivun tunne tuntuikin kiihottavalta. Pyysin häntä lyömään kovempaa ja Marcus teki työtä käskettyä ja hän piiskasi minua tekokullin väristessä pillussani. Jonkin alan kuluttua Kipu alkoi yltyä ja pyysin Marcusta lopettamaan. Hän suuteli pakaroitani ja sanoi nissä olevan punaisia jälkiä. Piiskaus oli kuitenkin ollut hellävaraista, eikä iho ollut mennyt rikki. Äkkiä tunsin, että jotain kylmää valui peppureiälleni. Mies valutti sinne liukuvoidetta ja työnsi pian sormensa sisään. Hän työsni sormeaan muutaman kerran edestakaisin ja otti pienemmän tekopeniksen pöydältä. Marcus veti isomman tekopeniksen pillustani ja alkoi hitaasti työntää pienempää peppureikääni. Se sattui hieman, mutta ei niin paljoa kun olin odottanut. Äkkiä se painui syvemmälle ja kipu hävisi lähes kokonaan ja tunsin dildon vaan outona paineena pepussa. Marcus valutti lisää liukuvoidetta ja alkoi työnnellä dildoa edestakaisin pepussani. Aloin tuntea mielihyvää enkä halunnut ainakaan lopettaa. Mies antoi dildon surista pepussani samalla, kun veti kondomin kalunsa päälle. Ajattelin kauhulla, miten tuo kalu mahtuisi peppureikääni, mutta toisaalta halusin juuri sitä. Marcus veti dildon pois ja alkoi työntyä peppureikääni. Kipu alkoi taas tuntua sen venyttäessä reikääni vielä suuremmaksi. Kohta kuitenkin helpotti ja tunsin olevani täynnä täytettä, aivan kuin makkara. Tunne oli outo, mutta jännittävä. Mies alkoi liikutella kaluaan edestakaisin, ensin varovasti ja sitten kiivaammin ja aloin taas nauttia miehestä. Marcus nai minua peppureikään ja tunne oli yllättävän mukava eikä ainakaan epämiellyttävä. En kuitenkaan saanut orgasmia ja Marcuskin lopetti hänen ollessaan lähellä. Marcus sanoi, ettei halunnut tuhlata spermaansa kondomiin.
Kävimme pesulla ja palasimme takaisin sänkyyn. Tajusin kellon olevan jo yli keskiyön. Marcus makasi sängyssä kalu taivaalle sjottaen ja näky oli sen verran kiihottava, että halusin tuon komean ja juuri pestyn kalun suuhuni. Asetuin imemään Marcuksen kalua ja kohta hän alkoi voihkia nautinnosta sekä sanoi tulevansa kohta. Puristin huuliani vielä kovemmin ja kohta sain suuhuni lämpimän spermalastin. Kukaan mies ei ole koskaan aiemmin tullut suuhuni, mutta urheasti päätin niellä koko lastin.
Lepäilimme ja juttelimme sängyssä. Koko ajan Marcus hiveli tai suuteli minua ja erityisesti rintani tuntuivat viehättävän hänrä. Tunsin itseni halutuksi ja kauniiksi sekä ennenkaikkea naiduksi. Olin saanut kunnolla ja tunsin sen jo pillussani. En ollut enää uskoa silmiäni, kun tunsin Marcuksen kalun noin puolen tunnin päästä alkavan taas kerran osoittavan heräämisen merkkejä. Huomasin, että se alkoi herättää minussakin vielä himoja ja aloin tunnustella hänen kaluaan sekä hiljalleen liikuttavan kättäni sen ympärillä. Marcus voihkaisi ja sanoi olevansa ehkä mahdottoman tehtävän edessä. Kierähdin Marcuksen päälle ja asetin taas lähes täydessä juhlakunnossa olevan kalun itseäni vasten. painoin sen hiljaa sisälleni ja aloin liikutella itseäni. Tunsin, kuinka Marcuksen kalu paisui sisälläni ja aloin ratsastaa sillä kunnon laukkaa. Marcuksen kädet olivat vuoroin takamuksillani tai lanteillani antaen lisää vauhtia, vuoroin rintojani ja nännejäni hyväilemässä. Naimme pitkään ja tunsin orgasmin lähestyvän. Tässä asennossa minun on ehkä helpoin saada orgasmi ja sainkin aivan mahtavan pitkän orkun. Marcus tuli sisääni samaan aikaan. Makasin täysin tyydytettynä Marcuksen päällä ja taisin jopa nukahtaa siihen miehen kalu edelleen sisälläni.
En tiedä kuinka kauan olimme nukkuneet päällekkäin, kun tunsin jonkun koskettavan minua kädestä. Mieheni seisoi sänkymme vieressä... - Marja -68
Marja -68 kirjoitti:
Marcus pyysi minua menemään makuuhuoneeseen ja etsimään kondomit, liukuvoiteen ja tekopenikset esille. Kohta hän saapuikin terassilta hakemiensa köysien kanssa. Marcus komensi minut vatsalleen sänkyyn, asetti tyynyn lanteideni alle ja sitoi minut haara-asentoon käsistä ja jaloista sänkyyn. Hän työnsi ison surisevan tekopeniksen pilluuni. Äkkiä tunsin, että jokin osui pepulleni. Marcus oli alkanut piiskata minua köydenpätkällä takamuksille. Hän aloitti aivan pehmeällä kosketuksella, mutta alkoi pian lyödä kovempaa. Tunsin kipua, mutta pieni kivun tunne tuntuikin kiihottavalta. Pyysin häntä lyömään kovempaa ja Marcus teki työtä käskettyä ja hän piiskasi minua tekokullin väristessä pillussani. Jonkin alan kuluttua Kipu alkoi yltyä ja pyysin Marcusta lopettamaan. Hän suuteli pakaroitani ja sanoi nissä olevan punaisia jälkiä. Piiskaus oli kuitenkin ollut hellävaraista, eikä iho ollut mennyt rikki. Äkkiä tunsin, että jotain kylmää valui peppureiälleni. Mies valutti sinne liukuvoidetta ja työnsi pian sormensa sisään. Hän työsni sormeaan muutaman kerran edestakaisin ja otti pienemmän tekopeniksen pöydältä. Marcus veti isomman tekopeniksen pillustani ja alkoi hitaasti työntää pienempää peppureikääni. Se sattui hieman, mutta ei niin paljoa kun olin odottanut. Äkkiä se painui syvemmälle ja kipu hävisi lähes kokonaan ja tunsin dildon vaan outona paineena pepussa. Marcus valutti lisää liukuvoidetta ja alkoi työnnellä dildoa edestakaisin pepussani. Aloin tuntea mielihyvää enkä halunnut ainakaan lopettaa. Mies antoi dildon surista pepussani samalla, kun veti kondomin kalunsa päälle. Ajattelin kauhulla, miten tuo kalu mahtuisi peppureikääni, mutta toisaalta halusin juuri sitä. Marcus veti dildon pois ja alkoi työntyä peppureikääni. Kipu alkoi taas tuntua sen venyttäessä reikääni vielä suuremmaksi. Kohta kuitenkin helpotti ja tunsin olevani täynnä täytettä, aivan kuin makkara. Tunne oli outo, mutta jännittävä. Mies alkoi liikutella kaluaan edestakaisin, ensin varovasti ja sitten kiivaammin ja aloin taas nauttia miehestä. Marcus nai minua peppureikään ja tunne oli yllättävän mukava eikä ainakaan epämiellyttävä. En kuitenkaan saanut orgasmia ja Marcuskin lopetti hänen ollessaan lähellä. Marcus sanoi, ettei halunnut tuhlata spermaansa kondomiin.

En tiedä kuinka kauan olimme nukkuneet päällekkäin, kun tunsin jonkun koskettavan minua kädestä. Mieheni seisoi sänkymme vieressä...En tiedä kuinka kauan olimme nukkuneet päällekkäin, kun tunsin jonkun koskettavan minua kädestä. Mieheni seisoi sänkymme vieressä...
Pelästyin melkein kuoliaaksi ja ensimmäinen ajatus oli, että mieheni olisi saanut mustasukkaisuuskohtauksen ja olisi vihoissan tullut mökille. Hän kysyi kuitenkin hymyssä suin, olinko saanut tarpeekseni. Marcus nousi pois päältäni ja veti peiton alastoman vartalonsa suojaksi. Mieheni viittasi tahroja täynnä olevaan sänkyyn ja totesi illan olleen ilmeisen nautinnollinen. Marcus kysi halusiko mieheni hänen poistuvan, mutta yllätyksekseni mieheni pyysikin Marcusta jäämään, mutta poistuvan hetkeksi.
Miehet olivat tehneet minulle aika yllätyksen! he olivat selkäni takana torstaina sopineet yrittävänsä kimppaa sen jälkeen, kun olen aikani viettänyt kahdestaan Marcuksen kanssa. "Päätös on nyt sinun", mieheni totesi. Mietin kuumeisesti, mutta lopulta annoin himoilleni periksi. Mieheni lähti juttelemaan Marcuksen kanssa ja jäin odottamaan kauhunsekaisella kiimalla miesten paluuta takaisin sänkyyn.
Vietimme kolmestaan vielä seuraavankin nautinnollisen päivän ja yön mökillä.
Seksiviikonlopun vaikutuksesta parisuhteeseemme ja seksielämäämme on vielä vaikeaa antaa vastausta, mutta sunnuntai-iltana mieheni ja minun kahdenkeskinen seksi oli erittäin nautinnollista. Opimme myös paljon uutta Marcukselta, joka mielestäni on ehkä Suomen paras panomies.
/ / / / / AVOIN PÄIVÄKIRJA LOPPUU TÄHÄN, MUTTA ASIALLISIIN KYSYMYKSIIN ANNAN EHKÄ VASTAUKSIA / / / / / - Mää vaan

En tiedä kuinka kauan olimme nukkuneet päällekkäin, kun tunsin jonkun koskettavan minua kädestä. Mieheni seisoi sänkymme vieressä...Hyvä tarina, ei siinä mitään, tykkäsin. Mutta ei tämä oikeen tositarinalta kuulosta. Ja ihan ilman sarvia ja hampaita, joku tässä mättää, että tuntuisi tosi jutulta. Juttu menee hieman liian täydellisesti kai...
- Marja -68
Mää vaan kirjoitti:
Hyvä tarina, ei siinä mitään, tykkäsin. Mutta ei tämä oikeen tositarinalta kuulosta. Ja ihan ilman sarvia ja hampaita, joku tässä mättää, että tuntuisi tosi jutulta. Juttu menee hieman liian täydellisesti kai...
Tarina on kaikilta osin tosi. ja jos väritystä on tapahtunut, niin kaikkea ei ole edes kerrottu.
Ymmärrän tämän olevan vaikea uskoa, koska en olisi itsekään sitä ennen viikonloppua uskonut. Kiitos kuuluu kuitenkin vain panomiehelle, jonka panos ei suinkaan ollut hänen uskomaton potenssinsa vaan naisen käsittelytaito. Hän tiesi, mistä nainen pitää, nauttii ja mistä narusta vetää. Olisin itse ollut tyydytetty ja tyytyväinen puoleenkin rakastelukerroista.
Olen sitä paitsi kuullut, että hyviä panomiehiä on olemassa. Tämä olikin eräs asia, jota hakuilmoituksista etsin. Marcuksen kohdalla asia oli kyllä ilmaistu varsin kauniisti ja verhotusti.
Toisella foorumilla oli kommentti potenssista ja Viagrasta ja tästä kysyinkin viikonlopun aikana Marcukselta. Hän sanoi, että kaikki on luonnollista eikä hän käytä lisäaineita. En epäile tätä, koska Marcus totesi olevan täysin sama, käyttääkö hän Viagraa vai ei, mutta toistaiseksi hän ei ole koskaan joutunut sitä käyttämään. Kuten hän itse totesi, niin hänellä ei ollut syytä valehdella asiasta, koska Viagran käyttö olisi tehnyt tavallaan jopa helpommaksi hyväksyä hirmupotenssi vanhemmalla miehellä. Nyt hän kokee olevansa tältä osin jopa hieman poikkeava.
Viagra ei taida sitäpaitsi nostaa hirmuseisokkia heti seuraavana aamuna suoraan herätessä, vai? - LiljaLa

Viagra ei taida sitäpaitsi nostaa hirmuseisokkia heti seuraavana aamuna suoraan herätessä, vai?Onko Marcuksen profiili vielä Suomi24:ssä ja millä nimimerkillä?
- Pane aina kun voit
Marja -68 kirjoitti:
Tarina on kaikilta osin tosi. ja jos väritystä on tapahtunut, niin kaikkea ei ole edes kerrottu.
Ymmärrän tämän olevan vaikea uskoa, koska en olisi itsekään sitä ennen viikonloppua uskonut. Kiitos kuuluu kuitenkin vain panomiehelle, jonka panos ei suinkaan ollut hänen uskomaton potenssinsa vaan naisen käsittelytaito. Hän tiesi, mistä nainen pitää, nauttii ja mistä narusta vetää. Olisin itse ollut tyydytetty ja tyytyväinen puoleenkin rakastelukerroista.
Olen sitä paitsi kuullut, että hyviä panomiehiä on olemassa. Tämä olikin eräs asia, jota hakuilmoituksista etsin. Marcuksen kohdalla asia oli kyllä ilmaistu varsin kauniisti ja verhotusti.
Toisella foorumilla oli kommentti potenssista ja Viagrasta ja tästä kysyinkin viikonlopun aikana Marcukselta. Hän sanoi, että kaikki on luonnollista eikä hän käytä lisäaineita. En epäile tätä, koska Marcus totesi olevan täysin sama, käyttääkö hän Viagraa vai ei, mutta toistaiseksi hän ei ole koskaan joutunut sitä käyttämään. Kuten hän itse totesi, niin hänellä ei ollut syytä valehdella asiasta, koska Viagran käyttö olisi tehnyt tavallaan jopa helpommaksi hyväksyä hirmupotenssi vanhemmalla miehellä. Nyt hän kokee olevansa tältä osin jopa hieman poikkeava.
Viagra ei taida sitäpaitsi nostaa hirmuseisokkia heti seuraavana aamuna suoraan herätessä, vai?Viagra kestää lyhyemmän aikaa mutta cialis sen 50 tuntia ja todellakin vahvistaa myös aamuheijaria(teräsbetoniksi) :D
Kuulostaa vaan tuo jatkuva puoliseisokki kovin tutulta efektiltä.
Ja juu, eihän sitä pelkällä kyrvällä olla Suomen parhaita panomiehiä mutta kyllä se kummasti antaa itseluottamusta kun voi surutta painella pari päivää putkeen kunhan paikat kestäää... - Luomua vaan
Pane aina kun voit kirjoitti:
Viagra kestää lyhyemmän aikaa mutta cialis sen 50 tuntia ja todellakin vahvistaa myös aamuheijaria(teräsbetoniksi) :D
Kuulostaa vaan tuo jatkuva puoliseisokki kovin tutulta efektiltä.
Ja juu, eihän sitä pelkällä kyrvällä olla Suomen parhaita panomiehiä mutta kyllä se kummasti antaa itseluottamusta kun voi surutta painella pari päivää putkeen kunhan paikat kestäää...Vaikuttaako nuo Viagrat ja Ciallikset miehen siemensyöksyyn eli saako mies yhtä helposti orgasmin ja jatkuuko seisokki sen jälkeen entisellään?
- Pane aina kun voit
Luomua vaan kirjoitti:
Vaikuttaako nuo Viagrat ja Ciallikset miehen siemensyöksyyn eli saako mies yhtä helposti orgasmin ja jatkuuko seisokki sen jälkeen entisellään?
Ei pahemmin vaikuta herkkyyteen, mut tietysti toisella kerralla ei tuu niin helposti ja viidensiä mällei saa jo aika kovasti hinkata tulemaan ;-) ja kyllähän se siemen vähenee jos ei anna kiveksille aikaa täyttää varastoa
Kalu on jatkuvasti sellases puoliheijarissa.. eli kun se laukeemisesta yleensä seuraava "yliherkkyys"-vaihe on ohi (5-15 min), niin taas pelittää :D - Ammary
Marja -68 kirjoitti:
En tiedä kuinka kauan olimme nukkuneet päällekkäin, kun tunsin jonkun koskettavan minua kädestä. Mieheni seisoi sänkymme vieressä...
Pelästyin melkein kuoliaaksi ja ensimmäinen ajatus oli, että mieheni olisi saanut mustasukkaisuuskohtauksen ja olisi vihoissan tullut mökille. Hän kysyi kuitenkin hymyssä suin, olinko saanut tarpeekseni. Marcus nousi pois päältäni ja veti peiton alastoman vartalonsa suojaksi. Mieheni viittasi tahroja täynnä olevaan sänkyyn ja totesi illan olleen ilmeisen nautinnollinen. Marcus kysi halusiko mieheni hänen poistuvan, mutta yllätyksekseni mieheni pyysikin Marcusta jäämään, mutta poistuvan hetkeksi.
Miehet olivat tehneet minulle aika yllätyksen! he olivat selkäni takana torstaina sopineet yrittävänsä kimppaa sen jälkeen, kun olen aikani viettänyt kahdestaan Marcuksen kanssa. "Päätös on nyt sinun", mieheni totesi. Mietin kuumeisesti, mutta lopulta annoin himoilleni periksi. Mieheni lähti juttelemaan Marcuksen kanssa ja jäin odottamaan kauhunsekaisella kiimalla miesten paluuta takaisin sänkyyn.
Vietimme kolmestaan vielä seuraavankin nautinnollisen päivän ja yön mökillä.
Seksiviikonlopun vaikutuksesta parisuhteeseemme ja seksielämäämme on vielä vaikeaa antaa vastausta, mutta sunnuntai-iltana mieheni ja minun kahdenkeskinen seksi oli erittäin nautinnollista. Opimme myös paljon uutta Marcukselta, joka mielestäni on ehkä Suomen paras panomies.
/ / / / / AVOIN PÄIVÄKIRJA LOPPUU TÄHÄN, MUTTA ASIALLISIIN KYSYMYKSIIN ANNAN EHKÄ VASTAUKSIA / / / / /Et kertonut tarkemmin teidän ryhmäseksistä, siitä miten sitä harrastitte? Olitko mieten kanssa yhdynnässä vuoronperään vaiko yhtäaikaa? Tunsitko molempien kalut yhtäaikaa sisälläsi..? ...?
- Luomua vaan
Pane aina kun voit kirjoitti:
Ei pahemmin vaikuta herkkyyteen, mut tietysti toisella kerralla ei tuu niin helposti ja viidensiä mällei saa jo aika kovasti hinkata tulemaan ;-) ja kyllähän se siemen vähenee jos ei anna kiveksille aikaa täyttää varastoa
Kalu on jatkuvasti sellases puoliheijarissa.. eli kun se laukeemisesta yleensä seuraava "yliherkkyys"-vaihe on ohi (5-15 min), niin taas pelittää :DEli kalu ei missään vaiheessa lerpahda noilla lääkkeillä. Jos kalu on välillä esim. tunnin lerppuna, niin siitä tietää, että homma on luomua?
- Aito ja alkuperäinen
Marja -68 kirjoitti:
Tarina on kaikilta osin tosi. ja jos väritystä on tapahtunut, niin kaikkea ei ole edes kerrottu.
Ymmärrän tämän olevan vaikea uskoa, koska en olisi itsekään sitä ennen viikonloppua uskonut. Kiitos kuuluu kuitenkin vain panomiehelle, jonka panos ei suinkaan ollut hänen uskomaton potenssinsa vaan naisen käsittelytaito. Hän tiesi, mistä nainen pitää, nauttii ja mistä narusta vetää. Olisin itse ollut tyydytetty ja tyytyväinen puoleenkin rakastelukerroista.
Olen sitä paitsi kuullut, että hyviä panomiehiä on olemassa. Tämä olikin eräs asia, jota hakuilmoituksista etsin. Marcuksen kohdalla asia oli kyllä ilmaistu varsin kauniisti ja verhotusti.
Toisella foorumilla oli kommentti potenssista ja Viagrasta ja tästä kysyinkin viikonlopun aikana Marcukselta. Hän sanoi, että kaikki on luonnollista eikä hän käytä lisäaineita. En epäile tätä, koska Marcus totesi olevan täysin sama, käyttääkö hän Viagraa vai ei, mutta toistaiseksi hän ei ole koskaan joutunut sitä käyttämään. Kuten hän itse totesi, niin hänellä ei ollut syytä valehdella asiasta, koska Viagran käyttö olisi tehnyt tavallaan jopa helpommaksi hyväksyä hirmupotenssi vanhemmalla miehellä. Nyt hän kokee olevansa tältä osin jopa hieman poikkeava.
Viagra ei taida sitäpaitsi nostaa hirmuseisokkia heti seuraavana aamuna suoraan herätessä, vai?Tuon Marjan avulla saisi varmaan yhteyden Marcukseen! Jos täältä ilmoittautuisi sopiva ja halukas "testinainen", niin tuon Marcuksen olemassaolo ja kyvyt voitaisiin helposti selvittää :-D
- Marja -68
Ammary kirjoitti:
Et kertonut tarkemmin teidän ryhmäseksistä, siitä miten sitä harrastitte? Olitko mieten kanssa yhdynnässä vuoronperään vaiko yhtäaikaa? Tunsitko molempien kalut yhtäaikaa sisälläsi..? ...?
En aio enää kertoakaan tarkemmin näitä asioita, mutta kyllä, harrastimme sandwich-seksiä mieheni toivomuksesta. Koko ryhmäseksi oli uusi kokemus meille kaikille ja suurimmat ongelmat olivat sisääntulovaiheessa. Opimme kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta oikean tekniikan. Minä en tuosta sandwichistä kovinkaan paljon saanut nautintoa, koska olin liian täysi kalua. Miehet puolestaan saivat liiankin nopeasti, joten tuo jäi kahteen kertaan koko viikonlopun aikana.
- pane aina kun voit
Luomua vaan kirjoitti:
Eli kalu ei missään vaiheessa lerpahda noilla lääkkeillä. Jos kalu on välillä esim. tunnin lerppuna, niin siitä tietää, että homma on luomua?
En menis takaamaan. Ihmiset on erilaisiaa...
- Kateellinen
Aito ja alkuperäinen kirjoitti:
Tuon Marjan avulla saisi varmaan yhteyden Marcukseen! Jos täältä ilmoittautuisi sopiva ja halukas "testinainen", niin tuon Marcuksen olemassaolo ja kyvyt voitaisiin helposti selvittää :-D
Minä uskon tuon jutun ja haluaisinkin tietää miten se arki on palannut ?
- epäuskoinen
Kateellinen kirjoitti:
Minä uskon tuon jutun ja haluaisinkin tietää miten se arki on palannut ?
Katsokaapa huviksenne miten pitkälle tuo juttu on kirjoitettu saman päivän aikana.
Ihan kiva tarina, mutta tositarinaksi en usko. Ajat ei täsmää. - Marja -68
epäuskoinen kirjoitti:
Katsokaapa huviksenne miten pitkälle tuo juttu on kirjoitettu saman päivän aikana.
Ihan kiva tarina, mutta tositarinaksi en usko. Ajat ei täsmää.Tuo vieras rakastaja ja ryhmäseksikokemus piristi seksielämämme muutamaksi viikoksi ja ensimmäinen viikko oli todella kiihkeää. Vieläkin seksielämämme on normaalia eli naimme 2-3 kertaa viikossa. Kokeilimme aktiivisesti uusiakin juttuja ja kävimme kerran jopa naimassa huoltoaseman vessassa mökkimatkalla (mukava paikka tuo Kivihovi). Mitään jälkipyykkiä asiasta ei tullut ja yllätyksekseni mieheni ja minun välit tuntuvat läheisemmiltä, kun ennen tätä seikkailua. Tosin olen hieman huolissani siitä, että tämä kokemus tuntui kirvoittaneen miehelleni lisää ajatuksia uudesta ryhmäseksikokemuksesta, mikä itselleni tuntuu vastenmieliseltä. Olemme pitäneet hieman yhteyttä Marcukseen ja hieman itse haaveilen uudesta yöstä hänen kanssaan, mutta en aio tehdä sitä, ellemme sovi asiasta mieheni kanssa. Vaikka Marcus on ihana mies ja ylivoimaisesti paras tapaamaani rakastaja, niin ajatus hänestä ja miehestäni yhtä aikaa minua naimassa ei enää tunnu mukavalta.
- Anonyymi
VITttu pityåäskö tietåäåaöäåöäpåöä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057