Tyttäreni on kohta 13 v ja hänellä on alkanut kuukautiset, mutta ei itse myönnä sitä. Hänellä on housut veressä päälyhousuja myöten ja sanoo selitykseksi, että on istunut jonkin punaisen päälle. Olen puhunut hänelle kuukautisista ja näyttänyt miten side laitetaan aluhousuihin ja mistä meiltä siteitä tarvittaessa löytyy.
Olen kehoittanut häntä useaan kertaan käyttämään kuukautisten aikana siteitä ja runsaan valkovuodon takia pikkuhousunsuojia.Tyttäreni vastaa vain "JOO, JOO" ja mitään silti ei tapahdu. Yks päivä oikein kimpaannuin ja sanoin, että saa itse pestä pyykinsä. En ilkeä pestä hänen ryyteisiä aluvaatteitaan.Helpommalla pääsisi kun käyttäisi kuukautissuojia.Eilen siivosin tyttäreni huonetta ja löysin roskista likaisia alusvaatteita. Hän ei ollut käyttänyt suojia vain heittänyt likaantuneet housut roskiin.Olemme keskustelleet tyttäreni kanssa asiasta ja myös miehenikin on puhunut hänen kanssa. Miten saamme hänet ymmärtämään, että kuukautissuojia pitää käyttää vuodon aikana? Tytärtämme ei näytä yhtään haittaavan, että housut likaantuvat.
Ensi viikolla alkaa koulut ja tyttäremme aloittaa ylä-asteella. Siellä hän tulee hyvin äkkiä kiusatuksi jos kulkee verisillä housuilla koulussa. Olemme ajatelleet neuvolaan ajan varaamista, jossa terveydenhoitaja saa kertoa tyttärellemme kuukautista jos hän sitten ymmärtäisi asian tärkeyden.
Auttakaa! Ongelma on pieni, mutta silti suuri.....

Vastaukset 5
Vanhimmat
kuullostaa tutulta,olen yh-isä,ja meillä oli myös noita onglmia.usein puhuttiin,ja ymmärrettiin molemmat,mistä on kyse.kun puhuminen loppui,asia unohtui tytöltä välittömästi.pikkareita oli piilotettu milloin mihinkin,kerran jopa pesukoneen ja seinän väliin,vaikka pesukoneen täyttöluukku oli koneen vastakkaisella puolella!ongelma poistui aivan yhtäkkiä,kun likalle selvis,että kavereillakin oli alkanut menkat.nyt likka on 16v,ja on tosi tarkka asioistaan,ja hoitaa asiat just niinkuin kuuluu.jatka puhumista,kyllä se herää siihen varsin nopeasti,kun kerran joku sivullinen,tai kaveri sen sille huomauttaa.jatka silti.voimia sinulle ja miehellesi.
tätä samaa provoilua, aihe vain vaihtuu:(((
Kannattaa ensinnäkin sanoa tyttärellesi että jos ei käytä mitään suojaa niin ne veret todellakin tulevat läpi housuista ja kuinka kivaa se on kun se käy koulussa?! Ja kertoa kuinka normaalia se on, kaikki käyttävät kuukutisten aikana suojia. Teillä menee kohta hirveästi rahaa kun ostatte uusia alushousuja.
Neuvolaan ei enää tuon ikäinen kuulu/pääse, mutta ottaisin kyllä itse yhteyttä koulun terveydenhoitajaan, joka voisi puhua tytölle ja kertoa, että muutkin käyttävät siteitä. Ulkopuolinen henkilö voisi ehkä auttaa, jos tytöllä on kapina teitä vanhempia vastaan. Ystävällisesti toki itsekin kertoisin vieläkin asiasta tytölle ja mainitsisin sen, että kaveripiiri kyllä nauraa (ja luokan pojatkin), jos verta näkyy koulussa. Normaaliahan nuo kuukautiset on, mutta kyllä ne ainakin meidän tytöllä ovat olleet vain lähimpien kavereiden tiedossa, ei koko luokan tai koulun.
haha! =D ei vittu!!