meikä ikäisenä olette nettipeleistä? Olen itse viimeaikoina kovasti innostunut niistä. Näin siksi, kun on aikaa pelailla ja aikaa haeskella itselleni sopivia pelejä.
Siellä on maksuttomina valtavasti ja niissä erilaisia ja tyyppisiä pelejä. Meikäläiselle aivojumppana sakura, mahjongit, sana- ja muistipelit ovat olleet mielenkiintoisia. Nyt olen mennyt näihin timantien keräämispeleihin ja niissä on timanttien saanti joskus aika hankalaa.
Siellä on myös mahdollisuus kaveripeleihin.
Siellä on maksuttomina valtavasti ja niissä erilaisia ja tyyppisiä pelejä. Meikäläiselle aivojumppana sakura, mahjongit, sana- ja muistipelit ovat olleet mielenkiintoisia. Nyt olen mennyt näihin timantien keräämispeleihin ja niissä on timanttien saanti joskus aika hankalaa.
Siellä on myös mahdollisuus kaveripeleihin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja ihan hyväksi ajankuluksi todennut, ne ovat vain niin hakusessa, että löytää itselleen sopivat ja mielenkiintoiset pelit, sanotaan niihin jäävän myös koukkuun ja ei mikään ihme saa niissä toisissa aivojaan käyttää melkoisesti kun niissä on vielä aika, ihan mukavia muuten ja aina voi vaihtaa toiseen peliin
ikäisiä kiinnosta vai eivätkö osaa käyttää netin pelitarjontoja, niitä on ilmaisinakin aika moneen makuun.
Niissä mielestäni sudokut ja ristisanapelit ovat todella aivojumppaa. Siellä on myös muistipelejä ja näitä kuvista haettavia yhtäläisyyksiä ja muistettavia asineitä.
Aivotoiminnalle aika hyvää touhua. Ajankuluksikin mukavaa toimintaa ja sitten aivojumppana tärkeää.
Pelit ovat aina esillä, kun vain hakemaan koneesta.
tai päivittäin ristisanoja ratkovia. Mikä ettei se edistä muistitoimintaa, mutta ei ole ainoa tapa. Orjuuttavaa on minusta säännöllinen korttipelaaminen, harrastin sitä 16 v. ja katsellessani kanssapelaajia tajusin siihenkin koukkuun jäämisen. Itse peli oli niin jännittävää mielestään, se sulki pois kaikki keskustelu mahdollisuudet, ollen itsetarkoitus! Ehhei ei minulle, löydän paljon aivotoimintaa vaativaa materiaalia, kirjoista. Enkä puhu romaaneista, vaikka myönnettävä on, näin kesällä saatan antaa hyvän romaanin viedä mukanaan. Ajankuluna pidän sitä, ja viihteenä.
Luonto tarjoaa niin paljon ajateltavaa, alati uusiutuvana, ihmiset ympärilläni, mutta voinhan vilkaista mitä tarjoaa nettimaailman pelit! Aika mekaanisia juttuja olen Facebookissa katsellut ja karsinut ne mielenkiinnottomina. Syksyn tullen on oma kiinnostukseni kohteeni edessä jälleen, mökkielämän päättyessä.
nettipelailu on kans siksi hyvä juttu, kun siinä ei tarvitse töllää ruutua koko ajan vaan vain lyhyen pelin loppuun ja sitten voi jättää pelin seisomaa ja voi ottaa toisia sivuja käsittelyyn ja taas jatkaa mielensä mukaan, ei ole pakko töllää pitkään vaan mieleisensä ajan.
Ennen vanhaan pelit olivatkin aika rasittavia auto ym. pelejä siis toiminta pelejä, nyt on aivopelejä paljon.
Ennen minä en välittänyt pelaamisesta, mutta nyt ei aina jaksa lukeakaan, kun selkäkin väsyy niin pelailen hetkittäin.
Kyllä pelaamisen voi jättää, jos lähtee kävelemään tai pelaa vain silloin tällöin.
No, kukin pitää mistä pitää.
oikein hyvä asia tämä nettipelien pelailu.
Olen pelannut pasiansseja, mangnumeita ja tietysti sanapelit ovat paikallan vanhemmalle ihmiselle,
kun sanat alkavat vähän unohtumaan.
Siellä on niin monenlaisia sanoja ja niiden keksimiseen on aika lyhyt aika. Miettimiseen ei voi aikaa paljon käyttä ja siksikin ne ovat hyviä ettei iänikuisesti voi sanaa miettiä.
Koska kyllähän sana usein ajan kanssa mieleen tulisi, mutta nopeus on valttia tässäkin.
On pelejä, joissa muut ajatukset ihan unohtuvat, että sekin on mukava asia, koska omien puuhien ja
tapahumienkin miettimen on jatkuvaa ja pelissä ne vähän unohtuu.