Tabut

Tiedän jo kirjoittaessani, että Tsigaan todennäköisesti poistaa tämän, koska eihän tabuista saa puhua, mutta...

Jos muutamia poikkeuksista ei oteta lukuun, niin kiistaton tosiasia on, että romaniväestö kaikissa maissa ( missä heitä on) kuuluu yhteiskuntansa heikoimpaan luokkaan taloudellisesti, koulutuksellisesti ja arvostuksellisesti. He ovat siis yhteiskuntiensa "paarialuokkaa". Miksi?

Jokin näistä kolmesta syystä yksinään tai kaikki yhdessä aiheuttavat tilanteen. Vain yhdestä puhutaan, kaksi ovat vaiettuja tabuja.

1. Valtaväestön syrjintä pitää romanit erillään muun yhteiskunnan kehityksestä
2. Romanien oma "kultuuri" (=vahingolliset perinnäistavat) johtaa vain epäonnistumisiin
3. Romanien keskimääräinen ÄO -määrä on alhaisempi kuin valtaväestön. (Tatu Vanhasen tutkimus ja tulkinta)

Vain kohtaa 1. saa pohtia syrjäytymisen syynä. Kohdat 2. ja 3. ovat siis tabuja, joista puhuja leimataan rasistiksi. Kuitenkin myös niitä kannattaisi pohtia, koska muutokset kohdassa 1. eivät ole johtaneet tuloksiin. Ja toisaalta kohta 1. saattaa olla seurausta esim. kohdasta 2. (joka siis on tabu). Kohta 3. on vaikein aihe, mutta sitäkin sietäisi kiihkotomasti pohtia.
371170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ei ÄÖ mitään merkitse elämässä.
Mimulla on alaarvoinen ÄÖ ja silti olen hyvin pärjännyt.
Se miten asiat oivaltaa ja tekee on tärkeintä.
Koskaan ei ole kysytty kun olen töihin hakenut ÄÖ lukua.
Monella austisella on loistava ÄÖ ja CP vammaisella.

Äänestä
  • Älykkyysösamäärä?

    Se on ÄO! Ja se merkitsee paljonkin elämässä, esimerkiksi opintomenestyksessä se on keskeinen tekijä. Tietenkään pistemääriä ei kysytä työhaastattelussa jo senkään takia, että useimmilla taso ei ole tiedossa. Ainoastaan Mensa on virallisesti oikeutettu antamaan todistuksen älykkyyspisteistä. Kotona tehtävät nettitestit ovat vain suuntaa antavia.

    Mutta on selvää, että korkeatasoisiin henkisen työn tehtäviin ei voi päästä alle keskimääräisellä älykkyysosamäärällä. Joitain varastohommia nyt tietysti voi tehdä vähemmälläkin älyllä ja on suotavaakin, ettei ole kovin älykäs, koska älykästä sellaiset hommat alkavat pitkästyttää nopeasti.

    Kaikki tuntemani mustalaiset ovat heikkolahjaisen oloisia. Olen ollut opettajan sijaisena peruskoulussa ja somalitkin ovat pääsääntöisesti parempia oppilaita, vaikka heillä on eri äidinkieli.

    Toivottavasti tätä nyt ei poisteta, koska teidän ainoa tienne ylöspäin, on avoin keskustelu kipeistäkin asioista. Mutta jos haluatte keskustella vain hamekankaista ja muusta tyhjänpäiväisestä, niin tilanteenne ei kohene koskaan.

    Äänestä

  • Ex-ope kirjoitti:

    Älykkyysösamäärä?

    joutilaana näyttää Ex-opekin olevan ;=))

    Äänestä

  • vahtimaisteri kirjoitti:

    saako nauraa oikeen kunnolla. no ensinäkin te kaajeet olette jo näyttäneet tyhmyytenne monesti ja myös eläkemarkkanne menetäneet .että kyl teillä talopojat on viellä paljon opimista että pääsette samalle tasolle kuin me kaaleet . esimerksi meillä on jo puhelahjat sellaiset että herrakin menee sekaisin. ja te juntit ootte nii viisaita muka että ette tajuu mistää mitää .. eli talopojat elkää tappako minua nauruun.

    Äänestä

  • nauraaa oikeen kunno kirjoitti:

    haluakkaan samalle tasolle teidän kanssanne.
    Valitettavasti naurulla ei saavuteta mainitsemiasi efektejä.

    Äänestä

  • vahtimaisteri kirjoitti:

    joutilaana näyttää Ex-opekin olevan ;=))

    ovat tällä hetkellä joutilaina, koska on koululaisten kesäloma. :)

    Mutta kuten sanottu en enää tee opettajan sijaisuuksia, vaan toimin ihan muissa tehtävissä. Kasvatustieteen maisteri kyllä olen, mutta olen työskennellyt lähinnä hallinnon ja tutkimuksen puolella. Tällä hetkellä teen kirjallisia töitä osin vapaana toimittajana ja tutkijana. Se, että kirjoittaa nettiin aamupäivällä, ei tarkoita, että olisi työtön. Monilla korkeasti koulutetuilla on joustavat työajat ja mahdollisuus päivän mittaan aikatauluttaa työnsä tarpeidensa mukaan.

    Romanien koulukokemukset kiinnostaisivat minua kovasti ja saatankin hakea määrärahaa tähän aiheeseen. Nythän on se valitettava tilanne, että monilla romaneilla jää peruskoulu kesken tai päättötodistus on niin kehno, että jatko-opintovaihtoehdot ovat hyvin kapea-alaiset.

    Mikäli joku täällä haluaa pohtia syitä tähän opinnoissa menestymättömyyteen kulttuuriympäristön vaikutteista käsin, niin luen mielelläni.

    niillä ei saavuteta mainitsemiasi effectejä" Mitä kieltä tämä on??? Nykyugria? Vai opettajien kieltä. Senkö vuoksi jo kaksi sukupolvea ei osaa omakaan kieltään kunolla, ja on onnistunut tuhomaan suusaa jokaisen vieraankin kielen jota on alkanut opetella, kuten nyt suomenruotsi ja fingelska.

    Äänestä

  • Ex-ope kirjoitti:

    ovat tällä hetkellä joutilaina, koska on koululaisten kesäloma. :)

    Mutta kuten sanottu en enää tee opettajan sijaisuuksia, vaan toimin ihan muissa tehtävissä. Kasvatustieteen maisteri kyllä olen, mutta olen työskennellyt lähinnä hallinnon ja tutkimuksen puolella. Tällä hetkellä teen kirjallisia töitä osin vapaana toimittajana ja tutkijana. Se, että kirjoittaa nettiin aamupäivällä, ei tarkoita, että olisi työtön. Monilla korkeasti koulutetuilla on joustavat työajat ja mahdollisuus päivän mittaan aikatauluttaa työnsä tarpeidensa mukaan.

    Romanien koulukokemukset kiinnostaisivat minua kovasti ja saatankin hakea määrärahaa tähän aiheeseen. Nythän on se valitettava tilanne, että monilla romaneilla jää peruskoulu kesken tai päättötodistus on niin kehno, että jatko-opintovaihtoehdot ovat hyvin kapea-alaiset.

    Mikäli joku täällä haluaa pohtia syitä tähän opinnoissa menestymättömyyteen kulttuuriympäristön vaikutteista käsin, niin luen mielelläni.

    Minua kiinnostaisi pohtia asiaa..aloitetaanko?

    Olen jutellut täällä tuosta ja tiedän nyt jotain . Minulle on kerrottu, että mustalaisten ongelma on mm. liian pieni sanasto. Sen syyt ja seuraukset tiedät..joten aloitetaanko tästä?

    Äänestä

  • qq kirjoitti:

    Liian suppeaan sanavarastoon auttaa vain lukeminen ja sitä taitoa ei kaikilla aikuisillakaan romaneilla edelleenkän ole, mikä on heidän kannaltaan surullinen asia. Mutta jos koulussa olo ei maistu, ei tilanne korjaannu.

    Äänestä

  • gorila?

    Äänestä

  • seuraava- kirjoitti:

    Niinpä. Ihminen ei voi tietää asioita jos sanavarasto on pieni. Jos ei tunne tarvetta opiskella, niin se jää vielä pienemmäksi. Siten ihminen jolla on heikko sanavarasto, ei itseasiassa ymmärrä ympäristöään vaan on pikkulapsen ( noin 7 vuotiaan ) tasolla. Aikuinen jolla on pikkulapsen ymmärrys ja aikuisen vastuu on melkoinen yhdistelmä.

    Palstalla näyttää olevan kiinnostusta enemmän hameisiin ja rikollisuuteen kuin opiskeluun, kielitaitoon ja kielitaidottomuuden ongelmaan. Heitänpä esille totuuden: jos ei osaa kunnoilla suomea ( kuten mustalaiset eivät osaa) niin ihmisellä ei voi olla sen enenpää viisautta kuin oikeaa kuvaa maailmastakaan.

    Äänestä

  • seuraava- kirjoitti:

    Liian suppeaan sanavarastoon auttaa vain lukeminen ja sitä taitoa ei kaikilla aikuisillakaan romaneilla edelleenkän ole, mikä on heidän kannaltaan surullinen asia. Mutta jos koulussa olo ei maistu, ei tilanne korjaannu.

    raklo ? kerro mitä sanoja meiltä puuttuuuuuuuuuuuuuuuuu?????????????

    Äänestä

  • olet äly kääpiö kirjoitti:

    raklo ? kerro mitä sanoja meiltä puuttuuuuuuuuuuuuuuuuu?????????????

    Voi jeero suaki siunaa ittes

    Äänestä

  • qq kirjoitti:

    Niinpä. Ihminen ei voi tietää asioita jos sanavarasto on pieni. Jos ei tunne tarvetta opiskella, niin se jää vielä pienemmäksi. Siten ihminen jolla on heikko sanavarasto, ei itseasiassa ymmärrä ympäristöään vaan on pikkulapsen ( noin 7 vuotiaan ) tasolla. Aikuinen jolla on pikkulapsen ymmärrys ja aikuisen vastuu on melkoinen yhdistelmä.

    Lapsen kielellinen kehitys alkaisi jo pienenä, jos lapsille esim. luettaisiin kotona kirjoja ja satuja, ja jos lapsi kuuntelisi satuja esim. kuuntelukasetilta tms. Siis noin vain esimerkkinä. Isommallekin lapselle voisi myöhemmin lukea. Tämä tietysti edellyttää, että itsellä on lukutaito, ja että itsekin ymmärtää lukemansa.

    On ihan totta, että romanien sanavarasto on suppea verrattuna valtaväestön sanavarastoihin. Romaneilla on kuitenkin ihan yhtä hyvät edellytykset oppia eri sanoja, kunhan vain sitä harjoitusta saataisiin heti pienestä pitäen. Monessakaan romanikodissa ei jostain syystä lueta lapsille, eikä siellä välttämättä ole edes lapsille kirjoja. Sitä ei osata jostain syystä pitää niin tärkeänä ja tähdellisenä, vaikka kyllä pitäisi. Lapsi ei varmaan osaa kaivatakaan lukunautintoa, jos sitä ei koskaan oikeastaan koe.

    Jossain oli kerran juttua siitä, miten yläasteikäiset romanioppilaat eivät välttämättä osanneet nimetä opetusluokissa olevia esineitä ja asioita. Esimerkiksi piirtoheittimet sun muut. Kuitenkin jos koulua käy, niin siellä väistämättäkin tuonkin sanan kuulee. Tuntuu välillä, että jotkut haluavat ihan erottua "muista" sillä, että eivät mukamas tiedä jonkun esineen nimeä. Sanotaan vain että hytskä tai juttu tai mukava. Onhan tietysti varmasti ihmisiä jotka eivät osaa nimetä mainitsemaani esimerkkilaitetta, mutta ymmärtänette pointin.

    Meillä ainakin aiotaan lukea ja laulaa lapselle ihan tavallisia lastensatuja ja lauluja, eikä pyritä ensisijaisesti siihen, että lapsi osaa kulttuurilliset asiat täydellisesti.

    Äänestä

  • seuraava- kirjoitti:

    Liian suppeaan sanavarastoon auttaa vain lukeminen ja sitä taitoa ei kaikilla aikuisillakaan romaneilla edelleenkän ole, mikä on heidän kannaltaan surullinen asia. Mutta jos koulussa olo ei maistu, ei tilanne korjaannu.

    Jos koulussa olo ei maistu, on vanhempien tehtävä hoitaa lapsi sinne kouluun. Tässä on tietysti kyse asenteista, ei niinkään kulttuurista. Sama mielestäni myös syrjäytymisen kanssa; syynä etupäässä asenteet. Kulttuuri, romanikulttuurikaan, ei ole este sille, että voisi olla yhteiskunnan osanen. Jos asenne ei ole kohdallaan, niin eihän siitä tietenkään mitään tule.

    On tietysti romaneita, joilla on asenne kohdallaan, mutta jotka jäävät työelämästä paitsi. Mutta. Olen havainnut, että siihen on syynä ihan sekin, miten esim. työhaastattelussa käyttäytyy. Toki sinne työhaastatteluun voi mennä omana itsenään, romanina, mutta eihän sinne mennä näyttämään kuinka tässä nyt ollaan niin oikeanlaisia mustalaisia että. Vaan markkinoimaan itseään työntekijänä. Tällainen työntekijä minä olen, tämän vuoksi minä sovin teille töihin.

    Jos työhaastatteluun menee nimenomaan näyttämään, millainen mustalaisena on, niin voi olla että työpaikka jää saamatta, ellei ole kysymys jostain romanikulttuuriin kiinteästi liittyvästä työtehtävästä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

    Työpaikan saatuaan pitää olla myös valmis joustamaan. On asioita, jotka on, ja joiden pitäisi olla, ihan itsestään selviä työpaikalla. Jos ollaan töissä ravintolassa kokkina tai vaikkapa sairaalassa hoitajana tms., niin on tietysti selvää, että sitä ei tehdä omissa vaatteissa. Tämä tietenkin on jo selvinnyt siinä vaiheessa, kun on oppia alalle saanut.

    Äänestä

Kyllä tuo kakkonen taitaa olla se suurin syy romanien ongelmiin. Perustelen mielipiteeni sillä, että heillä on ihan samanlaiset mahdollisuudet esim. koulutukseen kuin valtaväestölläkin, mutta he eivät sitä mahdollisuutta käytä, joka sitten taas kohtaa entistä helpommin syrjäytymiseen.

Äänestä

Kohta 1. Romanien oma syrjintä pitää heidät erillään ympäröivästä yhteiskunnasta.
Kohta 2. ja 3. ovat oikein.
Perimmäinen syy romanien syrjäytymiseen ovat he itse.

Äänestä

Sheriffiä koskevat viestit voidaan poistaa, tekisi melkeen mieli poistaakkin kun alotit viestisi tuommoisella alhaisella kommentilla, koska miksi ihmeessä minä poistaisin asiallisen viestin? Vaikka järjestitkin vaihto-ehtosi hyvin vähäisiksi ja omaa viestiäsi tukevaksi niin silti kirjoitit viestin asiallisesti ja sitä olen koettanut toitottaa että vaikka puhuttaisinkin vaikeammista asioista niin tehkää se asiallisesti ja muita loukkaamati jne, niin se on ok. Yleensä siis todellakin yleensä kun on tehty kysymyksiä samoista aiheista koskevia kuin kirjoitit, niin melkeen poikkeuksetta on lisätty jotain haukkumanimiä, kirouksia, loukkauksia, yms asiattomuuksia ja sitten perään valitetaan kun viestit poistuu.

Itse viestisi aiheeseen voisin kirjoitella omaa mielipidettä myöhemin kun on aikaa paremin, hyvää päivän jatkoa.

Äänestä

Minusta kohdassa 1 pitäisi käsitellä syrjintää yleensäkin. Sitä, mitä valtaväestö syrjii romaneita, mutta myös sitä, miten romanitkin osaa syrjiä muita ihmisiä. Tämä on asia, mistä ei puhuta, vaikka se olisi välillä ihan aiheellinen.

Sanoisin, että jos ihmisellä on halua yhteiskunnan kehitykseen osallistua tms. niin kyllä se siihen pystyy ja viis veisaa muiden mielipiteistä. Monikaan kaalo ei ole yhteiskunnallisesti muuten kovin aktiivinen. Miranda Vuolasrannan puheita kyllä kuunnellaan, mutta äänestäminen jää sikseen. Ihan kuin asia ei koskettaisi ketään kaaleita. Miksi ihmeessä, eihän se niin ole.

Kyllä minusta voi puhua ihan siitäkin, onko joitain tapoja romanikulttuurissa, jotka ovat vahingollisia. Mielipide-erot on sallittuja. Itse sanoisin, että romanikulttuurissa ei ole sinällään vahingollisia tapoja, jos vain kulttuurin ja muun elämän välillä osaa ja ymmärtää luovia oikein. Mutta sanotaanko, että jotkut asiat ja tavat ovat ongelmallisia ja ehkä vähän turhiakin. Nyt kai saan kamalat haukut, mutta niin minä ajattelen.

Kolmanteen kohtaan en kommentoi mitään, koska mieleeni ei nyt juolahda mitään asian tiimoilta.

Ps. Eihän täällä voi kiihkottomasti pohtia yhtään mitään, kuten ehkä olet huomannut.

Äänestä
  • Hei kaikille,
    kiva lukea oikea ja hyvä kommenttia, näin juuri se asia on.

    Mitä tulee romaneiden kouluttautumiseen tai älykkysosamäärään, niin ei he ole tyhmiä, vaan laiskoja! Kohtaan päivittäin romaneita joista näen ja tulkitsen että kaikilla on joku missä ovat hyviä tai lahjakkaita. On vaan niin valitettavaa ettei nuoret ymmärrä eivätkä halua kouluttautua. Se on niitä elämän perusasioita, jotka pitää vain hoitaa.

    Sellainen joka haluaa tehdä töitä, ostaa kämpän jne. mennä elämässä eteenpäin. Se kyllä tietää mitä tekee, jotta saa sen työpaikan. On tietenkin niitä jotka eivät lutoa itseensä, kun koulua ei ole käynyt. Eihän siinä auta muu kuin opiskelu, vaikka olisi vähän ikääkin jo.

    Vanhempien kuuluu opastaa lapsensa niin, että tulee toimeen kun lähtee maailmaan. No tässä nyt oli vain joitain ajatuksia, jotka pyörii mielessäni.

    Kyllä pitää osata kaalon ikään kuin luovia kaikista kulttuuriasioista, eikä se helppoa ole. Kyllä se onnistuu kun luottaa itseensä että kaikki menee lopulta hyvin. Uskokaa enemmän itseenne, laittakaa tavoitteita elämään, kyllä siinä onnistuu. On vain kiinni itsestään mitä elämältä haluaa.

    Haluaako käydä vaan sossussa, joka on tarkoitettu ihan väliaikaiseen apuun. Haluanko hoitaa velkani, miten sen teen, haluanko joskus asua paremmin, kun vuokralla aina. Kysy itseltäsi mitä minä oikeastaan haluan.

    Äänestä

jatkakaa toki tämä on kiinnostavaa

Äänestä
  • ...ei ole riippuvainen siitä,miten paljon kouluja ihminen on käynyt.Tai ollut käymättä.
    Oppineisuus ei takaa selviytymistä. Eri kulttuuritaustat vaikuttavat aina.
    Risooko ihmisiä kulttuuritaustojen eri-ikäisyys? Osaltaanhan romanikulttuuri on hyvin vanhaa perua.

    Autisti voi olla lähes puhumaton,mutta osata silti jonkin asian ylivertaisesti.

    Miten se älykkyys mitataan?

    Huomioidaanko siinä ns maalaisjärki? Sillä se on mielestäni älykkyyttä,että ymmärtää asioiden syy-seuraus-suhteet ja pärjää elämässä kuolematta nälkään.
    Ymmärtää miten eri tilanteissa pärjätään ja tullaan toimeen toistenkin kanssa.
    Näitä taitoja ei mikään älykkyystesti mittaa.
    Kaikkien ei tarvitse olla ylioppilaita tai teekkareita pärjätäkseen elämässä.

    En puutu aloittajan tarkoitushakuisiin kolmen kohdan teeseihin.
    Niistä voisi olla montaa mieltä ja sovellettuna ne sopivat moniin muihinkin ryhmiin.

    Ajatelkaa mitä sanotte ja puhutte (kirjoitatte), se kertoo teistä paljon.

    Äänestä

  • atlatl kirjoitti:

    ...ei ole riippuvainen siitä,miten paljon kouluja ihminen on käynyt.Tai ollut käymättä.
    Oppineisuus ei takaa selviytymistä. Eri kulttuuritaustat vaikuttavat aina.
    Risooko ihmisiä kulttuuritaustojen eri-ikäisyys? Osaltaanhan romanikulttuuri on hyvin vanhaa perua.

    Autisti voi olla lähes puhumaton,mutta osata silti jonkin asian ylivertaisesti.

    Miten se älykkyys mitataan?

    Huomioidaanko siinä ns maalaisjärki? Sillä se on mielestäni älykkyyttä,että ymmärtää asioiden syy-seuraus-suhteet ja pärjää elämässä kuolematta nälkään.
    Ymmärtää miten eri tilanteissa pärjätään ja tullaan toimeen toistenkin kanssa.
    Näitä taitoja ei mikään älykkyystesti mittaa.
    Kaikkien ei tarvitse olla ylioppilaita tai teekkareita pärjätäkseen elämässä.

    En puutu aloittajan tarkoitushakuisiin kolmen kohdan teeseihin.
    Niistä voisi olla montaa mieltä ja sovellettuna ne sopivat moniin muihinkin ryhmiin.

    Ajatelkaa mitä sanotte ja puhutte (kirjoitatte), se kertoo teistä paljon.

    Mensan testi.
    Tietenkin se mittaa vain teekkareille sopivaa loogista ajattelua.
    Musiikillisia,sosiaalisia ym. lahjoja mittaavaa testiä tässä ei ole.
    Tässä eräälle valopäälle purtavaa joka ilmoitti äo;nsa 158, itse en saanut "kuin" 128
    http://www.mensa.fi/test/test_frameset.html

    Äänestä

  • test test kirjoitti:

    itse Mirkku tekisi testin , ja ilmoittaisi rehellisesti tuloksen.
    Niin rehellisesti kuin mustalainen vain voi.

    Äänestä

  • utelia haluutietoo kirjoitti:

    itse Mirkku tekisi testin , ja ilmoittaisi rehellisesti tuloksen.
    Niin rehellisesti kuin mustalainen vain voi.

    kuulunut, se siitä se mirkun viisautesta sitten.arvasihan tuon

    Äänestä

1. ja 2. voin hyväksyä, mutta kolmas väite ei pidä paikkaansa. Jos olet opiskellut ylipistossa ja tunnet tutkimusmetodologiaa, niin löydät Tatu Vanhasen tutkimuksesta paljon sellaista, joka ei kestä tieteellistä tarkastelua. Tämän totesi myös mm. hänen poikansa ex-pääministeri Matti Vanhanen.

Ei meidän romanien älykkyydessä mitään vikaa ole. Useammat saisivat hakeutua koulutukseen, jossa älyään voisi harjaannuttaa ja pyrkiä elämässä eteenpäin. Liian moni tyytyy vähempään. Toivon, että tulevaisuudessa me romaninuoret pystymme omille lapsille antamaan paremmat mahdollisuudet opiskella ja kasvaa huippuosaajia monille eri aloille.

Itse tunne vain kaksi romania, siis henkilökohtaisesti, jotka kuuluvat Mensaan. Mutta varmasti useampi pääsisi, jos hakisi.

Äänestä
  • sanot että tulevaisuudessa pystymme antamaa paremmat mahdollisuudet opiskella.
    Tätä tekosyy -valhetta näkee jatkuvasti.
    Kaikille HALUKKAILLE on ilmainen opiskelu taattu.
    Mensan jäsenyys lienee itseisarvo sinänsä mutta teidän sisäsiittoisuus kyllä arveluttaa.

    Äänestä

  • tetstii kirjoitti:

    sanot että tulevaisuudessa pystymme antamaa paremmat mahdollisuudet opiskella.
    Tätä tekosyy -valhetta näkee jatkuvasti.
    Kaikille HALUKKAILLE on ilmainen opiskelu taattu.
    Mensan jäsenyys lienee itseisarvo sinänsä mutta teidän sisäsiittoisuus kyllä arveluttaa.

    Hyvä nimimerkki tetstii. Jos olet tutustunut Suomessa ja maailmalla tehtyihin koulutustutkimuksiin, tiedät että hyvän koulumenestyksen varmimmin takaa vanhempien hyvä koulutus. Jos monen romanilapsen vanhemmat eivät ole korkeasti koulutettuja, niin lapsen tie korkeasti koulutetuksi on kivikkoisempi kuin sellaisen lapsen, jolla vanhemmat ovat koulutettuja. Tähän on monia syitä, joista käytetään yleisnimenä "koulutuksellinen kulttuuri". Kun nyt monet romaninuoret puskevat vastatuuleen ja saavat hyvän koulutuksen, tulee heidän lapsillaan olemaan helpompaa.

    Romanit eivät ole sen sisäsiittoisempia kuin muutkaan suomalaiset. Tiedätkö kuinka monia läheisistä sukulaissuhteista johtuvia perinnöllisiä sairauksia on kantasuomalaisilla ja kuinka paljon romaneilla?

    Mensan jäsenyys ei ole itseisarvo, vaan yleensä hyvä tapa testata itsensä ja luoda hyviä kotimaisia ja kansallisia verkostoja.

    Äänestä

  • Manou che kirjoitti:

    niin luen sinun viestisi vielä pari kertaa uudestaan , kun kaikki kirjoituksesi näyttää täysin absurdilta.
    Tarkoitat että oma koulumenestys johtuu vanhemmistasi ja niiden koulutus taustasta.
    Tietenkin koulutus antaa yleissivistystä kaikille ihmisille joka heijastuu totta kai myös omiin lapsiin.
    Mutta mahdoton uskoa että vanhempien menestys lisää jotenkin lapsen omaa menestystä ja älykkyyttä.
    Koulutus on myös oma valinta , jos mustalaiset eivät halua opiskella niin minulle ihan sama .

    Äänestä

  • atsii kirjoitti:

    Mensan jäsenyys on turha itseisarvo.

    Sinulla on oikeus uskoa noin. Jos sinulla on aikaa, kehoittaisin sinua perehtymään kasvatustieteelliseen tutkimukseen. Siellä tekstini absurdius voisi hälvetä :) Siellä on kymmeniä tutkimuksia yksin Suomessa, jossa todetaan tuo mainitsemani asia. Yritän vääntää rautalangasta. Jos vanhemmat ovat koulutettuja, he osaavat paremmin ohjata ja auttaa lasta koulutiellä eteenpäin. He ovat itse miettineet kouluvalintoja yms. ja osaavat opastaa tässä lapsiaan.

    Asian voisi yksinkertaistaa myös näin. Kun teet polun umpimetsään, lastesi on helpompi edetä metsässä polkua pitkin polun päähän asti ja siitä jatkaa eteenpäin. Näin tapahtuu koulupolun kanssa.

    Usko tai älä, vanhempien koulumenestys todennäköisimmin ennustaa lasten koulumenestystä. Siksi jos haluat lastesi menestyvän, opiskele pitkälle ja hyvin. Niin minäkin olen tehnyt :) Totta kai koulutus on myös oma valinta ja se valinta kaikkien kannattaa tehdä, niin meikäläisten kuin kantasuomalaisten. Agree?

    Mensasta voi olla montaa mieltä. Se on järjestö muiden muassa, mutta sinne kuuluvat pitävät usein sitä ihan kivana järjestönä :)

    provosoin tahallani sinua , ainoastaan näin sain sinut perustelemaan asiasi paremmin.
    Olet tietenkin oikeassa että vanhempien kasvatus muokkaa lasta ja kannustaa häntäkin eteenpäin.
    Eihän minkään uuden asian oppiminen ole pahasta, päinvastoin se avartaa maailmankatsomusta.
    Polkusi opastus saarnasi oli ylilyönti.
    Totta kai olet oikeassa koulutuksen suhteen mutta harva romani viitsii vaivautua koulunpenkille vuosikausiksi, ymmärrettävää kylläkin.
    Enpä usko viimeistä virkettäsi ,Mensa kivana järjestönä.Tuskin he riemujuhlia pitävät muuten kuin algebran merkeissä.

    Äänestä

  • äåtsiih kirjoitti:

    Ok, tuo selittää viestisi :)

    Uskon vahvasti, että jatkossa romanit vaivautuvat kuluttamaan koulun penkkejä siinä missä muutkin suomalaiset. Itse aion tehdä tässä oman osani omien ja sukulaisten lasten osalta.

    Käy joskus liittymässä Mensaan ja käy heidän sisäisillä intrasivuillaan.. tai heidän tapaamisissaan. Eivät he kaikki mitään nörttejä ole. Välillä meillä on oikein hauskaa ;)

    Good night!

    oikeassa, vaikkakin historia on sinun toiveita vastaan.
    Niin minäkin toivon sinun mukana että olisit oikeassa toiveesi suhteen . Inhorealistissani joka on tietenkin oppimani sanelemaa käytännön reaalia luulen ettei toiveesi tule toteutumaan koskaan.
    Vuosisadat ovat näyttäneet suunan. Uskon historiaan , historia toistaa itseään.
    Uskon vuosieni kokemusta ,vaikkakin vasta keski-iän kynnyksen jättäneenä ettei mitään radikaalia muutosta ole näköpiirissä.
    Onneksi murrat itse ennakkoluuloja ja käsitteitä mustalaisten passiivisuudesta.
    Salaa sydämessäni toivoisin kuitenkin että olisin väärässä realismissa ja sinun toiveesi toteutuisi...

    Jaa , ei ne taida minua ottaa Mensaan vaikkakin aikoinaan kiinnostuin fysiikasta ja matematiikasta. Näitten asioitten pohtimiseen ja ratkomiseen tarvitaan aivojen välittäjäaineen serotoniin ja synapsien välistä kommunikaatiota.

    Äänestä

  • tsiuhuu kirjoitti:

    Historiaa on mielenkiintoista tutkia. Jos 1800-luvun alussa olisi kysytty keski-iän jättäneiltä ruotsalaisilta - tai 1900-luvun alussa keski-ikäisiltä venäläisiltä - että tuleeko suomalaisista koskaan maailman parhaan peruskoulun omaava kansa, jossa syntyy Nokian kaltaisia yhtiöitä, mitä olisit luullut heidän vastaavan? Suomalaiset ovat yleistä ennakkoluuloa vastaan päässeet elämässä pitkälle. Näin voi käydä romanienkin suhteen, vaikka yhden ihmisen elinajan mukanaan tuoma historiallinen realismi puhuisi sitä vastaan. Uskon, että nyt on historiallinen murros käynnissä romaneille, sama mikä tapahtui viime vuosisadan alussa suomalaisille.

    Käy joskus hyviksesi Mensan testeissä. Se on yksi mukava tapa haastaa omaa ajattelua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kulttuuriantropologi kirjoitti:

Tiedän jo kirjoittaessani, että Tsigaan todennäköisesti poistaa tämän, koska eihän tabuista saa puhua, mutta...

Jos muutamia poikkeuksista ei oteta lukuun, niin kiistaton tosiasia on, että romaniväestö kaikissa maissa ( missä heitä on) kuuluu yhteiskuntansa heikoimpaan luokkaan taloudellisesti, koulutuksellisesti ja arvostuksellisesti. He ovat siis yhteiskuntiensa "paarialuokkaa". Miksi?

Jokin näistä kolmesta syystä yksinään tai kaikki yhdessä aiheuttavat tilanteen. Vain yhdestä puhutaan, kaksi ovat vaiettuja tabuja.

1. Valtaväestön syrjintä pitää romanit erillään muun yhteiskunnan kehityksestä
2. Romanien oma "kultuuri" (=vahingolliset perinnäistavat) johtaa vain epäonnistumisiin
3. Romanien keskimääräinen ÄO -määrä on alhaisempi kuin valtaväestön. (Tatu Vanhasen tutkimus ja tulkinta)

Vain kohtaa 1. saa pohtia syrjäytymisen syynä. Kohdat 2. ja 3. ovat siis tabuja, joista puhuja leimataan rasistiksi. Kuitenkin myös niitä kannattaisi pohtia, koska muutokset kohdassa 1. eivät ole johtaneet tuloksiin. Ja toisaalta kohta 1. saattaa olla seurausta esim. kohdasta 2. (joka siis on tabu). Kohta 3. on vaikein aihe, mutta sitäkin sietäisi kiihkotomasti pohtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu