Alien deception

Raamattu sanoo: älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa ne. Eräs keino testata henkiä, on katsoa, kuinka ne reagoivat Jeesuksen nimeen: kieltävätkö he Jeesuksen olevan se, joka hän Raamatun ilmoituksen mukaan on, eli ihmiseksi syntynyt Jumalan ainut Poika ja meidän Vapahtajamme? Kukaan demoni ei milloinkaan suostu myöntämään Jeesusta Jumalaksi. He saattavat kiertää aihetta kuin kissa kuumaa puuroa, harhauttaakseen ihmiset luulemaan, että he kunnioittavat Jeesusta. He saattavat esim. kehua ja ylistää Jeesusta, mutta karttavat sen suoraa tunnustamista, että Jeesus olisi Jumala. Jokainen saatanasta lähtöisin oleva henki ja olento pyrkii aina mitätöimään Jeesuksen aseman ja vallan. Asiaa voi suoraan kysyä yhteyttä ottavilta olennoilta, esim. sanomalla: “tunnustatko Jeesuksen Jumalaksi?” Jos olento ei pysty tätä tunnustamaan, kysymyksessä on demoni. Pystyt karkottamaan olennon, yksinkertaisesti käyttämällä Jeesuksen nimeä, esim. sanomalla “Jeesuksen Kristuksen nimessä käsken sinua lähtemään”. Saatanan vallassa oleva olento lähtee, koska Jeesuksen nimen ja auktoriteetin käyttäminen on ainut, mikä ylittää saatanan vallan ihmiseen. On huomattavaa, että viime vuosina ns. abduktion uhreiksi eli avaruusolentojen sieppaamiksi joutuneet ihmiset, ovat saaneet avaruusolennot poistumaan paikalta samalla tekniikalla. Tämä viittaa vahvasti siihen, että myös avaruusolentojen alkuperä on demoninen eli lähtöisin saatanasta, aivan kuten Raamatussa kerrotaan.
15280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

." On huomattavaa, että viime vuosina ns. abduktion uhreiksi eli avaruusolentojen sieppaamiksi joutuneet ihmiset, ovat saaneet avaruusolennot poistumaan paikalta samalla tekniikalla."

Mietippä sitä,mitä kirjoitit!

Äänestä
  • kehoittavat tietoisesti hakeutumaan/pyrkimään elämää rakentavien voimien kanssa yhteyteen (esim. ufok.henk. Riikonen) eli on myös niitä olentoja, joiden kanssa ei pidä eikä kannata millään tavalla tulla tutuiksi. Avaruudessa niinkuin henkimaailmassakin on monenlaista vipeltelijää. Näihin negatiivisiinkin olentoihin Riikonen (omien sanojensa mukaan) on joutunut omalla matkallaan törmäämään ja sanoo jopa, että jokainen samalle tielle lähtenyt joutuu niitä myös jossain vaiheessa kohtaamaan. Naiviuteen siis ei ole aihetta tässäkään asiassa. Erottelukykyyn ja valppauteen kylläkin. Kaikki avaruus- tai henkiolennot eivät ole kavereitasi. Riikosen mukaan myös ns. Luciferin kapina on aikanaan todella tapahtunut.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    kehoittavat tietoisesti hakeutumaan/pyrkimään elämää rakentavien voimien kanssa yhteyteen (esim. ufok.henk. Riikonen) eli on myös niitä olentoja, joiden kanssa ei pidä eikä kannata millään tavalla tulla tutuiksi. Avaruudessa niinkuin henkimaailmassakin on monenlaista vipeltelijää. Näihin negatiivisiinkin olentoihin Riikonen (omien sanojensa mukaan) on joutunut omalla matkallaan törmäämään ja sanoo jopa, että jokainen samalle tielle lähtenyt joutuu niitä myös jossain vaiheessa kohtaamaan. Naiviuteen siis ei ole aihetta tässäkään asiassa. Erottelukykyyn ja valppauteen kylläkin. Kaikki avaruus- tai henkiolennot eivät ole kavereitasi. Riikosen mukaan myös ns. Luciferin kapina on aikanaan todella tapahtunut.

    Aina löytyy örkki, jolle kelpaa erkki kuin erkki kanavaksi! Ei siis pidä paikkansa se, että kaikki kontaktiin pääsevät olisivat älykköjä, mukana on myös täysin harhautettuja ihmisiä, jotka nielaisevat kaikki taivaalta heitetyt syötit, kunhan vain pääsevät kanaviksi. Heille kelpaa älykkyyden ja universaalisen rakkauden merkiksi se, että örkillä on oma ufo ja lipevä kieli. Hitlerilläkin oli ufo ja lipevä kieli, enkä helkkarissa hänen oppipojakseenkaan ryhtyisi mistään hinnasta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    esim. Björn Borgilla, joka täällä aina välillä kommentoi?

    Äänestä

  • sivusta seuraava kirjoitti:

    Virallinen tutkijan kanta taisi tulla esiin Närvän väitöskirjassa. On kyse uskonnosta.

    Äänestä

  • öikugbliyhu kirjoitti:

    Tutkimustasolla on tullut säännöllisesti ilmi, että ufoilla ja parapsykologialla on liittymäkohtia, joita ei ilmiön selityksessä voida sivuuttaa. Ei se niin kovin hullu juttu ole, jos joku alkaa oikeasti pohtia asian sitäkin puolta...

    Äänestä

  • avata enemmän! kirjoitti:

    Tutkimustasolla on tullut säännöllisesti ilmi, että ufoilla ja parapsykologialla on liittymäkohtia, joita ei ilmiön selityksessä voida sivuuttaa. Ei se niin kovin hullu juttu ole, jos joku alkaa oikeasti pohtia asian sitäkin puolta...

    Siis avaruusolennot ja henkiolennot olisivat tutkimuksen mukaan yksiä ja samoja tai jotain...? Vetääkö tämä teoria sitten linkin myös esim. uskontojen demoneihin, langenneisiin enkeleihin yms.? Eli onko siis mahdollista, että jonkinlainen harhaanjohtavien olentojen joukko (niin avaruudessa kuin henkimaailmassakin) olisikin olemassa? Ainakin niistä puhuvat niin uskovat kuin jotkut ufoilijatkin.

    >>Siis avaruusolennot ja henkiolennot olisivat tutkimuksen mukaan yksiä ja samoja tai jotain...?

    Äänestä

  • öikugbliyhu kirjoitti:

    Virallinen tutkijan kanta taisi tulla esiin Närvän väitöskirjassa. On kyse uskonnosta.

    Närvä ei missään vaiheessa väittänyt UFOja vain uskonnolliseksi ilmiöksi vaan teki väitöskirjan UFOista uskontotieteen näkökulmasta. Uppiniskaiset tiedepiirit kun eivät hyväksy muunlaista näkökulmaa UFOihin. Tieteellinen UFO-tutkimus kaatuu muutenkin siihen, kun valtio ei suostu rahoittamaan sitä juurikin sensuurin ja UFO-peittelyn nimissä.

    Äänestä

  • vitjis kirjoitti:

    Ei väittänyt sen olevan kokonaan uskonnollinen ilmiö, mutta suurelta osin. Ja nuo Kanava-Keijot edustavat juuri sitä uskonnollista aspektia.
    Kuvitteletko tosiaan, että Suomen valtiovalta salailee jotain UFO-juttuja?

    Äänestä

  • yhlgckfgkgf kirjoitti:

    Ei väittänyt sen olevan kokonaan uskonnollinen ilmiö, mutta suurelta osin. Ja nuo Kanava-Keijot edustavat juuri sitä uskonnollista aspektia.
    Kuvitteletko tosiaan, että Suomen valtiovalta salailee jotain UFO-juttuja?

    Kuinka monen lentäjän tiedät kertoneen ufohavainnoista Suomen ilmatilassa? Vertailun vuoksi voit ottaa vaikka vain Englannin, Ranskan tai Yhdysvallat tuohon mukaan.

    Äänestä

  • tosi vai epätosi kirjoitti:

    Porin tapauksessa lentäjiä oli paikalla useita.

    Äänestä

  • tosi vai epätosi kirjoitti:

    Kuinka monen lentäjän tiedät kertoneen ufohavainnoista Suomen ilmatilassa? Vertailun vuoksi voit ottaa vaikka vain Englannin, Ranskan tai Yhdysvallat tuohon mukaan.

    Suomen ilmatilassa lentäjät ovat ufoja nähneet ilmeisesti niin kauan kun lentotoimintaa on ilmatilassamme harrastettu. Puolustusvoimissa ufoja on havaittu vuosikymmeniä ja aiheesta on oikein kirjakin kirjoitettu. Myöskin salailua on meilläkin harrastettu muokkaamalla kansallisarkistoon päätyneitä uforaportteja, osa on puolustusvoimien toimesta hävitetty polttamalla ja suuri osa on ilmeisesti vielä samaisen laitoksen kassakaapeissa.

    http://www.ufofinland.org/index.php?id=3&pid=500

    Äänestä

sentään mitä soopaa. Taas jonkun uskonnolla pollansa sekoittama ressukka.
Että ottaa päähän tämä "keskustelu" ja väittämä humanoidien ja henkiolentojen
sama alkuperä. Koittakaa nyt jeesus vie pitää nämä erillään.
Jos alieneita täällä käy ufoillaan, ei siinä henkiä tarvita puhumattakaan
raamatusta ja jeesuksesta.

Äänestä
  • Niin örkit kuin erkitkin, olivat ne sitten henkimaailmassa tai avaruudessa, maan alla, pilven päällä tai huumepöllyssä? Yhtä perhettä kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

or true connection? kirjoitti:

Raamattu sanoo: älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa ne. Eräs keino testata henkiä, on katsoa, kuinka ne reagoivat Jeesuksen nimeen: kieltävätkö he Jeesuksen olevan se, joka hän Raamatun ilmoituksen mukaan on, eli ihmiseksi syntynyt Jumalan ainut Poika ja meidän Vapahtajamme? Kukaan demoni ei milloinkaan suostu myöntämään Jeesusta Jumalaksi. He saattavat kiertää aihetta kuin kissa kuumaa puuroa, harhauttaakseen ihmiset luulemaan, että he kunnioittavat Jeesusta. He saattavat esim. kehua ja ylistää Jeesusta, mutta karttavat sen suoraa tunnustamista, että Jeesus olisi Jumala. Jokainen saatanasta lähtöisin oleva henki ja olento pyrkii aina mitätöimään Jeesuksen aseman ja vallan. Asiaa voi suoraan kysyä yhteyttä ottavilta olennoilta, esim. sanomalla: “tunnustatko Jeesuksen Jumalaksi?” Jos olento ei pysty tätä tunnustamaan, kysymyksessä on demoni. Pystyt karkottamaan olennon, yksinkertaisesti käyttämällä Jeesuksen nimeä, esim. sanomalla “Jeesuksen Kristuksen nimessä käsken sinua lähtemään”. Saatanan vallassa oleva olento lähtee, koska Jeesuksen nimen ja auktoriteetin käyttäminen on ainut, mikä ylittää saatanan vallan ihmiseen. On huomattavaa, että viime vuosina ns. abduktion uhreiksi eli avaruusolentojen sieppaamiksi joutuneet ihmiset, ovat saaneet avaruusolennot poistumaan paikalta samalla tekniikalla. Tämä viittaa vahvasti siihen, että myös avaruusolentojen alkuperä on demoninen eli lähtöisin saatanasta, aivan kuten Raamatussa kerrotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu