Lisää pentuja

Hei te joilla on useampi koira, kertokaapa minulle kokemuksestanne, mitä teen.
Pieni terrierini saa kohta pennut ja aion ottaa itselleni yhden niistä. Kumpi on parempi kaveri u vai n.
Pentuja pitäisi syntyä kolme. Jos valitsen uroksen, niin leikkautan sen. Pari narttua voi olla myös haaste.
Äitikoira on erittäin seuraa kaipaava toisista koirista ja ehkä liiankin alistuva. Tuntemattoman koiran lähestyessä näyttää alistumis merkit heti hännän heilutuksen jälkeen.
Syntymättömiä pentuja on kyselty paljon, mutten luovu kaikista. Siis miten teidän koirat ovat oppineet yhdessä olemisen taidot.
2211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Omista ei ole kokemusta, mutta tunnen tapauksen, jossa narttu oli urospennustaan erittäin mustasukkainen vielä pennun ollessa jo täysikasvuinen ja isompi emäänsä. Kävi aggressiiviseksi ja alkoi hyökkäillä toisten koirien kimppuun suojellessaan pentuaan. Toisaalta tunnen tapauksen, jossa narttu ja narttupentunsa ovat varsin hyviä kavereita keskenään, eikä mitään aggressiota ole.

Jos koirasi on alistuva, voi olla, että johtajuusasema menee, mutta tuskinpa sillä on niin väliä. Itse kyllä kannattaisin narttua.

Äänestä

seuraa tarkoin tai teetä pennuille pentutestit, ja luonteiden perusteella päätät kenet jätä, ei kukaan edes näkemättä voi tietää, kun et edes rotua paljasta, terruthan on aina ärtsyjä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mirja.rantanen6 kirjoitti:

Hei te joilla on useampi koira, kertokaapa minulle kokemuksestanne, mitä teen.
Pieni terrierini saa kohta pennut ja aion ottaa itselleni yhden niistä. Kumpi on parempi kaveri u vai n.
Pentuja pitäisi syntyä kolme. Jos valitsen uroksen, niin leikkautan sen. Pari narttua voi olla myös haaste.
Äitikoira on erittäin seuraa kaipaava toisista koirista ja ehkä liiankin alistuva. Tuntemattoman koiran lähestyessä näyttää alistumis merkit heti hännän heilutuksen jälkeen.
Syntymättömiä pentuja on kyselty paljon, mutten luovu kaikista. Siis miten teidän koirat ovat oppineet yhdessä olemisen taidot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu