Pienet tallit

Pitäköhän paikkaansa että pienten tallien kuljettajat joutuvat maksamaan tallipaikastaan. Eli eivät saa palkkaa tallilta?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osa kuskeista joutuu etsimään itselleen sponsoreita, jotka yksinkertaistamalla maksavat tallille kuskin ajattamisesta. Tällä tavoin saadaan todellisia "lahjakkuuksia" sarjaan kuten Zsolt Baumgartner Minardilla.

Ja oma tapauksensa on nämä kultalusikka suussa syntyneet joilla pappa betalar kuten Pedro Diniz aikoinaan.

Äänestä

Pikkutalleissa on kuljettajia jotka tuovat talliin sponsorirahaa enemmän kuin saavat tallilta palkkaa. Näistä puhutaan virheellisesti maksavina kuljettajina. Toisaalta ero on aika häilyvä, on vaikea tietää onko joku sponsori nimenomaan kuljettajan sponsori vai tukeeko tämä tallia koska siinä on sponsorin kotimaasta oleva kuljettaja. Esimerkiksi Salon Tyrell-aikana Nokia sponsoroi Tyrelliä, mutta Saloa ei silti pidetty maksavana kuljettajana. Salo oli ensin Tyrellillä ja Nokia tuli perässä.

Jokaikinen kuski saa kuitenkin vähintään sadoissa tuhansissa taaloissa / euroissa laskettavaa vuosipalkkaa tallilta. Sponsorin mahdollinen suoraan maksama palkka tulee edustustilaisuuksista, mainoksista (esim. Häkän ja Kimin mersumainokset ja Häkän lapsen nimi), yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atte kirjoitti:

Pitäköhän paikkaansa että pienten tallien kuljettajat joutuvat maksamaan tallipaikastaan. Eli eivät saa palkkaa tallilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu