Nyt se on sitten tutkitusti todistettu. Siis se minkä minä olen aina tiennyt eli että pientä lasta ei pitäisi viedä tarhaan hoitoon. Itsekkäät äidithän ovat jo pitkään puolustelleet lastensa päiväkotihoitoa sillä, että muuten lapsesta ei tule sosialista. Nyt kuitenkin on tutkittu, että pienen lapsen tarhaan vieminen aiheuttaa hänelle henkisiä vammoja. Niin että hävetkää te jotka kuskaatte lapsianne hoitoon vain sen takia, että ette itse viitsi heidän kanssaan olla. Miksi teette lapsia jos ette heitä jaksa katsella ja hoitaa?
Lapsen paikka on kotona
Kunnollinen ja tunnollinen isä
1145875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 114
Vanhimmat
häpeä ite vaan.
Maksakko sää meiän laskut sitten?
Ryyppäisit vähemmän niin olis sullakin rahaa hoitaa lapses kotona.
luulexä et äidit käy töissä että voi ryypätä..???Sulla ei taida kotona ihan hyvin olla asiat kun olet noin kiukkunen?!
Tsemppii vaan sullekin!!!!!!
Jonkunhan tässä on lapsia puolustettava kun eivät itse siihen pysty. Mä luulen, että monen muun tässä pitäisi hoitoon mennä. Olen myös sitä mieltä, että lapsen tekeminen pitäisi tehdä luvanvaraiseksi. Jos vanhemmilla ei riitä aikaa lapsilleen niin miksi niitä pitää tehdä?
Mites toi puolustaminen liittyy ryyppäämiseen?
Kaada ittelles vaan.
no vaikka siten, vanhempien ryyppääminen vaikuttaa aina lapsiin, oli kyse sitten tissuttelusta tai perskänneistä.
Niin niin, mutta minähän en juo lainkaan, toisin kuin vastauksessasi vinoilit.
Siitähän se kiinni onkin!!!!Sen takiahan me lapsiamme viemme päiväkotiin, koska emme jaksa itse heitä hoitaa..!!!!! Kaikkea sitä kuulee!
Tottakai jokainen haluaisi olla varmaan lapsensa kanssa kotona, mutta toisilla on myös laskuja maksettavanaan. Me ainakin katsoimme parhaaksi vaihtoehdoksi minun paluuni työelämään.
Jokainen itse tekee omat valintansa ja sinun on aivan turhaa tulla tänne syyttelemään niistä!
Mulla oli vaihtoehtona kodinhoitotuki minimissään tai palkka bruttona 1800€/kk, niin siitä voi sitten miettiä kumpaan kallistuin!
Näin pystymme sentään tarjoamaan lapsellemme paljon enemmän kuin jos olisin kodinhoitotuella. Rakkautta ja huomiota hän saa yllin kyllin, että siihen et voi vedota.
Lapseni ei ole kokenut minkäänlaista järkytystä siitä että on päivähoidossa. Sen tiedän siitä, että hän joka aamu odottaa että on päiväkotiin lähdön aika, näkeehän siellä kavereita.
Siellä hoitajat ovat aivan mahtavia ja lapseni aina innoissaan kertoo mitä he ovat minäkin päivänä tehnyt.
Jos tunnet itsesi paremmaksi äidiksi kun olet kotiäiti, niin voin kertoa sinulle: et ole yhtään sen parempi äiti!
Meneekö päiväsi myös askarrellen, piirrellen, väritellen, maalaillen, leikkien, lukien, ulkoillen? Ja jaksat varmaan tehdä sitä koko ajan niinkuin päiväkodissa??
Meillä noita yllämainittuja tehdään myös päiväkodin ulkopuolella!
Ja kun olemme molemmat töissä, voimme huoletta ostella lapsellemme kaikkea mitä hän tarvitsee, voimme käydä paikoissa joissa muuten ei olisi varaa käydä.
Sanotaan että raha ei tuo onnea, no ei tuokkaan, mutta se voi vaikuttaa siihen paljon! Jos koko aika olisi rahat piukalla ja laskuja vino pino, joita ei pysty hoitamaan, olisiko parisuhde silloin onnellinen? Kyllähän rahahuolet heti heijastuvat parisuhteeseen, no sinulla nyt ei tietenkään, mutta yleisesti muilla varmasti!
Lapsihan toki aistii jos vanhempien välit ovat kireät. Sekö sitten on sitä elämää?
Toivon että tämän viestin luettua näet kauemmas kuin itseesi!
Toki on ihanaa että olet lapsesi kanssa kotona, mutta niinkuin aiemmin mainitsin, me jokainen teemme omat valintamme eikä siitä sen enempää!!!
No miksi et ole lapsen kanssa kotona? Rahasta se tuskin on kiinni koska juuri hehkutit kuinka teillä on varaa ostaa kaikki mitä lapsi tajuaa pyytää, enemmänkin. Oikea syy työhönpaluuseesi on se, että et jaksa olla lapsen kanssa kotona ja sysäät hoitovastuun muille.
Jokeinen tekee omat valintansa, vaan ikävää tässä on se, että itsekkyys vie usein voiton näissä valinnoissa ja kärsijänä on lapsen etu.
Sinun rakkauden kohteesi on raha, raha ja raha. Tämä käy hyvin ilmi kirjoituksestasi sillä mainitset, että vaihdoit lapsen kanssa olemisen muutamaan hassuun euroon.
Et taida edes tietää mitä rakkaus on. Et ainakaan tiedä sitä mikä lapsellesi on tärkeää ja parasta. Lapselle tärkeää on omien vanhempien läheisyys ja rakkaus. Sitä ei voi korvata hoitotädin kanssa pelattu kimble tai äidin palkkarahoilla ostettu laskettelupaketti. Sinä luulet, että rakkaus on sitä kun ostaa lapselle kaikkea. Luulet, että tavaroilla voit korvata tai hyvittää sen, että et ole lähellä lastasi.
Outoa, että lapsesi oikein hinkuu hoitoon. Minusta se kertoo paljon siitä "rakkauden" täyteisestä ilmapiiristä joka teillä selvästi kotona on. Hoitaja ei koskaan pysty korvaamaan lapselle omia vanhempia. Ei edes silloin kun vanhemmat on mitä on. Minä olisin todella huolissani jos lapseni riemusta kiljuen haluaisi lähteä hoitoon.
En ole äiti. Ilmeisesti lukutaidossasi on vikaa koska ilmoitin nimimerkissäni olevani isä. Ja kyllä, kotiäidit ovat parempia äitejä kuin työssäkäyvät äidit, siis yleisesti ottaen. Ymmärrän, että joskus on pakko mennä töihin kun rahat ei riitä, mutta teidän kohdalla tästä ei ollut kyse. Se näet käy ilmi kirjoitusestasi.
Totta kai sinulle on tärkeämpää näyttää naapureille, että rahaa löytyy ja matkoja tehdään kuin olla lapsesi turvana kotona. Luultavasti kuitenkin suurin syy siihen, että valitsit työn lapsesi sijaan on se, että et osaa/halua olla lapsesi kanssa. Monet naiset ovat sanoneet, etteivät kestä olla kokonaista päivää ilman aikuista seuraa. Ehkä sinäkin kuulut näihin uusavuttomiin äiteihin.
Lapsi ei tarvitse koko päiväksi ohjattua toimintaa kuten askarelua, piirtämistä, jne. Lapselle riittää, että hänestä välitetään ja että hänen on turvallinen olla.
En ymmärrä millaisessa liitossa sinäkin elät jos raha-asiat saa liittosi rakoilemaan. Mielestäni tällaiset yhteiset vaikeudet vain yhdistävät suhdetta.
Veikkaanpa, että sen lisäksi, että käyt töissä harrastat ainakin pari kolme kertaa viikossa jotain, plus että käyt kavereiden kanssa ulkona vähintään kerran viikossa. Ihmettelenkin vain mikä mahtaa olla lapsen tarkoitus perheessänne? Idyllinluoja kenties? Kulissiperheen osa?
Minä tiedän, että meidän valitsema linja on lapsen kannalta paras. Tiedän myös, että kaltaisiasi "kunnon" äitejä on Suomi pullollaan. Tosiasia on, että nykynaiset eivät osaa kunnolla enää edes sitä naisen tärkeintä tehtävää eli olla äiti lapselleen. Naisen pitää nykyään olla enemmän mies kuin miehet itse ovat.
Tiedän, että tämä teksti kirpaisee, koska se on täynnä tosiasioita joita et halua nähdä etkä myöntää. Olen myös varma, että olet luonut itsellesi niin kovan kuoren ja aivopessyt itsesi uskomaan, että ole toiminut oikein äitiytesi kanssa. Pakkohan sinun on niin toimia sillä jos myöntäisit itsellesi virheesi tässä asiassa niin et ehkä pystyisi enää elämään itsesi kanssa.
ja lehmät lentää.....!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Pointtihan oli se, että kun on rahaa vähän enemmän, voi tarjota lapselle enemmän mahdollisuuksia, enkä suinkaan korvaa rahaa rakkaudella.
Ja mitä tulee vielä rahaan, niin tuskimpa maksaisimme lainalyhennyksiä sun muita vuositolkulla jos vain toinen meistä tekisi töitä.
Mainitsinhan heti alkuun että jokainen haluaisi hoitaa lastaan kotona, MYÖS MINÄ, jos ei olisi laskuja maksettavana.
Ja meillä ei ole "kulisseja".Emmekä tee etelänmatkoja jne jne....
Jos et olisi niin negatiivinen vaan ajattelisit laajemmin tätä asiaa ja sitä mitä tosiaan siinä tarkoitin.
Tottakai se on hienoa että pystyy olemaan kotona lapsen kanssa ja sitä pitää arvostaa, mielestäni mainitsin myös sen, mutta siinä missä minä ymmärrän kotiäitejä, voisi myös kotiäidit vähän enemmän arvostaa työssäkäyviä äitejä.
Mitä tulee ulkona käymiseen, voin sulle kertoa, että olen käynyt viimeksi baarissa marraskuussa, koska tykkäämme viettää aikaa ihan perheen kesken, yhdessä ollen, mikä tietenkin on sinun vaikeaa ymmärtää.
Vaihdoin lapsen kanssa olemisen muutamaan hasuun euroon?????Sulla taitaa olla sitten enemmänkin sitä rahaa jos mielestäsi ero pieni?! Meille se erotus on suuri!
Meillä todellakin on rakkautta kotona ilmassa, ai niin - eihän meillä voi olla kun teemme töitä..!Tais unohtua tuossa matkan varrella!
Onko uusavuttomuus sitä, että käy töissä ja hoitaa siinä samalla kaiken muunkin? Yleissivistys senkun kasvaa...kiitos siitä sinulle!!!!
Olenko maininnut että liittomme rakoilee? Hoh hoijjaa!!!!Mainitsin, että jos olisi laskuja vino pino joita ei voi hoitaa, niin se voisi kiristää pinnaa!!!Mutta ei tietenkään sinun..!
Ja vielä yksi juttu: Tämä teksti ei kirpaissut yhtään!!!! Sääliksi käy sua, jos luonteeseesi kuuluu aina olla noin hyökkäävä!
"Lapsi ei tarvitse koko päiväksi ohjattua toimintaa kuten askarelua, piirtämistä, jne. Lapselle riittää, että hänestä välitetään ja että hänen on turvallinen olla."
Yksi päiväkotipäivän tärkeimmistä tapahtumista ja lapselle tärkeimmistä asioista on vapaa leikki. Eli toiminta ei ole ohjattu, vaan lapsen mielikuvitus saa vapaasti kukkia hyvissä puitteissa. Lisätietoa tästä asiasta löydät Lastentarhanopettajaliiton julkaisusta: Leikin laukkaa.
Lisäksi päiväkodeissa lapsi kokee turvaa ja saa ryhmässään pysyviä suhteita niin aikuisiin ja muihin lapsiin. Eli ilmeisesti päiväkoti "riittää lapselle", ja äiti ja isä voivat olla töissä/opiskelemassa.
t: Senttu
Päiväkodeissa on joka päivä luonaan jälkeen lepotauko, jolloin kaikki lapset käyvät ainakin vähän aikaa lepäämässä. Kaikki, jotka tarvitsevat päiväunet, saavat nukkua. Tämä rauhoittumisaika kestää ainakin kaikilla eskarilaisia nuoremmilla vähintään 2 tuntia.
Ainakin meidän lapset ovat saaneet nukkua päiväkodissa kahdetkin päiväunet päivässä niin kauan, kuin ovat sitä tarvinneet.
Heips!
Itse olen neljän lapsen äiti. Lapset olen hoitanut aina kotona. Nuorimmainen kun täytti kolme ja oli aika mennä töihin niin jouduin lapset viemään tarhaan sen ymmärrän mutta sitä en että lapset viedään koko päiväksi tarhaan kun itse on esim työtön tai ollaan "vauvan" kanssa päivät kotona. Itse otin lapseni pois päivähoidosta kun jäin äitiyslomalle. Ainoastaan lapseni on eskariajan tarhassa näin toimin silloinkin kun olisi ollut tarha ilmainen perheen taloudellisuuden vuoksi.
Jos olet kunnollinen ja tunnollinen isä, missä on kunnollinen ja tunnollinen äiti?
Istutteko vierekkäin koneen vieressä morkkaamassa ei-kotiäitejä????
Ja missä lapsesi on sillä hetkellä kun sinä kirjoittelet?
edes vastata näin älyttömään kirjoitukseen. Ei vastuullisuus tarkoita sitä, että pitää 24h/vrk tuijottaa lastaan.
Kerrotaan nyt kuitenkin, että sillä aikaa kun kirjoittelen tätä, on lapseni koulussa. Taitaa sinullakin ottaa koville kun joutuu lukemaan ikäviä totuuksia itsestään, eikö vain?
Lastentarhaopettajaksi opiskelevana omaan ehkä useammankin eriävän mielipiteen, mutta tosiaan koti on hyvä paikka kasvattaa, mikäli lapsella on tarpeeksi vertaisryhmänsäkin seuraa. Oli kamalaa huomata esikouluikäisissä harjoittelussani lapsia, jotka olivat olleet vain äidin kanssa kotona (ennen eskaria)eivätkä osanneet sulautua ryhmään/ottaa toisia lapsia huomioon, kärsivät jaksamispulmia ja vaativat hoitajaltakin kokoajan extra-paljon...
Älä nyt viitsi. Minun ikäluokka on lähes kokonaan hoidettu kotona eikä meillä ole ongelmia sulautua ryhmään. Tiimityötä tehdään kuin tyhjää vain. Tuo on suurinta puppua, että kotona hoidettu lapsi ei muka tottuisi ryhmässä työskentelyyn. Lapsen sosiaalisuus ei riipu pelkästään siitä missä lasta hoidetaan vaikka silläkin varmasti on vaikutuksensa asiaan.
Itse asiassa uusimmat tutkimukset viittaisivat aivan päinvastaiseen tulokseen eli tarhassa hoidetuista lapsista tulee itsekäämpiä kuin kotona hoidetuista.
Tutkimukset osoittavat myös, että liian nuorena hoitoon viedyillä lapsilla on ongelmia ihmissuhteissa. Sitä se teettää kun jää vaille vanhempiensa hoivaa ja huomiota. Johan järkikin sen sanoo, että lapsi tarvitsee pienenä nimenomaan vanhempiensa läsnäoloa.
On aivan käsittämätöntä, että jopa 1 vuotiaat lapset viettävät suuremman osan päivästään hoitajan kuin omien vanhempiensa kanssa. Jos tästä ei seuraa lapselle henkisiä ongelmia niin mistä sitten?
Aina vedotaan siihen, että taloudellisista syistä johtuen pitää lapsi viedä hoiton. Ehkä tämä päteekin joidenkin perheiden kohdalla. Mutta harvan perheen talous kaatuisi siihen, että jompi kumpi vanhemmista jäisi kotiin lasta hoitamaan. Totta kai rahaa jää vähemmän käytöön jos vain toinen on ansiotyössä, mutta onko raha sitten kaikki kaikessa? Jos on, niin ehkä lasta ei pitäisi hankkia.
Entä ne äidit jotka jo parin kuukauden kuluttua lapsen syntymästä kiirehtivät töihin? Missä on heidän äidinvaistonsa ja vastuunsa lastaan kohtaan? Mielestäni tässä voidaan puhua jo heitteille jätöstä sen verran julmasta toiminnasta tässä on kyse.
En ymmärrä tätä hyökkäystä minua vastaan. Minähän puolustan lapsenne oikeuksia, siis sen pienen taapertajan jonka pitäisi olla kaikkein tärkein asia elämässänne. Se pikkuinen ei ole tänne maan päälle tullut omasta, vaan teidän tahdostanne joten teillä on velvollisuus tehdä kaikkenne hänen parhaakseen. Ehkä nykyinen irtosuhteiden ja itsekkyyden ihannointi on seurausta juuri siitä, että lapset on liian nuorina erotettu vanhemmistaan (viety hoitoon)?
Puppua tai ei, puhun omista kokemuksistani, ohjaavien opettajien, lehtoreideni ja proffien kokemuksista käytännön työssä, jossa he eivät vain näe niitä omia lapsia vaan tutkivat satojen lapsien kehitystä.
Itse olen kasvanut kotona ja todella sosiaalinenhan minusta on tullut, mutta etuna oli suuri vertaisryhmäni seura, siis samanikäisiä lapsia oli parissa lähirivarissa parikymmentä. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen myös vertaisryhmänsä seuraa (Hujala, Uudistuva esiopetus, 2002).
En mitenkään puolla vauvana päiväkotiin vietyjä lapsia, mutta viimeistään eskari-iässä lapsi tulisi viedä esim. seurakunnan eskariin. Mielelläään edes jotain kerhotoimintaa jo sitä ennen.
Pahinta mitä tiedän ovat äidit, jotka jäävät kotiin hoitamaan lapsiaan, toitottavat suureen ääneen kuinka koti on lapsen parhain kasvatusympäristö ja ovat olevinaan niin hyviä äitejä että... ainakin parempia kuin ne jotka vievät lapsensa päivähoitoon. Kaukaa ei tarvitse esimerkkiä hakea; meidän yläpuolella asuu juuri tällainen äiti. Me lähinaapurit saamme sitten kuunnella päivästä toiseen tämän "hyvän" kotiäidin "koti"elämää, lapsille huudetaan ja kiljutaan joka saatanan päivä kuin itse perkele. Joskus sieltä kuuluu sellaista läimettä ja huutoa, että taitaa vahvemmatkin keinot olla käytössä. Liekö meinaa seinät meinaa kaatua päälle. Lapsia näkee hyvin harvoin pihallakaan, kun tämä äiti on laiska eikä viitsi itse vaivautua ulos ja lapset ovat vielä niin pieniä ettei niitä voi sinne yksinkään päästää. Enpä siis ihmettele tippaakaan, että lapsetkin huutavat paljon - vittumainen lapsuus neljän seinän sisälle lukittuna.
Joskus olisi parempi tiedostaa oma jaksamisensa (jaksamattomuutensa) ja viedä lapset päivähoitoon kuin sinnitellä niiden kanssa väkisin kotona "hyvän" äidin kulisseja ylläpitämässä. Taatusti aiheuttaa lapselle pahempia traumoja kuin päiväkoti.
Kunnollinen (ja aggressiivinen) isä, oletko itse jäänyt töistä kotiin lastasi hoitamaan?
Jeesustele sitten vasta.
Olen hoitanut lapsia kotona, joten ilmeisti olen oikeutettu jeesustelemaan.
sinulla ei ole lapsia lainkaan. Kiroilusi määrä kertoo aika paljon luonteestasi ja tavoistasi. Luulen, että sinulle voisi tehdä todella tiukkaa olla riepottelematta lapsiasi vaikka he olisivatkin päivät hoidossa.
Onko kiroilu sinusta hienoa? Antaako se mielestäsi sinusta hyvän kuvan kun tekstisi vilisee kirosanoja?
Se, että lapselle huudetaan ei mielestäni ole läheskään yhtä paha asia kuin se, että lapsi syöstään toisten hoidettavaksi. Jos lapselle ei näytetä ollenkaan negatiivisiä tunteita ei lapsikaan opi niitä käsittelemään ja se jos mikä johtaa mielenterveysongelmiin. Uskaltaisin väittää, että tässä juuri on yksi syy miksi mielenterveysongelmat lisääntyvät koko ajan.
Juu, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että lapselle pitää näyttää myös niitä negatiivisia tunteita... mutta luepa kirjoitukseni uudestaan, niin huomaat mikä siinä oli pointtina... ei lapselle ole hyväksi, että sille huudetaan TUNTIKAUSIA putkeen.
Kiroilemisen ja riepottelemisen välillä on vissi ero, jos et sitä tiedä. Koska puran höyryni kiroilemalla, ei minun tarvitse riepotella lastani, kuten jotkut tekevät.
Kirjoituksestasi näkee, että kirkon aivopesu tuottaa tulosta. Minä sentään osaan käyttää omia aivojani; kirosanat ovat ihmisten keksimiä, sanoja sanojen joukossa, joista vaan jotkut ovat päättäneet että ne ovat mukamas "pahoja". Vitut.
Mutta turhaanpa sinulle mitään selittelen, ethän sinä mustavalkoisuudessasi mitään ymmärrä, keskustelusi ovat olleet vain pelkkiä tyhmiä olettamuksia ja syytöksiä muiden käyttäytymisestä, luonteesta jne., vaikka tosiasiassa et tiedä ko. ihmisestä mitään, vuodatat kai katkeruuttasi tällä palstalla muita haukkumalla. Olethan itse täydellinen. Minä sentään uskallan tunnustaa olevani vajavainen.
Saunan takana on vielä tilaa... ;-)
opettaminen lapselle on yksi vanhempien velvollisuuksista. Kirosanat eivät kuulu hyviin tapoihin. Ja mikä lapselle onkaan paras tapa opettaa asioita kuin oma esimerkki. Mikähän mahtoi olla teillä lapsen enimmäinen sana? Monilla lapsilla se lienee äiti tai jotain sinne päin. Voin hyvin kuvitella, että teillä se on ollut ehkä ittu, taatana, pelkele.
Sitä tässä ihmettelen, että jos kirjoitukseni ovat olleet niin tyhmiä ja perättömiä kuin miksi niitä väität niin miksi ihmeessä otat kantaa niihin? Ehkä niissä kuitenkin on sellainen totuuden siemen joka saa sinutkin epävarmaksi omasta roolistasi vanhempana. Tiedän, että arvostelu joka kohdistuu omaan itseen kolahtaa kaikista kovimmin ja näyttää siltä, että sinun kohdalla on juuri käynyt niin.
Vai huudetaan lapselle tuntikausia. Just joo, tyypillistä liioittelua. Sitä paitsi jos tuo pitäisi paikkansa ja olisi jokapäiväistä tulisi sinun tehdä asialle jotain. Ihan huvittuneena kävi mielessäni, että millaisellahan äänensävyllä sinä kirosanojasi latelet tulemaan. Ilmeisesti ihan normaalilla äänellä ja hymyssä suin. Normaalistihan ihmisellä kiroiluun liittyy usein huutaminen, mutta ilmeisesti sinun puheesi sisältää niin paljon kirosanoja, ettei niiden käyttö enää liity edes vihastumiseen jolloin yleensä äänentasokin kovenee.
En ole väittänyt olevani täydellinen vaikka pyrinkin täydellisyyteen monissa asioissa.
Onko teidän perheessä tapana hoitaa ikävät asiat saunan takana? Hmmmm, mahtoikohan se olla sinun lapsesi jonka näin viime kesänä jahtaamassa sorsaa kivitellen sitä ja kovaan ääneen kiroillen huutavan jotain sellaista että s**tanan lintu mä vien sut saunan taakse ja ammun sua päähän? Menin pojan luokse ja sanoin, että annahan sen sorsan olla. Poika lähti kävelemään poispäin, mutta kuulin kun hän mutisi jotain, että oota kun kerron susta mun isille niin sitten saat turpiin tai jotain. Ei oo vielä teidän isäntää näkynyt, että mahtaako olla tänä vuonna tulossa viemään meikäläistä sinne saunan taakse?
Hei!
Nyt löyty asia, josta minulla on omaa kokemusta: nimittäin kiroilusta.
Vanhempien tehtävä on todellakin opettaa lapselle hyvät käytöstapat ja antaa hänelle hyvän kasvatuksen. Mutta sen voi tehdä erillä tavoilla.
Yksi tapa on tehdä se esimerkkien kautta, eli vanhempi elää kuten haluaa, että lapsikin eläisi: ei juo lapsen nähden, ei kiroile jne.
Toinen tapa (josta joku psykologi vasta puhui Kodin Kuvalehdessä) on antaa lapsen ymmärtää, että aikuisilla on vapauksia joita lapsilla ei ole. Eli: minä saan tehdä näin koska olen aikuinen. Tämä miespsykologi sanoi, että mm. ryyppääminen tulee nuorelle teinille vähemmän houkuttelvaksi, jos hän tietää, että aikuisena saa juoda jos haluaa. Eli pitää tehdä asioista vähemmän hohdokkaita, sama koskee varmasti myös kiroilua. Lapselle siis opetetaan, että lapsen tulee käyttäytyä tietyllä tavalla kun taas aikuinen saa käyttäytyä aikuismaisesti. Ymmärrätkö?
Meidän perheessä isä käyttää voimasanoja vähän väliä, jos lyö itsensä vasaralla sormeen, jos Suomi häviää keikossa jne. Se on hänen tapansa purkaa paineita, ja mielestäni hyväksyttävä tapa. Äitikin joskus kiroilee. Olen siis kasvanut "kiroilevassa kodissa". Silti, en vielä tähän päivään (23v) mennessä, ole kiroilut kotona tai vanhempieni edessä kuin kerran-kaksi.
Vaikka vanhempani kiroilivat, he silti opettivat minulle sen olevan huono ja ruma tapa (ei sanat sinänsä ole rumia - nehän ovat vain sanoja). Ja oppi meni perille.
Maailma ei ole mustavalkoinen!
eri asia kiroilla kun lyö vasaralla sormeen kuin että normaalipuheessa joka toinen sana on kirosana, eikö vain?
Olen lukenut jonkin verran kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta ja tiedän että on eri tapoja opettaa lapselle asioita. Onhan itsestään selvää, että on asioita joita aikuiset voivat tehdä ja lapset ei. Alkoholin käytöstä, siis tarkoitan nyt ryypppäämistä, on mielestäni suorastaan typerää kertoa lapselle niin, että ryyppääminen on tyhmää ja haitallista jos samalla vanhemmat kuitenkin juovat itsensä umpikänniin joka viikonloppu. Tällaisilla "opeilla" ei mielestäni ole minkäänlaista arvoa.
Sama juttu on kiroilun kanssa. Jos isä sanoo pojalleen, että "kuunteles v**tu Jalmari kun isä opettaa sulle p**kele vähän käytöstapoja s**tana. Jalmari, kiroilu on v*tun tyhmää joten älä ikinä ala kiroilemaan". Mitähän lapsi ajattelee tuossa tilanteessa? Ehkä niin, että hänen isänsä taitaa sitten olla oikein supertyhmä kun kiroilee noin paljon vaikka tietää, että se on tyhmää. No totta puhuen olen nähnyt muutamia perheitä joissa etenkin äiti kiroilee paljon ja joissa myös lapsen käyttävät paljon kirosanoja. Sitä en tiedä onko noissa perheissä koskaan kieletty lapsia kiroilemasta.
Tämä sama vanhemman tahaton tai tahallinen esimerkin näyttäminen pätee moneen muuhunkin asiaan kuten esimerkiksi liikennekäyttäytymiseen. Jos isä ja äiti ei käytä pyöräillessä kypärää niin miten ihmeessä sen käyttöä voi perustella lapselle? Entä turvavyön käyttöä? Millainen kuva lapselle tulee liikennesääntöjen noudattamisesta jos isä tai äiti kävelee päin punaisia tai ajaa jatkuvasti ylinopeutta?
Maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen, mutta asiosta on helpompi keskustella kun niitä hiukan mustavalkoistetaan.
"Sitä tässä ihmettelen, että jos kirjoitukseni ovat olleet niin tyhmiä ja perättömiä kuin miksi niitä väität niin miksi ihmeessä otat kantaa niihin? Ehkä niissä kuitenkin on sellainen totuuden siemen joka saa sinutkin epävarmaksi omasta roolistasi vanhempana. Tiedän, että arvostelu joka kohdistuu omaan itseen kolahtaa kaikista kovimmin ja näyttää siltä, että sinun kohdalla on juuri käynyt niin."
Luule mitä haluat. Yhtä hyvin tuo sopii myös sinuun. Vastaathan itse juuri niihin viesteihin, joissa arvostellaan sinua. Muihin et pahemmin viitsi kommentoida.
Vaikka tuossa ensimmäisessä kirjoituksessani päästin pari kirosanaa (itse asiassa 3 kpl, ei siis ihan joka toinen sana niin kuin sinä näet), ja kerroin pitäväni niitä sanoina sanojen joukossa, ei tarkoita, että toistelisin niitä koko ajan. Kiroilen silloin kuin minua ärsyttää tai jos kuvailen asiaa, jota ei muilla sanoilla voi korvata, esim. sana "vittumainen" kertoo osuvasti yhdellä ainoalla sanalla sen mihin tarvittaisiin monta (huonosti kuvaavaa) sanaa.
Myös lapselleni olen sallinut kiroilun vastaavissa tilanteissa (suuttuessa) ja kotioloissa, koska niin teen itsekin. Olen kuitenkin opettanut hänelle, että vieraiden ihmisten kuullen kirosanoja tulee välttää tai ainakin käyttää hyvin harkitusti - seurasta riippuen -juuri ihmisten reaktioiden takia. Koulusta ja lapsen ystävien vanhemmilta saamani palautteen mukaan hän on hyvätapainen ja kohtelias poika, eikä kukaan ole koskaan valittanut hänen kiroilevan. Mene ja tiedä...
Se että kiroilua pidetään huonona tapana on jälleen ihmisten omaa keksintöä - voisimmehan yhtäkkiä päättää vaikka että esim. tampereen murretta ei saa puhua koska se on huono tapa!
"Saunan takana on tilaa" oli pelkkä vitsi, etkö sitä hymiöstä huomannut...
Hei!
Onhan se tietysti eri asia kiroilla syystä kuin kiroilla muuten vaan. Ehkä esitin isäni kiroilemisen liian "kiltisti" tuossa yllä, eli on se yleisempää kuin kerran vuodessa kiekon mm-kisojen tai kesällä remonttien aikana. Mutta isä kiroilee aina syystä, eli silloin kun joku vastustaa, käy kipeää tai suututtaa. Mutta ehkä se kuuluu tuon ikäpolven tapoihin?
Kieli kehittyy ja muuttuu, ja myös asenteet tiettyjä sanoja kohtaan. Nykyään esim. sana vittu on todella tavallinen nuorten - ja ei niin nuorten - puheessa. Se on voimistussana, jolla vahvistetaan toista adjektiivia "Se oli vitun nopea auto" (vrt. "Se oli todella nopea auto"), se kuvailee tunteita "Mua vituttaa" (vrt. "Mua ottaa päähän") ja se toimii täytesanana "Siis vittu, tuu jo tänne" (vrt. "Siis hei, tuu jo tänne"). Kiroilusanat tai ns. "rumat" sanat ovat vain sanoja, ja me annamme niille merkityksen.
Onhan se kieltämättä niin, että lapset matkivat aikuisia. Ja jos vanhemmat tai lapsen elämän muut aikuiset kiroilevat eivätkä kerro lapselle, että se on ruma ja huono tapa, niin eihän lapsi sitä opi. Sama hommahan se on kaiken kohteiliaisuuden kohdalla, jos ei lapselle kerrota ja näytetä, miten esim. käyttäydytään keskustelussa, ruokapöydässä, kirkossa tai vaikkapa kaupassa, niin mistä lapsi sen oppii? Silti lapselle mielestäni pitäisi opettaa, että aikuisen elämä on erilaista kuin lasten. Aikuinen saa päättää, kiroillako vai ei, mitä syödä ja mitä pukea päälle. Lapsella ei ole yhtä paljon päätösvaltaa kuin aikuisella, ja jos on, niin ei mene hyvin! Siitä olet varmasti samaa mieltä.
Tuosta ryyppäämisestä, mielestäni aikuisten ei pitäisi opettaa lapselle, että ryyppääminen on tyhmää, vaan lapselle pitäisi kertoa, että se kuuluu aikuiselämään. Toki lapselle pitää kertoa asiallisesti alkoholin haitoista ja vaaroista, mutta siitä ei saa tehdä liian salaperäistä tai houkuttelevaa. Jos aikuinen kertoo lapselle (tai ainakin nuorelle) asiallisesti ryyppäämisestä, että aikuiset ottavat joskus saunakaljan tai kaksi (ja joskus vähän enemmänkin) toistensa seurassa, rentoutumistarkoituksessa tai muuten vaan kuitenkaan väheksymättä alkoholin haittapuolia niin eiköhän lapsi/nuori silloin saa mahd. totuudenmukainen ja hyvä kuva juomisesta? Lapselle täytyy opettaa, että alkoholi kuuluu aikuiselämään, ei nuoren elämään. Ja mielestäni aikuisilla täytyy olla nollalinja sen suhteen, että lapselle ei osteta alkoholia ennen kuin hän on 18!
t: Senttu
ovat myös lait. Ovatko nekin sinusta "vähän tyhmiä" kun ovat vain ihmisten keksimiä sääntöjä? Vähätteletkö myös niiden noudattamista? Opetatko lapsillesi, että lakeja on turha noudattaa jos ne tuntuvat tyhmiltä ja että jos kiinnijäämisen riski on pieni niin varsinkin silloin voi hyvin rikkoa lakia?
Sen että hyvien tapojen kunnioitus on hiipumassa huomaa kyllä nykypäivän elämässä varsin selvästi. Kiroillaan, etuillaan, kiilataan, tönitään anteeksi pyytämättä, ei sanota kiitos, ei avata ovia, röyhtäillään ja kaivetaan nenää ruokapöydässä, jne, jne...
Luulen, että tähän hyvien tapojen hiipumiseen on suurimpana syynä alati lisääntyvä itsekkyys. Katsos hyvät tavathan lähes aina liittyvät toisten huomioimiseen eikä niistä juurikaan ole itselle hyötyä. Kun antaa vanhukselle paikan linja-autossa niin siitä ei itse hyödy kuin hyvän mielen muodossa. Ja jos ihminen on itsekeskeinen ei hän tietenkään koe tuota mielihyvän tunnetta. Ja olen sitä mieltä, ettei kaikesta tekemisestä aina tarvitse pitääkkään. Kyllä jotain "uhrauksia" voi tehdä ihan ilman mitään palkintoa.
Ja mistä lapset tämän itsekeskeisen käytöstavan oppivat elleivät juuri vanhemmiltaan. Oletko sinä niitä jotka eivät luovuta paikkaansa vanhuksille? Enpä päästätkö kaupan jonossa ohitsesi äidin joka yrittää kovasti pitää lapsiaan hiljaisena? Luulenpa että et. Sinun kirjoituksistasi huokuu vahva itsekkyys. Ja ikävä kyllä tuo ominaisuus tarttuu helposti myös lapsiin.
Syy miksi alunperin aloitin keskustelun tästä aiheesta syntyi kun olen seurannut erään tuttavaperheen toimintaa. Perheen äiti jäi kovasti mielissään lapsen synnyttyä kotiin. Meni muutama viikko jos sitäkään kun into alkoi laantua. Lapsi oli itkenyt ja valvottanut perhettä viikon ajan mennen nukkumaan vasta(?) yhden kahden aikaan yöllä. Tästä hyvästä lapsi vietiin unikouluun opiskelemaan nukkumista. Unikoulu tehosi tai sitten ei, mutta joka tapauksessa elämä jatkui suht normaaliin tapaan.
En muista kuinka vanha lapsi oli (ehkä noin 1,5-2v) kun perheen äiti sai päähänsä, että lapsen on parempi mennä tarhaan kuin olla kotona. Lapsen oli muka hyvä päästä ikäiseensä seuraan. Perhe asuu taloyhtiössä joka on pullollaan pieniä lapsia ja jossa aikuista seuraakin löytyy hiekkalaatikon ääreltä.
No joka tapauksessa lapsi vietiin hoitoon ja äiti lähti töihin. Sitten eräissä juhlissa kuulin kuinka tämä kyseinen äiti, hiukan alkoholia maistaneena, tilitti ystävälleen että syy miksi hän halusi kotoa pois oli se, että häntä harmitti kun työkaverit pääsivät viettämään pikkujouluja ja firman järjestämille risteilyille. Samoin häntä harmitti kun kesän tullen työkaverit työpäivän päätteeksi menivät terrassille parille siiderille ja hän jäi kaikesta tästä paitsi.
Ja totta kai hän myös mainitsi kuinka raskasta kotona oleminen oli. Joutuu laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa (kauppa n. 100 metrin päässä)ja joskus jopa siivoamaan. Niin ja kaiken kukkuraksi vielä hoitamaan lasta. Töissä pääsee kuulemma huomattavasti helpommalla.
Nyt kysynkin eikö tässä kyse ole puhtaasta itsekkyydestä lapsen kustannuksella? Eikö tällainen äiti ole joko uusavuton tai hyvin itsekäs? Perheen isä on suht hyväpalkkainen ja johtavassa asemassa joten töihin meneminen tuskin johtui taloudellisista syistä.
Esimerkkiperheen äiti kuulostaa kyllä kamalan itsekkäältä, jos lapsen päivähoitoon viemisen syynä oli vain se, että pääsee itse helpommalla ja huvittelemaan. Uskomatonta. (Ethän nyt liioittele?) Mutta yhden kokemuksen perusteella ei voi kuitenkaan väittää, että KAIKKI äidit, jotka vievät lapsensa päivähoitoon ovat itsekkäitä ja vievät lapsensa sinne vain saadakseen itse "hengittää". Monelle se on ainoa vaihtoehto taloudellisista syistä, elämäntilanteen takia tms., vaikka itsellä olisikin halu jäädä kotiin.
Toisaalta, kun asiaa ajattelee toiselta kantilta, oli ehkä parempi tälle lapselle että hän "pääsi" päiväkotiin pois itsekkään äidin helmoista.
Unikoulun ymmärrän täysin, sillä oma lapseni oli koliikkivauva, joka huusi lähes yötä päivää monta kuukautta. Mikään ei auttanut, vaikka lääkärissäkin käytiin monta kertaa ja kokeiltiin kaiken maailman Cuplatonit ja keinot. Mikään ei ole raskaampaa kuin herääminen juuri kun on saamassa unen päästä kiinni - ja kun samaa jatkkuu tunnista toiseen, yöstä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen... Vaikka mieheni auttoikin minua parhaansa mukaan, olin lopulta niin väsynyt että ihme etten hypännyt parvekkeelta lapsi kainalossa. Minusta on parempi käyttää hyväksi muiden apua (ja ajoissa) kuin yrittää itse väkisin sinnitellä ja väsyä lapsen kanssa niin että pahimmassa tapauksessa menettää hetkeksi järkensä ja tekee jotakin peruuttamatonta. Hyvä äiti osaa pyytää myös muilta apua jos omat voimat loppuvat!
Palatakseni vielä tuohon kiroiluasiaan, epäilit, että koskan kiroilen, olen muutenkin huonotapainen ja lakia noudattamaton (rivien välistä luettuna). Pyydän, älä kuvittele sellaista mitä et tiedä, äläkä yleistä. Olen kasvanut suurperheessä ja oppinut siinä "koulussa" ottamaan muutkin huomioon -> kohtuu hyvät tavat. Täydellinen en ole. Ja vaikka kiroilenkin toisinaan, en kuitenkaan etuile, kiilaa, töni jne., koska tiedän ettei se ole kivaa. "Kohtele muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan." Minun kiroilemiseni ei muita vahingoita, jos joku MINUN sanoistani loukkaantuu, niin siitä vaan, mielestäni se on hänen korvien välistään kiinni. Kuten jo aiemmin sanoin, en pidä kiroilua kovinkaan pahana tapana, koska ne ovat minusta vain sanoja sanojen joukossa.
Missä näkyy sinun epäitsekkyytesi?
näkyy hyvinkin monissa asioissa. En tässä viitsi alkaa kehumaan itseäni, etenkin kun tiedän kuinka paljon se ärsyttää muita.
Mutta jos ajatellaan epäitsekkyyttäni lasten kannalta niin olen mm. jäänyt työstä hoitovapaalle mitä tosin en pidä minään uhrauksena sillä minä nimenomaan haluan olla lasteni kanssa. Olen myös tehnyt sellaisia töitä joiden tekeminen onnistuu kotona ollessa. Tällöin palkkani putosi noin 30% siitä mitä sain entisessä hommassani. Sanotaan nyt vielä, että olen luopunut muutamista työtehtävistä koska ne olisi edellyttänyt, että joutuisin olemaan enemmän poissa kotoa.
Teen totta kai kotitöistä puolet niin kuin jokaisen vaimoaan kunnioittavan miehen tulisi tehdä.
Perhe josta kerroin ei ole mitenkään ainutlaatuinen. En tosin tiedä muiden tapausten taustoja yhtä tarkasti, mutta aivan liian monen äidin suusta olen kuullut vastaavanlaisia perusteluja, ikävä kyllä.
Edellisestä kirjoituksestasi sain todella sen kuvan, että ihmisten päättämät tavat tai laatimat lait ovat sinulle asioita joita et liiemmin kunnioita. Samaan rivien välistä lukemiseen syyllistyvät hyvin monet muutkin. Aika usein rivien välistä löytääkin sen mitä sinne on piilotettu. Ehkä erehdyin tässä sinun suhteen.
Minä olen paljon kunnollisempi kuin kunnollinen.
Olen ollut kotona lasteni kanssa 10v.Minun vanhemman lapseni ei tarvitse jäädä iltapäiväkerhoihin kun äiti on kotona odottamassa.Teen kaikki kotityöt paitsi halkoja
en hakkaa.Leivon,kudon ja ompelen jne.Alkoholiin
en koske ollenkaan.Sen haluaisin sanoa kunnolliselle ettei ole kovin kaunista ja mukavaa
tuo sinun syyllistely...Herran siunausta sinulle ja avoimmuutta sydämeen!
tarkoitus olekaan olla mukavaa. Ei sekään ole mukavaa, että lapsia hankitaan, mutta sitten heistä ei huolehdita.
Senpä takia tämä maailma on tällaiseksi mennyt.
Lueskelin noita sinun kirjoituksia etkä tahdo
löytää ihmisistä ja varsinkaan äideistä muuta,kuin pahaa sanottavaa.Miksi?Me äidithän
tämän maapallon tärkeimpiä otuksia ollaan,se
on kuule suuri vastuu!Kannetaan huolta lapsistamme,miehistämme jne..Tiedätkös minkä-
laisia ongelmia maapallo on täynnä?!On nälänhätää
köyhyyttä siis todellista ahdinkoa.En ymmärrä
miksi hyvinvointi suomessa joku jaksaa ruikuttaa
lapsille tarjotusta päivähoidosta.
Olisikohan sinunkin aika mennä,vaikka lukemaan
lapsillesi ja antaa muiden olla rauhassa.
"Rakkautta ja ymmärrystä jokaiselle"
LOPPU
että luen lapsilleni kaikki paha katoaa maailmasta? No eipä ole toistaiseksi kovin hyvin tehonnut.
Se, että maailmassa on suuria ongelmia kuten nälänhätä ei tarkoita etteikö pienempiin epäkohtiinkin pitäisi puuttua.
Älä nyt viitsi sentään liioitella äitien vastuuta ja roolia maailman pyorittäjinä. Ja ikävä kyllä kaikki äidit eivät todellakaan pidä huolta lapsistaan.
Vaikka asummekin "hyvinvointi-suomessa" niin ei täällä silti kaikki ihan hyvin ole. Mielenterveysongelmat, ja etenkin nuorilla, ovat rajussa kasvussa. Miten tämä on mahdollista jos Suomessa on kaikki hyvin? Lisääntyvä kilpailu kaikilla elämän alueilla ja lasten ja vanhempien alati vähenevä yhteinen aika ei todellakaan ole lisännyt henkistä hyvinvointia vaan päinvastoin.
Satuitko katsomaan pari päivää sitten Inhimillinen tekijä-ohjelmaa. Siinä puhuttiin mm. ujoudesta ja siitä kuinka ujoutta pidetään nykyään heikkoutena jopa sairautena. Kuitenkin ujot ihmiset ovat useimmiten juuri kaikista eniten muita huomioonottavia ja empaattisia.
Nykyään ihannoidaan aivan liikaa ihmisiä jotka ovat itsenäisiä ja rohkeita. Tällaiset ihmiset, jotka pyrkivät kilpailemaan ja pätemään kaikessa tekemisissään, eivät osaa ajatella muita kuin itseään (kärjistetysti sanottuna). Ja se näkyy myös heidän suhtautumisessaan lapsiinsa. He kun eivät ole tottuneet tinkimään omasta hyvinvoinnistaan missään niin eivät he tee niin edes oman lapsensa kohdalla. Tämä on tylyä tekstiä, mutta aivan totta.
Voisitko ystävällisesti mennä vaikka tekemään
asioille jotain!PELASTA MAAILMA!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PLEASE!!!!...........ÄLÄKÄ RUIKUTA!!!!!!!!!!!!
juuri teenkin. Mitä muuta voin tehdä tämän asian hyväksi kuin yrittää muuttaa ihmisten asenteita? Mikä tässä minun ajamassani asiassa on niin kamalaa? Lastenne parastahan minä ajattelen. Tai kohta en ole enää siitäkään varma. Ehkä olisi parempi kun annatte kokonaan lapsenne vaikkapa adoptioon. Vaikuttaa nääs siltä, että mikään ei ole teistä vastenmielisempää kuin olla lastenne kanssa. Luulisi pikkuisen hävettävän tuollainen.
Täällä on aivan järjettömän paljon eri palstoja joten sinun ei lienee ihan pakko lukea juuri näitä kirjoituksia jos ne kerran noin paljon ärsyttää. Ajatteles joku purnaa tuolla toisella palstalla jostain tv-ohjelmasta. Minusta tässä on kuitenkin vähän toisen luokan asiasta kyse. No jokaisella on omat arvomaailmansa. Joillekin forresrerin ritken naisseikkailut ovat suurempi murheen aihe kuin oman lapsen hyvinvointi. Että silleen.
Oletko ajatellut taí oletko jo osallistunut
kirkon tai vaikka spr:n vapaaehtoistyöhön?
On hienoa että välität ihmisistä mutta joskus
pelkkä ajattelu ei riitä kyllä sitä pitää myös
toimia.Eli jos olet todella näin sydämellisesti
mukana yhteiskunnan vaikeuksissa ota yhteyttä
esim.lähi kirkkoosi.Se ei paljon aikaa vie ja sen verran voi lapsista irrottautua.
Itse olen ammatiltani perushoitaja(nyk.lähihoitaja)Vaikka olen kotona teen vapaa-
ehtoistyötä ainakun pystyn.
Mukaan vaan!
On aika paksua sinun tekstisi.Lähimmäisen rakkaus
on auttamista ja tukemista ja viisaita neuvoja,
jos sellaisia todella on!sinulla ei taida olla.
Kyllä suurin osa vanhemmista rakastaa lapsiaan
yli kaiken!Ainoastaan siinä tilanteessa kun on
alkoholi ja huume ongelmia lapset pitäisi sijoittaa pois perheestä.Oletko koskaan lukenut
lapsen oikeuksien sopimusta?
Hyvää päivänjatkoa.
niin monet sitten "sijoittavat" lapsensa tarhaan? Outo tapa osoittaa rakkautta, ainakin minusta.
olen minäkin hoitanut 2vanhinta oli kotona esikouluun saakka,joka on puolipäiväinen,3:slapsi meni 5v.hoitoon ja 4:son ollut 3vuotiaasta tarhassa koska opiskelin. Nyt olen ollut vuoden työttömänä mutta arvaappa mitä!!! vien perkele pojan tarhaan joka päivä,joitakin päiviä lukuunottamatta koska hän todella nauttii siellä kavereiden kanssa leikkimisestä ja ryhmässä puuhaamisesta.Hän on erittäin iloinen ja sosiaalinen heppu,puhelias ja viisas,ei mitään ongelmia ja tarhan aikuiset ovat aivan ihania ihmisiä. Kotona yksin pojalla ei ole ikäistään seuraa ja ei äiti jaksa leikkiä hurjia poikien temmellysleikkejä...kasvata niin nynnyjä kuin haluat älä kuitenkaan tuomitse muiden päätöksiä lastensa suhteen!
No kirjoitustyylistäsi voi jo päätellä millaisia jälkeläisiä sinä maailmalle työnnät.
Nynnyys = tunteva ja muista välittävä ihminen. Kyllä sellaisia minun lapsistani toivottavasti tulee. Vaikka eihän nuo arvot ole muodissa enää. Nykyään röyhkeys, itsekkyys ja julmuus on hyväksyttäviä arvoja ja niitä sinä ilmeisesti lapsillesi koitat opettaa. Ja varmasti menee oppi perille kun malliesimerkki löytyy omasta äidistä. Opetatko sinä lapsesi kiusaamaan "nynnyjä"? Ilmeisesti kyllä sillä voiko pahempaa "vikaa" lapsessa olla kuin "nynnyys"?
Vai et jaksa leikkiä lapsesi kanssa? On se rankkaa tuo työttömän arki juu. Siinähän sitä voimat menee kun täytyy sixpackejä kantaa selkä vääränä. No onneksi kaikki työttömät eivät ole kaltaisiasi kaljasieppoja.
kuten näit tekstistäni,minulla on kokemusta lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Kaikki ovat olleet ns.kilttejä lapsia,eivät koviksia,tosin vanhemmat ovat olleet kotihoidossa,mutta vaikka nuorin ei ole ollut kuin 3v.kotihoidossa,ei hän 5vuotias ole kovis,ressukka ! Ja ei haittaa että osaa pitää puolensa ja pärjää elämässä,vai onko parempi säikky ja tutiseva lapsi,jos se on mielestäsi vastakohta? Kerroin että lapseni on reipas,iloinen,sanoo minulle kuten hyvin monille aikuisille sekä kavereille että "minä tykkään sinusta". kovis ei sellaisia sano...vai onko se jokin oire mielestäsi? Olen nähnyt läheltä niitä kotikasvatuksen saaneita ja voin sanoa että säälittää! Eivät uskaltaneet suutaan avata jotain sanoakseen edes äidilleen kun olivat kylässä,saati osallistua leikkiin toisten kanssa,ryhmässä tai kaksin,istuivat vain hiljaa äidin vieressä...olikohan heillä hauskaa...Nuorimmaiseni on vilkas ja seurallinen,etsiytyy kaveeraamaan vaikka ei ennestään tunne toisia ja uskaltaa puhua aikuisille ja lapsille,uskaltaa tuoda julki ajatuksensa ja asiat jotka askarruttavat joskus.
neljän seinän sisällä lapsesta tulee eristynyt,arka, ahdistunut,vaikea lähestyä ja vaikea saada mitään ulos mitä pienessä mielessä pyörii...pahimmillaan. Kuinkahan moni lapsi on päivähoidossa? ovatko kaikki paitsi sinun lapsesi huonoja ja koviksia...käy katsomassa jossain pk:ssa tenavia,ihan tavallisia,eivät alieneita. Ja miten voin pitää työnhaun uskottavasti yllä jos ei ole hoitopaikkaa,joka voi olla odottelussa kun sen yhtäkkiä tarvii...nyt on tietoa jo töistä ja lapsi olisi pitkästynyt kotona koko tämän ajan kun on odoteltu töitä....ja enkö perkele sanonut että vanhemmat olen hoitanut kotona,joten olen jaksanut leikkiä...5-6v.poika,vilkas sellainen ei halua istua tattina mamin kainalossa päivät päästään...sanoo aina että et sinä ole poika,kun ehdotan että minä olen sun kaveri nyt. jos et osaa muuta jakoa tehä kuin kovis ja nynny,niin tottakai kovis ennemmin,mutta etsi käsiisi joku opus psykologiaa kotiin ja konttoriin!!!yök-yök
ovatko lapsesi olleet hoidossa kotona vai tarhassa. Sanot, että olet kasvattanut lapsesi kotona ja että he ovat avoimia ja lähes täydellisiä kaikilta osin. Sitten toisaalla kirjoituksessa sanot, että neljän seinän sisällä lapsesta tulee eristynyt ja arka. Eli päätä nyt ovatko lapsesi tarhassa kasvatettuja avoimia ja reippaita vai kotona kasvatettuja eristyneitä ja arkoja? Kuule sovitaanko, ettet läträä enää sen kaljan kanssa silloin kun kirjoittelet tänne?
Et kai vaan kuulu niihin vanhempiin jotka näin kesän kynnyksellä innostuvat istumaan terassilla ja joiden lapset levottomana parveilevat siinä ympärillä ja yrittävät saada äitiä jo lähtemään kotiin ruokaa laittamaan?
Se, ettei lapsi viihdy kanssasi kertoo jo jotain kodistanne. Myös kiroilusi kertoo jotain siitä millaisia arvoja "kullannuppusi" tulevat mamiltaan saamaan.
Sanoisin, että vilkkaus, etenkään poikkeavan normaali vilkkaus ei ole mikään henkisesti terveen lapsen merkki. Ylivilkkaus ja "väkisin" toisten seuraan tunkeva saattaa kärsiä huomion puuteesta ja tästä syystä pyrkii olemaan koko ajan huomion keskipiste. Voin hyvin kuvitella kuinka kullannuppusi "ryöstää" koko shown esim. häissä tai hautajaisissa omalla rehvakkaalla esityksellään jota muutama äidiltä opittu kirosana vielä entuudestaan sävyttää. Mutta siitähän sinä totta kai olet ylpeä. Olisihan kerrassaan kamalaa jos lapsi vain istuisi penkillä suu supussa ja seuraisi tylsää esitystä.
Niinhän se on tutkittu, että alle 1 vuotiaan pitäisi viettää päivänsä äidin kanssa kahdestaan, ja vasta oliko se nyt 1,5 vai 2 vuotiaalla saa olla päivittäin joku ikäisensä kaveri. Muuten tulee psyykkisiä traumoja.
Toisaalta kaksosilla on keskivertoa vähemmän mielenterveysongelmia. He eivät kuitenkaan ole olleet montaakaan hetkeä äitinsä kanssa kahdestaan ensimmäisinä elinvuosinaan.
se sinua vaivaa, miten toiset lapsensa hoitavat?
Joillakin on todella pakko mennä töihin, vaikka on lapsia. Jotkut äidit jättävät itkien lapsensa hoitoon, vaikka lapset jäävät hyvillä mielin.
Alle 3-vuotias ei vielä tarvitse kavereita ja virikkeitä, mutta silti lapsen hoitoon tuominen/vieminen voi olla paikallaan perheen tilanteen vuoksi. 5-6-vuotiaan on hyvä päästä välillä harjoittelemaan kavereiden kanssa olemista.
Pienelläkin lapsella voi päiväkodissa olla turvalliset ihmissuhteet, jotka eivät tietysti korvaa vanhempia, mutta estävät lasta vahingoittumasta. Turha syyllistää ketään lapsen hoitoonviemisestä. Jos äidin on helppo tuoda lapsi hoitoon, suhtautuu lapsikin luottavaisesti hoitajaansa.
Omat lapseni hoidin kotona 3- ja 5-vuotiaiksi, sen jälkeen todellakin kaipasin aikuiskontakteja, eikä olisi ollut kenenkään edun mukaista, että olisin ollut kiukkuisena ja kiljuvana kotona.
Lapselle voi järjestää aikaa tekamällä lyhyempää työviikkoa ja meillä lasten hoitoajat ovat olleet lyhyitä, koska molemmilla vanhemmilla on vaihteleva työaika. Olemme saaneet KAIKEN: Lapsilla on ollut hyvä hoitopaikka lyhyet hoitoajat, ystäviä, turvalliset ihmissuhteet, yhteistä aikaa vanhempien kanssa ja lisäksi aikuisilla on työn kautta oma elämä, josta saa voimia arjen keskelle ja tietysti sitä kunnollisen isän kadehtimaa rahaa, jopa niihin perheen yhteisiin etelänmatkoihin.
Olen hoitanut päiväkodissa paljon lapsia, myös sellaisia, joilla on ongelmia, mutta kenenkään ongelmat eivät ole johtuneet siitä, milloin ovat hoitonsa aloittaneet.Useimmiten kyse on paljon vaikeammista asioista, joita ei miehen putkiaivoja saa kirjoittamalla ymmärtämään. Vaimosi ei kaiketi saa milloinkaan mennä töihin tai harrastaa. Sitten kun hänellä parhaat työvuodet ovat ohi, jätät hänet keski-iän kriisissäsi ja hän jää tyhjän päälle ilman eläkettä ja ammattitaitoa.
Hyvää elämää vaan teillekin! Tämä kirjoitus ei väheksy kotiäitejä, se on raskasta työtä, mutta tuomitsevia ja suvaitsemattomia ihmisiä en kestä!
Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa.
Hyvä hyvä!!!! Yhdyn täysin äskeiseen!
Kirjoitit täyttä totta!!!!!
Jos perhe ei ihan korvessa asu niin on ihme jos ei lähiseuduilta löydy seuraa 3-5 vuotiaalle. En ole koskaan kuullut, että lapsi vietäisiin tarhaan kavereiden puuttumisen takia.
"Kunnollinen isä",
Luettuani tätä viestiketjua, mieleeni tuli ajatus, että et ole kovinkaan kummosia sosiaalisen kanssakäymisen eväitä sieltä kotoasi saanut, kun täällä syyllistät työssäkäyviä äitejä ( mutta et -isiä?) ja syyttelet työttömiä sikspäkkejä raahaaviksi juopoiksi. Asia, josta kannat huolta, on ihan hyvä keskustelunaihe, mutta se tapa, jolla kirjoitat, ala-arvoista provoilua.
On hyvin helppoa lipsahtaa syyttelylinjalle, kun ei tarvitse kasvokkain keskustella, senkun vaan nimimerkin suojissa suoltaa näyttöpäätteelle sammakoita tuntemattomille ihmisille. Säälittävää. Mitäköhän traumaa sinäkin täällä oikeasti purat!?
Muuten, olisi mukava kuulla täsmälleen, mikä se tutkimus on, johon kirjoituksissasi viittaat, ja tutustua siihen tarkemmin.
Totta kai kirjoitukseni ovat kärjistettyjä koska haluan herättää keskustelua tästä aiheesta.
Olen todella kyllästynyt lukemaan ja kuulemaan kuinka vanhemmat ihan pokkana väittävät: "Ajattelen lapseni parasta, siispä vien hänet tarhaan hoitoon". Johan ihan terveellä maalaisjärjellä ajatellen tärkeimpiä henkilöitä pienelle lapselle ovat hänen omat vanhempansa. Jos pieni lapsi on enemmän tarhatädin kanssa tekemisissä kuin omien vanhempiensa kanssa niin täytyyhän sillä olla vaikutusta lapsen kehitykseen henkisellä tasolla.
Ja voiko kukaan rehellisesti olla sitä mieltä, että tarha on lapselle parempi kasvuympäristö kuin oma koti? Jos näin on, niin millainen mahtaakaan kyseinen perhe olla?
Joku kirjoitti, että kun vanhemmat ovat tyytyväisiä elämäänsä (käyvät töissä, seurustelevat ikäistensä ihmisten kanssa, jne,) niin lapsi vaistoaa sen ja näin hänkin voi hyvin. Voi olla näinkin, mutta kyllähän lapsen pitää nähdä myös elämän negatiivisiä puolia. Lapsen on hyvä nähdä, että elämässä sattuu vastoinkäymisiä ja että vanhemmatkin ovat joskus pahalla päällä.
Myös se ajattelumalli, että kun lapsi on päivät tarhassa niin vanhemmat jaksavat sitten illalla antaa lapselleen laatuaikaa harrastamalla hänen kanssaan kaikkea mahdollista, on täyttä puppua.
On tehty tutkimuksia (en todellakaan jaksa tässä selvittää mistä ne kaikki löytyy) joissa on todettu, ettei lapselle ole tärkeää se että vanhemmat koko ajan tekevät lapsen kanssa jotain vaan tarkeää lapselle on vanhemman läsnäolo. Eli lapselle tärkeää on tieto siitä, että vanhempi on tarvittaessa lähellä ja tavoitettavissa.
Laatuaika ei tarkoita lapselle sitä, että koko ajan tehdään yhdessä jotain vaan hänelle riittää että vanhemmat ovat läsnä.
Sinulla lienee pahanlaatuinen lukihäiriö sillä en todellakaan syytä kaikkia työttömiä juopoiksi. Itse asiassa suurin osa työttömistä on kunnollista ja tunnollista väkeä. Eli eipä tuo sinunkaan kirjoittelusi ihan asiallista ole. Varsinkin kun säälittelet minua kun kirjoitan nimimerkin suojissa. Vaan enpä minä näe sinunkaan nimeäsi missään joten ihan yhtä säälittävä olet itsekin.
Eiköhän jokainen meistä tietyllä tavalla pura traumojaan (aika vahva sana tässä yhteydessä käytettäväksi) kirjoittaessaan tänne. Ehkä minun traumani sitten on se, että en siedä sitä pinnallisuutta ja itsekkyyttä jota ympärilläni näen. Oikeastaan traumaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun tämän pinnalisuuden "uhriksi" joutuvat viattomat pienet lapset. Myös se kaksinaamaisuus jota vanhemmat esittävät kun puhuvat totisella naamalla ajattelevansa lastensa parasta kustatessaan näitä hoitoon saa minut voimaan pahoin.
Hoidon tarpeessa meistä on varmasti monikin.
nyt turvaudut jo irrottamaan yksittäisiä teksinpätkiä kokonaisuudesta jotta saisit kirjoitukseni näyttämään muulta kuin mitä ne on. En tiedä miten tuota kirjoitustani tulkitset, mutta oman tulkintani mukaan viittaus kaljoitteluun kohdistuu nimenomaan henkilöön jolle vastaukseni osoitin, ei kaikkiin työttömiin.
Tulkitset muutenkin tekstiäni aika vapaalla kädellä. Ehkä olisi parempi ettet yrittäisi etsiä teksteistäni sellaista mitä siellä ei ole. Luulenpa, että Aku Ankka voisi olla sopivaa luettavaa sinulle.
Sanottakoon nyt vielä kerran, että syy miksi en laita tähän linkkejä tutkimuksiin on se, että niiden lukemisesta on jo aikaa ja luin niistä jostain lehdestä, en muista mistä. Se ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että tutkimukset on tehty ja ne on olemassa.
Ymmärrän, että pyrit kaikin tavoin mollaamaan ja vähättelemään kirjoituksiani koska totuuden lukeminen, silloin kun se kohdistuu itseen, on vaikeaa. Muista kuitenkin, että ajattelen myös sinun lastesi parasta.
"Sanottakoon nyt vielä kerran, että syy miksi en laita tähän linkkejä tutkimuksiin on se, että niiden lukemisesta on jo aikaa ja luin niistä jostain lehdestä, en muista mistä. Se ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että tutkimukset on tehty ja ne on olemassa."
Tosiasia on jokin todistettava asia. Asia, jota ei pysty todistamaan, ei ole tosiasia. Jos et pysty todistamaan, että on olemassa tutkimuksia joihin viittaat, tutkimusten olemassaolo ei ole tosiasia.
Pistäkää nyt hyvät ihmiset viitteitä, ettei toisten tarvitse perustella tai kumota MUTU-väitteitä.
eikä tuo jankutus muuksi muuta sitä tosiasiaa, että myös teidän perheenne kuuluu uusavuttomien vanhempien alati kasvavaan joukkoon. On varmasti kiusallista kun joku nostaa "kissan pöydälle" asiassa joka koskettaa omaa toimintaa. Voihan olla, että olette toiminut hyvässä uskossa tähän asti ja nyt kirjoitukseni saa teidät epäilemään onko systeeminne sittenkään hyväksi lapsellenne.
Taas näitä "tosiasioitasi"...
Et sitten pystynyt laittamaan pienintäkään viitettä mainitsemaasi tutkimukseen...
Ei ole lainkaan kiusallista keskustella lasten päiväkotihoidosta. Asia on ajankohtainen ja tärkeä. Olen ottanut osaa päiväkotikeskusteluihin myös aiemmin, tälläkin palstalla. En tiedä kuinka kauan olet seurannut keskusteluja, mutta tämä ketju ei suinkaan ole ainutlaatuinen.
Mielelläni järjestäisin lasteni hoidon kotona. Ikävä kyllä, taloudellinen tilanteemme ei salli sitä. Tähän toivoisin yhteiskunnan taholta suurempaa tukea, mikä taas aiheuttaa suunnatonta vastustusta muissa yhteiskuntaryhmissä. Katso vaikka keskusteluja otsikon Lapset ja parisuhde -alta. Siellä ollaan väännetty kättä siitä, kuinka suuri taakka lapsiperheet ovat yhteiskunnalle...
Totta kai omia valintoja ajattelee kriittisesti, varsinkin kun kyseessä ovat omat lapset.
Totean nyt vielä lopuksi: lapsesta, kodista ja päiväkodista riippuen, päiväkoti on aivan yhtä hyvä hoitopaikka kuin koti.
En kyllä millään pysty sulattamaan tuota viimeista lausettasi. Mielestäni mikään paikka ei korvaa kotia hoitopaikkana. Siinä vaiheessa kun tarha voittaa kodin hoitopaikkana on kodissa jotain pielessä ja pahasti.
Lapsi, etenkin pieni lapsi, tarvitsee nimenomaan vanhempiensa läsnäoloa ja läheisyyttä ja tätä ei tarha pysty missään olosuhteissa lapselle tarjoamaan.
ps. taidat kuulua niihin jotka nauttivat turhanpäiväisestä kinastelusta. No, huvinsa kullakin.
mahdatko tietää mitä tarkoittaa uusavuttomuus????!!!
Se ei todellakaan ole sitä, mitä luulet ja kirjoitat sen tarkoittavan!Naiset jotka ovat työelämässä eivät todellakaan voi olla uusavuttomia, he sentään hoitavat työn, kodin ja perheen! Mieti sitä!
Sinä kunnollinen ja tunnollinen isä....tee meille kaikille palvelus ja kaiva itsellesi vähän tietoa tosta uusavuttomuudesta!
Ja todellakin, siinä kirjoituksessasi viittasit aika selvästi että kaikki kantavat niitä sixpack'ejä!
nimim Irmeli kirjoitti aiemmin, että maksatko sä meidän laskut ja vastasit siihen nojautuen sixpack'eihin..!Miten sä mahdoit päässäsi kuvitella tämän asian??
Minä KUNNOLLINEN JA TUNNOLLINEN ÄITI olen töissä ja voin vakuuttaa sulle että meille ei sixpack'ejä kanneta kuin muutaman kerran vuodessa. Kyllä aika tavalla yleistit!Turhaa siellä sössötät!
mitä uusavuttomuus on? Kyllä se taidat olla sinä. Se, että ihminen käy töissä ei tarkoita etteikö hän voisi olla uusavuton. Olen edelleen sitä mieltä, että ihminen joka ei osaa lastaan hoitaa on uusavuton. Piste.
Meillä niitä sixpackejä ei kanneta edes kerran vuodessa. Voit olla ihmisenä ja työntekijänä tunnollinen ja kunnollinen, mutta et välttämättä ole sitä äitinä. Kerro ihmeessä miten kunnollisuutesi nimen omaan äitinä ilmenee?
Hyvä äitiys ei ole kiinni siitä käykö töissä!
Sen enempää en viitsi tätä asiaa kommentoida. Olet varmaan lukenut muita kommentteja ko. asiasta.
Pistä sinäkin vain netti kiinni ja ala tekemään töitä.
Tässä on linkki uutiseen, josta alkuperäinen kirjoittaja puhunee:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2004/04/214380
Eli uutisen otsikko on: Päivähoito riski alle 2-vuotiaana.
lessu? tai muuten vaan pohojanmaalta kotoisin?
Jos tarkoitat Anna Tuliharjun vetämän projektin tuloksia, kannattaisi lukea uutisjutut uudelleen. Asia ei ole ihan noin mustavalkoinen.
Lapsi voi hyvin hoitopaikassakin, jos hoitosuhde on vakaa ja turvallinen. Myös hoidettavan lapsen luonne vaikuttaa tarhahoidon "haitallisuuteen".
Toiset lapset viihtyvät ja voivat aidosti hyvin päiväkodissa, toisille taas hoitosuhde on hankala ja aiheuttaa riskin kiintymyssuhteille.
Hei!
Kenen tutkimukseen viittaat, voisitko edes antaa tutkijoiden nimet mikäli tutkimus ei löydy netistä?
Olen osittain kanssasi samaa mieltä, eli ihan pientä lasta ei tulisi viedä tarhaan hoitoon. Ihan pienen lapsen paras paikka on äidin ja isän(!) kanssa kotona, eli perheensä kanssa. Isälläkin on vastuu lapsestaan, eli pelkästään "itsekkäistä äideistä" ei ole kyse.
Valitettavasti on perheitä, joissa äidillä ja isällä ei ole mahdollisuutta ottaa töistä vapaata ja olla lapsensa kanssa siihen asti, kunnes lapsi menee kouluun. Ja hyvä näin.
Alle 2-vuotiaan paikka on mielestäni ehdottomasti perheessä, sen jälkeen, mikäli sille on tarve, hänet voi viedä hoitoon ammattilaisten käsiin. Pienelle lapselle, eli alle 3-vuotiaalle, paras paikka on ehkä perhepäivähoitaja. Mutta näitäkin löytyy hyvin erilaisia. Vaihtoehtoja siis on muitakin kuin "tarha" (se on muuten nykyään päiväkoti). Suomen julkiset varhaiskasvatuspalvelut ovat hyvin järjestetyt ja laadukkaat, joten lapsella on varmasti hyvä olla päivähoidossa.
En ole ikinä ennnen kuullut, että olisi tehty tutkimus, joka yksiselitteisesti kertoo sen, että lapselle koituu päiväkotihoidosta (ettet vaan tarkoita päivähoitoa?) henkisiä vammoja. Mutta en halua uskoa, että olet valehtelijakaan. Joten viitteitä kehiin!
Itselläni ei vielä ole lapsia, olen vasta 23-vuotias opiskelija. Mutta sitten kun lasten aika on, ajattelin olla heidän kanssaan kotona ensimmäiset 3-vuotta, sen jälkeen lapsi pääsee tutustumaan uuteen, mukavaan maailmaan jossa hän pääsee leikkimään vertaisryhmässä, kokemaan uusia seikkailuja ja oppimaan uusia taitoja ammattilaisten ohjauksessa. Lapseni pääsee päiväkotimaailmaan! (enkä aio tuntea siitä huonoa omatuntoa tai itseni itsekkääksi!)
Hyvää päivänjatkoa sulle!
t: Senttu
Muutama hyödyllinen linkki aiheesta pienten lasten päivähoito:
http://www.oaj.fi/Resource.phx/ltol/varhaisk/alle3vuotiaat/esittely.htx?menu=varhaisk&aktiivi=alle3vuotiaat/yleista.htx
http://www.oaj.fi/Resource.phx/ltol/varhaisk/erityisopetus/yleista.htx?menu=varhaisk
http://www.oaj.fi/Resource.phx/ltol/varhaisk/suomalainenph.htx?menu=varhaisk
Vaikka tarkoituksesi onkin kärjistää, niin uskoisin, että saisit asiasi paremmin perille ilman haukkumisia.
Mutta itse puheena olevasta asiasta olen samaa mieltä. Minä olen hoitanut lapseni itse, vaikkei mieheni palkka päätä huimaa. Laskujakin on ollut maksettavana, mutta aina niistä on selvitty. Minä pidän työtäni kotiäitinä tärkeänä, mutta en myöskään ylenkatso vanhempia, jotka vievät lapsensa hoitoon tarhaan tai perhepäivähoitajalle. Ja tarhasta minä puhun niin kauan kuin puhutaan lastentarhanopettajista. Itsellänikin on ollut hoitolapsia, ja useammin kuin kerran olen kuullut selitykseksi hoidon aloittamiseksi sen, että äiti ei jaksa olla kotona lapsen kanssa. Outoa.
Vaikka olen hoitanut lapseni itse, eivät he missään tynnyrissä ole kasvaneet. Kaikki ovat käyneet seurakunnan päiväkerhossa pari kolme kertaa viikossa. Myös eskari on hoitunut siellä. Ryhmässä ovat hyvin oppineet olemaan. En oikeasti ymmärrä tuota puhetta tarhan tarpeellisuudesta lapsen sosiaalisuuden kannalta. Ei kyse ole mistään sosiaalisuudesta silloin, kun lapsi oppii kyynärpäätaktiikalla pitämään puolensa, huutamaan ja hösäämään joka suunnalla, kiljumalla saamaan itsensä kuuluviin. Sosiaalisuus on toisen huomioon ottamista, eikä ujous sulje pois sosiaalisuutta. Joskus tuntuu siltä, että nykyaikana ei saa olla ujo, vaan pitää olla puhelias ja nenänsä joka paikkaan tunkeva, ns. reipas. En tarkoita, että tarhassa näitä kielteisiä asioita opetetaan, mutta väkisinkin niitä oppii isossa ryhmässä.
Ja totta on, että joillekin tarhassa oleminen on varmasti hyväksi, esim. lapsille, joiden vanhemmilla on ongelmia.
Vaikka lapsemme eivät ole olleet tarhassa eivätkä muuallakaan ulkopuolisessa hoidossa, ovat he hyvin sopeutuneet kouluun. Toiseksi nuorin aloitti syksyllä koulunkäynnin, eikä opettaja huomannut, että hän olisi sosiaalisuudessa yhtään jälkeenjäänyt koulukavereihinsa verrattuna. Hän on auttavainen, iloinen ja nauravainen tyyppi, jonka seurasta suorastaan kinastellaan (näin on ope sanonut).
todella katkera "vanha" p...a.
taitaakin olla juttu niin että sulla ei ole itselläsi työpaikkaa johon mennä ja purat pahaa oloasi työssäkäyviin vanhempiin.
hae vaan kaupasta lisää sixpäkkjä ni jaksat taas kirjoittaa paskaa.
Heh heh, taisi kirjoitukseni kolahtaa kovaa. Ei, en ole työtön, enkä käytä alkoholia. Tai no, juon saunakaljan pari kolme kertaa vuodessa. Joskus se vaan on raskasta kohdata totuus. Sinulle taisi juuri käydä niin.
Hei!
Sinuunkin on tainnut kolahtaa, totuus - tai ainakin erilainen näkemys totuudesta.
Tästä keskustelusta löytyy useita hyviä, sinua vastaan puhuvia, kommentteja, joita et ole kommentoinut! Mistä tämä johtuu? Onko se vaikeaa, keskustella asiallisesti toista mieltä olevien kanssa? On toki helpompaa räksyttää ja haukkua, mutta osaatko keskustella sivistyneesti?
Keskustelua odotellessa...
kuin sinä. Kaikkiin viesteihin ei yksinkertaisesti ehdi tai muista vastata.
Olin muuten unohtaa, että pahimpia vanhempia ovat ne jotka vievät vanhemman lapsen tarhaan samalla kun ovat nuoremman kanssa kotona. Siinä on joko uusavuttomuus, itsekkyys tai jopa ilkeys lasta kohtaan huipussaan. Miettikää nyt vähän miltä lapsesta mahtaa tuntua kun oma äiti tai isä ei jaksa/viitsi olla lapsensa kanssa kotona. Vankilaan joutaisivat moiset vanhemmat!!!
En häpeä kertoa, että poikamme on ollut tarhassa vaikka äiti on ollut pienemmän lapsen kanssa kotona. Poika oli lyhennetyllä ajalla tarhassa (~4 h päivä), ja päätös oli päiväkodin henkilökunnan tukema.
Päiväkodin henkilökunta oli siis nimenomaan sitä mieltä, että kaveruussuhteiden ja hoitosuhteen kannalta oli hyvä, että poika kävi tarhassa vaikka äiti olikin kotona.
Mieti itse, miltä 4-vuotiaasta tuntuu, kun kotona ei saa leikkiä esim. kovaäänisiä leikkejä (vauva nukkuu, vauva syö), äiti ei voi osallistua leikkiin (vauva syö, äiti hoitaa vauvaa, äiti hoitaa kotia), ulkoleikit ovat lyhyitä ja rajattuja (vauva syö, vaunuilla ei pääse metsään), leikkikaveria ei ole (vauvan kanssa ei voi leikkiä, äiti ei ehdi ks. edellä) jne.
Mutta kuten edellä on jo toivottukin, lähettäisitkö viitteen tutkimukseen, jonka mainitsit ensimmäisessä viestissäsi.
Hei!
Itse otin tuossa ylempää kantaa sinun mielipiteisiin, mutta vastausta en ole saanut. Tämä on siis ainoa keskustelu, jota olemme käyneet. Melko nopea siis olet, vetämään johtopäätöksiä minun keskustelutaidoistani.
Syitä siihen, että vanhemmat vievät vanhemman lapsen hoitoon samalla kun hoitavat nuorimpaa kotona on varmasti useita. Yksi joka sinulta jäi mainitsematta on isoveljen tai -siskon sairalloinen mustasukkaisuus, äidin synnytyksen jälkeinen masennus, tilan puute tai yksinkertaisesti se, että isompi lapsi viihtyy tarhassa (hän saattoi olla hoidossa ennen pienemmän syntymistä) eikä häntä haluta "repiä" sieltä pois.
Maailma ei ole mustavalkoinen ja vaihtoehtoisia ratkaisuja on pajon! Mietippä sitä.
Niin sanoinhan jo, että päivän sana(t) on uusavuttomuus ja mukavuudenhalu ja se minua juuri nyppiikin. Siis se, että vanhemmat eivät enää itse hoida lapsiaan ja ovat muka niin kovasti lapsistaan välittäviä että ihan huh huh.
Vai poistuu mustasukkaisuus sillä, että lapsi viedään tarhaan, vitsikö tämä oli? Ei naurata. Tilan puute? Miten tilan puute liittyy tähän? Eli koska kotona ei ole tilaa lapselle niin hänet viedään päiväksi tarhaan ja sitten illalla tila kotona taas riittää? Heh heh, vitsit eikun paranee vaan. Entä tämä sitten: Ei haluta "repiä" lasta pois tarhasta? Jos lapsi täytyy väkipakolla hakea tarhasta ja hän viihtyy paremmin tarhassa kuin kotona niin silloin huostaanotto alkaa olla jo hyvinkin harkittavissa oleva vaihtoehto. Kyllä kotona täytyy olla jotain pahasti pielessä siinä vaiheessa.
Ennen vanhaan perheessä saattoi olla jopa 5 lasta ja hyvin tultiin toimeen keskenään. Ei ollut äidillä kaiken maailman astianpesukoneita tai muita apuvälineitä ja silti ehti hoitaa niin huushollin kuin lapsetkin. Eli älä sinä tule väittämään etteikö nykyvanhemmat ole uusavuttomia.
minua ainakin hävettäisi ja paljon. En todella voi ymmärtää tuollaista käytöstä. Eikö lapsellanne ole muita kavereita kuin tarhakaverit? Outoa sekin.
Mietin mietin, mutta en ymmärrä silti mitä ajat takaa. Kyllä lapsen tulee oppia ettei aina voi tehdä niin kuin hän haluaa (leikkiä kovaäänisesti). Lapsen on hyvä myös huomata, että äitin täytyy hoitaa myös siskoja eikä äiti näin ollen voi keskittyä vain häneen. Olette tyypillinen uusavuton perhe, ei voi muuta sanoa.
Niin, silloin ennen vanhaan lapset lähtivät 10-vuotiaina oppisopimuksella oppimaan ammattia. Pojat lähtivät töihin puusepälle, myllyyn tai sahalle. Tytöt laitettiin karjakoiksi naapurin isännälle.
Kun perheessä oli paljon lapsia, isoimmat lapset huolehtivat pienimmistä. Oli pakko, sillä äidillä ei ollut aikaa...
Onko se vaikea uskoa, että päiväkotilapsilla voi olla antoisia kaveruussuhteita ikätovereidensa kanssa? Vai onko lapsen itse luomilla ihmissuhteilla mitään väliä, kun vanhempi haluaa lapsen pois tarhasta?
tästä on turha jatkaa keskustelua. Jatkakaa vain samaan tyyliin ja pistäkää lapsenne suoraan synnytyslaitokselta hoitoon ettei vain pikku-äiti rasitu liikaa. Varmasti tarhassa lapsenne saa terrorisoida muita leikkimällä juuri niin kovaäänisesti ja rajusti kuin haluavat. Kotonahan se ei olisi mahdollista.
Ei tarvitse sitten ihmetellä jos/kun lapsillanne aikuisiässä on vaikeuksia solmia pysyviä ihmissuhteita (on jo nyt yksi yhteiskunnan suurimpia ongelmia). Ikävä vain, että nyt tekemistänne virheistä tulevat kärsimään eniten lapsenne ettekä te.
Jaa jaa. En voi auttaa, jollet ymmärrä. Yritän kuitenkin selvittää asiaa hieman lisää...
Siis päiväkodin henkilökunta (koulutetut ammattilaiset) olivat sitä mieltä, että hyvin alkanutta päiväkotisuhdetta oli turha katkaista kokonaan. He toivoivat, että poika saisi käydä tarhassa, vaikka äiti olikin kotona. Asia sopi meille, joten poika kävi noin 20 h viikossa tarhassa.
Eivät ne kaverit maasta kasva. Ikätovereita on kaupungissa vaikea löytää. On onni jos niitä löytyy omasta pihapiiristä.
Ryhmässä, jossa on esim 24 lasta, jotkut lapset tulevat toimeen erityisen hyvin keskenään. Aivan selvästi lapsi löytää isosta ryhmästä todellisen toverin. Ei ole tavatonta, että tämä kyseinen ystävyyssuhde kestää päiväkodin, peruskoulun, lukion ja aikuisiän...
Ilmeisesti et vietä kovinkaan paljon aikaa leikki-ikäisten lasten kanssa. Lasten leikeissä kun äänenkäyttö on oleellista.
Niin että, lapset pois tarhasta, jotta oma äiti voi jättää heidät huomiotta kotona? Kärjistetään kärjistetään, miltä nyt tuntuu?
Miksi pikku-äidin pitäisi rasittua? Onhan isäkin olemassa... Ei muuta kuin iskä maitopullon kanssa kotiin ja äiti töihin.
Yksikään lapsi ei saa terrorisoida muita lapsia tarhassa. Hoitajat puuttuvat sellaiseen käytökseen heti.
Ahaa, ovatko siis nykyajan ihmissuhdeongelmat seurausta lapsuuden aikaisesta päiväkodihoidosta? Tämähän alkaa käydä mielenkiintoiseksi...
???
Hei!
Tarkoitin tuolla mustasukkaisuudella lähinnä sellaista tilannetta, että isosisko tai -veli on sairaalloisen mustasukkainen pikkusisarestaan ja ehkä jopa pyrkii satuttamaan tätä tai häiritsemään sisaren päiväunia yms. kivaa jäynää.
Ja sitten tuohon päivähoidosta "repimiseen": Lapselle tärkeintä elämässä on turvalliset, pysyvät ihmissuhteet, ja jos lapsi on ehtinyt tällaiset luomaan päiväkodissa tai perhepäivähoitajan luona, miksi näitä pitäisi rikkoa? En tarkoittanut repimisellä lainkaan sitä, että lapsi viihtyisi päivähoidossa paremmin kuin kotona. Mutta onhan se monessa tapauksessa varmasti niin, että päiväkodissa on kivempi olla kavereiden kesken kuin äidin kanssa kotona.
Sitten vielä muutama sana kotiäideistä: Osa tekee varmasti oikeinkin hyväöä "työtä" lapsensa kanssa. Jaksaa touhuta ja leikkiä ja viedä lasta ulos kokemaan uusia, ihmeellisiä asioita. Monella vaan valitettavasti homma käy näin: myöhäinen herätys, epäterveellinen aamiainen, lapsi videoiden eteen ja äiti värkkää omiaan, ehkä mutka puistoon jossa äiti saa juoruta muiden äitien kanssa, sitten epäterveellinen lounas, lapsi pikaiselle päiväunelle, lapsi tietokoneen eteen, sitten taas tv:tä ja illalla nukkumaan aikasin, jotta äiti saa "laatuaikaa" isän kanssa (jos isää nyt on kuvassa).
Pointtini on, että myös kotiäiti voi olla "huono äiti". Äiti, joka on vasten tahtoaan kotona lapsensa kanssa on varmasti huonompi äiti kuin sellainen, joka on töissä päivät pitkät ja illalla jaksaa touhuta lapsensa kanssa levähtäneenä lapsenhoitohommista. Olet aivan oikeassa siinä, että nykyään ollaan erilaisia kuin ennen. Moni ei osaa tehdä edes ruskeaa kastiketta vaan turvautuu Blå Bandiin. Mutta se, että äiti ei jaksa olla kotona viiden lapsen kanssa )vaan haluaa olla töissä jossa hän saa tavata muita aikuisia, toteuttaa itseään, luoda uraa ja kohdata haasteita) tai tiskata koko perheen astiat käsin tai siivota (hän saattaa jopa turvautua siivousringin palveluihin!) ei väkisin tee hänestä huonoa äitiä!
Huono äiti laiminlyö lastaan eikä rakasta tätä, ja lapsen jättäminen päiväkotihoitoon _ei todellakaan_ vastaa näitä kritereitä. Joskus lapselle voi olla jopa parempi olla virikkeellisessä ympäristössä ammattilaisten käsissä (esim. lukihäiriöt ja muut kehitysvaikeudet saatetaan todeta aikaisemmin) kuin kotona kyllästyneen ja tylsästyneen äidin kanssa.
Meitä on monenlaisia, ja vaihtoehtoisia lähestymistapoja on tähänkin "ongelmaan" useita. Mutta sinä et taida sitä huomata, ihan sama mitä me muut sanomme.
t: Senttu
Nyt sinä kyllä heität sellaista juttua että et varmsti itsekään usko sitä.
Ensinnäkin jos lapsi on niin mustasukkainen että pyrkii vahongoittamaan sisaruksisaan niin ei sitä kyllä tarhaan viemisellä hoideta vaan lapsi pitää viedä terapiaan.
Myös tuo "jos lapsi viihtyy paremmin tarhassa kuin kotona" juttu on aivan uskomaton. Pitääkö lapsen saada aina kaikki haluamansa? Ei pidä. Lapsi haluaa kokeilla tupakkaa ja viinaa niin sinä kuskaat niitä hänelle, niínkö? Ilmeisesti niin koska lapsenhan täytyy saada kaikki.
Voi luoja näitä sinun juttujasi. Ai, että lapsi nukkuu liian myöhään jos on kotihoidossa. Tiedätkö, että pieni lapsi tarvitsee paljon unta? Jos pieni lapsi nukkuu esim. klo 9 asti niin se ei todellakaan vahongoita lasta. On aika julmaa, että jo 1-2 vuoden iässä lapsen täytyy herätä 5 kertaa viikossa kuuden aikaan aamulla.
Entä sitten epäterveellinen ruoka? Jos teillä ei osata tehdä terveellistä ruokaa niin se ei tarkoita sitä, etteivätkö muut äidit tai isät sitä osaisi.
Mielestäni äidin joka vastoin tahtoaan joutuu olemaan kotona ei olisi koskaan pitänyt lapsia tehdäkään.
Lapsi ei mittaa aikuisen tärkeyttä itselleen sillä kuinka hyvä hoitaja hän on. Jokainen mieleltään terve ja tasapainoinen aikuinen osaa hoitaa lasta. Siihen ei koulutusta tarvita. Luuletko tosiaan, että 18-vuotias juuri koulusta päässyt hoitaja jolla ei ole omia lapsia on parempaa seuraa ja parempi hoitaja lapselle kuin kotona lastensa kanssa oleva äiti? Jos näin luulet niin toivon todella että et koskaan tee lapsia.
Esitän vielä muutaman kysymyksen teillä kaikille äideille ja iseille, miettikääpä miksi olette hankkineet lapsia? Mikä on lapsen merkitys teille? Mikä on lapsen tarkoitus perheessänne jos hän on ensin 6-10 tuntia hoidossa ja sitten illalla kavereiden kanssa tai harrastuksissa. Kauanko päivässä näette häntä? Ehditkö kuunnella hänen murheitaan? Onko ura ja raha sinulle tärkeämpi kuin lapsesi? Ilmeisesti on siinä tapauksessa, että vietät selkeästi enemmän aikaa työn kuin lapsesi parissa. Muistakaa, että yksikään lapsi ei ole syntynyt tänne omasta tahdostaan. Te vanhemmat olette hänet tänne halunneet joten pitkää myös huolta hänestä. Se tarkoittaa myös että olette hänen kanssaan.
Huomenta!
Itse kirjoitit jossakin ylemmässä viestissä, että kirjoitat kärjistellen ja yleistäen koska asia on tärkeä ja haluat herättää huomiota? Nyt kun minä teen saman, liioittelen, yleistän ja kärjistän, se onkin yhtäkkiä paksua tekstiä ja "sellaista juttua"?
Ei lapsen pidä saada aina kaikki haluamansa, ei todellakaan. Mutta kuten asiantuntijat esim. LTOL:stä sanovat, pienelle lapselle tärkeintä on pysyvät, turvalliset suhteet niin eikö niistä jo muodostuneista suhteista silloin kannata pitää kiinni? Annan esimerkin:
Äiti A synnyttää Lapsen B 2000, vuonna 2003 Äiti A palaa työelämään ja Lapsi B viedään päiväkotiin hoitoon jossa hän viihtyy ja sitoo ihmissuhteita, vuonna 2004 Äiti A synnyttää toisen lapsen, Lapsi B ja jää äitiyslomalle tämän kanssa. Lapsi A on jo silloin ollut reilun vuoden päiväkodissa, samassa ryhmässä samojen ihmisten kanssa. Hänellä on "elämä" siellä. Pitäisikö hänet silloin repiä juurineen pois turvallisista suhteista vaan "koska lapsen paikka on aina äidin kanssa kotona"?
Ja sitten näihin muihin juttuihin:
Tuo kirjoitelma "kotiäidin arjesta" oli - sanon sen vielä kerran - kärjistystä ja liioittelua. Eli ei, en tarkoittanut, että juttu menee aina noin. Mutta sitä sinä et ymmärtänyt. Väännetään vielä rautalangasta:
- kaikki kotiäidit eivät tee epäterveellistä ruokaa
- kaikki kotiäidit eivät jätä lastaan yksin videoiden eteen ja istuu puhelimessa puolet päivästä
- kaikki kotiäidit eivät jätä ulkoilun väliin "ikävän ilman takia"
- kaikki kotiäidit eivät anna lapsen olla kotona ilman virikkeitä ja kavereita
- jne.
ON kotiäitejä, jotka touhuavat lapsensa kanssa, tekevät kunnon kotiruokaa, huolehtivat kaverisuhteista ja ulkoilusta - mutta kaikki eivät!
Itsehän sinä sen sanoit: päivän perheet ovat uusavuttomia! Eli ruoka on epäterveellistä (paljon eineksiä ja puolivalmisteita jne), lapsen hoidosta ei tiedetä mitään ja äiti on itsekäs (ihan sama pääseekö pentu ulos leikkiin kunhan mä vaan pääsen tupakalle). Sinä yleistit ja teit päiväkodista pahan paikan, minä tein saman kodille. Ei koti aina ole lapselle paras paikka! Joko alat ymmärtämään, että jutulla on kaksi puolta? Kaikista naisista ei ole kotiäideiksi ja kaikista isistä ei koti-isiksi...
Ensinäkin, minun tietääkseni 18-vuotiaana kukaan ei valmistu hoitajaksi, esim. lähihoitajaksikin pääsee opiskelemaan vasta sinä vuonna kun täyttää 17 ja koulutus kestää ainakin 3 vuotta. Lastentarhanopettajan koulutus on korkeakoulututkinto, joten sekin kestää useita vuosia, lukion jälkeen. Ihan näin sivuhuomautuksena.
En ole ikinä kiistänyt, etteikö pienen lapsen (eli alle 3-vuotiaan) paras paikka olisi äidin ja isän sylissä kotona. Ja itsekin, sitten kun minä lapsia saan, ajattelin olla lapseni kanssa kotia niin kauan kuin mahdollista tai ainakin tuohon ikään asti. Mutta valitettavasti kaikilla ei, syystä tai toisesta, ole tähän mahdollisuutta. Ammatin saanut hoitaja joka rakastaa lapsiaan ja osaa hommansa voi olla yhtä hyvä hoitaja lapselle kuin äitikin, jossakin tapauksissa jopa parempi.
Itse et ilmeisesti ole tutustunut päiväkodin tehtäviin? Ei siellä anneta pelkkää hoitoa, vaan myös paljon muuta, johon suurin osa äideistä ei kykene. Kykeneekö "tavallinen äiti" huomaamaan lapsen kehityksessä viivästymisiä tai ongelmia, kykeneekö tavallinen äiti antamaan tarvittavat tukitoimet yksin, ilman päiväkodin tai ammattilaisten apua? Tuskin!
Ennen seuraavaa viestiäsi, toivon, että käyt sivuilla www.lastentarha.fi ja tutustut suomalaiseen varhaiskasvatukseen ja sen tehtävään.
Sitten viimesenä vastauksia kysymyksiisi, joita esitit vanhemmille. Minulla ei vielä ole lapsia, mutta vastaan silti:
Mikä on lapsen merkitys teille?
- Olen jo vuosia sitten sanonut, että tässä elämässä tulee olemaan vain yksi joka on tärkeämpi kuin minä itse, ja se on lapseni. Sitten kun saan lapsen hän tulee olemaan se kaikkein tärkein, jonka eteen teen kaiken voitavani ja jota puolustan viimeiseen asti!
Muistakaa, että yksikään lapsi ei ole syntynyt tänne omasta tahdostaan.
- Näin se on, valitettavasti huonoja vanhempia näkee lähes päivittäin. Vanhempia jotka eivät aseta lapsilleen rajoja, jotka antavat heille kaiken haluamansa, jotka eivät rakasta lastaan tai jotka eivät osaa hoitaa tätä.
Te vanhemmat olette hänet tänne halunneet joten pitkää myös huolta hänestä.
- Kyllä, ajattelin pitää huolta lapsestani, koko ikäni! Olin ajatellut, että olen ensiksi kotona lapseni kanssa kunnes hän on 3-4 -vuotias, sen jälkeen pariksi vuodeksi päivähoitoon ja esikouluun. Olen alalla, jossa liukuvatyöaika ja puolipäivätyö on hyvin mahdollista, joten lapseni hoitopäivistä tulevat lyhyitä. Lisäksi tuleva isä on työssä jossa hänellä on väh. yksi vapaapäivä viikossa. Joten kyllä me näemme lapsemme, vaikka hän viettääkin touhukkaat päivät hoidossa.
Yksi kysymys sinulle:
Mitä mieltä olet perhepäivähoidosta?
t: Senttu
Meillä lapset heräävät klo 6-7, ilman herättämistä. Aamupala, pesut ja pukeminen tehdään yhdeksään mennessä, jos on isän vuoro viedä lapset tarhaan. Äiti hakee lapset tarhasta noin klo 15.30. Lapsemme ovat tarhassa noin 6 ja puoli tuntia päivässä.
Tarhassa lapset syövät, kuuntelevat satuja, askartelevat, laulavat, leikkivät näytelmäleikkejä, viettävät syntymäpäiviä, nukkuvat päiväunia, käyvät retkillä jne. Eli ihan samoja juttuja kuin jokainen kotona lastaan hoitava vanhempi puuhaa lapsensa kanssa, joka päivä... ;)
Lapsemme viettävät tarhassa noin 32 tuntia viikossa. Kotona lapset ovat siis loput viikon 136 tuntia. Arkipäivisin lapsemme näkevät jompaa kumpaa tai molempia vanhempiaan noin 7 tuntia päivässä.
Ehdin hyvin kuunnella lapseni murheita. Keskustelen päivän tapahtumista lasteni kanssa joka ikinen päivä, pois lukien päivät jolloin lapset ovat äidin kanssa kylässä tms.
Ura ja raha eivät ole tärkeämpiä kuin lapseni. Ura ja raha ovat kuitenkin välttämättömiä koko perheen hyvinvoinnin takaamiseksi.
Ja olisipa mielenkiintoista lukea vastauksesi omiin kysymyksiisi...
Voi herran pieksut ! Tää kunnollinen jne ihminenhän on aivan mahdoton ! Harvoin törmää vastaavaan suvaitsemattomuuteen. Tyyppi on turhan varma siitä, että omaa sen ainoan oikean mielipiteen ko asiasta.
Hiippari käytää tätä palstaa terapoidakseen itseänsä joten lopettakaa tähän vastailu. Saattaa jopa onanoida koneensa ääressä - tuntuu sen verran saavan fibaa provoamisesta.
Ketjusta löytyy paljon fiksuja mielipiteitä jotka tää egotrippari tyrmää saman tien. Fiksut ja täyspäiset jatkakoot juttua, mutta avatkaa uus ketju. Jätetään sekot omiin oloihinsa.
Hauskaa kevaan jatkoa kaikille teille, jotka parast`aikaa siivoatte puuroa seinistä ja katoista.
En haluaisi ihan noin kärjistetysti asiaa lähestyä, mutta pakko myöntää olevani samaa mieltä. Kyllä lapsen paikka on mielestäni kotona, jossa hänen saamansa huomion taustalla on vanhemman rakkaus lapseen, eikä lastentarhanopettajan velvollisuus (ja varmasti ilokin!) toteuttaa työtään. Ja toki on pointtinsa siinä, että kasvatuksen onnistumista osaltaan voidaan tarkastella sillä miten tasapainoinen lapsi on, vaan pitäisi muistaa ettei lasten kanssa olemisessa ole kyse mistään valmistusprosessista...lopputuloksena onnistunut "tuote". Kasvatus on osa elämää ja se eläminenhän tässä pääasia on, se, että voisi elää elämäänsä ilman sen suurempia ahdistuksia. Ja niin tai näin, minusta pieni lapsi joutuu kokemaan tietynlaista erotuskaa vanhemmistaan ollessaan päiväkodissa tai hoidossa hyvin pienenä. Lastentarhanopettaja tuttavani oli ammatti-ihmisenä täysin samaa mieltä, hänen mukaansa AIKAISINTAAN kolme vuotiaana lapsi alkaa olla henkisesti valmis suuressa lapsiryhmässä olemiseen. Ja vaikka päiväkodeissa pyritään nykyään yksilöllisyyteen, on sitä ihan mahdotonta toteuttaa samassa määrin kuin kotona. Ja yksilöllisyyttähän me aikuisetkin kaipaamme, sitä että voimme toteuttaa itseämme omana itsenämme omalla tavallamme. Lapselle tämä itsensä toteuttamisen mahdollisuus on erityisen tärkeää, jotta hän oppii tuntemaan itsensä ja olotilansa. Suuressa ryhmässä lapsen käyttäytymistä saattaa pikemminkin määrätä sen kaikista äänekkäimmän lapsen jäljittely tai halu tulla hyväksytyksi, eikä niinkään omat tarpeet. Harva lapsi niin itseoikeutetusti uskaltaa olla isossa ryhmässä ihan vaan oma yksilönsä isolla Y:llä, kun ei moiseen meistä aikuisistakaan aina ole. Juuri osallistuin "vanhempainiltaan" ja niin vaan vanhemmat lähes poikkeuksetta hakeutuivat takaseinustalle istumaan, etupenkit jäivät tyhjiksi, vaikka niistä olisi takuuvarmasti nähnyt lasten valmistamat esitykset kaikkein parhaiten. Eli se siitä "minä olen minä"-mentaliteetista, pikemminkin vallalla on "millainen minun pitäisi olla, jotta muut hyväksyisivät"-ajattelutapa ja en usko päiväkotien massakasvatuksen muuttavan asiaa. Eli toki on tärkeää lapsen oppia käyttäytymään hyväksyttävästi, mutta hyväksynnänhaun ei pitäisi määrätä hänen toimintaansa. Ja kotioloissa on se onnellinen asia, että siellä meistä jokainen hyväksytään sellaisena kuin olemme, olemme rakastettavia sellaisina kuin olemme.
No, tässä minun näkökulmani asiaan, toivon mukavaa kevättä kaikille vanhemmille, oli teidän lapsenne sitten kotona, päiväkodissa tai perhepäivähoidossa :)
Ihan hyvä kirjoitus.
Toteat kasvatuksen olevan osa elämää. Olen samaa mieltä. Lasten päiväkotihoito on yksi valinta lukemattomien muiden elämän suuntaan vaikuttavien valintojen joukosta. Elämän valinnat kokonaisuudessaan ratkaisevat sen, olivatko päiväkotihoidon seuraukset elämän kannalta merkittäviä vai eivät.
Päiväkodin pienessä lapsessa aiheuttaman eroahdistuksen trauma voi olla (ja on) vain pisara muiden elämän traumojen meressä. Tietysti sekin voidaan välttää, jos niin välttämättä halutaan. Mutta mielestäni kotihoidolla vältetty eroahdistus ja "yksilöllisen" kasvatuksen edut mitätöityvät viimeistään, jos perheen vanhempi tai vanhemmat ovat esim. alkoholisteja, mielenterveysongelmaisia, päätyvät avioeroon tms. Haluan siis vain korostaa, että päiväkotihoito ei todellakaan ole mikään automaatti aikuisiän ihmissuhdeongelmille...
Yksilöllisyyttä voidaan tukea päiväkotikasvatuksessakin. Ei päivähoito lapsen yksilöllisyyttä vie, vaikka ihan jokaiseen oikkuun ei voida taipuakaan, kuten ehkä kotona.
Esimerkiksi omien poikiemme hoitajat ovat kertoneet mielissään poikiemme persoonallisuudesta. Isompi poika (4 v.) ilmaisee tunteensa edelleen poikkeuksellisen avoimesti (hoitajien mielestä hyvä asia). Pienempi poika on muuten samanlainen, mutta on veljeään rohkeampi ja temperamenttisempi. Lapset osaavat leikkiä, nauraa, hassutella, itkeä, riidellä ja pyytää kauniisti halaamalla anteeksi. Vaikka em. taitoja harjoitellaan tarhassa, pitää perusta näille taidoille tulla kotoa. Tarha ei pysty luomaan yksilöllisyyttä, enkä usko että se pystyy myöskään sitä tuhoamaan.
Jos lapsen vanhemmat ovat "ujoja", ja menevät istumaan vanhempainillassa takariviin, voidaan lasten "ujon" käytöksen syytä hakea heistä. Mielestäni tässäkin tapauksessa ratkaisevinta on vanhempien oma käytös ja kasvatus. Voidaan myös miettiä, miksi kaikki vanhemmat sitten menivät takariviin istumaan. Olivatko he kaikki olleet pienenä päiväkodissa, vai kenties kotihoidossa? Vai olisivatkohan syyt aikuisten käyttäytymiseen sittenkin jossain muualla kuin lapsuuden hoitopaikassa...
Ja yksilöllisyydelläkin pitää olla rajat. Siitä olemme varmaan kaikki samaa mieltä. Vääränlaista yksilöllisyyttä on muiden kiusaaminen, häiriköinti jne. Sitä ei hyväksytä päiväkodissa, eikä sitä pitäisi hyväksyä kotonakaan. Varmasti jokainen lapsi saa "toteuttaa" itseään tarhassa, aivan kuten kotonakin.
Päiväkodin päivän kulku on ennalta määrätty. Joku voi tulkita sen yksilöllisyyden kahlitsemiseksi. Mutta itse asiassa säännöllinen päivärytmi on suunniteltu lapsen parhaaksi. Säännöllistä päivärytmiä pitäisi noudattaa myös kotona.
Ja onko lapsen ikätoverien jäljittely sitten huono asia? Ei mielestäni. Toki lapsi voi oppia matkimaan kielteiseksi miellettäviä asioita (kiroilu, töniminen jne), mutta eiköhän suurin osa ole positiivista oppimista (kaverina olo jne).
mikä sitten on vanhempien rooli lastensa elämässä? Ovatko kaikkien vanhempien tarkoitus olla viikonloppuisejä ja -äitejä ja viikolla tarhatäti hoitaa lapset? Mikä on sinun roolisi lapsesi kasvattajana?
Mielestäni lapsen kasvatusvastuuta ei pitäisi sysätä tarhatädin hoidettavaksi. On naurettavaa vedota siihen, että tarhan hoitajat ovat ammattilaisia. Kyllä asia on niin, että jos ei usko osaavansa hoitaa omaa lastaan niin on parempi olla tekemättä lapsia lainkaan. Minusta sinäkin ajattelet lastasi jonain tuotteena joka täytyy "kasvattaa" ammattilaisten ohjaamana jottei virheitä pääsisi sattumaan. Uskomatonta touhua!!! Siis aivan käsittämätöntä!!!
Miten on, eikö oman lapsen seura kiinnosta? Olen täysin vakuuttunut, että monien kohdalla tässä lapsen päiväkotiin pakkotunkemisessa kyse on vanhempien itsekkyydestä. Mistään ei haluta luopua tai tinkiä lapsen takia, ei työstä, urasta, ei vapaa-ajasta, ei elintasosta, ei kerta kaikkiaan mistään. Välillä tuntuu siltä, että monet vanhemmat hoitavat paremmin lemmikkejään kuin lapsiaan.
Mielestäni kotia ja tarhaa lapsen kasvupaikkana ei voi edes leikillään verrata keskenään. Omat vanhemmet ovat pienelle lapselle ehdottoman tärkeitä henkilöitä jopa kaikkine virheineenkin.
Viikonloppuna TV:stä tuli JOS ohjelma jossa puhuttiin mm. kasvatuksesta ja itsekkyydestä. Apulannan rumpali Sipe puhui täyttä asiaa eli sitä samaa mitä minäkin olen täällä yrittänyt jankuttaa. Jos ohjelma tulee uusintana niin katsokaa ihmeessä. Ehkä se, että joku omalla naamallaan tuo tämän asian esille saa teidät edes hetkeksi miettimään sitä.
näköjään vastata joka kommenttiin ja vielä suurinpiirtein samalla tekstillä. Usko jo että sun mielipiteesi on luettu jo monet kerrat.
Äskeinen viesti johon vastasit, oli mielestäni erittäin asiallinen, mutta sinun oli pakko jotenkin koittaa sitäkin vääristää!
Hyväksy nyt vain se että tässä asiassa on toinenkin laita - sinun valintasi ei ole se ainut oikea!
Mukamas vanhempien itsekkyyttä - hoh hoh, anna mun nauraa sun vitseillesi!
Miten niin ei muka osaa hoitaa omaa lastaan ja näin ollen vie lapsen päivähoitoon?? Oletko kokenut jotain traumoja omassa lapsuudessasi?
Se mikä on vanhempien rooli lasten elämässä, on myös tullut monet kerrat esiin tässä keskustelussa, sinun on vain pakko saada omaa näkemystäsi kerta toisen jälkeen esiin. Kukaan täysjärkinen ei ajattele lastaan tuotteena, ei edes ne jotka vievät lapsensa päivähoitoon.
Etkö sinä todellakaan ymmärrä sitä että toisten TARVITSEE tehdä töitä, kyse ei ole urasta tai muusta sellaisesta, vaan ainoastaan toimeentulosta!
Tottakai haluaisin itsekin olla lapseni kanssa kotona, mutta rahat eivät todellakaan riittäneet. Sinnittelimme kuitenkin siihen asti että lapsi oli 4 vanha ja sitten oli PAKKO tulla takaisin töihin, jotta ei jäisi asuntolainat maksamatta.
Myös minä pidän itseäni ihan hyvänä ihmisenä ja äitinä vaikka itku silmässä jouduin viemään hänet hoitoon. En todellakaan olisi vienyt häntä jos joku olisi maksanut velat puolestamme.
Lapsemme tykkää olla päiväkodissa, hän on siellä keskimäärin 5 tuntia päivässä.
Se on maximiaika jonka pidämme siellä, vaikka maksamme kuitenkin koko päivästä.
Jos on kyse sellaisesta hoitoajasta kuin 6-16,30, niin en minäkään ymmärrä sellaista, mutta jollekin sekin sitten varmaan on pakollista. Niitäkin tapauksia on tullut nähtyä/säälittyä vuosien varrella.
Otetaan vielä kerran... Vanhemmat kasvattavat lapsen. Päiväkodissa vanhempien kasvatusta ei mitätöidä, eikä unohdeta. Mutta ei päiväkoti ihmeisiinkään pysty. Eli vanhemmat kasvattavat lapset, päiväkodissa heistä pidetään niin hyvin huolta kuin mahdollista (eli hyvin).
Kertoisit välillä itsekin esimerkkejä omasta vanhemmuudestasi. Ei siinä mitään, kerron omista ajatuksistani ja teostani mielelläni, minulla ei ole hävettävää eikä salattavaa...
Minun roolini kasvattajana on olla turvallinen isä. Olen isä joka opettaa, neuvoo, auttaa, lohduttaa, hoitaa, parantaa, laulaa, leikkii, peuhaa, ulkoilee, retkeilee, ruokkii, pesee, nukuttaa ja niin edelleen. Olen isä joka asettaa rajat, säännöt, käytöstavat, aikataulut ja niin edelleen. Olen samalla isä, joka käy arkisin töissä, mutta joka tulee joka ikinen päivä töistä kotiin.
Minä olen se henkilö (vaimoni ohella), jolta lapsemme oppivat elämän ja yhteiskunnan säännöt. Kasvatamme lapsemme rehellisiksi, suoraselkäisiksi ja kunnollisiksi kansalaisiksi.
Juu, ei kasvatusvastuuta pidäkään sysätä tarhatädeille. Eivät he sitä haluakaan.
Ja sitten tulee se sinun villi arvauksesi. En ajattele lastani tuotteena, joka täytyy kasvattaa ammattilaisten ohjaamana, jottei virheitä pääse sattumaan.
Omien lasteni seura kiinnostaa, vietän heidän kanssaan joka päivä aikaa. Luen satuja, leikin, laulankin, teen ruokaa, pesen, nukutan jne (ks. edellä). Kaikkea mitä arkeen kuuluu. Mikä on oma osallistumisesi lastesi elämään?
Itse olen tinkinyt monestakin asiasta hankkiessani lapset. Ilman lapsia kun elämä on varsin huoletonta, säännölliset tulot eivät ole niin tärkeitä, päivärytmi voi olla minkälainen vain jne.
Mitä minä taas yritän jankuttaa on se, että päiväkoti ei ole mikään laitos, joka tuottaa liukuhihnalta tasapäistettyjä ja automaattisesti henkisesti rikkoutuneita lapsia. Päiväkotihoito itsessään ei tee lasta eikä vanhempia huonoksi.
kirjoitus, mutta ei "kunnollinen ja tunnollinen isä" siltikään tajua, koska ei halua!!
Justiinsa näin se asia menee, kuten kirjoitit!
Kyllä se omat "hyvät" kommenttinsa tähänkin heittää!!!!!
tuo teidän malli vaikuttaa ihan hyvältä. En minä tuollaisessa toiminnassa näe mitään moitittavaa.
Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ole varaa hoitaa lasta kotona. Mutta mitä kukin tarkoittaa sillä, että ei ole varaa? Jos sillä tarkoitetaan sitä, että pitää olla varaa vaihtaa auto vähintään 2 vuoden välein ja etelässä pitää päästä käymään vähintään kerran mielellään kaksi kertaa vuodessa ja kesämökki pitää olla totta kai, niin silloin mielestäni arvojärjestys on pielessä. Siis jos ennemmin pidetään kiinni noista hankinnoista kuin että hoidettaisiin lapsi kotona.
Sitten on vanhempia jotka vievät lapset tarhaan jopa vapaapäivinään. Tai kun ovat lomalla. Samoin osa vanhemmista käy ensin kaupassa ennen kuin hakevat lapsen tarhasta. En todellakaan voi ymmärtää tai hyväksyä tuollaista käytöstä.
Juu, yhdyn kyllä tuossa sun mielipiteeseen. Jos meillä olisi varaa käydä edes kerran vuodessa ulkomailla niin olisi myös varaa hoitaa lapsi kotona.
Ikinä ei olla etelässä käyty 10 vuotisen taipaleen aikana. Piknik-risteily muutaman kerran tehty ja lapselle oikein nautinto kun saa temmeltää pallomeressä ja osallistua muihin laivan rientoihin!
Olen myös siinä kanssasi samaa mieltä ettei lasta tule viedä vapaapäivänä hoitoon. Se aika pyhitetään yhdessäoloon!
Kauhukseni tiedän yhden perheen jossa vanhemmat työttömiä ja kaikki kolme lasta päivähoidossa. Se ei mene tajuntaani! Miksi niitä lapsia sitten tehdä jos kotona ollaan mutta ei viitsitä kuitenkaan lasten kanssa olla??Ei ymmärrä!
Sama koskee myös joulupyhiä, kun vanhemmat pitävät lastaan tarhassa jotta pääsevät 'rauhassa' jouluostoksille. Onko se tosiaan niin tärkeää että lapsi viedään päiväkotiin?!
Meillä kaikki pyhät ollaan kotona, en koskaan veisi lastani esim.sijaispäiväkotiin,kun itsellä kuitenkin lomaa ja näin järkyttäisi häntä. Tuleehan siinä taas uudet hoitajat ja uusi ympäristö. Se aika tulee järjestää vanhempien lapselle!
Mutta onneksi molemmilla joustava työ, on hyvät lomat ja työajat, näin voimme olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon.
Kesä tulee ja hiekkalaatikot kutsuvat!
Hauskaa kesän odotusta teille!!:)
Kiitos kommenteista ja onnittelut ihanien lasten johdosta!
Olen henk.koht. sen iän ohittanut, että kuvittelisin asioiden olevan kovin mustavalkoisia ;) Tarkoitukseni ei missään nimessä ole leimata päiväkotilapsia tuleviksi häiriköiksi tai automaattisesti ns. laumasieluiksi, vaan haluan korostaa kotihoidon puoltamista OMANA MIELIPITEENÄNI, en absoluuttisena totuutena. Vertaukseni takapenkille tungeksivista vanhemmista ei myöskään tarkoittanut sitä, että heidät on kasvatettu päiväkodissa :) Toivon vain oman lapseni jonain päivänä omaavan rohkeutta ja itsetuntoa kävellä suoraan etupenkille ilman kiusaantuneisuutta ja muiden pälyilyä...sellaisena aikuisena uskoisin hänen olevan tasapainoinen ja hyvä olla. Minun uskomukseni mukaan sellainen aikuinen on lapsuudessaan saanut tukea omalle yksilölliselle kehitykselleen ja parhaiten koen kykeneväni tukemaan tuota kasvua kotiäitinä. No, mene ja tiedä. Vaan näin minä ajattelen.
Mainitsit tuosta pienen lapsen eroahdistuksen aiheuttamasta traumasta vs. perheen alkoholismi, avioero tms.. Sattumalta olen itse kodista, jossa sain kasvaa veljeni kanssa kotona ja tämän lisäksi meillä oli hoitolapsia. Lapsuus oli kovin onnellista, huoletonta ja aikataulutonta aikaa (päivärytmi toki oli selkeä) kunnes perheen piirissä tapahtunut kuolemantapaus johti ketjureaktioon, jonka myötä voin sanoa nuoruuteni viettäneeni ns. ongelmaperheessä. Vanhemmillani oli lopulta kutakuinkin kaikki mainitsemasi ongelmat. Minä kuitenkin selvisin siitä perhekuviosta ja vaikkei muuten ole ollut perheessäni kehumista, niin lapsuudestani olen ollut usein hyvilläni. Uskon vakaasti positiivisten lapsuuskokemusten osaltaan tehneen minusta vahvan ihmisen. Minä mielsin (muistan tämän hyvin) lapsena asiat niin, että minun äitini TAHTOI olla meidän kanssa kotona, toisin kuin hoitolasten vanhemmat (lapsi on mustavalkoinen). En tiedä miten olisin myöhemmissä elämän myrskyissä säilyttänyt itsearvostukseni ilman tätä varhaista kiintymyksen kokemusta. Vaan kuten sanottua, nämä ovat minun kokemuksiani ja näkökulmiani. Ja ainakin minulla on omat "empiiriset perusteeni" miksi tehdä asiat niin kuin teen.
Kun ei reppanalla ollut rahkeita enää vastata.
Näitä juttuja sitten riittää! Lapsen paikka on kotona, olen samaa mieltä, mutta mitä sitten tekisin (ja moni muu kaltaiseni) tässä tilanteessa toisin? Kun siellä töissä on käytävä, ja jos en kävisi, moititaan luuseriksi ja yhteiskunnan siivelläeläjäksi, joka on "tehnyt" lapset vain itsekkäästi ja rahaa saadakseen. (Omituista muuten, miten itsekäs sitä toisten mielestä on, käy sitä töissä eli ei!)
Antakaa vaihtoehtoja, mitä pitää tehdä. Rannalla on turha huutaa ulapalla hukkuvalle, että mikset ui rantaan.
käytkö töissä vain sen takia, ettei sinua sanottaisi luuseriksi? Eli pääsyy ei ole taloudellinen pakko? No siinä tapauksessa et taida kovin suuressa arvossa pitää lapsiasi. Mielestäni juuri tuollainen käytös on luuserimaista.
Siis mikä oli vaihtoehtosi? Anna nyt jotain konkreettista faktaa tähän. Kerrottakoon, että minulla ei toimeentulon vaihtoehdoksi ainakaan ole muuta keinoa, kuin käydä töissä. Käykö joku siis huvikseen, vailla mitään taloudellista pakkoa töissä nykyään? Voisin toki sanoutua lyhytnäköisesti irti varsin pienipalkkaisesta työstäni, mutta luulisin, että sen jälkeen kolkuttelisi useampikin velkoja oven takana.
Minun mielestäni kaikkein suurimpia luusereita ovat ne omahyväiset, itseään ja saavutuksiaan kehuskelevat ihmiset, jotka yrittävät aina ja kaikkialla tuoda esiin omaa erinomaisuuttaan ja valintojaan ja painavat muita pinnan alle. Nimenomaan painavat muita pinnan alle pyrkiessään itse siellä pysymään.
jos katsot edellistä kirjoitustasi niin kyllä siitä saa sellaisen kuvan, että käyt töissä nimenomaan sen takia, ettei sinua sanottaisi luuseriksi.
Joo kyllä minä aikakin käyn töissä ihan vain taloudellisista syistä johtuen. Pointti oli lähinnä siinä, että millaista elintasoa me haluamme ylläpitää ja tehdäänkö se lapsen hyvinvoinnin kustannuksella. Jos molemmat vanhemmat ovat töissä vaikka perhe tulisi toimeen toisen palkalla tuilla, niin silloin lapsen etu ei ole perheessä etusijalla. Aika monien mielestä perheen "pakollisiin" kuluihin kuuluu mm. kaksi lomamatkaa vuodessa, auton vaihtaminen uuteen parin vuoden välein, joka viikkoiset teatterireissut ja lätkämatsit. Samoin kun vanhempien pitää käydä tuulettumassa vähintään pari kertaa kuussa. Jos näistä "pakollisista" menoista vähän tingittäisiin niin monet voisivat hyvin jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin.
Monet vanhemmat myös perustelevat töihin menemistä kotona olemisen sijasta, ei taloudellisilla syillä, vaan henkisiin syihin vedoten. Mielestäni se jos mikä on käsittämätöntä. Pitäisi toden totta miettiä miksi niitä lapsia hankitaan jos heidän kanssaan ei haluta olla.
Minä en ole täällä kehumassa omia saavutuksia, en olisi niistä maininnut ollenkaan jos ei niitä olisi minulta moneen otteeseen tivattu. Olen täällä pienten lasten asialla, he kun eivät itse vielä osaa puolustaa itseään. Ja kieltämättä käytän kovia sanoja koska haluan todella herättää ne ihmiset jotka oman edun nimissä kohtelevat lastaan huonosti.
OK, ymmärsin pointtisi, ja olet oikeassa. Mutta hermostuin totaalisesti, kun jollain näistä palstoista käytiin äskettäin yhtä tulikivenkatkuinen keskustelu yhteiskuntaa rahastavista ja töissäkäymättömistä luuseriäideistä. No, se siitä.
Tuo rahan ja mammonan ajattelu tarttuu jo lapsiinkin. Sitä tulee usein ajatelleeksi, mitä nuo omat mukulat miettivät lapsuudestaan sitten aikuisina. Oliko hyvä vai paha, että tiesivät alituisen rahapulan ja joutuivat odottamaan jonkun tarpeellisenkin asian saamista. Toisaalta kymmenvuotiaamme pitää kummallisina niitä koulukavereitaan, jotka kehuskelevat perheensä varakkuudella.
Erittäin järkevä juttu aiheesta:
http://www.svd.se/dynamiskt/ledare/did_7401250.asp
Tuota samaa potaskaa yrittää jatkuvasti joku toope esittää. Ei kannata mennä lankaan, varsinkaan, kun katselee tätäkin "kunnollista isää", joka vastaa jokaiseen viestiin. Kyllä siinä lapset on ihan toisella sijalla, kun "iskä" roikkuu netissä koko päivän. Muistitko laittaa ruokaa? Tai leikkiä lapsesi kanssa? Tuskin...
taisi taas kolahtaa sellaisen ihmisen nilkkaan jolle lapset ovat olemassa lähinnä kulissia varten.
Potaskaa kirjoitukseni on vain teidän mielestä joilla lapset eivät ole elämässä arvoasteikon kärkipäässä. Teille lapsia tärkeämpiä olette te itse, työnne, harrastuksenne ja kaverinne.
Netissä olen ihan työajalla, lapsille laitan ruokaa heti työpäivän jälkeen ja totta kai leikin, pelaan, seurustelen ja luen lasteni kanssa toisin kuin sinä teet. Ja ennen kuin joku ehtii kirjoittaa miksi en ole kotona lapsia hoitamassa kerrottakoon, että nuorin lapsista on jo 12 v.
Hei!
Olisi mielenkiintoista tietää, miten teidän perheessänne on hoidettu lastenhoito-jutut. Minulla kun ei vielä ole lapsia, ja vaikka ajatus on aina ollut, että lapset päivähoitoon niin voisihan sitä harkita muitakin (järkeviä) vaihtoehtoja.
Eli kuinka pitkään sinä/vaimosi olitte isyys/äitiyslomalla? Miten ala-asteikäisten iltapäivähoito on hoidettu (3. luokkaan asti lapselle tulisi mielestäni järjestää iltapäivähoito). Miten raha-asiat hoitui? Asutteko maalla/kaupungissa? Miten lasten ystävyyssuhteet ja sosiaaliset kontaktit hoidettiin?
Miten lapsia voi hoitaa kotona järkevästi ja hyvällä tavalla?
t: Senttu
Vaimo toimi osan aikaa perhepäivähoitajana, osan aikaa olin itse kotona lasten kanssa. Kouluikäisinä lapset ovat olleet iltäpäivähoidossa joko isovanhemmilla tai naapurissa.
Rahat oli tiukalla totta kai. Ei käyty ulkomailla, ei vaihdettu autoa, mutta pyrittiin kuitenkin joka kesä joku lomareissu (suomessa) järjestää. Asutaan kaupungissa. Ystävyyssuhteet hoitui ihan naapureiden lasten kanssa leikkiessä (asuttaan rivitalossa). Samanikäisiä lapsia oli paljon naapurustossa.
Mielestäni lasten hoitaminen kotona hoituu ihan normaalia kotielämää elämällä. Eli ei lapsen kanssa tarvitse koko ajan tehdä jotain. Mielestäni lapsen tulee nähdä kuinka isä tai äiti siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa vauvaa, jne,jne koska kaikki tuo on juuri sitä normaalia elämää jota lapsikin tulee aikuisena elämään
Hei!
Tuo kuulostaa ihan ok ratkaisulta, hyvä, että olette saaneet hommat toimimaan.
Itse en ikinä, ikinä, ikinä alkaisi perhepäivähoitajaksi. Äiti toimi perhepäivähoitajana kuin minä ja siskoni oli pienet (hän on lto) ja anoppi on edelleen perhepäivähoitaja. Heidän työ on todella tärkeä, mutta palkka huono, työolosuhteet surkeat, kunta ei tue sitä mitenkään ja se on todella raskasta. Joten siihen en ala :)
Iltapäivähoito ei ainakaan näillä näkymin hoidu isovanhemmilla, sillä lähimmät isovanhemmat asuvat tällä hetkellä 150km:n päässä :( Eli ellei jommat kummat isovanhemmat muuta tänne eläkkeen pääsyn jälkeen, se ei ole iltapäiväratkaisu. Onneksi kotikaupungissamme on lähes joka koululla iltapäiväkerhotoimintaa, joten toivottavasti tuleva lapsemme pääsee sellaiseen. (Vaan kukapa tietää millainen tilanne on n. 7 vuoden kuluttua).
Olet ihan oikeassa siinä, ettei lapsen kanssa tarvitse kokoajan tehdä jotain - kunhan tekisi edes vähäsen!! Itse olet usein puhunut uusavuttomista perheistä, ja olet varmasti kanssani samaa mieltä siitä, ettei niissä perheissä eletä "normaalia kotielämää". Kuten jo sanoin, ruokaa ei laiteta - sitä lämmitetään, lapselle ei keksitä mielikuvitusta vaativaa leikkiä - häntä istutetaan telkkarin eteen, äiti ei jaksa ulkoiluttaa lastaan jne. Onneksi kaikki perheet eivät ole tällaisia, mutta liian suuri osa kylläkin. Tarvitsee vain seurata jotain nelosen tai maikkarin chattia päiväsaikaan tai tätä keskustelupalstaa (esim. äidit -ositoa) niin huomaa, kuinka avuttomia jotku ovat.
Itse olen kyllä edelleen sillä kannalla, että lapsi mene päivähoitoon n. 4-vuotiaana ja minä takaisin työelämään. Tiedän, että päiväkoti on hyvä paikka lapselle, esikoulu hyvä alku koulunkäynnille ja päiväkodin väki hyvin koulutettua ja empaattisia ammattilaisia. En pode minkäänlaista omantunnontuskaa näistä ajatuksista, myönnän olevani itsekäs! Mutta en häpeä sitä, sillä tiedän toimivani lapseni kannalta mahdollisimman hyvällä tavalla. Olen varmasti parempi äiti, jos saan käydä töissä, kohdata päivittäin haasteita, solmia aikuissuhteita ja luoda uraa. Jaksan sitten illalla paremmin touhuta lapseni kanssa, kuin jos näkisin hänet koko päivän. Raaka totuus, mutta näin se minun kohdallani on.
t: Senttu
Kyllähän se on tutkittu ja todettu jo aikaa sitten, että lapsen on periaatteessa parempi kasvaa kotona kuin vieraan hoidossa. Kaikissa tapauksissa asia ei kuitenkaan ole näin.
Olen itse henkisesti sairaan kotiäidin tytär, enkä halua omille lapsilleni samanlaista kohtaloa. Minulla on samoja taipumuksia kuin äidilläni, ja ne ovat nostaneet päätään jo äitiyslomien aikana.
On toki muitakin syitä, miksi lapsen vieminen vieraalle hoitoon on hyvä ratkaisu lapsen kannalta.
Näitä keskusteluja kun lukee, huomaa selvästi että "kunnollinen isä" on itse rutiköyhä ja siksi katkera & kateellinen etenkin työssäkäyville ja hyvin ansaitseville äideille, joilla on sitten varaa tehdä lastensa kanssa muutakin kuin istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen kyrpiintymässä ja katkeruuttaan keskustelupalstoille vuodattamassa. Erityisesti häntä vituttaa se, että muilla on varaa ottaa joskus pari olutta, hänelläkin tekisi mieli, mutta kun ei siihen ole varaa!
Kuulepa katkero, juuri me työssäkäyvät äidit ja isät (tietysti lapsettomatkin) mahdollistamme verojen muodossa sen, että niillä jotka haluavat jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, on siihen myös mahdollisuus. Mistä luulet kotihoidontukien ja mahdollisten kuntalisien tulevan? Moni jää juuri niiden ansiosta kotiin, luulenpa, että monet heistä joutuisivat menemään töihin jos rahaa ei saisi senttiäkään mistään (niin pieniä kuin ne tuet ovatkin, mutta tyhjää parempia kuitenkin). Yhden palkalla ei tahdo nykypäivänä tulla toimeen, paitsi jos palkka sattuu olemaan useita tuhansia euroja. Harvalla kuitenkaan näin.
on helppo pistää kaikki aina kateuden piikkiin. En ole kateellinen paremmin toimeentuleville. Oma palkkani on yli suomalaisten keskiansion joten kateudesta tässä ei todella ole kyse. Oluen juontiinkin olisi varaa, mutta pidän elämästä enemmän selväpäisenä. Elämäni on sen varran hyvällä mallilla ettei minulla ole mitään tarvetta paeta sitä alkoholin tai muunkaan huumeen avulla "keinotodellisuuteen".
Tiedän hyvin millä rahoilla tukia maksetaan. Olen näet itsekin kartuttanut sitä kekoa ehkä jopa enemmän kuin sinä. Kerrottakoon nyt sinullekin, että samat ihmiset jotka kerryttävät verovaroja myös tuhlaavat niitä. Eli homma ei mene niin, että vain toiset maksaa samalla kun toiset tuhlaa. Samat ihmiset voivat olla molemmilla puolilla. Ymmärrätkö? Toivottavasti.
Olisi kiva vielä kuulla, että mistä sinä olet luopunut lastesi hyväksi? Oletko tinkinyt vapaa-ajastasi? Enpä henkilökohtaisista hankinnoistasi?
Pari esimerkkiä:
Olen "joutunut" luopumaan lapsemme takia mm. opiskelusuunnitelmistani, tosin tein sen ihan omasta tahdostani, eli lykkäsin opiskelemaan lähtöä vuodella, jotta saisin olla hänen kanssaan kotona pitempään. Kaksivuotiaana vein sitten hänet päivähoitoon, koska oli pakko lähteä hankkimaan ammattia ja sitä kautta leipäpuuta itselleen, miehellä oli niin pieni palkka ettei sillä ja kotihoidontuella tahtonut tulla toimeen. Tukiaisten varassa kituuttelukaan ei kauheasti innostanut.
Vaihdoin pari kuukautta sitten työpaikkaa siitä syystä, että työmatka lyheni merkittävästi (lue: työmatkaan käytettävä aika) ja työajat normalisoituivat (tein ennen paljon ilta- ja viikonlopputöitä, nyt pelkkää päivätyötä 7 h 15 min/pv). Syynä juuri se, että ehdin olla enemmän kotona ja lapsen miehen kanssa. Perhe on minulle kaikki kaikessa, siis myös mies, ei vain lapsi.
Mistään hankinnoista ei ole muistaakseni tarvinnut luopua lapsen takia. Meillä suurin osa hankinnoista on koko perheen yhteisiä, tarkkaan harkittuja ja kaikkia palvelevia. Toisaalta ihmettelen että miten se, että luovun jostakin omasta hankinnasta, edistäisi lapseni hyvinvointia jos hänellä on muutenkin kaikki mitä tarvitaan (taloudellinen tilanteemme on hyvä, eikä juuri velkaa, lapsenkin toiveita on mahdollisuus toteuttaa, tietenkin kohtuuden rajoissa (kaikkea ei tarvitse saada mitä haluaa))?
Lisäksi olen sitä mieltä, että vanhempien ei pidä uhrautua vain ja ainoastaan lapsilleen. Onhan meilläkin, siitä huolimatta että olemme isiä/äitejä, omakin elämä elettävänä, ja siitä pitää nauttia kun se vielä on mahdollista. Ei lapsi siitä vahingoitu. Sitäpaitsi monesta asiasta voi nauttia yhdessä lapsen kanssa.
Olen itse suurperheen toiseksi vanhin lapsi ja ollut kotihoidossa koko ikäni. Yhtään sen parempi ihminen ei minusta ole tullut kuin nuoremmista sisaruksistani, jotka äidin sairastelun vuoksi olivat päiväkodissa pienestä pitäen. Eikä traumoja siitä ole näkyvissä, luulisi että ne olisivat jo putkahtaneet pintaan, kun hekin ovat jo pari-kolmekymppisiä...
Myönnän toki, että kotihoito on varmasti useimmiten parhain vaihtoehto ainakin pienelle lapselle, mutta poikkeuksia ja erilaisia elämäntilanteita on ja jokainen itse valitkoon, mikä on juuri heidän tilanteessaan paras vaihtoehto.
Mistä olet itse luopunut lastesi takia? Vai tarkoittaako teillä tämä sitä, että VAIMOSI on luopunut ja uhrautunut ja sinä katselet vieressä toitottaen suureen ääneen näkemyksiäsi? Oletko itse esim. jäänyt työstäsi hoitovapaalle, vanhempainpäivärahalle tms. lastesi takia? Epäilen.
Lapset ovat yhteisiä ja vastuu heistä kuuluu sekä isälle että äidille. Molempien on joustettava, eikä vain äidin.
Ilmeisesti olet neiti ilman lapsia..Saatko suurta
nautintoa,kun pääset ärsyttämään ihmisiä?!
No jos kuitenkin olet hankkinut lapsia niin luuletko olevasi niin ihmeellinen,että omat lapsesi jaksavat katsoa sinua joka päivä?Lapsi tarvitsee virikkeitä ja parhaita virikkeitä tarjoaa päiväkodit ja kaikenlaiset kerhot yms..
ps.Lasipullossa kasvatetuista lapsista sitä vasta
sekopäitä kasvaa.
Ikävää, että kaltaisesi ihmiset tekevät lapsia. Kirjoituksestasi uhkuu se että pidät itseäsi tärkeämpänä kuin lapsiasi. No, sehän on nykynaisille varsin yleistä.
Kotona kasvatettu lapsi ei kasva lasipullossa. Väitteestäsi huomaa, että et tiedä mitään lapsen kasvatuksesta. Luulen, että jos on olemassa joku tietty kaava joka aiheuttaa sekopäisyyttä lapsille niin se on sinun kaltaisesi äitimalli.
En tiedä olenko mitenkään poikkeuksellisen ihmeellinen, mutta hyvin ovat lapset jaksaneet minua katsoa.
Totta kai, jos äiti on sellainen kuin sinä, eli makaa illat sohvalla siideriä litkien ja kauniita ja rohkeita tuijottaen niin lapsen on hyvä päästä kerhoon, mutta ns. normaalissa perheessä lapsella kyllä riittää virikkeitä ihan tarpeeksi.
Minun on vaikea ymmärtää miksi olet hankkinut 3 lasta jos et pysty heitä itse kasvattamaan. Yhden ymmärtäisin vielä vahinkona, mutta että kolme.
Taidat muuten olla niitä äitejä jotka kuskaavat lapsensa unokouluun heti kun lapsi jonain yönä sattuu itkemään muutaman minuutin. Miksi ihmeessä tuollaiset ihmiset hankkivat lapsia? Mielestäni siinä tehdään rikos ihmisyyttä vastaan.
oisko jo aika vaihtaa keskustelun aihetta vai
pitääkö sun tosiaan purkaa omaa huonoa oloa
muille!Joo ja mä muuten juon kossua ja katon
salkkareita ja en tee mitään kotitöitä lapset
otetaan koht huostaan jne..ihan mitä vaan jos sun
olos siitä helpottuu..
ps.olen ammatiltani lastenvalvoja.
olet ammatiltasi lastenvalvoja pitäisi tehdä sinusta hyvä äiti? Heheh. Tiedätkö, että kaikissa ammateissa on ammattitaitoisia ja "ammattitaitoisia" ihmisiä. Sinä ilmeisesti kuulut jälkimmäiseen ryhmään. Minun puolestani keskustelu voi jatkua asiasta niin kauan kuin halukkaita keskustelijoita löytyy.
Et sinä osaa keskustella, osaat vaan syyttää. Ethän mm. vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin. Vai paljastaisivatkohan vastaukset liikaa todellisesta minästäsi..?
Hauskan tunteita nostattavan laajan mielipiteenvaihdon olet saanut aikaiseksi... veikkaanpa, että olet aktiivinen nettikeskustelija mutta sinulla ei ole omaa lasta tai perhe-elämää laisinkaan??!
Kommenttina keskusteluun toteaisin, että ei oikeaa tai väärä tapaa kasvattaa lapsia, vaan omien vanhempien tapa on tarkoituksenmukaisin omalle lapselle ja hänen tulevalle kehitykselleen.
Hymy, ilo ja luottamus elämään säilyköön kaikilla lapsilla kasvatustavasta riippumatta!
Omia lapsia on 3 ja vaimokin löytyy ja olen vahvasti eri mieltä siitä, etteikö ole oikeaa ja väärää tapaa kasvattaa lapsia. Esimerkiksi äärimmäisyykksiin viety kuri/kurittomuus on väärä tapa kasvattaa. Rajoja pitää olla, mutta rajansa niilläkin.
Mutta mitä tästä enää jauhamaan, kasvattakoon jokainen lapsensa miten kasvattaa. Kaikesta huolimatta kirjoitukseni oli hätähuuto pienten lasten puolesta. Tosiasia on että pienelle lapselle tärkeimmät henkilöt ovat hänen vanhempansa ja on käsittämätöntä kuinka halveksien ja raivolla minua vastaan on hyökätty kun olen tämän asian julki tuonut. Kyllä monen vanhemman olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä mitkä ne omat arvot ovatkaan ja miksi lapsia tulikaan hankittua.