Kirottu?

ölkjhghjklöä

Minusta alkaa jo pikku hiljaa tuntua siltä, että olen kirottu:

En saa öisin unta, sillä tunnen öisin kuumaa hengitystä niskaani vasten. Olen monta kertaa kääntynyt ympäri ja kokeillut kämmenselällä, ja todella tuntuu siltä, kuin joku makaisi vieressäni vuoteessa ja hengittäisi minuun päin. Tämä ei tapahdu ainoastaan omassa vuoteessa tai huoneessa, vaan myös muissa asunnoissa. Lisäksi aina kun olen nukahtamassa, jokin esine putoaa asunnossa tai joku alkaa huutaa tai nauraa ulkona kovaan ääneen.
Minulla on jatkuvasti kammottava olo. Tuntuu, kuin joku seuraisi minua joka paikkaan.
Toinen omituinen seikka on se, että en humallu, vaikka joisin kaksi pulloa viiniä, ja syön mielettömän määrän ruokaa, enkä tunne oloa kylläiseksi ollenkaan. Minulla on kokoajan aivan kamala jano, eikä juominen auta yhtään. En käy vessassa ollenkaan, vaikka syön neljä kertaa enemmän kuin muut.
Voin koko ajan pahoin, lihaksia särkee, huimaa ja pyörryttää.

Kysymys kuuluu siis: Mitä helvettiä minulle on tapahtumassa?

194

12224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsijfdijfjdfipoj

      Mulla on samoja ongelmia.
      Minulla ei ole yhtään nälkä. Voin olla syömättä kokonaisen päivän, mutta silloin minua alkaa heikottaa kamalasti ja olen sairas. Ja kun yritän syödä, minua alkaa oksettaa ja minun on pakko sylkeä ruoka pois suusta. Minulla ei ole syömishäiriötä sillä en pidä itseäni lihavana tai mitään. Ja sitten taas joskus syön kokoajan ja kamalasti ja minulla on kokoajan nälkä, enkä tunne tulevani kylläiseksi. Sitten yöllä, aina kun olen nukahtamassa kuulen kamalaa kiljuntaa, joka pakottaa minut heräämään uusiksi, joskus tunnen myös että minua hakattaisiin, ja joudun heräämään että se loppuisi. En ole vielä unessa kuin nämä jutut tapahtuvat, näen vielä eteeni jne. ja kipu ja se huuto on aivan liian todellista että se voisi olla unta. Minullakin on usein huimausta ja outoja lihaskipuja. Tajusin vasta nyt kun luin tekstisi, että nämä asiat eivät ole sittenkään normaaleja.

      • ...........

        Mitä oot aiemmin tehnyt? Onko sulla tai läheisilläs jotain kirjoja, esim. musta raamattu tai noituuden kirjoja? Tai esineitä millä pidetään henkiin yhteyttä, vai oletko ottanut niihin itse yhteyttä...
        Musta tuntuu, että sulla on ainakin joku demoni riesana, tai sitten sisälläs.. Sun täytys saada jonkun muun avulla se pois ja lopettaa sekaantuminen pahaan. Tuo ei ole meinaan ollenkaan normaalia..


      • haamunmettästäjä
        ........... kirjoitti:

        Mitä oot aiemmin tehnyt? Onko sulla tai läheisilläs jotain kirjoja, esim. musta raamattu tai noituuden kirjoja? Tai esineitä millä pidetään henkiin yhteyttä, vai oletko ottanut niihin itse yhteyttä...
        Musta tuntuu, että sulla on ainakin joku demoni riesana, tai sitten sisälläs.. Sun täytys saada jonkun muun avulla se pois ja lopettaa sekaantuminen pahaan. Tuo ei ole meinaan ollenkaan normaalia..

        Kuulostaa todella pelottavalta. Sinun kannattaa käydä lääkärissä tarkastuttamassa itsesi, ettei vaan sinulla ole jotain sairautta, mistä noi kaikki voi aiheutua. Jos todella epäilet että kyse on jostain yliluonnollisesta, ota yhteyttä pappiin tai johonkin demoneita karkoittavaan henkilöön. Itseäni aikoinaan kiusasivat yliluonnolliset ilmiöt, kun olin nuori. Nykyään onneksi ei ole mitään pelottavaa enää tapahtunut.


      • VARMA NAKKI

        KORKKI KIINNI, SUIHKUUN JA VAATTEET PESUUN JA SITTEN IHMISTEN ILMOILLE, KYLLÄ SE ELÄMÄ NORMALISOITUU!


      • 80987tkyufhgc

        Sinulla on syömishäiriö:
        "Minulla ei ole yhtään nälkä. Voin olla syömättä kokonaisen päivän, mutta silloin minua alkaa heikottaa kamalasti ja olen sairas. Ja kun yritän syödä, minua alkaa oksettaa ja minun on pakko sylkeä ruoka pois suusta. "

        Niin, tottakai sinua heikottaa, kun suola- ja sokeriarvot ovat päin persettä. Ihmisen pitää syödä, hyvin, terveellisesti ja säännöllisesti. Kun elimistö sitten on jo sekaisin, ruoka alkaa oksettaa, eikä voikaan syödä. Janoon kuolemaisillaan oleva ei pysty juomaan: hän oksentaa juoman pois. Hänen nesteytyksensä pitäisi hoitaa suoneen, tai jos se ei ole mahdollista, ensin huulia kostuttamalla, vettä suussa käyttämällä ja ihan pienillä kulauksilla.

        Sinun pitäisi syödä pieniä annoksia pitkin päivää, monipuolisesti ja kevyesti, et saisi päästää tuollaista tilaa ollenkaan itsellesi. Se ei ole tervettä ja muuttuu nopeasti jatkuvaksi kierteeksi. Ja syömishäiriöksi.
        Et tule kylläiseksi, koska kehosi on ravinnon puutteessa, edelleen, sille ei riitä syöminen silloin tällöin, se ei pidä toistuvista epäsäännöllisistä paastoista, vaan oireilee, ja nälkä ei poistu, koska puutostila on jatkuva. Sinulla on niin epäterveelliset ruokatavat, että se aiheuttaa pahimmillaan jopa psyykkisiä oireita.

        Kun valvoo liikaa ja syö huonosti, alkaa kuulemaan ja näkemään asioita. Kysy laskuvarjojääkäreiltä.

        Se tila, ennenkuin nukahdat on puolitajuttomuuden tila. Olet siis jonkun verran kevyessä unessa, milloin unimaailma on jo käynnistynyt ja aivosi käy läpi osittain unia, mutta osittain koet olevasi hereillä. Sille on ihan nimikin, en vaan muista sitä nyt. Tilaa on tutkittu. Sinulla on väkivallan pelko tai olet joutunut kohteeksi. Koet traumaasi uudelleen, tai siis pelkoasi, jos mitään ei ole tapahtunut. Kehosi reagoi sitten aivojen viesteihin, ja sinusta tuntuu kuin sinua olisi hakattu.

        Mitä huonommin syöt ja epäterveemmin elät, sitä sekaisemmin sekä mielesi että kehosi toimii.

        Ensin sinun pitäisi hankkia itsesi taas vahvoille, ja terveeksi ja sitten vasta miettiä henkimaailmaa. Nuo asiat eivät todellakaan ole normaaleja, mutta jokainen niistä on toistaiseksi selitettävissä hyvin helposti ihan meidän tavallisella fyysisellä elämällä ja sen säännöillä. Haluat olla erikoinen, ja aivan varmasti oletkin, ilman että sinun täytyy sairastuttaa itsesi.


      • unihärö

        et oo unessa? ootpa valve unessa! etkö oo koskaan kuullu unihalvauksesta/valveunista? mullaki oli masennus aikaan tosi todellisen tuntusi valveunia, niin että varsinki siinä univaje tokkurassa luulin että ne on totta ja joku riivaa mua. valve unilla selitetään suurin osa "aave näyistä".

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Valveuni


      • ................
        ........... kirjoitti:

        Mitä oot aiemmin tehnyt? Onko sulla tai läheisilläs jotain kirjoja, esim. musta raamattu tai noituuden kirjoja? Tai esineitä millä pidetään henkiin yhteyttä, vai oletko ottanut niihin itse yhteyttä...
        Musta tuntuu, että sulla on ainakin joku demoni riesana, tai sitten sisälläs.. Sun täytys saada jonkun muun avulla se pois ja lopettaa sekaantuminen pahaan. Tuo ei ole meinaan ollenkaan normaalia..

        Vaikkakin mustasta, niin tuon yhden Raamatun lauseen kirottuna olemisesta, jokainen voi miettiä tai olla miettimättä sitä:

        Kirous ja siunaus

        Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta!
        Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu.
        Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!
        Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.

        Niin sitä tahdon sanoa, että kirottuna oleminen ei ole kovinkaan eriskummallista tässä maailmassa, mitkä siitä tulevat oireet ovat, niin ne voivat sitten olla hyvinkin erinäiset, sillä se joka ei ole Herrassa, on sitten siinä toisessa herrassa, pahan ja inhottavuuden herrassa, ja siitä tulee se kirous, erilaisine oireineen, eivätkä ne kaikki ole välttämättä noin vahvoja kuin aloittaja kertoi itsellään olevan, mutta varmaan elämää vaikeuttavia, tavalla tai toisella.


      • tarviin apua
        ................ kirjoitti:

        Vaikkakin mustasta, niin tuon yhden Raamatun lauseen kirottuna olemisesta, jokainen voi miettiä tai olla miettimättä sitä:

        Kirous ja siunaus

        Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta!
        Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu.
        Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!
        Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.

        Niin sitä tahdon sanoa, että kirottuna oleminen ei ole kovinkaan eriskummallista tässä maailmassa, mitkä siitä tulevat oireet ovat, niin ne voivat sitten olla hyvinkin erinäiset, sillä se joka ei ole Herrassa, on sitten siinä toisessa herrassa, pahan ja inhottavuuden herrassa, ja siitä tulee se kirous, erilaisine oireineen, eivätkä ne kaikki ole välttämättä noin vahvoja kuin aloittaja kertoi itsellään olevan, mutta varmaan elämää vaikeuttavia, tavalla tai toisella.

        Tunnut tietävän kirouksen voiman.
        Olisin tosi kiinnostunut kuinka kiroaminen tapahtuu jotta voisin kirota muutaman ihmisen? Onko siihen jotain reseptiä, mistä siihen asiaan löytyy tietoa tai miten se käytännössä tapahtuu? Ja toimiiko se nopeasti ja varmasti?
        Asiasta tosi kiitollinen!


      • kjlkjlk
        tarviin apua kirjoitti:

        Tunnut tietävän kirouksen voiman.
        Olisin tosi kiinnostunut kuinka kiroaminen tapahtuu jotta voisin kirota muutaman ihmisen? Onko siihen jotain reseptiä, mistä siihen asiaan löytyy tietoa tai miten se käytännössä tapahtuu? Ja toimiiko se nopeasti ja varmasti?
        Asiasta tosi kiitollinen!

        Kirouksien kanssa ei ole leikkiminen, varsinkaan ihmisten jotka ei tiedä mikä on henkimaailma ja demonit. Kehoittasin siunaamaan. Siunaus on parempi. Kiroukset jatkuvat sukupolvelta toiselle, jos niitä ei katkaista. Vain pyhän hengen armoitettu, jolla on valta voi ja pystyy toimivasti tämän tekemään ja valta saadaan Jumalalta.


      • asioihin perehtynyt
        tarviin apua kirjoitti:

        Tunnut tietävän kirouksen voiman.
        Olisin tosi kiinnostunut kuinka kiroaminen tapahtuu jotta voisin kirota muutaman ihmisen? Onko siihen jotain reseptiä, mistä siihen asiaan löytyy tietoa tai miten se käytännössä tapahtuu? Ja toimiiko se nopeasti ja varmasti?
        Asiasta tosi kiitollinen!

        jos kiroat ihmisen tai pari, ei siitä hyvä seuraa. nimittäin, kirous palaa aina ennenmmin tai myöhemmin sen langettajaan voimakkaampana kuin se oli lähetettäessä koska se kirous kerää kirotusta voimaa ja paisuu ja kun se karkotetaan tai karkaa se palaa lähettäjäänsä ja riivaa tätä jopa hulluuteen asti.

        tämä ihan vaan siksi että tajuat, että jos teet toiselle pahaa se palaa itseesi kolminkertaisena.


      • Anonyymi
        asioihin perehtynyt kirjoitti:

        jos kiroat ihmisen tai pari, ei siitä hyvä seuraa. nimittäin, kirous palaa aina ennenmmin tai myöhemmin sen langettajaan voimakkaampana kuin se oli lähetettäessä koska se kirous kerää kirotusta voimaa ja paisuu ja kun se karkotetaan tai karkaa se palaa lähettäjäänsä ja riivaa tätä jopa hulluuteen asti.

        tämä ihan vaan siksi että tajuat, että jos teet toiselle pahaa se palaa itseesi kolminkertaisena.

        Voiko vielä 2000-luvulla olla noin löylynlyömiä ihmisiä.


      • anonyymi_m9P
        asioihin perehtynyt kirjoitti:

        jos kiroat ihmisen tai pari, ei siitä hyvä seuraa. nimittäin, kirous palaa aina ennenmmin tai myöhemmin sen langettajaan voimakkaampana kuin se oli lähetettäessä koska se kirous kerää kirotusta voimaa ja paisuu ja kun se karkotetaan tai karkaa se palaa lähettäjäänsä ja riivaa tätä jopa hulluuteen asti.

        tämä ihan vaan siksi että tajuat, että jos teet toiselle pahaa se palaa itseesi kolminkertaisena.

        Martin laaksossa kukinkuja 5 B 23 henkilöt harrasta muiden kirousta .myrkyttä ilman . Leikki verella kellarissa


      • Anonyymi

        Valveunia.. tai jokin mielenterveyshäiriö


      • Anonyymi
        80987tkyufhgc kirjoitti:

        Sinulla on syömishäiriö:
        "Minulla ei ole yhtään nälkä. Voin olla syömättä kokonaisen päivän, mutta silloin minua alkaa heikottaa kamalasti ja olen sairas. Ja kun yritän syödä, minua alkaa oksettaa ja minun on pakko sylkeä ruoka pois suusta. "

        Niin, tottakai sinua heikottaa, kun suola- ja sokeriarvot ovat päin persettä. Ihmisen pitää syödä, hyvin, terveellisesti ja säännöllisesti. Kun elimistö sitten on jo sekaisin, ruoka alkaa oksettaa, eikä voikaan syödä. Janoon kuolemaisillaan oleva ei pysty juomaan: hän oksentaa juoman pois. Hänen nesteytyksensä pitäisi hoitaa suoneen, tai jos se ei ole mahdollista, ensin huulia kostuttamalla, vettä suussa käyttämällä ja ihan pienillä kulauksilla.

        Sinun pitäisi syödä pieniä annoksia pitkin päivää, monipuolisesti ja kevyesti, et saisi päästää tuollaista tilaa ollenkaan itsellesi. Se ei ole tervettä ja muuttuu nopeasti jatkuvaksi kierteeksi. Ja syömishäiriöksi.
        Et tule kylläiseksi, koska kehosi on ravinnon puutteessa, edelleen, sille ei riitä syöminen silloin tällöin, se ei pidä toistuvista epäsäännöllisistä paastoista, vaan oireilee, ja nälkä ei poistu, koska puutostila on jatkuva. Sinulla on niin epäterveelliset ruokatavat, että se aiheuttaa pahimmillaan jopa psyykkisiä oireita.

        Kun valvoo liikaa ja syö huonosti, alkaa kuulemaan ja näkemään asioita. Kysy laskuvarjojääkäreiltä.

        Se tila, ennenkuin nukahdat on puolitajuttomuuden tila. Olet siis jonkun verran kevyessä unessa, milloin unimaailma on jo käynnistynyt ja aivosi käy läpi osittain unia, mutta osittain koet olevasi hereillä. Sille on ihan nimikin, en vaan muista sitä nyt. Tilaa on tutkittu. Sinulla on väkivallan pelko tai olet joutunut kohteeksi. Koet traumaasi uudelleen, tai siis pelkoasi, jos mitään ei ole tapahtunut. Kehosi reagoi sitten aivojen viesteihin, ja sinusta tuntuu kuin sinua olisi hakattu.

        Mitä huonommin syöt ja epäterveemmin elät, sitä sekaisemmin sekä mielesi että kehosi toimii.

        Ensin sinun pitäisi hankkia itsesi taas vahvoille, ja terveeksi ja sitten vasta miettiä henkimaailmaa. Nuo asiat eivät todellakaan ole normaaleja, mutta jokainen niistä on toistaiseksi selitettävissä hyvin helposti ihan meidän tavallisella fyysisellä elämällä ja sen säännöillä. Haluat olla erikoinen, ja aivan varmasti oletkin, ilman että sinun täytyy sairastuttaa itsesi.

        Siis tää. Mulla yks tuttu valvoo ja pelaa tosi usein lomat ja vapaat. Vetää liikaa nikotiinia, kofeiinia ja syö tosi yksipuolisesti. Ihmekään jos näkee, kuulee outoja tms. Ja varsinkin jos vielä sukurasite mt jutuille. Ei terveellistä.


      • Anonyymi
        asioihin perehtynyt kirjoitti:

        jos kiroat ihmisen tai pari, ei siitä hyvä seuraa. nimittäin, kirous palaa aina ennenmmin tai myöhemmin sen langettajaan voimakkaampana kuin se oli lähetettäessä koska se kirous kerää kirotusta voimaa ja paisuu ja kun se karkotetaan tai karkaa se palaa lähettäjäänsä ja riivaa tätä jopa hulluuteen asti.

        tämä ihan vaan siksi että tajuat, että jos teet toiselle pahaa se palaa itseesi kolminkertaisena.

        Ja se voi olla joskus kierre.. jos kaksi ihmistä kironneet toisensa niin sehän vasta soppa on. jomman kumman on katkaistava.


      • Anonyymi
        anonyymi_m9P kirjoitti:

        Martin laaksossa kukinkuja 5 B 23 henkilöt harrasta muiden kirousta .myrkyttä ilman . Leikki verella kellarissa

        Martsarista kyllä tulee paljon skitsoja. Ois kiva tietää mikä?


    • Nojatuolimatka

      Kannattaa käydä lääkärillä tarkistuttamassa verensokeriarvot. Diabeteksen yksi oire on lisääntynyt janontunne.

      • Alllllllu

        Skitsofrenia?


      • hiuspommi

        Silloin myös ramppaa vessassa jatkuvasti.


    • Another One Bites.

      Skitsofrenian oireita. Lääkäriin mars.

    • kipiä

      Hei.. itse kärsin myös lihaskivuista, jatkuvasta janosta, uupumuksesta, ja ruokahaluni on vähän miten sattuu. Joskus en tulisi millään kylläiseksi tai sitten lievä pahoinvointi jatkuvasti.. Ja vaikka en söisi juuri mitään, en laihdu pätkääkään. En itsekään humallu oikein millään. Lihaskipujen taustalla fibromyalgia? Mulla ainakin diagnosoitu.

    • kuuntelia

      tuo yliluonnonilmiö josta puhuit on kiusallista. äitini kun oli nuorempi niin hänen kotitalossaan aina 3pvää ennen pääsiäistä kaikki tippui seiniltä ja pullanmuruja nurkista lattialle ja tyynyt lähtivät lentelemään itsestään , hän kertoi sen minulle kun olin 16v ja tänäpvänäkin puhumme siitä mutta äitini aina varoittaa että ei saisi puhua kun monet ei usko asiaan ja nauraa tai luulee hulluksi. niin mennään asiaan ehkä sinulla on joku kuollut sisko veli isä äiti tai muu joka haluaa istua nukkua vierelläsi nämä asiat eivät ole mahdottomia ja jos asioista haluaa eroon kannattaa ottaa yhteyttä pappiin kirkkoherraan joka kertoo enenmmän.

      • it's raining time

        henkiparantaja saattaa myös osata auttaa jos kyse on edesmenneistä läheisistä jotka koittavat kertoa jotain ;)


      • Pääwynä

        sun mutsis on hullu... tai ehkä et vaan anna sille tarpeeks huomiota joten sen pitää alkaa keksii juttui


    • vabaa

      Kirous on voimakas ase tänäpäivänä ja itseasiassa koko luomakunta elää syntiinlankeemuksen kirouksen alaisena, kunnes se vapautetaan. Tähän kuuluu myös ihmiskunta, sillä erotuksella että ihmisellä on vapaa oma tahto valita kirouksen ja siunauksen välillä. Uskoa pidetään niin tabuna ettei siitä uskalleta enää edes mainita, mutta Raamattu osoittaa että jokainen joka uskoo ihmiskunnan sovitukseen Jeesuksen työstämänä saa vapauden syntiinlankeemuksen kirouksesta. Usko alkaa vaikuttamaan elämässä ja ihmiseltä jää pois pimeyden työt, kuten kiroilu,pahansuopaisuus,kateus ym. Valmiita meistä ei tule tässä elämässä mutta kuten tiedät ihminen on ikuisolento ja tämä hengellinen kasvun päätavoite tapahtuu vasta ajan tuolla puolen. Tärkeintä on että ihminen vastaanottaa sen sovituksen jonka itse Luoja valmisti. Ethän menetä mitään vaikka menet hengelliseen tilaisuuteen j a pyydät vanhimmistoveljiä siunaamaan sinua tai seurakunna paimenta, olettaen tietenkin että tällä on henkilökohtainen suhde Jumalaan kunnossa.

      • voi hitsin hitsi

        Täällä tuntuu moni tietävän kirouksen voiman.
        Olisin tosi kiinnostunut kuinka kiroaminen tapahtuu jotta voisin kirota muutaman ihmisen? Onko siihen jotain reseptiä, mistä siihen asiaan löytyy tietoa tai miten se käytännössä tapahtuu? Ja toimiiko se nopeasti ja varmasti?
        Asiasta tosi kiitollinen!


      • haggai

        Ja Herra sanoi. Siunatkaa vihollisianne ja niitä jotka teitä vainoavat. Ja anna Herran hoitaa loput. Toimii.
        Kirouksen kahle on voimakas, kunnes se Jeesuksen nimessä ja veressä katkaistaan. Ja Israelilaiset huusivat tulkoon Jeesuksen veri meidän päällemme ja lastenlasten päälle, mutta ristiinnaulitse. Ja niin tapahtui. Israelilaiset omalla suulla pyysivät Jeesuksen veren päällensä. Ja mitä tapahtui. Israelilaiset ovat olleet halveksittuja, vainottuja. Hitler tapatti juutalaisia kuin kärpäsiä. Kannattaisi ensin kuuulla .
        Tutkikaa Herran sanaa ja ottakaa pelastus vastaan. Eikä maksa mitään.


    • onko jokin läheisistäsi kuollut,tai oletko ollut jongun kanssa riidoissa,joka on kuollut tms?
      henkielämä on totta,sitä ei usko ennenkö se osuu omalle kohdalle.

      • hahahah lol

        Taitanut iskeä selibaatti, epäsosiaalisuus ja skitsofrenia kohdalle xD


    • Se vaan toimii

      Olet saanut ikävän energiariipan. Daavidin tähdestä tai Violettiliekistä voisi olla apua.
      Kaivapa niistä tietoa tai jos sulla on tuttuja henkisissä piireissä pyydä heiltä apua.
      Puhdista myös mielesi negatiivisista asioista, ympäristön puhdistus on myös tarpeen.
      Tuo ei ole lainkaan tavatonta. Sinulla on kuitenkin valinnan vapaus mitä haluat kantaa matkassasi.
      Älä siis ajattele mitä ET halua vaan ajattele mitä HALUAT tapahtuvan.

    • apua saanut

      Onko paikkakunnallisi meedioita? Googlesta löytyy. Nopein ensiapu, ehkä löytyy ratkaisu myös sinulle. Mielellään tapaa kasvotusten. Onnea.

      • sinun.

        Käydä ihan oikeassa lääkärissä? Siellä ainakin selviäsi oletko sairas henkisesti,tai fyysisesti.


    • Haamulinja

      Haluaisin itsekin yhteyden manaajaan. Minulla on paljon manattavaa. Koetin etsiä yritystelestä manaajaa, tuloksetta. Jos teistä jokun tietää, antakaa yhteystietoja.

      • eerokalevi

        Tiedän pääkaupunkiseudulta yhden tosi pätevän henkien manaajan, iäkkäämmän kokeneen mieshenkilön joka on ollut henkimaailman kanssa tekemisissä koko ikänsä tavalla ja toisella. Hän on hyvin ystävällinen ja mukava ihminen, eikä yhteyden ottamista häneen tarvitse lainkaan pelätä.
        Puhelinnumeronsa on: 044-3664666 / ennustaja-parantaja Baldini


      • Voi teitä
        eerokalevi kirjoitti:

        Tiedän pääkaupunkiseudulta yhden tosi pätevän henkien manaajan, iäkkäämmän kokeneen mieshenkilön joka on ollut henkimaailman kanssa tekemisissä koko ikänsä tavalla ja toisella. Hän on hyvin ystävällinen ja mukava ihminen, eikä yhteyden ottamista häneen tarvitse lainkaan pelätä.
        Puhelinnumeronsa on: 044-3664666 / ennustaja-parantaja Baldini

        Itsekin tiedän yhden ERITTÄIN auttavan ja ystävällisen tahon. Löytyy Googlesta ja puhelinluettelosta; Helsingin Psykiatrinen Poliklinikka.

        Sinne vain koko sakki itkemään henkimaailman asioita, kyllä te niistä pian eroon pääsette (lääkityksen voimalla, muahhahhaa)


      • mikä miehiään?
        eerokalevi kirjoitti:

        Tiedän pääkaupunkiseudulta yhden tosi pätevän henkien manaajan, iäkkäämmän kokeneen mieshenkilön joka on ollut henkimaailman kanssa tekemisissä koko ikänsä tavalla ja toisella. Hän on hyvin ystävällinen ja mukava ihminen, eikä yhteyden ottamista häneen tarvitse lainkaan pelätä.
        Puhelinnumeronsa on: 044-3664666 / ennustaja-parantaja Baldini

        hyivit!


    • Pelkää vain Jumalaa

      Olettaen, että tämä viesti on totta, kehotan sinua vilpittömästi tunnustamaan Kaikkivaltiaan Jumalan ja Hänen Sanansa Kristuksen herrakseksi ja kuninkaaksesi, tunnustamaan ja pyytämään anteeksi kaikki tietämäsi rikkomuksesi Jumalaa ja kaikkia kohtaan ja sellaisetkin, joista et ole tietoinen, sekä pyytämään Kristuksen veren suojaa. Ilmoita Jumalalle Kristuksen nimessä pyrkiväsi myös elämään Hänen ja Hänen Poikansa tahdon mukaan ja pysy ilmoituksessasi. Tee näin, jos et ole jo tehnyt. Sen pitäisi kyllä auttaa, sillä ei kukaan henkivalta pääse Jumalan ja Kristuksen suojamuurin ohi.

      Tämän jälkeen sinun ei tarvitse pelätä mitään haamuja tai henkiolentoja. Ruumiissa elävät ovat yleensä muutenkin vaarallisempia kuin esineitä pudottelevat tai nauravat henkiolennot, eivät ne juuri vahinkoa voi aiheuttaa ellei kyseessä ole jokin voimakas henkivalta, joka pääsee jostakin aukosta - synnin aukosta - sisään.

      On myös mahdollista, että näillä eriskummallisilla merkeillä Jumala itse muistuttaa sinua jostakin, joka sinun pitäisi huomioida. Mieti, mitä se voisi olla ja hoida sitten asia kuntoon.

      Tarkempi neuvonta edellyttäisi tapauksesi tarkempaa tuntemista.

      • rakkaudessa elävä

        Miksi pitää pelätä jumalaa? Pelko on rakkauden vastapari, jos pelkäät, et voi rakastaa. Rakasta mielummin, älä pelkää. Heitä raamattu roskakoppaan ja kuuntele sydäntäsi. Rakasta, rakasta, rakasta. Jo loppuu pelko.


      • Viisas voittaa sielu

        Uskon että sinulla voi olla mielenterveysongelmia joten teepäs,sairaala reissu.ja jos ei auta niin mene käymään hengelissisä tilaisuuksissa josain vapaissa suunissa.Elä turhaan pelkää vaan käy siellä lääkärissä se voi olla se ratkaisu. Olen itse uskossa jeesukseen ja tahdon sanoa sinulle ja muille uskovaisille ennen ei kannata sanoa että on jotakin hengivaltoja kun,et tiedä onko asia niin usen miten on kyse vaan sairaudessta. Minua ärsyttää semoiset uskovaiset jotka on heti sanomassa että joo se on joku pahahenki tai olento,siis tosi tosi harvoin on oikeassti niin.ja tiedän kyllä että nekin ovat dodelisija.Mutta uskon että kannattaa käydä kuitekin eka lääkärissä. Uskovat olkaa viisaampia jatkossa.


      • jatkoa..IIII

        uskon pitää olla aitoa..ei minuakaan jumala kutsunut kun koin rajakokemuksen.Olin sairas kuukausia..rukoilin enne sitä ota minut pois tai paranna en kestä kipuja haluan pois, ja hän antoi merkin..tunneli..palautus.Elämän tehtävä kesken..lapset oli ainakin pienet....Uskovaista minusta ei tullut.Sairaus katosi.Siitä olen muistanut kiittää, on minulla jumala mutta hän ei ole kutsunut minua vielä.Ehkä käyn tässä elämässä jumalan kanssa näkymätöntä keskustelua elämän eri asioista.Kuolema ei pelota minua tämä maailma on helvetti elää..Mutta päivä kerrallaan kiire työssä ja kaikessa elämä vilahtaa ohi.

        Uskompa että hyvä ja paha on olemassa, se asuu ihmisissä..teoissa, sanoissa...hyvät ihmiset niitäkin löytyy mutta löytyy todella pahoja jotka eivät tajua elämän rajallisuutta.Itse elämäänsä.
        Paha ei ole se joka tappaa toisen.Jos vaan hänellä on sielu ,omatunto,taju siitä väärästä teosta.Mutta pahat ihmiset monikin ei tajua tehneensä väärin..ne jatkaa samaa rataa aina.
        Olen usein ihmettelyt mihin on kadonnut semmoiset asiat kuin OMATUNTO JA HÄPEÄ??????????????????onko se vapaan kasvatuksen tulosta...ennen hävettiin monia asioita nykyään ei mitään..


      • yksi määkiä
        Viisas voittaa sielu kirjoitti:

        Uskon että sinulla voi olla mielenterveysongelmia joten teepäs,sairaala reissu.ja jos ei auta niin mene käymään hengelissisä tilaisuuksissa josain vapaissa suunissa.Elä turhaan pelkää vaan käy siellä lääkärissä se voi olla se ratkaisu. Olen itse uskossa jeesukseen ja tahdon sanoa sinulle ja muille uskovaisille ennen ei kannata sanoa että on jotakin hengivaltoja kun,et tiedä onko asia niin usen miten on kyse vaan sairaudessta. Minua ärsyttää semoiset uskovaiset jotka on heti sanomassa että joo se on joku pahahenki tai olento,siis tosi tosi harvoin on oikeassti niin.ja tiedän kyllä että nekin ovat dodelisija.Mutta uskon että kannattaa käydä kuitekin eka lääkärissä. Uskovat olkaa viisaampia jatkossa.

        Kerronpa tämänkin ex-mieheni on psyg.osastolla jo kolmatta jaksoa.Eipä auta pillerit, terapiat konstit ja kikat.Uskoisin että lapsuuden kovat hylkaamiset, pettymykset jättävät sieluun jälkiä.
        Ratkaisu on antaa ehdoitta elämä Rakastavan Taivaan Isän haltuun, mutta kuinka sen kukakin löytää.
        Perkelekkin on todellinen joka kyttää mistä saisi ihmisen ansaan, sitten painaa maahan joka sukupolvea ja yksilöä. Suomeen tarvitaan ihan rehellistä herätystä, sodan aikana väki itki apua ylhäältä, nyt haetaan apu joogasta ja henkioppailta, kohta on osa porukasta kuin pakanamailla.HERÄTKÄÄ ja nöyrtykää Jeesuksen sovituksen suojaan.Omilla voimilla ei tätä palloa kanneta.


      • kop kop

        Ei ketään ole kirottu, ja eikä tässä raamattua tarvita se on ihmisen karma jolloin mitä ihminen on tehnyt edelisessä elämässä, joutuu kokemaan kaiken sen eli onko ollut paha. Itse voin sanoa että äitini kummittelee luonani.


    • Toivoa on

      Henkimaailma on todellinen, hyvä ja paha käy taistelua meistä jokaisesta. Päivi Niemi ja Riku Rinne on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja. Suomessakin on paljon ihmisiä, kaiken ikäsiä, jotka elävät jatkuvasta pelossa ja ahdistuneina. Uskon että vain Jeesus voi peloista vapauttaa, niin että voit elää turvallisin, iloisin ja rauhallisin mielin vapaata elämää.

      Hae kirjastosta Päivin ja Rikun kirjoja, hakeudu johonkin seurakuntaan ja pyydä rukousta puolestasi. Raamatusta Uuden Testamentin puolelta löytyy monta esimerkkiä siitä, miten Jeesus vapautti riivattuja ja paransi sairaita. Samoja ihmeitä tapahtuu edelleen, niin voi käydä myös sinulle!

      Tsemppiä avun etsintään ja siunausta elämääsi!

      "Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room.8:38-39)

    • Minä...

      Kyseessä on jokin kuollut läheinen, joka koettaa ottaa sinuun yhteyttä. Kuolleet ihmiset elävät niin kutsutulla astraalitasolla, joka on täydellinen kopio fyysisestä maailmasta. Toisin sanoen kuolleet ihmiset näkevät sinut kokoajan, vaikket sinä näe heitä. Asraalitaso on eräänlainen "välitila" ennen uudelleensyntymistä. Ihmiset voivat hengailla siellä niin kauan kuin lystäävät, kunnes päättävät syntyä uudelleen. Astraalitasoa voidaan kutsua myös taivaaksi, jos niin haluaa. Tähän juttuun liittyy paljon kaiken maailman kuolemanrajakokemuksia sun muuta. Kaikella on todella vahva punainen lanka, jos vain asiaa lähtee tutkimaan.

      Kyseessä ei ole mikään uskonnollinen juttu, joten ei kannata kuunnella jokaista pelottelijaa, joka pahoista hengistä paasaa. Ne ovat täyttä kakkaa, kirouksia ei ole olemassa.

      Astraalitaso on aika/tilassa, joka tarkoittaa, että ajalla on kolme ulottuvuutta ja tilalla yksi. Tämä meinaa sitä, että he (kuolleet) voivat matkustaa ajassa miten vain haluavat, lennellä ja tehdä kaikkea muuta kivaa. Mutta he eivät voi kunnolla vaikuttaa fyysiseen maailmaan. Eli siis eivät voi suoraan sinulle puhua, joten he yrittävät kommunikoida "kuumilla" aalloilla ja lamppuja väläyttelemällä. Tähän liittyy energian keskittämistä sun muuta.

      Me elämme tila/ajassa, joka tarkoittaa, että voimme liikuttaa fyysisiä tavaroita vaivatta. Voimme siis vaikuttaa asioihin. Emme kuitenkaan voi noin vain matkustaa ajassa, kuten astraalitason asukkaat.

      Älä siis huoli, sinua ei kukaan paholainen tai riiviö piinaa. Joku (luultavasti tuttu) koettaa saada sinuun vain yhteyttä.

    • valtava henki

      tahtoisin tietää mitä teet työksensi ja oletko nainen....mua on riivanneet demonit, joita kutsuvat ns. vapaamuurarit. Olen tutustunut niiden rituaaleihin ja ilmeisesti minut on uhrattu. Niiden toiminta muistuttaa saatanan palvontaa.
      Jouduin niiden kiroamaksi työpaikallani kun olin syntynyt liian nätiksi eli liian vaaralliseksi kuten se asia minulle ilmoitettiin. (työskentelen terveydenhuoltossa ja lääkärit kuuluvat em.) Mulla on samanlaisia kokemuksia esim. sellaisia mittoja joita itsekkin ihmettelen ja joskus hyvin harvoin uskallan kertoa, että syön koko litran jäätelöä, tai jugurttia, kilon nakkeja tai juon pullollisen viiniä, enkä tule kipeäksi, eikä vatsa mene sekaisin. Siitä tulee vaan vahva olo.
      Luulen että minussa on henki joka jää kummittelemaan kuolemani jälkeen, sillä minua ei tulisi olla olemassakaan. Olen vaeltanut elämäni ikäänkuin varjossa.

    • Mike+++++

      Fyysiseltä.
      Eli kysymyksessä on jokin sairaus, ei suinkaan yliluonnolliset ilmiöt.

      Voi olla diabetesta jonka joku täällä jo arvelikin syyksi. Ja koska uskot vakaasti yliluonnolliseen, sinua alkaa pelottamaan, ja siksi niskasikin kuumenee.
      On yleisesti tiedossa, että kun ihminen pelkää paljon jotakin, aivot luulevat sen olevan totta, ja kaikki ympärilläsi tapahtuvat asiat liittyvät siihen. Saatat jopa nähdä tummia viuhahduksia hämärässä tai jopa valoisassa huoneessa. Minäkin näen niitä, ja tunnen vahvasti jonkun katselevan minua - mutta VAIN SILLOIN kun uskon siihen itse. Sitten kun aikaa on kulunut edellisestä kauhuelokuvasta tai -kuvasta, en pelkää enään, enkä sitten näe tai koekaan mitään ihmeellistä.

      Kokeile käydä lääkärissä, ja tästä edes USKOT ettei mitään yliluonnollista ole olemassa.

      Tähän pieni ehkä rauhoittavakin fakta: Minä itse olen harrastanut nuorempana ihan tosissaan ouija-laudalla leikkimistä, päädyin silloin aikanaan "huonoon seuraan" jotka tätä harjoittivat viimeisimpien tietojen mukaan. He kertoivat kuinka se oikeasti toimii, henget ovat heidät piirittäneet monia kertoja jne. Muutaman vuoden olin tässä joukossa, ja parikymppisenä siihen jopa oikeasti uskoi. Kaikki paha mitä tapahtui, oli sen syytä....
      Kompastuin lautaleikin jälkeen rappusissa matkalla alakertaan - henkien syytä.
      Sairastuin ihmeelliseen yskään vaikka en ikinä sairastele - henkien syytä.
      Elämässä alkoi menemään huonosti, erosin naisystävästäni, äitini kuoli yllättäen vuoden sisään jne.. - tottakai, henkien syytä.

      Sitten tapasin netin välityksellä erään miehen. Hauska tarina oli siksi, että luulin hänen olevan ensin nainen kun emme olleet nähneet, tulimme toimeen hyvin, ja myöhemmin kävikin ilmi että hän oli mies kuten minäkin. Mutta hän oli äärimmäisen fiksu, puhelias, kirjaviisas.. Hän opiskelee tällä hetkellä vielä psykiatriksi, tavatessamme hän oli aikuisiällä lukiossa.
      Hän on tosiaan viisas ja hänellä on paljon tietämystä kaikesta. Hän tuntee tähtien nimiä, ja tietää joidenkin paikat, hän on äärimmäisen hyvä laskutaidossa ja ihmisten kanssa.. Hän kertoi minulle että kaikki faktat, kaikki tutkimukset, kaikki puhuvat yliluonnollisuutta vastaan. Sellaista ei ole olemassakaan, ei ainakaan minulle ole mitään sellaista tapahtunut.

      Kerroin tarinani, ja hän naurahti: haluatko tietää mitä TODELLA tapahtui?

      "Kompastuin lautaleikin jälkeen rappusissa matkalla alakertaan"
      - Olin peloissani.
      Mantelitumake ja talamus ovat tärkeitä pelkoreaktion synnyssä. Nämä elimet voivat käsitellä pelkoja tiedostamatta, eli en pelännyt henkiä, mutta jokin kokemus tai tieto sai aivoni pelkäämään. Näin ihminen voi siis pelätä asiaa, jota hän ei muista tai edes tietoisesti havaitse.
      Pelko siis sai kehon lamaantumaan, ja tämän fysiologisen oireen sai aikaan adrenaliini. Yksinkertaistaen; toimintakykyni oli heikentynyt ja tämä sai aikaan suuremman todennäköisyyden kompurointiin ahtaissa ja jyrkissä portaissa.

      "Sairastuin ihmeelliseen yskään vaikka en ikinä sairastele"
      - Kuunneltuaan sairashistoriani, ja kohdentaessaan luuloaan lemmikkilintuihini joita oli viimeisen vuoden aikana tullut merkittävästi lisää, ja koska en ollut töissä sillä hetkellä vietin aikaani hyvin pitkälti lintujen pienehkössä huoneessa, hän käski minun mennä allergiatesteihin.
      Tulokset tulivat viikon päästä: olen allerginen linnuille. Asteissa 1-10, 3 tai alle oli normaali, minulla oli 4,5. Tämä saattaa pitkissä altistuksissa sairastuttaa minut, ja koska lemmikkilinnut erittävät hienojakoista pölyä, omistamani lajit varsinkin, ne vaikuttavat keuhkoihin. Tästä johtui siis yskä ja keuhkoputkentulehdus. En syö vieläkään allergialääkkeitä, mutta en voi olla lintujen kanssa montaa tuntia päivässä esim. viikkoja, ilman hengitystie-oireita. Pystyn kuitenkin täysin elämään niiden kanssa muuten täysin normaalisti.

      "Elämässä alkoi menemään huonosti:...."
      "...erosin naisystävästäni"
      Olimme 16 kun aloimme seurustelemaan. Erottuamme olin parikymppinen. Tilastojen mukaan muistaakseni on 80% mahdollisuus eroon silloin, kun kyse on ensimmäisestä suhteesta (tässä tapauksessa kummankin kohdalla), ja vielä suurempi mahdollisuus jos suhde alkaa ennen kun täyttää 21.
      Elimme siis täysin tilastojen mukaan, ja suhteessa oli aina ollut kommunikaatio-ongelma. Emme vain uskoneet sen päättyvän eroon.

      "äitini kuoli yllättäen vuoden sisään jne."
      Äitinihän oli pitkä-aikainen tupakoitsija, hänen suvussaan oli syöpää, äiti eli stressissä jatkuvasti nuoren sisareni toilailujen vuoksi, ja kaiken lisäksi äitini oli jo 68 vuotias, eli ei mikään nuori enään.
      Kuolinsyy oli aivoveritulppa. Tupakointi nostaa todennäköisyyttä jopa 30%.

      Tee jotakin viisasta elämälläsi. Mene vaikka psykiatrille.

      • rakkaudessa elävä

        Jumalasi löytänyt. Netistä. Onneksi olkoon. Muista kuitenkin, kuka olet.


      • Just joo

        Ei tuollaisia kannata ottaa tosissaan. Netti on täynnä trolleja...


    • KUSIPALLO

      kyllä esim me muutimme ouluun ja teetimme remonttia erää oululaisen lafkan kanssa ja alkoi taphtuun kaikkia outo, oletimme aluksi että kyseessä on magaiaa mutta selvisikin että kyseessä on OTS eli oulun talosaneeraus firma jossa kukaan ei osannut tehdä mitään ja lafkan boss oli ylimielinen ja ahne pelle, nyt on vuosi kulunut eikä asiat ole vieläkään ok, koska henk. ei ole tai ei ainakaan ammattitaitoista ja muutenkin asiat ovat rempallaan.

      • JJ

        menkää kaupunkilaiset joskus ulos niistä kopeistanne ni saattas mieli parantua.kyl ihmisiä kusetetaan ku pittää kaupunkisa asua ..mistäpä sitä muuten tullee hulluksi..


    • Diabeetikko

      Täällä arvellusta Diabeteksesta tuskin on kyse, koska et käy wc:ssä lainkaan. Diabeteksen oireisiin kuulu kyllä jano, mutta myös wc:ssä ramppaus.

    • 15+13=28

      taidat puhua paskaa.

      • Jeahjeah..

        Niin.. ehkä sun pieni mieli ei haluakaan ymmärtää mitään tuollaista.
        Elä harhoissasi, että mitään yliluonnollista ei ole. Ei se ole kenenkään muun ongelma kuin sinun.
        Samat sanat myös Mike :lle. Ainahan kaikkea voi yrittää selittää tieteellä, mutta joskus siinä vaan ei onnistuta.
        Länsimainen lääketiedekin on niin jumiutunutta, että ehkä kannattaa myös koettaa hakea apua kiinalaisesta lääketieteestä. Sulla voi olla kehossa sellaisia lukkoja, että ne aukeaa vain akupunktiolla tms muilla hoidoilla.


    • Corolla77

      Tiedätkö että koirat vaistoaa kaiken "kumman" jos et omista koiraa itse niin hae lainaan jostain. Koira kyllä ilmaiseen oudolla käyttäytymisellä jos esim omassa asunnossasi liikkuu muitakin kuin itse asukkaat. Minulla on kokemusta. ex asunnossani kävi koira joka ei suostunut meneemään yhteen asuntoni huoneista jäi murisemaan ovella ja juoksi pois. nykyisessä asunnossani koira on käynyt ja ei ollut samanlaista käytöstä. sukulais tyttö näkee huoneessaa liikettä, joita muut eivät näe. se on aika pelottavaa. Kokeile koiraa!!

      • onetoone

        ei koiraa kakkosee :)


      • kummallisia asioita

        kissa.. ainakin meillä. kissat kattelee kattoon ja sähisee tai lähtee karvat pystyssä ihan kun vaanimaan.

        meidän talossa tapahtui kummia. keittiössä kaappien ovet kolahteli ja "tutisi" siis astia kaappi helisi, telkkari aukesi ja puhelin soi äänellä jota asunnon asukkailla ei puhelimissaan ollut. myöhemmin selvisi että talo oli rakennettu muinaisen hautausmaan päälle.
        Kissat oli siinä asunnossa ihan villinä ja käyttäytyivät oudosti. tuntui että ne näki jotain mitä me ihmiset ei nähty. onneks muutettiin pois ja kissojenkin käytös muuttui normaaliksi.


    • tämä on tosi

      skitsofreenikko joka kuullostaa ihan sinulta. Mene lääkäriin.

    • Jeppe15

      Itselläni oli monta vuotta sitten vähän samanlaiset viilikset. Ja sitten ajattelin jättää kauhuelokuvatukset pois ja tutkin kehitystäni ( henkistä ) ja huomasin että keskenhän se oli, silloin olin jotain 22 vee, joten ainakin itselläni em. asiat kuuluivat henkiseen ( ja osin myös hengelliseen ) kasvuun. En ole minkään "lahkon " jäsen, ihan vaan arkisesti näitä asioita ajattelen.

      Tuntemuksesi ovat ihan tutun kuuloisia, et ole tulossa hulluksi, itse en ainakaan tullut. ( Kaverit sanoisivat että en ainakaan heitä hullummaksi, jos lohduttaa... ) Olen ihan terveellä järjellä varustettu it-alan yritysjohtaja. Kuten sanoin, omalla kohdallani kuvailemasi asiat kuuluivat henkiseen kasvuuni. Lisäksi näin aivan karmeita painajaisia, joista muistan erittäin hyvin yhden karmeimmista. En kuvaile sitä tähän, mutta aihe kyllä liippasi hollywood-meininkiä ja teologisia aiheita todella konkreettisella tavalla. Ja valveilla yksin ollessani kuulin jos jonkinlaista äännähtelyä. Tosin olen aina ollut näissä asioissa herkkänä, joten kai se vaan johtuu henkisestä avoimuudesta kaikelle.

      Sapuskoinnissa ei mulla ole koskaan ollut onskelmia, syön ja juon normisti, lihon jos syöpöttelen liikaa. Siltä osin en osaa sanoa mitään kummempata. Mutta muuten sanoisin, kurkkaa rakentavasti peiliin, katso kuka olet ja mihin olet menossa. Ehkäpä se on osa sisäistä kasvavaa ihmistäsi ja ehkä kaipuuta johonkin pysyvään ja kestävään. Jokaisella on se oma tie kuljettavana, sanovat.

      Jos tästä oli mitään apua, niin kerro toki alapuolella. Loppukesäisin terveisin: saman kokenut

    • päivässä/viikossa?

    • ******

      Kyllä sinä humallut vaikket sitä itse huomaakaan, kyllä vika on jossain muualla kuin kummituksissa, kannattaa mennä lääkäriin. Monelle tulee nukahtaessa tuollaisia kuuloaisteja jne. vaikkei mitään kummituksia olisi. Mene sinne lääkäriin, liekö olet jostain saanut matoja, jos tosiaan syöt neljä kertaa enemmän kuin muut, ei terveeltä kuullosta.

    • 89787t6tydgf

      Olet tulossa hulluksi.
      Perusteet on: uskoi kuka mihin tahansa, näki enneunia tai on eläimille kuiskaaja, heillä on silti fyysinen ruumis. Fyysinen ruumis ei voi toimia, jos se ei ulosta, eli siis pissa ja kakka poistavat elimistöstä sellaisia aineita, joitten jäädessä kehoon, ihminen kuolee muutamassa päivässä. Dialyysipotilaat, joilla yksi tärkeimmistä suodatuksen osista eli munuaiset eivät toimi, joutuvat käymään muistaakseni 3 kertaa viikossa dialyysissa.
      Maha turpoaa, koska ruoka ei itsestään katoa, oli mitä tahansa henkiä tai uskomuksia, sen pitää sulaa, sillä tässä maailmassa, täällä, toimii vahvasti fyysiset lait. Voisit olla tekemisissä uskon kanssa, henkien kanssa, kokea muuten nuo asiat, mutta mikään ei ole koskaan kumonnut vielä fysiikan lakeja eikä fyysisyyttä. Fiksuimmat "valaistuneet" ovat jopa tajunneet, ettei ihminen voi olla tasapainossa hengenkään puolella, jos ei ole hyväksynyt fyysisen maailman tosiasioita.

      Se siis, ettet tulisi humalaan, on mielesi harhaa. Jostain syystä luulet ettet tule, vaikka se on fyysisesti mahdotonta. Se, että et käy vessassa, on mielesi harhaa. Sillä jokaisen on käytävä, meedioittenkin. Se, että syöt 4 kertaa enemmän mukamas, voisi olla mahdollista, mutta joutuisit käymään myös vessassa. Ja ummetus muuttuu turvotukseksi ja tuskalliseksi kyllä, ja sehän voisi olla mahdollista. Jos ylimääräiset aineet eivät pääse ulos, keho myrkyttyy. Tulee päänsärkyä, särkyä, nivel- ja lihaskipuja ja huimausta. Sinulla olisi siis ainakin vakava aineenvaihdunnan häiriö, minkä paranemisen => avun hakemisen, estää uskomuksesi kiroukseen. Sinun pitäisi hakeutua lääkäriin.

      Luota Jumalaan, mutta lukitse autosi ovet. Sillä on olemassa tämä maailma, missä sinä asut ja olet, ja se on elävän olennon ensisijainen todellisuus.

      Kukaan ei voi vaikuttaa toisen vapaaseen tahtoon. Kaikkien noitien höpinät kirouksista, ja muusta on täyttä potaskaa. Täällä ei ole kenelläkään valtaa yli toisen, meillä kaikilla on tasavertaiset voimat ja tahto. Siis, jos joku lagettaakin kirouksen, mutta kieltäydyt ottamasta sitä vastaan ja uskomasta siihen ja sen voimaan, se haihtuu tai kääntyy langettajaansa vastaan. Kannattaa valita mihin uskoo, sillä se mihin uskoo, lisääntyy. Jos uskot negatiivisiin asioihin, katkeroidut, olet kateellinen, - siis ilman taikauskoa, huomaat, miten elämässäsi asiat tuntuu aina menevän päin peetä, kaikki ovat parempia ja vastoinkäymiset valloittavat maailmasi. Kun uskot positiiviseen, hyvään ja hyvää muista ja luotat pärjääväsi, näin tapahtuu. Se ei poista huonoja puolia elämästä, sillä molempia kuuluu olla, mutta se antaa kyvyn selviytyä paremmin.

      Kun uskot kirouksiin ja pahaan, maailmasi alkaa toteuttaa uskomustasi. Usko siis rakkauteen ja siihen, että voit suojella itseäsi. Voit pyytää kaveriltasi, joka hengittää niskaasi, että olet nyt tosissasi ja kaikella rakkaudella, mutta haluat, että hän antaa sinulle nyt nukkumarauhan: haluat nukkua rauhassa. Ole määrätietoinen ja ystävällinen. Kerro ääneen, että sinulla on tämä, elävien maailma, mikä on sinun ja missä sinä haluat olla rauhassa. Oli, miten oli, sinä haluat nukkua ja elää rauhassa. Sitten teet niin. Kuvittele maailman rakkaus ja hyvyys ympärillesi, ja muista, että se suojelee sinua ja pitää sinut turvassa.

      Sitten mene psykologille. Olet myös epävarma, ja annat ulkopuolisten äänten hallita itseäsi. Se ei ole tervettä, kyllä meediotkin elää ihan omaa elämäänsä. Sinun täytyy alkaa keskittymään meditaatioon rakkaudesta ja lämmöstä, rentoutumiseen niin, ettei mikään, siis MIKÄÄN häiritse sinua.

      Sinua ei pysty kukaan kiroamaan, jos et ota sitä vastaan. Rakkaus voittaa aina, AINA lopulta. Sinun ei tarvitse tuntea kammoa, sinä voit elää turvassa, se lisääntyy, mihin keskityt.
      Sinulla ON terveydellisiä ongelmia, jotka liittyvät puhtaasti fyysiseen maailmaan.
      Jos et hoida näitä asioita, vaan keskityt kammoamiseen, kuuntelemiseen, pahaan oloon ja muuhun, päänuppisi sekoaa.

      Sinun tämä elämäsi on nyt täällä, ja fyysisessä maailmassa on fyysisen maailman säännöt. Toiset maailmat on toinen juttu, mutta täällä on tämä.

    • mmoikkamoiheimoimmoi

      Musta kuulostaa vähän siltä et sulla on jotai terveydellisiä ongelmia, jos et kerran vessassa käy eikä janon tunne mene pois. Et kannattais varata aika ihan vaikka perus tarkastukseen ja kertoo noista sun hmm ongelmistas. Saattaa hyvinkin et jos sulla on joku terveydellinen ongelma (enkä mienaa nyt että mielenterveys ongelmia). Mulla meniaan oli semmonen vainoharahinen olo pitkää ja loppu kummasti kun rupesin saamaan magnesiumia tarpeeksi. Ja ihan kiva että voit juoda kaksi pulloo viinii..en kyl suosittele et juot sillä vaikka et humallukkaan ei sekään nyt ihan terveelistä ole ja siitäkin tulee pikkasen vainoharhanen olo. Ootko kuullu sanonnan että nälkä kasvaa syödestä? pitää muuten aika hyvin paikkansa ei tarkota sitä että on ees ylipainoinen mutta jos syö paljon on useemmin näläntunne.

      Tai toisaalta voi olla että sua riivaa jokin ja se on tukkinu sun suolen ja estää sua juomasta ittees humalaan. Ja yöllä se haluu silitellä sua. Mene ja tiedä?! Villi veikkaus et se lekuri sanoo ala uhreilee, älä lipitä liikaa viinii ja syö terveelisemmin. Mut kannataa kuiteskin mennä ei varmaan ole kauhean kivaa, jos on kokoajan semmoinen kammottava olo.

    • ferew

      moi onko sulla vielä tämä ongelma vai oletko saanu ratkaisun siihen jo onko sulla jos sulla on tätä samaa niin voisitko ottaa yhteyttä sähköpostilla joka on [email protected] niin kerron sulle sit ennemmän.

    • Uskovainen1234

      Jos viestisi on totta ja olet pahuuden henkivaltojen kanssa tekemisissä ja olet muuten terve henkisesti, niin ainoa apu tulee Jeesukselta Jumalan Pojalta.

      En suosittele, että menet kenenkään meedion tai henkiparantajan luokse, koska voit saada sieltä vain lisää pahuuden henkivaltoja. Tai käytät tai yrität muutakaan kepulikonstia.

      Raamattussa kerrotaan, että Jeesuksella on valta ajaa pahat henget pois ja nykyään sama valta on Jeesukseen uskovalla uskovaisella. Joka on todella uskossa ja seuraa Jeesusta Herranaan ja Vapahtajanaan.

      Jos viestisi on totta, niin kaikki jotka sekaantuvat pahuuden henkivaltoihin, niin ovat erittäin vaarallisella alueella, koska eivät ymmärrä kenen kanssa ovat tekemisissä.

      Jos haluat päästä vapaaksi, niin ota yhteyttä paikkakuntasi Helluntaiseurakuntaa tai Vapaa Kirkkoon tai
      Babtisti seurakuntaan. Joku pappi tai evankelista voi rukoilla puolestasi ja yhdessä sanoudutte irti kaikesta noista mitä kirjoitit Jeesuksen nimessä.

      Tämä on totta mitä kirjoitin ei siis leikin asia hyvä ystävä

    • sinä langennut

      Mene ulos,sillä Jumalakaan ei enää asu käsin tehdyissä temppeileissä niin tunnet kuinka tuo kirottu, saastainen sinua vaivaava Jumalanlehti reväistään yltäsi.

    • kalkkunakeijo

      Olet hullu. Lyhyesti, ja ytimekkäästi. Luulosairas tai skitsofreenikko. Suosittelen lääkäriä ja helvetin hyvää psykiatria.

    • OT

      Lääkäriin.

    • ""En käy vessassa ollenkaan, vaikka syön neljä kertaa enemmän kuin muut.""

      Hoi, ihmiset. Ämpäri pois päästä ja avatkaa silmät.

    • Vaimoni entinen poikaystävä kirosi hänet ikuiseen kiimaan ja kierrätykseen. Onko kirous sitten oikeaa tieteellisessä merkityksessä vai psykologinen pakkomielle. En tiedä. Mutta kyllä se ainakin tehoaa.

      Kirousta kaveri ei ole suostunut purkamaan...

    • mediumist

      suosittelen että noista ikävistä asioista johtuen haluat varmasti päästä siitä eroon hinnalla millä hyvänsä, niin suosittelen että otat yhteyttä manaajaan ja pyydät että hän puhdistaa asuntosi pahasta energiasta....

    • lollertroller

      Olet tulossa hulluksi ummetusta xD

    • Suosittelen

      Käväisepä lääkärissä ja kerro tuntemuksistasi! Tee se nyt kun vielä itse pystyt ja itse oivallat ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Joku ehdotti skitsofreniaa, mutta saattaahan tuo olla muutakin. Veriarvot ja neurologiset syyt pitää ainakin selvittää. Aivojen magneettikuvauskin voisi olla paikallaan.

    • Oskari 40 vee

      Kartoitetaas hieman potilasta, että päästään taudinkuvaan käsiksi. Ensimmäiseen omituiseen seikkaan syy saattaa olla se että olet parisuhteessa ja seksuaalisesti aktiivinen. Miehesi tykkää jyystää sinua kakkoseen kylkiasennossa, eikö vaan. Se mieltymys selittää lämpimän hönkimisen niskassasi. Sinun onneksesi miehesi ei ole herkintä sorttia ejakuloimaan , joten siinä vaiheessa kun sinua jo nukuttaa niin isäntä potkii vaan hieman lisää vauhtia sängynpäästä siten että yöpöydällä olevat rojut putoavat ja tullessaan tuo sankari vielä huutaa, eli sen puolesta ei mitään ihmeellistä ole tapahtumassa, normaalia avio-onnea vaan kärsit.
      Toiseen omituisuuteen selitys löytyy alkoholismistasi. Kellä hyvänsä on samoja oireita vuosien brennaamisen jälkeen, eli ei mitään helvettiä senkään suunnalta. Tosin tuntuisi että lääketiede saattaa olla sinusta kiinnostunut sikäli kun et milloinkaan käy vessan puolella.
      Ja lopuksi vastaus kysymykseesi mitä sinulle on tapahtumassa, ei enää yhtään mitään, päästäsi on liuennut kaikki oleelline jo ajan siten ja jos vielä lisää provoja kirjoitat katoaa loppukin tuntuma arkeen.

    • ekki68_

      Ethän kuulu mihinkään lahkoon kuten jehovien todistelijat tai mormoonit. Niillä kun on tapana
      häiritä "ystäviään" ja tuntemattomia ovilla ja puhua juuri tuollaisista kirouksista. Varmaan ne naurut
      tulevat heidän 144 000 opistaan!

      • Carrocho

        suksikaa vittuun. Ei se Jesse ole aina vastaus kaikkiin ongelmiin.


      • TTTi
        Carrocho kirjoitti:

        suksikaa vittuun. Ei se Jesse ole aina vastaus kaikkiin ongelmiin.

        Kyllä se Jeesus on vastaus ihmis elämään, sinäkin joka tuollaisia kirjoitat olet kerran Jeesuksen edessä vastaamassa elämästäsi halusitpa sitä taikka et se on 100% sesti totta


      • TOTTATOTISESTI
        Carrocho kirjoitti:

        suksikaa vittuun. Ei se Jesse ole aina vastaus kaikkiin ongelmiin.

        ON ONGELMIIN JA KOKO ELÄMÄÄN, JESSE ON IHAN JEES TYYPPI, SINUNKIN PUOLUSTAJA.


    • M

      on samoja oireita eikä ole lähtenyt noi samanlaiset tuntemukset, vaikka syön joka päivä 800mg seroquelia ja litoa..

      • Kissansilmä :)

        Sulla tuli lähtö nyt sellaseen paikkaan, missä käytetään lepositeitä :)


      • one to one

        vaihda nopeesti sit lääkkeet!sust tulee viel hullumpi.


    • yi.jkm hngb

      Moni sanoo täällä, että mene lääkäriin. Ok, se on ihan hyvä neuvo, mutta ihan ensimmäiseksi suosittelisin miettimään tuota, että on lähipiirissäsi sattunut lähiaikoina kuolemantapaus?
      Moni täällä sanoo, että olet päästäsi vialla ja että nuo henkijutut olisi 'perättömiä'.

      Minun omalle äidille on sattunut selittämättömiä asioita hänen nuoruudessaan ja ystäväni perheelle myös kerran. Siis kerran putosi taulu seinältä ja samassa hetkessä soi puhelin, että perheen mummo oli menehtynyt sairaalassa.

      No kuitenkin, kuten täällä joku jo mainitsi, että ne eivät usko jolle ei ole oma kohtaisesti sattunut mitään.
      Sellaisten on vaikea uskoa moisia. Toki ymmärrän niitäkin, jotka eivät usko!
      Mutta kun näitä "ei uskovaisia" on monia, ei kannata ihan heti kaikille ihmisille, kuten lääkäreille mennä tapahtumisiasi selittämään.

      Neuvo jota kannattaa koettaa on juurikin tuo, että soittaa ihan ekana jollekkin meediolle, jos ei auta, sitten ehkä koettaa pappia tai muuta vastaavaa.

      Ota kuitenkin näistä asioista netistä tietoa!!!!!

      • fghy

        Vältä meedioita , ennustajia, selvännäkijöitä yms väkeä, sillä Raamattu sanoo että tietäjähenkien yms henkivaltojen kanssa toimiminen ei ole Jumalan tahto vaan epäjumalanpalvelusta/pimeyden valtoja josta ei hyvää seuraa vaikka aluksi saattaisi vaikuttaa että apua löytyy. Pimeyden henkivalloilla on tapana aluksi pukeutua "valoon" että saa ihmisen kiinnittymään itseensä ja sitten sitoa kohteensa pahuuden voimiin.

        Ainut apu löytyy Jeesuksesta Kristuksesta uskon kautta hänen ristinkuolemastaan puolestasi, jolloin nuo henkivallat joutuvat väistymään, ja sijaan saat Jumalan rakkauden sekä vapauden kaikesta turhuudesta. Vapaista suunnista ainakin saat rukousapua tilanteessasi, tai ylipäätään elävässä uskossa Kristukseen olevalta henkilöltä, koska kaikilla uskovilla on Kristuksen pappeus ja siten valta Jeesuksen nimessä ajaa pois henkivaltoja ja rukoilla puolestasi.


      • loldor

        Entäs ne monet kerrat kun joku on kuollut eikä juuri ennen soittoa ole tippunut sitä taulua tai tapahtunut mitään kummallista? Miksi kaikille ei näin käy? Entäs kun se taulu tippuu ja kukaan ei kuole?? Mikä ihmeen logiikka siinä on. Vai olisiko asia vaan sattumaa, yksi kerta vaikka sadastatuhannesta kaikki muuttujat on kohdallaan, taulu tippuu ja joku läheinen onkin kuollut juuri.


    • +++++++++++

      "Kysymys kuuluu siis: Mitä helvettiä minulle on tapahtumassa?"

      En tiedä, käy kysymässä lääkäriltä.

    • provokaatio

      aller-provo skippaan...

    • Skeptikko vaari

      Kyseessä on mitä ilmeisemmin yliluonnollinen ilmiö. Eli jatko toimenpiteenä esitän, että otatte yhteyttä Englannin skeptikkoihin he ovat luvanneet maksaa todistetusta yliluonnollisesta ilmiöstä 32 miljoonaa puntaa. Voi kumpa tämä olisi sattunut minulle, skeptikolle, mutta eihän se minulle voi sattua. Onnea vielä kerran rahaa on tulossa ja rutosti.

    • on tuommonen . mee hakee lääkäriltä apua se antaa sulle lähetteen psygologille joka hoitaa asiaa ammattimaisesti . se ei te yhtää kippeetä jutella sille elämästään ja tuntemistaan asioista . se on ainoo joka palauttaa sinut elämään . on hyvä ettet ole alkanu tekmään asioita jotka johtaisivat edesvastuuseen . nekin ovat taudissa yleisiä asioita . kaikella kunnioituksekla sinua kohtaan hae apua lääkäriltä äläkä jätä kertomatta asoita joita näet ja kuulet .

    • jotain josain

      ihan tosissasi, kun sanot ettet käy vessassa OLLENKAAN?
      Jos niin on, niin sehän ei ole mitenkään mahdollista.
      Joko käyt unissasi vessassa, tai et tiedosta vessakäyntejäsi, mutta ei kukaan elä montaakaan päivää ilman vessassa käyntejä.

      Jos edelleen olet tosissasi, niin lääkäriin vaan. Saatat joutua suljetulle osastolle jotta sinua voidaan tarkkailla esim. näiden vessassakäyntien suhteen. Mutta älä pelkää, kunhan saat apua.

      Unohda nuo henkimaailman jutut, kokeile ensin kaikkea muuta.

    • gojsjfk

      ...ettet ole raskaana? Olen kuullut että sekin voi aiheuttaa outoja oireita. Ruokailutottumukset menevät ympäri, joskus on kamala nälkä ja joskus taas ei tee mieli ruokaa ja on paha olo. Lisäksi se vaikuttaa aineen vaihduntaan. Varmasti nuo sinun tunteet hengityksestä yms. voivat johtua ihan hormonitasapainon heittelemisestä sun muista. Kannattaa varmaan ensialkuun käydä sillä lääkärillä.

      • vsösmå

        Toivottavasti sinulla ei ole mitään aivokasvainta? Se voisi selittää noita sinun outoja kokemuksiasi. Tai sitten jokin mielisairaus. Jos tuo juttu nyt ollenkaan edes on totta.. Provolta vaikuttaa..


      • yks skep

        kaikki mikä tapahtuu ihmisen läheisyydessä ja on ns. yliluonnollista, jos ei todellakaan mikään tavallinen selitys auta, on tiedon lähde omassa päässä. Maailmassa on paljon selitettävää, mutta noiden asioiden selittäminen tavalliselta ihmiseltä on mahdotonta, esim minne avaruus loppuu,jne.
        Ihmisen aisti seuraa paljon juuri mielentilaa. ja aistimukset sekoittuvat, joku vaan on herkempi ja toinen taas ei usko mihinkään. Kaikista keljumpaa on kerätä rahaa ihmisiltä tai tehdä Jumalan nimen varjolla.
        en ole psyko mutta taikuri ja epäilen vähän kaikkea mitä sanotaan yliluonnolliseksi. Ja tiedän miten ihminen huonosti pystyy käyttämään eri aistejaan, ja moni temppu perustuu juuri niihin juttuhin, no jos taikuri tekee temppuja manaajaa tai muuta, kaikki osaa ja tietää, että se on huiputusta, mutta en alennu tekemään näitä temppuja esim yksityisesti, ja kerään rahaa.
        Eli lekuri on ainut, joka voi auttaa tai sitten ohjaa oikeeseen hoitoon.


    • sapetti

      Sinulla on sappivaiva. Sappivaiva ei välttämättä kuumeile eikä kipuile.

    • Tunnen tapauksia..

      Sinulla voi olla psykoosi, tai nuo tuntemuksesi ja kokemasi kuulostavat siltä. Onko sinulla ollut rankkoja aikoja elämässäsi, stressiä tai vastoinkäymisiä?
      Mene ihmeessä juttelemaan noista asioista lääkärillesi.

      • kakkara

        Olet tainnut katsoa Housea, kun kertomasi on kuin suoraan yhdestä Housen jaksosta :DD


    • kokemusta _on

      Ongelmasi ovat todellisia. Jos menet ongelminesi lääkäriin, hän määrää sinulle oitis värikkäitä pillereitä eli psyykelääkeitä ja itse ongelma jää hoitamatta. Etsi hyvä meedio joka hoitaa ongelmasi. Esim. jos paikkakunnalla toimii sprititualistinen seura, heillä on yhteystietoja. Huom, älä sekoita spriritismin harjoittamista spiritualisteihin.

      • tervepäinen !!!

        Oliskohan minullekin apua meediosta, kun oli tuossa pari päivää maha kipeä, enpä sitten viittinyt syödäkään kun ei maistunut, nyt syön sitten normaalia enemmän, flunssasta huolimatta. Meinasin pyörtyä kun kaupassa kävin, kun tuli sellainen tuskan hiki päälle, vai liekö tuo heikotus johtunut parin päivän syömättömyydestä ja flunssasta ja olen nukkunut tosi huonosti, kun ei oikein henkikään kulje (ventoline auttaa vähäksi aikaa), mutta jospa meedio auttaisi pidempään.

        Sen sanon, että aloittaja on sekaisin päästään, ei muuta, syö neljä kertaa enemmän kuin muut (niin, ketkä muut ?) kittaa viiniä kaksi pulloa päivässä eikä käy vessassa, eli on ilmeisesti kuset housussa ja ajattelee, onpa näppärää kun ei tartte mennä vessaan ja luulee ettei ole päissään. Jokaisella meistä tulee kipuja ja heikotusta jos juodaan kaksi pulloa viiniä, taitaa olla juoppo hullu, lääkäriin vain, sitä ei meediot paranna. Minun mummokin näki vaikka ja mitä, jeesuksen ristillä seinällä, kolmen viikon ryyppyputken jälkeen ja jutteli pikku-ukkojen kanssa.


    • Aika messee juttu

      Halkeat kohta naurusta lukiessas näitä tosikkojen ja kaikkitietävien vastineita!
      Jos ei olis provo niin välikommentteja olis pudonnut. Hyvä ap!

    • TTTI

      Jos pahat henget ahdistavat sinua pyydä Jeesusta avuksesi Jeesus on ottanut voiton kaikista saatanan valloista ja asettanut ne julkisen häpeän alaiseksi Jeesus auttaa sinua kun turvaudut häneen

    • CAN U SAY THERAPY!?

    • jagaström

      minulla on samoja kokemuksi mutta vain vanhoissa taloissa ja rakenuksissa tunnen myös katseita selässäni ja näen varjoja, mutta ne tuntuvat hyviltä ja turvallisilta, esimerkkinä menin paikkakuntani vanhaan kirkkoon ja istuin niile paikoille johon entisaikoina vain suuret herrat ja johtohahmot istuivat,olenhan paikkakuntamme suurimman (jo vuodesta 1486) tilan perillinen ja varmaankin esi-isäni ovat istuneet näillä paikoilla, istuin niihin ja aloin hetkenkuluttua tuntea hyväilyä itsessäni se tuntui kertakaikkiaan MAHTAVALTA, mutta kannattaa koittaa navajoterapiaa entisaikojen intiaaneien hoitoa joka vapauttaa kehon,itse olen kokeillut kerran ja se todella vapautti kehon ja mielen ja jos viina terva ja sauna auta,ei voi muuta kun kaivaa hauta.

      • kskda

        lääkäriin sulla on diabetes!!


      • Kiitos tästä ketjust

        ...aikaan lukenut näin viihdyttävää viestiketjua :) SAIN OIKEIN KUNNON NAURUT PITKÄSTÄ AIKAA :)


    • -------------

      Valkosipuliletti kaulassa parantaa, kokemusta on.
      Nopea ja tehokas konsti.

    • Marssi lääkäriin, mieluusti psykiatrille. Olen varma että tuo ei johdu mistään yliluonnollisesta. Jotkut väittävät että mm. Mustan raamatun lukemisen aikana tapahtuu kaikkea kummaa, kirjat tippuu hyllyistä, eläimet hermostuu yms. Itselläni on Musta raamattu ja vaikka yritin kuinka kokeilla lukea sitä ja messuta niitä loitsuja niin ainoa mitä tapahtui oli äitini joka hermostui höpöttämiseeni ja paiskasi huoneeni oven kiinni.
      Kaikki yliluonnollinen on vain kiinni siitä miten kovasti ihminen siihen uskoo itse.
      Itse olen skeptikko joten voin uskoa vasta kun ei ole enää mitään muuta mahdollisuutta.

      • ******

        Eihän se mustaraamattu olekaan muuta kuin vanhantestamentti, ei sen kummempaa. Miksi se sitten mitään aiheuttaisi ? Raamattu on kuitenkin vain satukirja.


    • voihan se valvominen

      En jaksanut lukea kuin osan saamistasi vastauksista. Toivon, että löydät ratkaisun joka auttaa.
      Mieleeni tulee monia juttuja höpöjutuista elimimellisiin sairauksiin. Ollapa nyt asiantuntija muttaku ei. Siksi yksi kerran kuulemani ohje noihin "ulkopuolisiin hönkyihin" on: lue IsäMeidän rukous ääneen, pyydä sen jälkeen Jumalalta varjelusta ja poistamaan kaikken sinua koskevan pelon ympäriltäsi ja itsestäsi. Kiitä.

      En ole hurahtanut mihinkään lahkoon, mutta uskon kyllä Häneen, uskon myös henkimaailman olemassa oloon. En makustele yhteyksillä, mutta en enää pelkääkään, jos sellainen kohdalleni sattuu. Yhteyksiä en solmi enkä pidä yllä. Sukulaistätini kokee nimeomaan 2 kuolleen omaisensa läsnäolon käydessään kotipaikallaan. Hän ottaa heidän sanomansa pelotta vastaan ohjauksena ja neuvona.
      Henkimailmassa on paahaa siinä kuin hyvääkin. Jenkeissä taitaa olla henkien manaajia (tai jotain), liekö meillä.

      Joku tuossa neuvoikin käymään lääkärillä, yhdyn kehotukseen jo tuon muun fyysisen tilanteesi takia.

      Toivottavasti tilanteesi paranee kaikilta osin.

    • Hoitoalalla

      Kehoitan sinua menemään ehdottomasti lääkäriin. Itse olen hoitoalallla ja ollut tekemisissä työssäni vastaanvanlaisten asioiden ja ongelmien kanssa. Kokemuksesi ovat itsellesi todellisia ja pelottavia. Itse epäilen sinulla olevan skitsofrenia-oireyhtymä tai muu vastaava. Siihen on saativilla apua, lääkitystä jne. Avun saatuasi voit elää normaalia täyspainoista elämää!!! Mukavaa syksyn alkua sinulle!

      • hfmn

        Oireesi viittaavat sairauteen nimeltä luulotauti. Kannattaa mennä psykologin tai psykiatrin juttusille


    • onetoone

      selvästi sanon mä.nyt kama, viina ja lääkkeet pois ja aloitat normaalin elämän"säännöllisen".jos oireet ei hävii kuukaudes ni sit varaat tempputaloon ajan.

    • harros5

      Voi olla että joku on varastanut identiteettisi ja myynyt sielusi pirulle. Se selviää vasta viimeisenä päivänä kristallinkirkkaasti.
      Voi myös olla, että joku tai jotkut exäsi piruuttaan vierailevat öisin luonasi pureskelemassa niskaasi ja juottamassa käärmeen kusta...
      Voi myös olla ettei mitään kirousta olekaan, vaan että olet päästäsi sekaisin...muutama verisuoni päästäsi on poikki tms. Mulle kävi niin, Jouduin Marian sairaalaan isolle osastolle. Yöllä aloín nähdä sekopäitä ja haamuja kulkevan käytävillä. Ne päästelivät erilaisia ääniä, virnistelivät karmeasti ja vaeltelivat omia aikojaan sinne tänne vilkuillen minua. Eka yönä henkeni uhalla lähdin yöllä klo 2 maIssa etsimään yökköä salista. Ja apua.
      Selostin hänelle mitä kauhuja olin jo ehtinyt kokea. Hän selitti että sairaalan ahtauden takia puolet osaston potilaista oli tosiaan tuotu Uudenmaan pöpilöistä ja oli ollut pakko sijoittaa muiden joukkoon kun muita paikkoja ei ollut. Ja ne oli vähän "sekaisin". Ja vei minut eteiseen rauhoittumaan, josta pakenin lopulta pihalle lumihankeen.
      Eli voi siis olla myös niin ettet vielä sovi avohoitoon?

    • Sinulla on jokin mystinen, maaginen yhteys henkimaailmaan... Itsekin murrosiässä nukahtamisen ja valveen välillä kuulin tai luulin kuulevani kuin joku olisi sanonut monta kertaa Outi, Outi.

    • Hei
      Jos olet normaaliin suomnalaiseen tapaan sosiaalinen, joka sitten on vaihtanut kuivempaan kokoomuslaiseen tyyliin, niin tuollaista se kuivempi ei-niin-elämänmakuinen ajattelutyyppi teettää sosiaalisille suhteille ja psyykelle. Teoreettisempi, terminologisempi, teknisempi, kuivempi on etäämpänä käytännön tasosta, jolla elämä ja sosiaaliset suhteet sekä todellinen järki ovat. Siksi tulee huteja koko ajan, on kuin irraallaan siitä, mhin pitäisi reagoida. Tuntuu kummalta, jos itselle on tuttu tavallinen tervehenkinen perinteinen suomalainen sosiaalisuus. Noille etäisemmille kuivemmille on kontaktin ottaminen hankalaa ja niinpä sosiaalisiin suhteisiin tulee iso paine onnistua ja samalla menee metsään kaikki mitä tekee, kun on niin teoreettisen epärealistinen. Silloin tuntuu, että on itse etäällä elämästä, onkin! Ja toiset taas liian lähellä kun ovat joltain kantilta edelleen kokonaan normaalit, sellaiset kontaktia ottavat. Nyt heillä on yliote ja sinä olet urautunut omiin aatoksiin. Annos vanhaa tuttua käytännönläheisyyttä ja rentoutta lisää, niin elämäntapasi korjaantuu vanhoille hyville raiteilleen, jossa sekä elämänfilosofia että sosiaaliset suhteet sujuvat luonnostaan, pakottamatta.

      • naapuri vaimo mulle?

        Mistä johtuu kun kuunnellessa sosiaalidemokraattien vaalipuheita, minusta tuntuu vuimakkaasti siltä, että naapurin auto onkin minun ja haluaisin käydä syömässä naapurin jääkaapilla?


    • Et siis ole kirottu, vaan sinua vaivaa saastainen henkiolento, jota Raamatussa kutsutaan riivaajahengeksi. Riivaajahenget eivät ole minnekään kadonneet, vaan niitä on edelleen maailamassa. Lukekaamme ote Yeshuan ajalta:

      Markuksen evankeliumi, luku 5:

      1. Ja he tulivat toiselle puolelle järveä gerasalaisten alueelle.
      2. Ja kohta kun hän (Yeshua) lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli >>>saastaisen hengen

    • ...

      Jos ottaa huomioon sitä, että tunnet öisin hengitystä niskaasi ja et tunne oloa kylläiseksi, voin olettaa, että sinussa on paholainen, kaikki viittaa tähän. Käy kirkossa ja joka kertaa kun tunnet taas jonkun makaavan vuoteessasi, lue "Isä meidän" rukousta. Jopa jos et ole uskovainen, yritä, eihän se haittaa. Yritä siunata ruokaa ja juomaa ennen kun alat syödä.
      P. S.: jos se kaikki inhottaa sua, niin sinussa varmasti on paholainen

    • Oliskos noin

      Big Brother lievittää tuskaasi.

    • adkl

      Voi tuossa tapauksessa olla kyseessä suolentukos, joka on vakava asia. Eli kiireesti lääkäriin!
      Sille niskaan hengittäjälle sano, ettei sovi mitenkään! Ja jos jatkuu olisi neuvo käydä kirkkoherran virastossa sielunhoidossa, eli soita oman seurakunnan kirkkoherralle ja pyydä aikaa! Kerro vaivasi, niin pääset eroon!

    • lukutoukka__

      ...ettet ole kirottu vaan mediumistinen. Ehkä kehollasi on luontainen taipumus luovuttaa ruumiinvoimaa ja terveyttä jollekin toiselle hengelle. Lukaise joku Irma Weisenin kirja kuten Elämän rajan takana tms. Olet tuskin riivattu, jos ruumiinkontrolli on kuitenkin omassa hallussa. Jos kumminkin epäilet riivausta, Doreen Irvinen kirja Olin noita on aika valaiseva.

      Eroon hengestä pääset varmaan käymällä hypnootikolla, joka voisi koettaa suoraan puhutella tätä hyypiötä, joka sua seuraa. Mutta ensi lääkkeeksi rukous Jeesuksen nimeen voisi olla jees. Vaikka kristinusko onkin puhki kulutettu intomielisten saarnaajien toimesta, usko pois, kyllä ne yleensä Kristuksen nimeen reagoi, jos niitä pyytää häipymään.

    • as

      näetkö painais unia?
      Entä näetkö outoja näkyjä valveilla.
      Särkeekö päätäsi?

    • Kokenut parantumisen
    • leipuri-hiivaa

      terve!

      et ole kirottu. ajattelet vain liikaa asioita. sinulla on stressiä tjms. hoida asiasi kuntoon. fyysinen, ja psyykkinen sekä ruokailutottumuksesi. :)

      minä en ole kirottu, mutta olen henkiseltä puoleltani hyvin aktiivinen. minulle tapahtui 18v:aana eräs tapahtuma, jonka jälkeen olen alkanut nähdä ja kuulla ja tuntea asioita, joita minun ei "normaalisti" kuuluisi havaita. nämä asiat ei ole hulluutta, vaan jotain muuta. paranormaali puoleni on hyvin aktiivinen, mutta olen 20v:ssa oppinut hallitsemaan "kirouttani", joten pystyn sulkemaan sen oven jos haluan olla rauhassa. tämän "kirouksen" myötä, minun henkinen minäni on kasvanut hyvin vahvaksi, joten kaipa olen sitten onnellinen. ja tosiaankin olen muuten ihan tavallinen perheellinen töissä käyvä mies, joka EI PUHU normaalisti näistä asioista koskaan, ettei yhteiskunta leimaisi hulluksi.. ;D

    • Jeesus vituttaa jo

      Voi vittuun nämä Jeesukset. Monet jeesustelijat ovat ihan yhtä terveitä Jeesus-pakkomielteidensä kanssa kuin skitsofrenikot.

      • juitttddg

        paikka on sellainen että kaikki esittävät asiansa totuutena. Jeah.

        Asiahan VOI olla niin että sinulla on yliluonnolisia kykyjä, taipumuksia aistia ja tuntea jotain toiselta puolelta ja olet voinut saada negatiivisen entiteetin seuraksesi. Sellaisia ruokkii pelko ja se että annat vallan sille. Suosittelen todellakin käymään jonkin asian tuntevan selvänäkijän tai meedion luona kysymässä mitä se tuntee tai on mieltä, asiasta mitään aluksi kertomatta. Hoitavat myös puhdistuksia.

        Voi myös olla että kuvittelet asioita, olet masentunut ja muuta sellaista ja se pistää psyykeen kovalle koetukselle. Suosittelen hankkimaan oikean asiansa tuntevan meedion luoksesi. Tsemppiä.


    • paljon_nähnyt

      En ole koskaan voinut ymmärtää niitä juntteja, jotka asiasta tehden hakeutuvat magiapalstalle ja sitten haukkuvat aloittajaa hulluksia tai skitsofreenikoksi. Ei teillä ole sen parempaa tietoa tai todistusaineistoa siitä, ettei yliluonnollista olisi olemassa. Te olette kuin ne sikainfluenssarokotefanaatikot, jotka haukuitte rokotteesta kieltäytyneet hulluiksi, vaikka loppujen lopuksi itse olitte väärässä (ja tulette sen vielä huomaamaan). Aina luulette tietävänne kaikesta kaiken vaikkette tiedä mitään.

      Ilmeisesti aloittajaa riivaa joku paha henki, tuskin kukaan kuollut ystävä tai sukulainen käyttäytyisi tuolla lailla. Kanavoitsijat osaavat karkottaa henkiä, yritä löytää jostain sellainen.

    • Tietäjä-

      Olet tulossa mielisairaaksi. Psykoosi pukkaa? Siltä ainakin kuulostaa.

    • hopi hopi lekuriin

      Kyseessä voi olla neurologinen sairaus, mutta sairaus joka tapauksessa on kyseessä. Mene ihmessä pikapikaa lääkäriin ja kuvauksiin. Joskus voi olla kyseessä kasvain tms. joka aiheuttaa harha-aistimuksia. Sulla kovat fyysiset ja rajut oireet, huimauksia ja lihaskipuja joten tämän asian kanssa ei ole leikkimistä. Mistään kirouksesta tms. ei ole kyse. Ennen muinoin kun ei psyykkisiä ja neurologisia sairauksia osattu hoitaa, niitähän todellakin kutsuttiin pahan hengen jutuiksi. Nyt aivot voidaan kuvata ja viat löytää eikä taikauskolle ole enää tilausta.

      Jossain sairauksissa, kuten paranoidisessa skitsofreniassa ym. tilassa alkaa "henget" kuiskuttelemaan korvaan ja ihminen kokee yliluonnollisia juttuja. Nopsaan lääkäriin, jotta saat äkkiä lääkitystä niin ylimääräinen porukka ja tunne "kirouksesta" katoaa. Kukaan ei pysty toista kiroamaan. Joskus voi kyllä ne omat "pirut" sieltä tiedostamattomasta nousta tietoisuuteen. Niistäkin voi jutella jonkun asiantuntijan kanssa. Meissä kaikissa on sellaista, jota ei oikein tahtoisi hyväksyä.

    • Myrkyttämätön

      Et kai ottanut sikapiikkiä?

      • -

        Voitaisiin myös miettiä, onko sinulla amalgaamipaikkauksia?


    • aamen!

      Jeesuksen Kristuksen nimessä voit pyytää siunausta itsellesi!

    • Samuel S. Kokson

      Usko Jeesukseen ja rukoile Jeesusta avuksesi alati. Paastoa ja aina kun jotain pahaa tapahtuu tai mystistä tapahtuu niin rukoile Jeesusta avuksi ja Jumalalta Pyhän Hengen kosketusta sydämeesi. Ajattele, että ei saastainen henki voi sinua vahingoittaa kun Jeesus on sydämessäsi ja odottaa sinua Jumalan valtakunnassa, jossa ei mikään paha voi ikinä olla läsnä.

    • QTC

      lähimmän sairaalan päivystykseen ja kerro siellä lääkärille tuntemuksesi niin saat varmasti oikeanlaisen avun.
      Kertomasi perusteella oletan ,että olet vaipumassa tai jo osittain vaipunut ns. monimuotoiseen psykoosiin.
      Runsas syöminen ja juominen joka ei kuitenkaan vaikuta esim. painon nousuun vaan jopa päinvastoin, painosi jopa laskee,johtuu juuri monimuotoisen psykoosin vaatimasta valtavasta energiamäärästä.

      Olen itse kokenut saman maanpäällisen helvetin n.9 vuotta sitten,jolloin ehdin olla psykoosissa 4kk,kun en tajunnut itse hakea apua.Minulla oli ihan ikioma Big Brother ohjelma jo vuonna 2001,enkä todellakaan toivo sitä kokemusta kenellekkään.Sain 6 kertaa sähköshokkihoitoa kesällä 2002 jonka jäkeen söin n.6 vuotta kahta pilleriä.Nyt olen ollut 2 vuotta ilman minkäänlaista lääkitystä ja elän jälleen normaalia elämää.

      Muista kuitenkin myös tämä paranemisen ehdoton ja tärkeä lääke:peili.
      Onnea matkaan!

    • söpöpöpöHKImale

      Hahhah, vai että kirottu! Vittu, mistä näitä hölmöjä oikein tulee!? Aivan selviä mielenterveysongelmaisen oireita. Unohda kuule Magia-sivut ja käypä ihan psykiatrin juttusilla, niin löytyy tuntemuksillesi selitys. Ja tää ei oo mikää "mee hoitoon"-viesti, vaan oon tosissani. Mielenterveyden kanssa ei todellakaa kannata leikkiä. Kieltämällä mielenterveysongelman voi jonkun aikaa tuntuakin siltä, et jotain yliluonnollista tapahtuu, mut ku sun mieles lopulta hajoo kokonaan, ni oot jossain ihan muualla, ku tänne kirjottelemassa. Ne on semmosia ongelmia, joita ei hoksaa, ku tulevat usein hyvin hitaasti ja salakavalasti. Etenki, jos on tommonen "maagikko", joka etsii joka ongelmaan syitä astrologiasta yms. huhaasta.

      • d

        Onko sänkysi vieressä sähköisiä laitteita?Esim kelloradio. Tämä on ihan tutkittu juttu mistä monet johtuvat.Ihminen joka kokee hyvin voimakkaasti jonkun läsnäolon huoneessa ei ole hullu vaan yksinkertaisesti yliherkkä sähkömagnetismille. Tuon saman tunteen jonkun läsnäolosta saa aikaiseksi manipuloimalla sähkökentillä ihmisen ohimolohkoja. Moni teini maailmalla on tämän vuoksi välttynyt joutumasta eritysiluokalle ja lääkitykseen. Poistettu vain se vanha iänikuinen made in Taiwan kelloradio siittä yöpöydältä.


    • Pieettinen

      ....ainakin viimeinen oljenkorsi jotta kääntyy minkään lahkolaisten apuun turvaamaan hekisissä asioissa..Niillä "siunauksillaan" he kätevästi muokkaavat mieltäsi,kieltäsi ja käytöstäsi jotta "kokisit tulleesi uskoon" ja alkaisit kantaa pikkuhiljaa kolehtia heidän kirkoilleen tai sitten sinusta saadaan kätevästi tuolla toiminnalla "talkoolainen" joka hemmetin kissanristiäisiin,pahimmassa tapauksessa saadaan sinut vahingoittamaan itseäsi tai jotakuta muuta.Myös jokapäiväisestä elämästä saadaan tehtyä sellainen helvetti jotta on turvauduttava ammattiauttajiin: olet vankina itsesi sisällä keskellä kauhuskennaariota. Siis mitä vain muuta paitsi mitään "kristillisyyteen" viittavaa kannattaa kokeilla.Em perustuu vierestä seuranneena kuinka paljon hallaa voidaan aiheuttaa kun on "tarpeeksi pahaa tahtoa"..

    • Woih

      Jos ihmisen elämä kuluu tällaisten hörönlörönlöpinöitten keksimiseen, niin olet kai itse itsesi jotenkin manannut sairaaseen tilaan. Tee jotain päästäksesi pois, ulos tuollaisesta höpinästä. Ala harrastaa ja tehdä terveitä ja normaaleita asioita. Eiköhän se siitä pikkuhiljaa helppaa.

      • Pieettinen

        ......rivien välistä kuultaa lahkolainen....;)


      • Onnellikas
        Pieettinen kirjoitti:

        ......rivien välistä kuultaa lahkolainen....;)

        Juuu, niin mää oonkin; terveys-, liikunta-, ruoka-, musa-, mikä-vaan -lahkolainen. Mutta asian pitää olla aina tervehenkinen, positiivinen, iloa, onnea ja hyvää mieltä tuottava.


    • sekopää oot

      Pääsäs sutaa valtaremmi, ei mitään muuta vikaa

    • Neuvoja.

      Mene välittömästi lääkäriin!

      • Pieettinen

        ...erillään kirkkokunnista!!! Tämän päiväisessä lehdessä yleisöpalstalla oli erään mummelin (sairaan) kirjoitukseen vastanneet jo pari "lahkolaista" esittäen vaihtoehdoksi mennä tunnustamaan syntinsä seurakuntaan ja sitten voi mahdollisesti "parantua": sairas mummeli,jonka mieli olisi mahdollisesti käännytettävissä suopeaksi muuttamaan testamenttia "sisarten ja veljien" hyväksi..Pitäkää isovanhemmistanne siis huolta myös.


      • Puun takaa

        Voisitko sinä tai joku muu "selvistä skitson oireista" lavertelija vähän selventää asiaa! Tulisi ehkäs pikkuisen uskottavuutta juttuihinne!


      • Näillä asioilla ei

        herkät ihmiset kokee kaikkee..en väitä et olen mieleltäni sairas koskaan ollut, vaan järkevä ,valtavan herkkä kaikelle..olen kokenut paljon yliluonnollista ja NYT olen nukkunut kesän pimetessä valot tai tv päällä..tätä taloa en ole rakentanut ja näinkin kerran unen kun talon rakentaja koitti tulla sisälle,sanoin rauhallisesti hän koittaa tulla sisälle ja jatkoin puuhiani,se oli uni luulen että hän kuoli silloin...joskus on tunne että joku on samassa huoneessa.Tässä talossa joskus aistii ja kerran kesällä helle tyyni sää..olin kylppärissä ,tukkani hulmahti oudosti..katsoin kuka tuli mistä ilmavirta tuli ketään ei näkynyt..Taas miettimään mitä tämä on??????selitystä ei löytynyt tarkistin akkunat kaikki..ovet oli kiinni kaikkialla.

        Olin kerran kylässä talon asukas ja eräs toinen vieras yläkerrasta juosseet kun sinne tullut joku..ketään ei näkynyt sama toistui aina ovi aukesi askeleet kysytty kuka tuli.. ketään ei näkynyt,myös samaa näkymätöntä minäkin kerran reagoin alakerrassa joku katseli oven suulla kirjahyllyn luona, katsoin ketään ei näkynyt...Täysin vieras minulle, asunut talossa, mutta kummitteli niin kauan talossa kunnes toinen heistä poltti hänen salkkunsa jossa tärkeitä papereita..kummittelu loppu siihen.Jotenkin luulen että jotain on olemassa ja harva sen aistii..Mulla on rajakokemuskin josta palautettiin sanoilla ihan..*mitä tuo täällä tekee?, ei ole aika tulla*oikeesti olin kuolla..kivut kaikki katos sen jälkeen..olin rukoillut aiemmin, jos kuolen ota minut en kestä kipuja..sen jälkeen aamulla mietin olenko tullut hulluksi uskallanko kertoa tästä kenellekkään?!pelotti aivan valtavasti..ovet kii äkkiä..makkarista yöllä.Mutta outoa kivut oireet katosi.Uskovaista minusta ei koskaan tullut oikea jumala ei ole kutsunut minua sanonkin kokemusten jälkeen.Selityksiä tähän:Hän antoi minulle jatko aikaa jostain syytä..elämäntehtävä tekemättä.Palaan kenties enkelinä maan päälle minäkin..muistan aina kun joku tarvitsee lohtua tai apua , olen tässä ja nyt JO..Elämä on ihanaa se on seikkailu ei siihen tarvita materiaa itsekkyyttä..vaan oikeaa elämää, luonto jne.Mehän emme ihmisinä saa mukaamme mitään kun täältä kun lähdemme kuolemaan olemme tosillemme ihmisiä siis.Oi kuinka elämän moni asia tuntunut kokemuksen jälkeen typerälle..ihmisten itsekkyys ja omahyväisyys, narsitit työpaikoilla jne.Toisten kohtelu..Mailman pahuudesta puhumattakaan.

        Sit vaistoni on monesti ollut oikea..sekin pelottaa välillä joku varottaa vaarasta..No niin ensi yönnä en nuku aas kun luin näitä..aikuinen ihminen ja pelkään!!rajakokemuksen jälkeen pitkään mulla oli risti seinässä ketjussa kaulassakin..taasko pitää kaivaa esille.Näillä asioilla ei leikkimistä..mutta mistä ne tulee olis hyvä tietää.Ennusunet jne.Mulla on muu leipätyö kuin ennustajana oleminen millekkään, tosin en niitä julki tuo.
        Yleensä ne ovatkin omaan itseensä liittyviä asioita.


      • elämän siivet..
        Puun takaa kirjoitti:

        Voisitko sinä tai joku muu "selvistä skitson oireista" lavertelija vähän selventää asiaa! Tulisi ehkäs pikkuisen uskottavuutta juttuihinne!

        sanoisin eihän noi ole tyypillisiä skitsofrenian oireita..no äänet jos niitä kuuluu.,mutta harvoin kuuluu noissa kokemuksissa ääniä..vaisto herättää...Jotain outoja vaan tapahtuu.Kaikille ei.
        Onhan näitä tarinoita kummitustaloista hengistä aina ollut..omassa elinpiirissänikin.Miten jonkun asian kokee moni?se ei selitä skitsofreniaakaan silloin.


    • ndfgs

      mun mutsin miehen mukana tuli itse tehty "käkikello" mutta siinä on vaan heiluri (unohdin nimen yhtäkkiä) noin 7 vuotta sitten. Se kello on ilmoittanut aina hyvästä ja pahasta. Aina kun meillä eläin kuoli oli se marsu tai kissa kello ilmoitti siitä hetkeä ennen tätä tapahtumaa ja päivän tapahtuman jälkeen soittamalla iteään vaikkakin kello ei ole vedetty eikä käytössä se ei toimi. Mun mummo kuoli viime joulun jälkeen ja kyseinen kello sirisi ihmeellisesti samana iltana ja mummo kuoli samana yönä n. 3 aikaa. pikkusiskoni syntyi 6 vuotta sitten ja ennen syntymää se löi neljä kertaa ja tyttövauva synty kello 15.55. Eli voisin sanoa että joku saattaisi olla lähelläs (kuollut läheinen). Ja jos joku ei usko niin ne ei usko mtn ennen ku on itse kokenut sen. minä olen kokenut ton kello jutun ja se on aika pelottavaa. voitte keksiä omia tekosyitä tuohon ilmiöön mutta itse tiedän totuuden. enkä usko jumalaan tai jeesukseen vaan pelkästään pahaan totta kai jos on paha niin on myös sille vastakohta olemassa mutta sitä en tiiä mikä se on.

      • jep hullu oot!!! eläkä usko nuita hiton yliluonnollis juttuja. mitä muut syöttää neki on hulluja


    • Provokaatio

      olevana! Taas semmoinen keskustelu jossa aloittajasta ei sitten sen koommin kuulla mitään! keskustelu on aloitettu perjantaina 6. elokuuta. Nyt on tiistai 24. elokuuta. Veikö niskaan hengittäjä ölkjhghjklöä:n????

      • jo hoidossa

        '


    • apua saanut

      Sinun on ehdottomasti käännyttävä lääkärin tai mielenterveys toimiston puoleen. Älä missään nimessä jää yksin hautomaan tuntemuksiasi. Tuon kirottuna olemisen voit unohtaa ei semmoista ole oikeasti. Apua kyllä löytyy, kun vain rohkeasti lähdet etsimään. Voimia sinulle.

      • mielisairaalaan

        Mitään henkiä tai demoneita ei ole olemassakaan. Niinkuin täällä on aiemmin jo sanottu, käykää mielenterveystutkimuksissa. Tuollainen "demonit vainoaa minua"-löpinä on täysin skitsofreenistä.


    • Rike_62

      Olet tulossa hullluksi...auttaisko kiinnittäminen ruokavalioosi mitäään, todennäköisesti olet reilusti ylipainoinen?

    • varaa aika vastaanot

      hakeutua lääkäriin ja kertoa ihan avoimesti oireista eniten olisin huolissani tuossa vessassa käymättömyydestä koska ihmisen elimistö ei kestä sellasta ettei käy wc:ssä säännöllisesti!

    • Riivaaja1

      Mulla kans on nuit kuumia henkäyksiä, ne kohdistuu keskivartaloon ja aamulla ku herään patja on märkänä.
      Varsinki jos olen juonut pari pulloa viiniä.

    • HyvinHuolestunut

      Kannattaa varmastikkin olla yhteydessä terveysaseman päivystykseen mahdollisimman pian, jos ei jo huomen aamuna klo 8...neuvovat siellä etäänpäin. Sinä tarvitset apua, älä pelkää ottaa sitä vastaan. Kirotuksi tuleminen ei ole todennäköistä, ts sitä ei tapahdu!!!

    • RR

      Olet muuttumassa trolliksi.

    • Energy66

      Noi on ihan tyypillisiä lähes arkipäiväisiä asioita, en usko että tarvitsee lääkäriä tai masennuslääkkeitä, luultavasti ratkaisu ei raamatustakaan löytyy. Voi olla joitakin eri syitä, tuskin kirouksesta on kyse. Halutessasi saat ilmaiseksi apua esim. Esko Jalkasen Luonnonvoimien yhdityksen toimistolta joko soittamalla tai mailaamalla. Ks: http://www.eskojalkanen.net/

      • JorpOrpo

        Lukea kaikkea hölömölöä väliltä joten ehkä vastaukseni on jo kuultu!..?

        Näinä Jumalattomina aikoina (huomaa iso kirjain nimessä...) on itse ja kukin -myös allekirjoittanut- kyseenalaistanut uskonnon.
        Usko Jumalaan joka oman näkemykseni mukaan luotiin hallitsemaan meitä alkeisina aikoina.

        kyllä laskuvarjojääkäri oli oikeassa!

        Kaikki paska on siellä sisälläsi! Huonot elintapasi, suhteesi onneen...

        Mieti mikä olisi kiva harrastus? Unohda! Elä hetkessä... Sano hei!

        Paha ja Hyvä siellä vain sinussa taistelevat, ihan sinun omat .. Ei kenenkään muun!

        Tässä painitaan samassa savessa vaikka ikäkin alkaa jo painamaan.
        Omat perkeleet painaa päälle mutta olen siunattu mies... en muista niitä!

        Tämä hetki.. Tämä olut.. Tämä kahvi.. Tuo maisema!!! MINUN

        Elä! Tai kuole pois...
        Miespolvet painuvat unholaan! Ei sinua kukaan muista.
        Tapa muutama olet murhaaja! Tapa miljoonia olet valloittaja...

        Ole nyt hetken edes onnellinen...


      • JorpOrpo
        JorpOrpo kirjoitti:

        Lukea kaikkea hölömölöä väliltä joten ehkä vastaukseni on jo kuultu!..?

        Näinä Jumalattomina aikoina (huomaa iso kirjain nimessä...) on itse ja kukin -myös allekirjoittanut- kyseenalaistanut uskonnon.
        Usko Jumalaan joka oman näkemykseni mukaan luotiin hallitsemaan meitä alkeisina aikoina.

        kyllä laskuvarjojääkäri oli oikeassa!

        Kaikki paska on siellä sisälläsi! Huonot elintapasi, suhteesi onneen...

        Mieti mikä olisi kiva harrastus? Unohda! Elä hetkessä... Sano hei!

        Paha ja Hyvä siellä vain sinussa taistelevat, ihan sinun omat .. Ei kenenkään muun!

        Tässä painitaan samassa savessa vaikka ikäkin alkaa jo painamaan.
        Omat perkeleet painaa päälle mutta olen siunattu mies... en muista niitä!

        Tämä hetki.. Tämä olut.. Tämä kahvi.. Tuo maisema!!! MINUN

        Elä! Tai kuole pois...
        Miespolvet painuvat unholaan! Ei sinua kukaan muista.
        Tapa muutama olet murhaaja! Tapa miljoonia olet valloittaja...

        Ole nyt hetken edes onnellinen...

        Unohdin tosiaan mainita että jos minä olen menoteillä It'll be just fine!
        Mutta että jos nämä teidän sikaflunssarokote plus kaikki muu samankaltainen hölynpöly osuu oikeaan, niin mukaanlukien minä ja noin miljardi muuta Isiä lähtee listimään oletettuja syyllisiä rupi huulessa ja kuka sillon voitti?

        ...


    • Kwaak...

      Minua ihmetyttää se, kun joku on varastanut minun varjon. Kun seison pihalla aurinkoa vasten tai sisällä valossa, minusta ei lankea varjoa. Olen alkanut myös epäilemään, että seuraan itse jotakin. Ainakun menen jonnekkin, joku kulkee edelläni ja on kuin seuraisin aina jotakin. Epäilen, että naapurini on varastanut minun varjon. Olen käynyt toisinaan nauramassa naapurin parvekkeen alla yöllä kovaäänisesti, mutta varjoa ei vain näy. Olen muutaman kerran soittanu 0700 numeroihin luotettaville ennustajille (2,95 euroa/minutti) ja he ovat epäilleet, että olen noitunut heidät, koska minun kertomukset ovat niin monimutkaisia, että heiltä ovat loppuneet jutut jo 3 minuutin jälkeen ja he olisivat halunneet puhua mielummin koko tunnin ja ennustaa.
      Joskus tekee mieli kurnuttaa. Olenkohan muuttumassa sammakoksi?.

    • kokemusta omaava

      on aivan yhtä normaalia kuin ns. normaali, ja huvitti lukea näitä juttuja suoranaisesti täällä, hyvä huumorintaju tuntuu ihmisillä olevan ;). Mutta hyvä niin. Ja jokainen taplaa tavallaan, ja jos ihmisille alkaa milloin muillekin näitä ns. paranormaaleja ilmiöitä tapahtumaan, ei niissä ole mitään muuta pelottavaa kuin omat pelkonsa, jotka joutuu kohtaamaan. Pohjimmiltaan nämäkin tapahtumat ovat vain apukeinoja tuoda näitä omia syviä pelkotilojakin pintaan, tai muutoin tietoisuuteen jotakin tiedostettavaksi. Samaa energiaa pohjimmiltaan kaikki, ja ehkäpä voi hyvinkin puhua myös tällaisista ns. rinnakkaistodellisuuksista.... elämistä jne. Omista kerrostumistaan.

      Elämä on hassu juttu. Ei suinkaan pelottava, vaikkakin olisikin välillä hiukan oudon tuntuinen välillä... silloin kun ei ymmärräkään aivan kaikkea. Ja nuo sairaaksi leimaamiset kuvaavat niin ikään vain ihmisten omia pelkotiloja kaikkea sellaista kohtaan jota eivät itse tunne, tai ole samoin kokeneet. Kaikki 'vieras' yleensä pelottaa...

      Mutta näitä ilmiöitä itsekin kokeneena, voin sanoa, ettei niissä todellakaan ole mitään pelättävää.

      Olet täysin terve, normaali ihmissielu, kuten tietysti me kaikki. ;)

    • tervis-pois

      PÖPILÄÄN MARS!

      Kyllä ne siäl tullaset luulot karsii..

    • nappeja

      Olet melkovarmaan tullut hulluksi ja suosittelen mielenterveys toimistoa, he sitten antaa nappeja joilla saat pääs kuntoon..

      • siitäpä se

        Iltarukous auttaa, ihan kuin ennenvanhaan oli tapana. Häipyy kaikki ikävät asiat. Säännölliset ruoka-ajat ja liikunta.


    • angel 41

      ei tarvitse olla kirottu että tuollaisia tapahtuu. kehotan sinua ihan ensiksi menemään lääkäriin. pyydä päästä labrakokeisiin myös. on tärkeää saada tieto kehonsa tilasta. jos fyysisesti olet kunnossa, sitten keskity henkimaailmaan.
      saat rukouksesta apua itsellesi myös ennen lääkäri käyntiä. minä en ole uskovainen niinkuin kirkossa kävijät vaan uskon luojaan ihan omien kokemusten vuoksi. kokemuksia on 20v. aikana runsaasti ja tiedän mitä kaikkea elämä pitää sisällään.
      siispä rukoile jeesusta ja ajattele olevasi valopallon sisällä aina heti kun heräät ja vaikka pitkin päivää jos alkaa pelottaa. olet todennäköisesti herkkä ja aistit herkemmin asioita.
      googlesta löydät henkilöitä jotka voivat auttaa sinua.
      ajattele positiivisesti ja pyydä siunausta kotiisi joka päivä!!

    • lampunvarjostiin

      Olet mielisairas, hullu, juoppo, entinen juoppo, yksinäinen, kuvittelet liikaa, pelkäät pimeetä, entinen narkkari, narkkari, lopetit tupakan polton, palvot paholaista tai harrasta spiritismiä.
      Oikeesti mene lääkäriin hakemaan apua ongelmaasi ja ei maailmassa ole aaveita. Kun kerran ihminen siunataan haudan lepoon niin ei se sieltä nouse kummittelemaan. Juuri kun ihminen on nukahtamassa niin silloin alkaa kuvittelemaan vaikka mitä kummallista. Katsokaa JIM D Pimeän Pelko niin saatte selvyyttä tähänkin " kummitus juttuun ".

    • Keskiviikko päivä

      ALKAVA SKITSOFRENIA. KIPASEPPAS LÄÄKÄRIIN.

    • Sanotaan, että noin 20% ihmisistä on sen verran herkkiä, että kykenevät "seurustelemaan" tai "olemaan yhteydessä" henkimaailman olentojen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen "taajuustaso" on laajempi kuin niillä, jotka syystä tai toisesta haluavat kieltää koko henkisen maailman. Olen kuullut tutkijasta, jota vieraili selvänäkijän luona eikä uskonut silmiään, kun tavarat liikkuvat "itsestään". Ihminen ei siis usko vaikka näkee. Kun ei halua uskoa, ei halua nähdä.
      Tässä Sinun tapauksessa mieleeni tulee asunnossasi ennen asunut henkilö, joka kenties on kuollut, mutta joka ei vielä ole ymmärtänyt lähteä henkimaailmaan, jonne hän kuuluu. Voit pyytää häntä lähtemään valoon. Jos tämä ei onnistu, niin etsi tämän asian ymmärtäjä ja auttaja. Jos tämäkään ei onnistu, niin muuta pois.
      Hyviä unia!

    • p.illeri

      lääkkees ja kattele sit tilannetta uudestaan. Voi näyttää paljon paremmalta.

    • hullukooot

      psykiatrille vaan, hulluks tulossa.

    • Esirukoilija.

      Keskustele jonkun uskovaisen kanssa asiasta,pappi/sielunhoitaja. Jos olet ollut jollakin tavoin yhteydessä,pimeyden tekoihin,esim spiritismiin,sinun tulee sanoutua irti kaikesta Jeesuksen nimessä. Jään muistamaan Sinua esirukouksin.

    • nainen48*

      Kehottaisin ottamaan yhteyttä paikalliseen melentervesystoimistoon, tai hakeutumaan terveyskeskuslääkärin puheille.

      • Kukkahatuton täti

        Sulla on syömishäiriä, mene tapaamaan psykiatria. Mitään yliluonnollisia voimia ei ole olemassakaan.


    • ongelmat

      Minusta olet enemmänkin vainoharhainen. Mitä enemmän alat uskoa juttuihin, niin ne alkaa tuntuakkin todelta. Sinun kannattaisi kääntyä mielenterveyshoitajan puoleen.

    • dadaDAA1

      Itse koin samoja elämyksiä 3 viikon dokailun jälkeen.

      • juoppolallipullossa

        Viinistä kaikki johtuu. Et muista enää käyneesi kusella, kun viiniä menee muutama pullo. Olet niin tottunut dokailija, ettei enää pari pulloa viiniä tunnu missään. Kun päissäsi horjut ja törmäilet putoilee tavaroita. Lämmin hengitys johtuu alkoholista.


    • ON-NEL-LI-NEN

      HUHUH, TIEDÄN IHAN TARKKAAN MISTÄ PUHUT.
      MINÄKIN LUULIN ENSIN, ETTÄ OLEN TULOSSA HULLUKSI, MUTTA EI SE NIIN OLE, VAAN TÄSSÄ NÄKYVÄSSÄ MAAILMASSA ON 2 HENKIVALTAA VALLOILLAAN, HYVÄ JA PAHA JA TÄMÄ PAHA YRITTÄÄ SAADA SINUSTA OTTEEN, ELI IHAN ITSE PERKELE. PIAN SE KÄSKEE SUN TAPPAA ITSES, EN YHTÄÄN IHMETTELIS SITÄKÄÄN.
      EN TIEDÄ MISSÄ ASUT, MUTTA ÄLÄ HYVÄ IHMINEN VAAN MENE MILLEKÄÄN HENKIPARANTAJALLE, NE ON ITSE SAATANASTA, TIEDÄN SEN KOSKA ITSEKIN OLEN OLLUT.
      KÄY KIRJASTOSTA HAKEMASSA KIRJA NIMELTÄÄN: ULOS VALKOISEN VALVEEN VERKOSTA, HILTUSEN KIRJA.
      MINUT AINAKIN TÄMÄ KIRJA SAI KÄSITTÄMÄÄN MISTÄ ON KYSYMYS.
      NYT OLEN JEESUKSEN OMA, EIKÄ SAATANA ENÄÄ KIUSAA MINUA.
      SAIN SEN MUUTEN LÄHTEMÄÄN ELÄMÄSTÄNI, SANOMALLA:KIITOS KUN KÄVIT, MUTTA EN TARVITSE SINUA, SILLÄ MINUN HERRA ON JEESUS KRISTUS, SEN JÄLKEEN EI OLE "UKKOA" NÄKYNY.

      • foliolierihattu

        Kirjoituksestasi saa selkeästi sen kuvan ettet ole tasapainossa itsekään, joten ei kannata tarjota sitä jeesusta niille, jotka haluavat oikeasti parantua. Uskovaiset vain ulkoistavat ne oman mielen pirut. Pahuus nähdäänkin vain muissa ihmisissä, itse ollaan mukamas puhtaita ja vapaita kaikesta pahasta. Niks, naks uskoon tulemalla kaikki rikokset ja pahuus onkin kuitattu ja ollaan enkeleitä ja päteviä kertomaan kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei. Sitten voi myös tehdä kaikkea pahaa ihan vaan Jeesuksen ja "rakkauden" nimissä. Et ole parantunut, koska et ole tiedostanut että sinussa on mitään häiriötä ollutkaan. Mene ihmeessä psykiatrille niin pääset noista harhakuvitelmista ja järki voittaa taas.

        Jos jotain käskyjä tai muita ääniä alkaa kuulumaan pään sisällä, on se paranoidisen skitsofrenian oire. Äänet saadaan kyllä pois lääkityksellä ja muulla hoidolla, ei siihen mitään jeesuksia tarvi.

        Olen lukenut kyseisen "valkoisen valheen verkosta" -kirjan, se on niin järkyttävän negatiivinen ja selkeästi mieleltään pimeän ihmisen kirjoittama teos, jossa sanotaan tavallisen liikunnan ja jumpan, ja kaikki mistä tulee ihmiselle hyvä olla yrttiteestä lähtien olevan jotain saatanan tuotosta. Niin sairasta tekstiä en ole kuunaan lukenut. Siis kaikki mikä ihmisestä tuntuu hyvältä, on muka saatanasta ja jos on joku piru riivaamassa mieltä niin ollaan oikealla asialla, ihan kuin joku masokismi ja sadismi olisi oikean uskon merkki. Mene kyllä käsitteet ja pää joiltain tosi pahasti sekaisin. Lääkehoito tuohonkin auttaisi, mutta hoitoon ei hakeuduta ennen kuin viedään väkisin.


    • hiio hoooiiiiiii

      Tuollaisille tuntemuksille on diaknoosi, hiipivä hulluus, vartti hullu, hullu.
      Tässä tapauksessa riippuu kauanko olotila on kestänyt.
      Joka tapauksessa kuntasi melenterveystoimisto antaa ohjeet ja lähetteen jatkotutkimuksiin, nykyään hyviä tabuja jotka parantavat olotilasi.32

      • gregoria!!!

        "en humallu, vaikka joisin kaksi pulloa viiniä"
        Olet ilmeisesti kokeillut tuota useampana päivänä putkeen... Älä huoli, vaikka et itse huomaa humalatilaasi, niin muut kyllä huomaavat! :D


    • wesspe

      Mitä vähemmän kiinität asioihin huomiota, sitä vähemmän ne ovat olemassa.
      Muista aina että pelot toteuttavat itseään, mitä enemmän jotain pelkäämme, sitä todennäköisemmin myös niin tapahtuu.

      • sdfsdfsdf

        Taitaa olla delirium eli juoppohulluus iskenyt sinuun kun et kahdesta viinipullosta tunne humaltumista. Lopeta juominen, ja mene lääkäriin, pitäs helpottaa ajan myötä.


    • crystalfighter

      Kyseessä on melkovarma skitsofreniatapaus. Skitsofreniaa ei tarvitse pelätä tai hävetä. Mene tutkimuksiin, elämä helpottaa oikean lääkityksen myötä, eikä kukaan enää piinaa sinua. Voimia :)

      • Pompulaletit

        Lääkäriin ensisijaisesti, ehdottomasti. Asuin muutaman vuoden yhdessä mökissä, siellä koin että joku tuli öisin lähelleni. Muutin pois, kukaan ei ole tullut lähelleni sillä tavalla sen jälkeen. Lapsena minulla oli myös joitakin "outoja" kokemuksia. Näitä voidaan selittää myös psykologian keinoin. Kuten nykyistä elämäntilannettani, sen johtamia tuntemuksia: olen päässyt muuttamaan omaan asuntoon henkisesti julman, sairaan puolison luota. Nyt ovat vuosien tunnelukot avautuneet niin, että muistot tulevat kuin vuolas virta, puro, tyyni vesi. Vanhempani (kuolleet) ovat nyt rinnallani rakastaen, lähellä ollen, tukien. Mutta ammattiapu on aina paikallaan vaikeiden, erikoisten elämäntilanteiden osuessa kohdalle. Kannustan !!!


      • Anonyymi

        Täällä palstalla ei ketään diagnosoida! Muistakaa nyt se. Ei se välttämättä ole skitsofrenia. Se on muutenkin leimaavaa sanoa sellaista. Oletko lääkäri?


    • sdfsdfsdf

      nyt noi höpöttelyt kirouksista pois otat yhteyden lähimpään alueesi mielenterveystoimistoon. Kohta helpottaa.

    • tai jotain muuta

      Hapen puute saa kuuloaistin ja muutkin aistit paranemaan ,syynä niskan ja pään verenkiertoon ei ole riittävän hyvä ongelma niskan kuumottaminen pintaverenkieto nopeutuu kun ei kierrä päähän riittävästi ,niskalihakset jumissa ,alkavaa sokeriarvojen heittelyä ,jokin aineenvaihduntatauti ,tressi kuten liikasyöminen enteilee.......ja netti .

    • sdhdgfhfgf

      Yksi aamu kun heräsin niin keittiön tuolit tanssivat letkajenkkaa.

    • Toivon,et selviät!

      Irti okkultismista
      ‒ Oli ihan outoja bileitä, joihin henkivallat tunkeutuivat mukaan. Oli taikauskoa ja itämaista hapatusta. Kynttilät syttyivät itsestään palamaan tai kello pysähtyi ja käynnistyi sitten taas itsestään. Aloin kärsiä unettomuudesta, Marianne kertoo.


      Marianne kertoo tulleensa uskoon marraskuussa 2008. Hän oli ennen uskoon tuloa käynyt ennustajalla, katsonut tarot-korteista ja harrastanut joogaa. Elämässä alkoi sattua kummallisia asioita.



      ‒ Jostakin sain käsiini lääkäri Pekka Reinikaisen kirjoituksen okkultismin vaikutuksesta unettomuuteen. Sitten työpaikan viikkotiedotteessa oli kirjoitus joogasta. Sen johdosta helluntailainen työtoverini lähetti toiselle työkaverille varoittavan nettijutun joogasta. Sanoin, että minäkin haluan lukea jutun, koska olin harrastanut joogaa.

      Niihin aikoihin loppui Mariannen määräaikainen työ ja hän etsi netistä uutta työtä. Jotenkin hän ohjautui Majakka srk:n nettisivulle, jossa luki: ”Jos haluat osallistua Majakan toimintaan, sinun tulee käydä yhden illan kurssi.”

      ‒ Siinä vaiheessa olin valmis tarrautumaan kaksin käsin Jumalaan. Mutta minulle sattui jonkinlainen lukihäiriö, sillä luulin, ettei voi ollenkaan tulla Majakkaan, ellei ole käynyt sitä kurssia. Niinpä sitten menin kurssille ja kun puolestani rukoiltiin tulin uskoon ‒ samana iltana, Marianne nauraa iloisesti.
      "

    • koitakirotameitsi.v2

      Kiroukset on ihan satuja meitsin mielestä, t. J. L, "psykiatrinen potilas"

      Mikä sen sijaan on totta, on, että niin, ketähän täälläkin kirjoittelee ja lukee "vitsejä"

      • Anonyymi

        Jos en tietäisi ja joku kertoisi minulle avaruudesta, maailmankaikkeudesta, pitäisin sitä satuna. Miksi universumi, miten, milloin? Eihän tämä voi olla totta!


    • Anonyymi

      Aloittajalle: Tuntemuksesi jonkin pelottavan ja pahan läsnäolosta vieressäsi/huoneessasi ja esim. esineiden putominen itsestään asunnossa/ovien sulkeutuminen itsestään yms. viittaa demonien eli pahojen henkiolentojen läsnäoloon huoneistossasi tai perässäsi. Pahat henkiolennot tekeytyvät esim. kuolleiksi sukulaisiksi yms. harhauttaakseen ihmisiä maapallolla. Selvännäkijät uskovat puhuvansa kuolleille sieluille, vaikka ne ovat pahoja henkiolentoja (jotka toki tekeytyvät tarpeen vaatiessa hyviksi, aivan kuten Saatana tekee). Pahat henkiolennot toimivat Saatanan alaisuudessa ja ne vihaavat ihmisiä (vaikka moni ihminen ei sitä näytä ymmärtävän).

      Tämä puheenvuoroni ei ole huuhaata eikä pelottelua. En myöskään lukeudu ns. hihhuliuskoviin, vaan olen tajunnut tämän kaiken omien kokemusteni kautta. Aiemmin en itsekään uskonut Raamattuun, saati demoneihin yms. Silmäni avautuivat kuitenkin vähitellen ja tajusin, mistä kaikessa on kyse. On surullista, että valtionkirkkomme ei juurikaan puhu näistä ja ihmiset eivät saa apua. Sinuna (vaikka kuinka et uskoisi Raamattua tai Jumalaan) alkaisin lukea Raamattua. Siellä kerrotaan totuus vääristellystä historiastamme ja siitä, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan. En suosittele kuitenkaan mitään uusimpia Raamatun käännöksiä, vaan mahd. vanhoja. Valitettevasti ekumenian ja maailman eliitin toimesta Raamattua (käännökset) pyritään muuttamaan koko ajan. Itse luotan eniten joko Bibliaan tai Pyhään Raamattuun (käännös 1933/1938. Englanninkielisistä Raamatun käännöksistä hyvä on KJV Bible. (ei kuitenkaan NKJV!!).

      Raamatussa esimerkiksi toimitaan (Apostolien teot 16:18) pahojen henkien ahdistellessa niin, että komennetaan paha henki pois Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tärkeää on AINA komentaa henkiolento pois Jeesuksen Kristuksen nimessä, sillä ne pelkäävät sitä. Rukoile Jeesuksen nimissä myös rukoukset ja pyydä apua rukouksen kautta. Tulet saamaan sitä ennemmin tai myöhemmin. Et tarvitse siis suljettua osastoa tai lääkkeitä "hulluuteesi", et ole hullu. Sen sijaan henkiolennot pyrkivät ahdistelemaan sinua, mutta Raamatun tutkiskelun ja lukemisen avulla pääset tuollaisesta eroon. Kaikkea hyvää elämääsi!

    • Anonyymi

      Lisäys edelliseen vielä: Eli kun tunnet yhtäkkiä pahuuden läsnäoloa ja tiedät, että joku makaa vieressäsi/hengittää niskaasi (vaikka et näe ketään) tai jos huoneistossasi tapahtuu muita puutoja asioita (ovet sulkeutuvat itsestään, tavaroita tippuu, TV menee itsestään päälle yms.), KOMENNA demonit ULOS JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ. Eli sanot : "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähtevän täältä, heti!" Ihminen ei siis itse pysty auktoriteetillaan vaikuttamaan henkiolentoihin, koska ne ovat ihmisiä paljon älykkäämpiä. Mutta Jeesuksen Kristuksen nimen avulla ja hänen kauttansa (häneltä tulee auktoriteetti, joka on näitä olentoja korkeampi) pystyt saamaan tällaisen pahuuden pois elämästäsi. Kuten joku jo edellä varoitti, älä missään nimessä tukeudu selvännäkijöihin, energiahoitajiin yms. Nämä ihmiset ovat valitettavasti itsekin luulossa, että heidän ns. henkioppaansa on joko jokin hyvä enkeli tai kuollut henkilö tuonpuoleisesta. Kyse on aina demonihengistä, jotka tekeytyvät muuksi. Ne saattavat toki auttaa kys. asiassa, mutta samalla AINA hintana on jonkin muun pahan aiheuttaminen joko henkilölle itselleen tai hänen perheelleen. Sinuna siis lukisin ITSE Raamattua ja ottaisin itse asioista selvää. Raamatusta löydät tällaisiin tilanteisiin kaikki kohdat, miten toimia.

      • Anonyymi

        Unihalvaus?


    • Anonyymi

      Lapamato ja ehkä joku virus tai bakteeri. Sekoittaa päänkin joskus. Lääkäriin. Tahallinen nosto vanhaan.

    • Anonyymi

      No siis ihan fyysiset sairaudetkin varhaisvaiheissa voi vaikuttaa psykofyysisesti. Käsien tärinää, painajaisia, unihalvauksia... voi tulla muillekin. Näkö ja kuuloharhoja. Muistiongelmia..
      Syitä voi olla monia. Ja se ei välttämättä ole pelkästään mielihommia. Fyysisetkin sairaudet voi aiheuttaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe