Mistä turvallinen päivähoitopaikka lapselle?

Minua pelottaa lastensuojelun mielivallan laajeneminen päivähoitoon ja tosikertomukset päiväkodin henkilökunnan vanhempien selkien takana tehtailemista ja lapsen huostaanottoon johtaneista lastensuojeluilmoituksista esim. lounasnälän tai likaisen paidan takia. Onko enää olemassa turvallista päivähoitopaikkaa, jossa henkilökunta osaa kommunikoida myös vanhempien kanssa? Kertokaa hyvistä päivähoitopaikoista hoitopaikkojen nimillä, kiitos!
11267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Todellisuudessa täällä juuri ja nimenomaan EI välitetä lapsista.
Päättäjä- ja vallankäyttäjäpoppoo on apureidensa turvin (väkivallan asiantuntijoilta saadun tiedon perusteella)ja sisäpiiriporukoiden hyväksynnän saaneena laatinut pelottelu- ja vaientamisstrategian. Se perustuu kirjoittamattomiin käsityksiin asioista, mitkä yleismaailmallisesti esim tuottavat suurinta kärsimystä ja suurinta häpeää ja suurinta ulkopuolisuuden kokemusta.

Sofien valinta-elokuvassa äidin piti (muistaakseni) tehdä valinta kumman lapsen hän saa pitää itsellään ja kumpi joutuu keskitysleirille (korjatkaa pliis jos olen väärässä, on niin kauan kun näin ko leffan). =aika kenkku asia vanhemmalle.

Sit häpeää on meidän yhteiskunnassa se kun ei ole edes vanhemmaksi kelvollinen.

Kun nuo kaksi yhdistää, on yksi perhe/suku/yhteisö tms tuhottu ja pois laskuista, se on: Perhe/suku/yhteisö jää ylenkatseen/vieroksunnan takia yksin ja traumatisoituu eikä siitä porukasta ole uhkaa vallankäyttäjille.

Tuo em on siis se kuvio millä meitä tapetaan. Väkivaltaan kuuluu monenmoista kiusaamista (sen tarkoitus on alentaa toinen/toiset -tässä kohdin sos.ihminen kokee-hyvinkin tietämättään- väkivallan aiheuttamaa vahvuudentunoa ja tyydytystä saadessaan kontrolloida ja puuttua toisen ihmisen elämään, ja se LAKI JOKAMIEHEN VELVOLLISUUDESTA TEHDÄ LS-ilmoitus, se valpastuttaa pikkunuoleskelijoita mitä suurimmassa määrin.

Perheväkivallassa puoliso KOSTAA lapsen kautta. (Naapurikin siis tekee LS-ilmoituksen vain kostaakseen muita asioita).
Perheväkivallassa puoliso PELOTTELEE lapsen viemisellä; puoliso KONTROLLOI toisen elämää, MITÄTÖI kaikkia hyviä piirteitä samoin toisen kokemaa henk ja fyysistä kipua; KÄVELEE toisen puolison YLI; ERISTÄÄ
perheenjäsenen...

Tää on tietty meille monille niin tuttua. Ai niin sekin että ensin narsisti kiusaa ja loukkaa ja sitten muille esittää että se toinen kuvittelee ja UHRI LEIMATAAN PARANOIDISEKSI on sitä ja tätä samaa käytäntöä minkä laki LS:lle ja virkaveljilleen sallii.

Sinä Huolestuttaa reagoit niinkuin ihan kuka tahansa joka joutuu elämään väkivaltaisessa ja mielivaltaisessa ympäristössä. Neuvoja tuohon kysymykseen en tiedä mutta eikö ole jo kohtuutonta että viranomaista pelätään kuin väkivaltaista puolisoa!!?? Juuri tuo pelko sitten saa aikaan luonnotonta kommunikaatiota ja epävarmuutta ja lyhytpinnaisuutta joka luonnon lakien mukaan vieriytyy lapsiin: Jos vihainen isä tai äiti on tulossa kotiin, toinen huoltaja joutuu olemaan varpaillaan ja helposti huutamaankin lapselle ettei toinen puoliso tee ei-toivottuja tekoja. (Myös natsi-aikana piti varottaa lapsia, esim laulamasta väärää laulua, nyt neurologiset "poikkeavuudet" esim on saaneet vanhemmat jopa huutamaan lapselleen ettei tädit huolestu kun lapsi heijaa -paitsi kun niistä on alettu tehdä valituksia ja kanteluita, niin johan "asiantuntijat" ovat syyttämässä toisiaankin, etteivät saa epäammattimaisen leimaa, esim Dr Phil oli järkyttyvinään koulujen huonoista kohteluista neurolapsia kohtaan, hänellä itsellään on sijoituslaitoksia mielinmäärin ja pitihän HÄNEN pestä kädet).

Tuo viimeksimainittu aihe ja kappale on törkein rikos viranomaisilta! Heidän mielenvikainen (=tarkoituksella epälooginen) kontrolli on arvatenkin se ovelin "keksintö", minkä vallanpitäjien seurapiiri ikinä on luonut (Narskut ovat erittäin luovia kun on kyse ihmissuhteiden manipulaatiosta tai mistä vaan kiusanteosta ja markkinat kun avautuivat niin avot): Pelotellaan vanhemmat käyttäytymään pellen tavoin; tehdään vanhemmista lapselle vihollisia; horjutetaan vanhempien mielenterveyttä...tuupataan harjun reunalta alas jos hölmöyksissään on sinne joutunut ja sit saadaankin lapsi lisää.

KISA/AJANVIETE: Keksitään LS:lle uusi nimi!
Mulla ollut jo pitkään mielikuva: "LAPAMATO", kotoisammin "LM"

Äänestä
  • ja niin tarkka analyysi ja totta kuin mikä. Olen itse ollut tilanteessa "Ich kant nich wehlen" (sofien valinta, "en voi valita", meryl streep), ei nyt sentään keskitysleirille, mutta kuitenkin. Rakenteellinen väkivalta on pahempaa kuin perheväkivalta, eksän kans pärjäilee, jos sillä ei ole koko koneistoa tukenaan, hullujen sossujen kanssa ei. tsemppiä kaikille.

    Äänestä

tarhapaikkaa haet?

Äänestä
  • Meitä on itse asiassa kolme samasta asiasta huolestunutta vanhempaa. Päivähoitopaikkoja tulemme hakemaan Jyväskylästä, Kirkkonummelta( Masala) ja Itä- Helsingistä. Kertokaa ihmeessä, jos teillä on hyvä ja pitkäaikainen kokemus jostakin em. paikkakunnilla sijaitsevasta päivähoitopaikasta. Paikka saa olla yksityinen tai julkinen, kunhan hoito pelaa.

    Äänestä

  • siellä vielä kukkuu?!

    Mitäs ystäväs siellä päiväkodissa noin muuten puuhastelee? Tykkääkö olla? Jos ne vanhemmat oli rapajuoppoja niin tottamaar siinä lapset on vähemmän kiinnostavia:D Se juominen, se juominen..heh

    Kysäse huviksesi että miten ne lapset nyk jakselee. Saivatko kivan kämpän jne.

    Äänestä

tunne noiden alueiden tarhoja. Toivottavasti saat asiallisen vastauksen niitä seutuja ja tarhoja tuntevilta.

Aihetta huoleen kyllä on. Esim. lapseni terapeutti kertoi juuri, että joissain tarhoissa ei ole vieläkään harvinaista mm. pakkosyöttäminen. Jos on kyse lapsesta, joka tavallista hitaammin tottuu uusiin makuihin, en oikeastaan ottaisi sitä riskiä, että uskaltaisin enää viedä sellaista lasta tarhaan olleenkaan. Kouluikään mennessä on ehditty kaikki tavallisimpien ruokien maut oppia rauhassa kodin turvallisessa ympäristössä.

Sellainen tarha on tietysti hyvä, jossa lapsen yksilöllisyyttä kunnioitetaan, eikä pienenkin poikkeaman takia pidetä heti outona kummajaisena, jonka kotioloissa on oltava jotain hälyttävää. Miksi tarhaikäisten pitäisi olla kaikkien samanlaisia, koska eihän me aikuisetkaan sitä olla.

Äänestä
  • kertoo tuollaista, niin sehän tarkoittaa sitä, että lapsia joutuu edelleen terapia-hoitoon tarhoissa tapahtuvien julmuuksien takia.

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    kertoo tuollaista, niin sehän tarkoittaa sitä, että lapsia joutuu edelleen terapia-hoitoon tarhoissa tapahtuvien julmuuksien takia.

    ...että ON olemassa luotettavia aikuisia (tääkin terapeutti) jotka eivät liity viranomais-asiantuntijarintamaan.
    Ja julmuuttahan ilmenee lastenhoitopaikoissa. Miksei hoitajat ois vanhempia syyllistäviä kun ne ei osaa lapsiakaan ohjata käyttäytymään oikein (seisovat rykelmissä ja lapset on omin nokkineen rakentaa niitä kauaskantoisia valtarakennelmiansa tajuumatta ko kuvioiden synnystä mitään).

    Äänestä

  • ihan ok äiti kirjoitti:

    ...että ON olemassa luotettavia aikuisia (tääkin terapeutti) jotka eivät liity viranomais-asiantuntijarintamaan.
    Ja julmuuttahan ilmenee lastenhoitopaikoissa. Miksei hoitajat ois vanhempia syyllistäviä kun ne ei osaa lapsiakaan ohjata käyttäytymään oikein (seisovat rykelmissä ja lapset on omin nokkineen rakentaa niitä kauaskantoisia valtarakennelmiansa tajuumatta ko kuvioiden synnystä mitään).

    vaikeaa, niin palkkaa oma hoitaja.-
    Siis pelkäät, että kun viet lapsesi nälkäisenä tai likaisissa vaatteissa tarhaan, joku huomaa? Siitäkö sulla on pelko?

    Äänestä

  • vwe kirjoitti:

    vaikeaa, niin palkkaa oma hoitaja.-
    Siis pelkäät, että kun viet lapsesi nälkäisenä tai likaisissa vaatteissa tarhaan, joku huomaa? Siitäkö sulla on pelko?

    mäinen tyyppi, niin ei taida lapsen kasvatus ottaa oikein sujuakseen :D
    Tai tietysti tuollainen kylvää sitä luonteensa saastaa ympärilleen kun se on ainut annettava luusereilla.
    On se surkeaa että noin v-mäisiä mutseja on joillain pennuilla, siellä niitä koulukiusaajia kasvatetaan. Meillä töissä muutama vuosi sitten tuollainen paskiainen revitteli v-mäisyyttään aikansa ja lopulta lähin esimies kertoi eka meille muille kusipään selän takana, että akka lentää ja aika nopeasti. Ja niin joutui lähtemään, ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Hän kun olisi tarvinnut palkkarahoja varmaan kipeämmin kuin moni meistä muista. Muistakaa siis että sairaita idiootteja ei tarvitse kenenkään katsella, luonnevammaisillekin on olemassa omat kirjoitetut ja kirjoittamattomat sääntönsä tässä elämässä. He-heh.

    Äänestä

  • vwe kirjoitti:

    vaikeaa, niin palkkaa oma hoitaja.-
    Siis pelkäät, että kun viet lapsesi nälkäisenä tai likaisissa vaatteissa tarhaan, joku huomaa? Siitäkö sulla on pelko?

    mielit:D
    Eikös terve lapsi tule nälkäseksi leikin tiimellyksessä, kaikille ei aamupuuro mene alas. Ja leikin tiimellyksessä vaatteet nuhraantuu. Päiväkotiin en laittais ykösiä päälle ja ruokalänttien takia (kun ei pesussa irtoa) tai rispaantuneitten vaatteitten takia ei luulis lasten parissa työtä tekevän huolestuvan jostain perusturvasta saati siitä että ko lapsi pitäis panna muuhun paikkaan asumaan?

    Suht siistit vetimet luulis olevan enemmän kuin ok. Kun se kiusaaminen kuiteskin on täysin eri luokkaa mitä tulee siihen että milloin oikeesti pitäis huolestua. Katse hamelikkoihin mieluummin ja kuulolle mitä aikeita heillä on millekin päivälle tavisten suhteen siellä (keskinäisissä, hoitajien ulottumattomissa olevissa) leikkienmääräämissupatteluissa!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huolestuttaa kirjoitti:

Minua pelottaa lastensuojelun mielivallan laajeneminen päivähoitoon ja tosikertomukset päiväkodin henkilökunnan vanhempien selkien takana tehtailemista ja lapsen huostaanottoon johtaneista lastensuojeluilmoituksista esim. lounasnälän tai likaisen paidan takia. Onko enää olemassa turvallista päivähoitopaikkaa, jossa henkilökunta osaa kommunikoida myös vanhempien kanssa? Kertokaa hyvistä päivähoitopaikoista hoitopaikkojen nimillä, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu