eli millähän rikosnimikkeellä menee seuraavanlainen teko ja mikähän rangaistus mahdollisesti tulee: eli olet duunissa pari kuukautta ja samalla nostat työttömyyskorvauksia kelasta ja sossusta. palkka menee toiselle tilille ( mitä sossu ei tiedä ) ja tuet toiselle, mistä viet sossuun tiliotteet? jos ajatellaan että vaikka nyt tekis seuraavat pari kuukautta duunia, niin milloinkohan huomaisivat sitten. ensi vuoden verotustodistuksesta?
sossun kusetus
sossu1
4486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No, kyse on petoksesta, jos saatu korvaus ei ole kovin suuri. Jos on, niin törkeä petos.
Petoksesta tuomitaan sakkoon, tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Törkeästä petoksesta vankeutta 4 kk - 4 vuotta.
jos pimeänä tehnyt.ne on yleensä 100 kertaa mitä olisi veroja oikeasti pidätetty ja suoraan ulosottokelpoista.Samoin sossun kanssa tulee ongelmia sillä voivat määrätä hakemaan rahat konttorista joka päivä jos haluavat.
Suomessa palkansaaja ei itse maksa verojaan, vaan työnantaja maksaa ne työntekijän puolesta. Mikäli työnantaja on ne laiminlyönyt, niin silloin kyse on työnantajan kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta. Jos työnantaja on lain mukaan kaiken tehnyt, niin kiinnijääminen on vuorenvarma, koska Kela ajaa ristiin omat tiedostonsa verottajan kanssa.
Sossun asiakas ei hae rahojaan päivittäin konttorista. Asiakas ei vaan voi nostaa koko summaa automaatista kerralla, vaan yhden päivän osuuden kokonaismäärästä.
"samalla nostat työttömyyskorvauksia kelasta ja sossusta"
En ole tietänyt mahdollisuudesta nostaa työttömyyskorvausta sossusta. Miten se tapahtuu? Onko summa korkempi kuin toimeentulotuki?