Naapurin pariskunta kysyi yhtenä torstaina vanhemmiltani, että jos voisin käydä seuraavalla viikolla kastelemassa heidän kukkansa, kun olivat etelenmatkoilla. Perjantaina, ennen lähtöä menin käymään heillä. Vaimo antoi minulle ohjeita, kertoi mistä mitäkin löytyy ja kuinka monesti kukat tulee kastella. Hymyssä suin sanoi vielä, "Eikä sitten mitään bileitä tänne." Arvasi kai, että 17-vuotiaalla tytöllä voisi tulla mieleen muutakin kuin kukkien kastelu.
Kuuntelin heidän lähtövalmistelujaan kun odotin että saan avaimen. Vaimo heitti laukkuunsa vielä todella pienet keltaiset bikinit, jotka varmasti näyttivät syötävän hyviltä hänen päällään. Kolmikymppiseksi Sirpa oli todella hyvän näköinen. Kiinteät reidet ja pyöreä pylly, hoikka uuma ja suurehkot rinnat. Olin joskus ollut ihastunut hänen mieheensä Sakkeen, mutta Sakke oli yleensä aika juro, joten nyt pysyttelin poissa hänen tieltään. Yläkerrasta kuului kuiskuttelua, joten terästin kuuloani. Sirpa sanoi: "Kato nyt että se on varmasti lukossa." Kuulin kuinka Sakke nyki jotain laatikkoa ja sanoi, "lukossa on".
Illalla heidän lähdettyään otin avaimen ja menin heidän kotiinsa. Eihän kukat vielä kastelua vaatineet, mutta olihan se kiva olla yksin vieraiden ihmisten kodissa. Käveleskelin ympäriinsä ja katselin paikkoja. Lopulta uteliaisuus vei voiton ja katselin Sirpan vaatekaappia. Kauniita c-kupin rintaliivejä ja erilaisia pikkuhousuja. Nuuhkaisin yhtä paria pillun kohdalta, mutta ne tuoksuivat vain puhtailta. Ehkä se oli pojille jotenkin hienompaa, nuuhkiminen.
Mitä hittoa, kukaan ei saa tietää, ajattelin. Kokeilen rintsikoita! Sirpan rintsikat olivat hieman liian suuret minulle, joten en kokeillut kuin yhtä paria. Katselin omia rintojani peilistä ja toivoin, että ne vielä kasvaisivat.
Jatkoin kaapin tonkimista ja löysin sukkanauhaliivit ja sukat. "Vow, Sirpa taitaakin olla aika seksipöksy, vaikka on yleensä niin virallisen oloinen!" Muuta mielenkiintoista kaapista ei sitten löytynytkään. Silti oli ihanaa kuljeskella makuuhuoneessa rinnat paljaana, lyhyt hame päällä. Kuvittelin kotiani omakseni ja tutkin paikkoja, mutta en löytänyt juuri mitään mielenkiintoista. Nurkassa oli pari kamerajalustaa, yöpöydällä jotain kirjoja ja sängyn alla sukkalaatikko.
Sitten katseeni kiinnittyi huoneen nurkassa olevaan lipastoon. Kokeilin ylintä laatikkoa, ja nykäistessäni sitä, kuului juuri samanlainen ääni kuin olin kuullut, kun Sirpa oli käskenyt Sakkea kokeilemaan, "että se on varmasti lukossa." Tämä on pakko saada auki! Etsin joka paikasta, mutta en löytänyt avainta mistään. Lopulta katsoin lukkoa ja huomasin että se oli hyvin tavallisen näköinen. Juoksin kiireesti takaisin kotiini ja hain sieltä yhden piirongin avaimen, joka oli hyvin samanlaisen näköinen.
Sydämeni hypähti kurkkuun jännityksestä, kun huomasin että Saken ja Sirpan piirongin laatikko loksahti auki avaimella. Minkä aarteen löysinkään! Laatikossa oli erilaisia bondage välineitä, pari dildoa, jotka tuoksuivat pillulle, voiteita, seksikkäitä alusasuja ja viisi videokasettia. Tavarat oli vain heitetty sekaisin sinne, luultavasti pois minun silmistäni. Hypistelin tavaroita. Pornofilmit eivät minua kiinnostaneet, kunnes huomasin niiden selkämyksiin kirjoitetut otsikot. "SIRPA BJ ja DP, SIRPA A ja L, SIRPA G, SIRPA B/Z, SIRPAN 'EKAT' ".
Tunsin kuinka häpyni kostui, kun ajattelin, että videoilla voisi esiintyä Sirpa. Katsoin Sirpan kauniita kasvoja, ruskeita laineikkaita hiuksia ja hymyileviä silmiä ja suuta piirongin päällä olevasta kuvasta. Mullistin kuvalle ja juoksin sängylle. Saken puolen yöpöydällä oli pieni matkatelevisio, jossa oli myös videot. Tärisevin käsin työnsin ensimmäisen videon sisään. SIRPAN 'EKAT'. Alussa näkyi, kuinka Sakke asetteli shortsit jalassa kamerajalustoihin kamerat. Yksi hänellä oli ilmeisesti kädessään.
Videota oli leikattu, ja kohta Sirpa kävelikin täysissä vaatteissa kameroiden väliin. Sirpa näytti todella seksikkäältä pienessä topissa ja lyhyessä hameessa. Hiukset ja meikki olivat viimeisen päälle. Kuulin Saken kysyvän jotain ja Sirpa vastasi: "Tänään otan ensimmäisen kerran mieheltäni lastin syvälle kurkkuun." ja hymyili riettaasti.
jatkoa luvassa...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Lisää tällaista... Muista kertoa kaikki videot ja mitä teit niillä leluilla...
Sirpa hävisi hetkeksi kuvasta, ja katselin sängyllä lojuvia videokasetteja. Mitähän nuo kirjaimet tarkoittaa? Sirpa BJ voisi olla blowjob, mutta entä DP? Sirpa A, olisikohan se anaali? L voisi olla lesbo, mutta en millään jaksanut uskoa että Sirpa touhuaisi semmoisia. Toisaalta, olisinko uskonut että Sirpa yleensäkään tekee mitään videoita. Sirpa G:stä minulla ei ollut mitään aavistusta, kuten ei myöskään B/Z:sta. Voisi olla bizarre, tai sitten Bi ja jotain muuta. No, päätin katsoa SIRPAN 'EKAT' ensin, olisi niin kiva nähdä kaikki Sirpan ensimmäiset kokeilut seksin saralla. Päätin katsoa muut videot myöhemmin.
Sirpa ilmestyikin takaisin kuvaan. Nyt Sirpa oli pistänyt täydellisen virkanaisen varustuksen päälle. Jakkupuku ja silmälasit tekivät Sirpasta virallisen näköisen. Video oli leikattu toiseen kameraan joka seurasi Sirpaa takaapäin, kun Sirpa laskeutui polvilleen Saken eteen, joka istui sängyllä alasti ja videokamera kädessään. Kun video leikkasi takaisin Saken kädessä olevaan kameraan, minulta pääsi ensimmäinen huokaus. Sirpa hymyili huulet hieman raollaan, mutta Sirpan kädessä oleva kalu sai minut huokailemaan. Saken kalu seisoi jämäkkänä Sirpan kasvojen edessä. En ollut ikinä nähnyt niin isoa penistä. Se oli pitkä ja paksu, ihana suonikas kyrpä. Sirpa katseli sitä omistajan ylpeydellä.
Kädellään Sirpa runkkasi kalua hieman ja laski sen sitten ulos työntämälleen kielelle ja lipaisi sen päästä pilkistävän touhutipan suuhunsa. Minun oli pakko koskettaa häpyäni valkoisten pikkuhousujeni läpi. Pikkuhousutkin olivat jo kosteat.
Sirpa aloitti armottoman suihinoton. Kiharat hiukset heiluivat Sirpan pään tahdissa, tissitkin heiluivat jakkupuvun sisällä ylävartalon nykiessä. Välillä kamera vaihtui ja näin kuinka Sirpan hame oli noussut muhkeille pakaroille, ja niiden välistä pilkottivat valkoiset pikkuhousut ja Sirpan häpy. Välillä Sirpa otti kyrvän suustaan, lepuutti leukojaan ja veti henkeä. Sirpa nuoleskeli Saken palleja ja katsoen Sakkea puhui rumia: "Tyhjennä pallit mun suuhun, mä oon sun spermahuora."
Kun Sakke lopulta painoi Sirpan takaraivosta Sirpaa syvemmälle kyrvän juureen, niin että Sirpan silmät ja posket pullistuivat, ja laukesi karjahtaen syvälle Sirpan kurkkuun, laukesin minäkin ensimmäisen kerran pilluani hieroen. Sirpa nieleskeli kuin viimeistä päivää, mutta osa spermasta lensi myös huulien välistä ympäriinsä. Sakke käski Sirpan puhdistaa kalunsa, ja Sirpa imeskeli kalun puhtaaksi touhukkaan näköisenä.
Kuva meni pimeäksi, mutta hetken kuluttua tuli mustalle taustalle otsikko: "Sirpan ensimmäinen videopano". Painoin pause, ja hain juotavaa...
jatkuu
Kohtaus alkoi, ja Sirpa makasi poikittain sängyllä ohut yöasu päällään. Kuva kiersi kaikki kolme kameraa, joista kaksi oli sängyn sivuilla ja yksi jalkopäässä. Sakke ilmestyi kuvaan suunnaton kyrpä jalkojen välissä heiluen. Voimakkailla käsivarsillaan Sakke vetäisi Sirpaa kainaloista sängyn reunan suuntaan siten, että Sirpan pää roikkui hieman sängyn ulkopuolella.
Sakke asetti velton kyrpänsä Sirpan suuhun ja alkoi hyväilemään Sirpan ihanaa vartaloa. Tämä käsittely sai Sirpan ujouden katoamaan ja Sirpa alkoi kovettuva muna suussaan voihkia ja vääntelehtiä. Lopulta Sakke vetäisi Sirpalta yöasun pois ja levitti Sirpan ruskettuneet reidet paljastaakseen kauniisti ajellun pillun.
Sakke syöksyi 69-asentoon Sirpan päälle ja mitä herkemmin Sakke nuoli Sirpan pillua ja mitä rajummin Sakke työnsi suurta kyrpäänsä Sirpan kurkkuun, sitä äänekkäämmäksi kävi Sirpan valitus. Tyytyväisenä Sakke esitteli Sirpan kiiltävää pillua kameralle ja hyppäsi Sirpan jalkojen väliin.
Pikkuhiljaa Sirpan pillu antoi periksi Saken suuren kyrvän painuessa sisään ja Sakke alkoi naimaan Sirpaan pitkillä, hitailla vedoilla. Kamera kuvasi suoraan Saken pakaroiden väliin, missä suuri suonikas levitti sen ympärille kiristyvät, pulleat häpyhuulet äärimmilleen. Saken pallit hakkasivat Sirpan pyllyreikää ja kameran mikrofoni tallensi riettaan litinän, joka pillusta kuului. Kauaa ei Sirpa tällaista käsittelyä kestänyt vaan laukesi äänekkäästi huutaen.
Saskke vetäisi Sirpan nesteistä kiiltävän kalunsa ulos ja asettautui panemaan Sirpan uhkeiden rintojen väliin. Välillä kulli liukui Sirpan suuhun saakka ja Sirpa imaisi sitä. Tutun karjahduksen saatteleman Sakke laukesi Sirpan avonaiseen suuhun ja kasvoille, mikä kiihotti minua suunnattomasti. Sirpa oli jotenkin niin virallinen ja joskus jäykkäkin, joten oli ihanaa nähdä hänet spermat riettaasti kasvoilla.
Saken suuri kyrpä oli saanut minutkin taas kiimaan. Otin pikkuhousuni pois ja hieroin hieman märkää pilluani. Päiväpeiton alta otin Saken tyynyn. Minua kiihotti hirveästi, kun hieroin pilluani Saken tyynyyn. Ajattelin kuinka yön nukuttuaan ja minun pilluni tuoksuja haisteltuaan Sakke olisi niin kiimainen, että panisi isolla kyrvällään Sirpan aivot pellolle.
Sitten katsoin taas videota, sillä se näytti jatkuvan...
Seuraavan otoksen otsikko oli "Takaportti auki". Tämä oli selvästi kuvattu aikaisempia otoksia myöhemmin, sillä Sirpan hiukset olivat pidemmät ja hän oli hieman lihonut. Sirpa oli kuitenkin jo tottunut olemaan kameran edessä. Käveli keimaillen, kumartui välillä muka nostamaan jotain maasta paljastaen samalla nyt vielä muodokkaamman perseensä ja nosteli välillä entisestä kasvaneita tissejään.
Kokeilin kovia nännejäni ja kosteaa vakoani. Kiimaisena riisuin loputkin vaatteni, ja seuraten Sirpan esimerkkiä videolta asetuin sängylle mahalleen makaamaan, pylly pystyssä ja omaa klitoristani sormeillen.
Kamerat oli taas aseteltu sängyn ympärille ja kuvakulma vaihtui näyttäen Sirpan edestä, sivusta ja takaa. Katsoin kateellisena, kun Sakke tuli taas suuren kyrpänsä kanssa kuvaan. Sakke meni Sirpan taakse, levitti Sirpan jalat ja työnsi päänsä pakaroiden väliin. Ei mennyt aikaakaan, kun aloimme huohottaa, Sirpa videolla Saken käsittelyssä ja minä oman sormen kanssa. Lopulta Sakke oli tyytyväinen ja nousi polvilleen, Sirpan maatessa hänen edessään mahallaan ja jalat levällään, pyöreä pylly ihanasti pystyssä.
Sakke otti liukuvoidepurkin, ruiskautti siitä voidetta Sirpan pyllyvakoon. Sitten Sakke alkoi hieromaan kaluaan pyllyvakoa vasten saaden kalun kiiltämään ja Sirpan voihkimaan.
Sirpan takana olevasta kamerasta näin, kuinka Sakke alkoi varovasti ujuttamaan suurta kyrpäänsä Sirpan tiukkaan pyllyreikään. Sirpa oli vielä hiljaa ja hengitti vain nopeasti. Kun iso terska luiskahti Sirpan pyllyyn, pääsi Sirpalta ensimmäinen kiljaisu. Sirpan huohottaessa hädissään Sakke jätti terskan sisään ja puristeli Sirpan pakaroita paksun kyrpänsä ympärille.
Sakke oli editoinut kuvaan kahden kameran otokset rinnakkain. Toisesta näkyi Sirpan naama ja toisesta hänen pyllynsä, jossa Saken kyrpä oli. Kun Saken kyrpä alkoi uppoamaan tiukkaan pyllyyn, Sirpan ilmeet vaihtelivat tuskaisesta nautinnolliseen. Mitä syvemmälle kyrpä upposi, sitä kovemmaksi kävi Sirpan ulina.
Minusta Sirpan persepanoa oli ihana katsoa. Olin jotenkin kateellinen Sirpalle, koska hänellä oli kaunis vartalo ja kasvot, isot tissit ja mahtava-melainen mies. Ihastellen Sirpan tuskaista ilmettä katselin kun Sakke alkoi painamaan kyrpäänsä pitkillä vedoilla Sirpan tiukkaan perseeseen päästen lopulta kokonaan sisään. Sirpa valitti: "Aaahh... au! Älä... Älä... Ei. Älä lopeta. Aaahhhhsssaattuuuu..."
Laukesin ennen Sirpaa ja Sakkea. Sirpa laukesi huutaen jumalaa avukseen ja Sakke laukesi miltei heti perään Sirpan pyllylle.
jatkuu..
(pistäkää arvioita tästä)
Jatka, jatka, jatka... Ei ollut orkku kaukana, vaikka vain luin enkä koskenutkaan mihinkään herkkiin paikkoihini!
Kerro loputkin!!!
Tosi ihania juttuja... Siis olen ihan pikkuhousut märkänä. Ja pakko nipistellä omia nänninpäitä kun luen! Jatka!
Vieläkö lisää? Olis tulossa vähän kinkympää...
pistä ihmeeessä olet niin hyvä. LLLLLLLLLLIIIIIIIIISSSSSSSSSSSÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
jatkoa ja HETI, kiitos! :-)
Noi oli mahtavia! lisää, lisää... jatka heti!!!
Kirjoita heti lisää. Olet ehdottomasti palstan eliittiä.
Huippuloistavaa kerrontaa