Kutina

Koirallamme oli n.1kk sitten korvatulehdus, sekä hotspot, kävimme eläinlääkärillä ja saatiin ohjeet miten toimitaan, vaivat menivät ohi.
Koirallamme on ilmentynyt kutinaa, "kirputtaa" ja rapsuttelee itseään koko ajan.
Voiko kutina johtua siitä, että koirallamme pitäisi alkaa juoksut pian? Aion mennä ell. jos jatkuu, onko kenelläkään kokemuksia? Mistä päin kannattaisi alkaa tutkituttamaan?

Koiramme on 3v. narttu..
24662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

että kutinat juoksujen alkamisesta johtuu. Uiko koirasi. Meillä ainakin järvivesi saa aikaan kutinat, joudun suihkuttamaan joka uintikerran jälkeen ja kuivaamaan perusteellisesti . Lisäksi voi olla syynä erilaisista syistä johtuva allergia. Meillä ainakin kesäntulo aiheuttaa kutinoita. syynä jotkut heinät tms. Talvisin ei oireile ollenkaan. Myös ruoka-aineallergia voi aiheuttaa kutinoita mutta yleensä oireilee muullakin tavoin, esim korvatulehduksina, kuten koirallasi on jo ollutkin.

Äänestä
  • Ei ole uinut tänä kesänä vielä ollenkaan. Samaa ruokaa on nyt syönyt jo pitkän aikaa, eikä ennen ole ollut minkäännäköistä kutinaa. Nyt rapsutellut itsensä jo niskasta melkeen kaljuksi, epäillään kanssa että voisko olla tämän kesän heiniä tämä kutina. Pesin juuri lauantaina koirani, ja kutina helpottikin hieman.
    Talvisin ei meidänkään narttu oireile. Joten voinko olla allergiaa, vai johtuuko tästä kesästä?

    Äänestä

  • tietoakaipaava2010 kirjoitti:

    Ei ole uinut tänä kesänä vielä ollenkaan. Samaa ruokaa on nyt syönyt jo pitkän aikaa, eikä ennen ole ollut minkäännäköistä kutinaa. Nyt rapsutellut itsensä jo niskasta melkeen kaljuksi, epäillään kanssa että voisko olla tämän kesän heiniä tämä kutina. Pesin juuri lauantaina koirani, ja kutina helpottikin hieman.
    Talvisin ei meidänkään narttu oireile. Joten voinko olla allergiaa, vai johtuuko tästä kesästä?

    Minulla 2,2v narttu ja heinäkuun aikana alkanut raapimaan itseään jokapaikasta. Mikähän voi olla syy? Ei ole uinut ollenkaan. Aikaisemmin ei ole tälläistä ollut. Syötin kyllä yhden pussin Bedigree härkä-kanaa, mutta lopetin sen kun ajattelin sen johtuvan siitä. Nyt syötän J&V kana-riisiä, mutta silti kutisee. Syö ulkona heinää, voiko kutina olla siittä? Mistä ajattelisitte tämän kutinan johtuvan??

    Äänestä

  • huolestuttavaa kirjoitti:

    Täällä kans pikku-ukko, joka alkoi kyhnytteleen näiden helteiden aikaan..
    Mitään ihmeempää ruokamuutosta ei ole ollut ja muutenkin tasaista menoa..
    Laitan kyllä tämän kuuman ja kostean kesän piikkiin moiset oireet...
    Kun kaikenlaisia ötököitä sikiää näin helteisenä kesänä...
    Ja onhan se tuo kuuma ja kostea yksistäänkin sellainen että iho helposti oireilee..
    Tosi ankeita nuo kutkat... ja kun ei ruokahalukaan ole entisellään, kuumalla ilmalla..
    Tämä kesä on ollut erikoinen kaikkine ilmoineen...

    Äänestä

googleta saksanpaimenkoiran sairaudet - siellä oli paljon faktaa aiheesta, ikävä kyllä tämäkin foorumi kaadettiin kaikille kateellisen käyttis-spk-väen toimesta

Äänestä
  • Eiköhän kyseinen foorumi poistettu palveluntarjoajan toimesta vähäisen aktiivisuuden johdosta.
    Suora lainaus palveluntarjoajan sivuilta:
    "Ei aktiiviset foorumit poistetaan 60 päivän kuluttua. Tämä tarkoittaa sitä, että jos foorumisi viimeinen kirjoitus on yli 60 päivän takaa, on se vaarassa tulla poistetuksi. "

    Turha on siis salaliittoteorioita kehitellä.

    Äänestä

  • foorumi.info kirjoitti:

    Eiköhän kyseinen foorumi poistettu palveluntarjoajan toimesta vähäisen aktiivisuuden johdosta.
    Suora lainaus palveluntarjoajan sivuilta:
    "Ei aktiiviset foorumit poistetaan 60 päivän kuluttua. Tämä tarkoittaa sitä, että jos foorumisi viimeinen kirjoitus on yli 60 päivän takaa, on se vaarassa tulla poistetuksi. "

    Turha on siis salaliittoteorioita kehitellä.

    Tuliko huono omatunto? Normaaleilla tunne-elämältään terveillä ihmisillä tulisi.

    Äänestä

  • Kyllä minäkin ihmettelen tuon foorumin ylläpidon toimia

    Optimointi Hautamäki (Y-tunnus 2077523-3)
    Kangasrouskuntie 2 B 8
    90650 Oulu

    Ja kukas tää “Tomppa" on kun ei vastaa edes omalla virallisella nimellä lähetettyyn sähköpostiin?

    Tarkennukseksi vielä; foorumia ei poistettu allamainitun syyn vuoksi vaan foorumin kaataminen oli tarkoituksellista ja tarkoitushakuista.

    Äänestä

  • anastasia_ kirjoitti:

    Kyllä minäkin ihmettelen tuon foorumin ylläpidon toimia

    Siis ei ole enää totta. Kävin foorumilla silloin kun se oli vielä pystyssä ja se oli aivan kuollut paikka adminin kirjoituksia lukuun ottamatta. Keskustelua muiden toimesta siellä ei ollut kuin muutaman viestin verran ja nekin oli kirjoitettu kauan sitten. Aivan varmasti palveluntarjoaja on poistanut sen sääntöihinsä nojautuen. Minkä takia joku olisi kateellinen foorumista millä ei ole kirjoittajia eikä sisältöä?

    Äänestä

  • voorumi kirjoitti:

    "Keskustelua muiden toimesta siellä ei ollut kuin muutaman viestin verran"
    "Minkä takia joku olisi kateellinen foorumista millä ei ole kirjoittajia eikä sisältöä?"

    Ne ketkä sinne olivat rehellisesti uskaltautuneet muutaman viestin kirjoittamaan, lynkattiin/peloteltiin jättämään foorumi eräiden (olisiko liiton "aktiiveilla" tekemistä asian kanssa?) toimesta. Faktaa löytyy todisteineen.
    Eikö mielestäsi saksanpaimenkoiran sairauksista avoimesti tiedottamisessa ja vertaistuen jakamisessa sitä kautta ole sisältöä? Mistä sinä löydät elämääsi sisällön ja halun jatkaa kamppailua kun rakas saksanpaimenkoiraystäväsi sairastuu vakavasti/kroonisesti?

    "minkä takia joku olisi kateellinen" :D
    Tuota minäkin jään ihmettelemään.. varsinkin kun joku toinenkin samalle palvelimelle kyhätty foorumi "kaatui vahingossa" samanaikaisesti.

    Äänestä

  • Admin. kirjoitti:

    "Keskustelua muiden toimesta siellä ei ollut kuin muutaman viestin verran"
    "Minkä takia joku olisi kateellinen foorumista millä ei ole kirjoittajia eikä sisältöä?"

    Ne ketkä sinne olivat rehellisesti uskaltautuneet muutaman viestin kirjoittamaan, lynkattiin/peloteltiin jättämään foorumi eräiden (olisiko liiton "aktiiveilla" tekemistä asian kanssa?) toimesta. Faktaa löytyy todisteineen.
    Eikö mielestäsi saksanpaimenkoiran sairauksista avoimesti tiedottamisessa ja vertaistuen jakamisessa sitä kautta ole sisältöä? Mistä sinä löydät elämääsi sisällön ja halun jatkaa kamppailua kun rakas saksanpaimenkoiraystäväsi sairastuu vakavasti/kroonisesti?

    Saisiko ne faktat todisteineen esille, niin ehkä minäkin uskon.

    Äänestä

  • anastasia_ kirjoitti:

    Kyllä minäkin ihmettelen tuon foorumin ylläpidon toimia

    Optimointi Hautamäki (Y-tunnus 2077523-3)
    Kangasrouskuntie 2 B 8
    90650 Oulu

    Ja kukas tää “Tomppa" on kun ei vastaa edes omalla virallisella nimellä lähetettyyn sähköpostiin?

    Tarkennukseksi vielä; foorumia ei poistettu allamainitun syyn vuoksi vaan foorumin kaataminen oli tarkoituksellista ja tarkoitushakuista.

    spl tiedote 28.8.-10

    Tulossa:
    foorumi.info luvannut palauttaa saksanpaimenkoiran sairaudet-foorumin poistettuaan sen huolimattomuuttaan omien sääntöjensä vastaisesti liittoon kuuluvien kaikillekateellisten vainomaaetuaanajavien narsistiagitaattoreiden toimesta :D

    Äänestä

  • voorumi kirjoitti:

    Saisiko ne faktat todisteineen esille, niin ehkä minäkin uskon.

    kysy tuolta

    www.poliisi.fi

    Äänestä

5kk pentu ja raapi ja kirputteli itseään kokoajan. Lisäsin ruokaan "kalaöljyä" ja sillä lähti raapiminen.

Äänestä

sulla on varmaan käyttis, joilla elinikäisiä iho-oireita ja allergioita riittämiinin, en tahdo lannistaa, muttei niihin koskaan tule löytymään tehokasta hoitoa mistään..
meillä puhdas näyttis eikä ole tarvinnut pestä vuosiin vaikka käy uimassa päivittäin ympäri vuoden, minkäännäköisiä ruoka-aine- tai siitepölyallergioita ei ole myöskään ilmennyt

Äänestä
  • voitko hieman perustella mistä voisi johtua.

    Äänestä

  • perheen isä kirjoitti:

    voitko hieman perustella mistä voisi johtua.

    Kiitos vastauksistanne !

    Jos tosiaan muidenkin koirat kutisee, niin luulen ettei tässä ole sitten syytä huoleen :)

    Äänestä

  • tietoakaipaava2010 kirjoitti:

    Kiitos vastauksistanne !

    Jos tosiaan muidenkin koirat kutisee, niin luulen ettei tässä ole sitten syytä huoleen :)

    ..ne syö melkein kaikki koirat kesällä ja sitten ne ikävät "roikkujaiset" tulee sieltä kakkareissulla ;-)
    Ei kai noille kutinoille voi sen kummempaa, jos eivät ihan mahdottomaksi äidy ja jos yölläkin pitää herätä raapiin, niin sitten mennään jo "lekuriin"
    Kyllähän ne tahtoo rapsutella kesällä ja syöhän ne hyttysetkin..
    Eiköhän ne siitä tokene kohtuudella ja kun ilmat viilenee,toivotaan näin

    Äänestä

  • perheen isä kirjoitti:

    voitko hieman perustella mistä voisi johtua.

    voitko tarkentaa? siis sekö, ettei ole pahemmin ollut koskaan ihottumia eikä kutinoita vai mitä tarkoitat?

    Äänestä

Jos nää sakut on niin herkkiä, niin mitä niille sit voi syöttää. Jos lisäaineita kuten esim. BHA=E320 tai BHT=E321 pitää välttää, niin missä valmisruuissa näitä haitalliseksi luokiteltuja lisäaineita ei sit ois?

Oon koht jo vararikon partaalla ton mun koirarukkani kanssa. Sen iho sen kun vaan kutisee laitto siihen ruokaan sitten kalanmaksaöljyy tai ei. =(

Toivottavasti joku tietäs mistä päästä tätä vyyhtii alkais availee.

Äänestä

syödään James Wellbeloved Ocean White Fish & Rice Kibble, ruokaa. Turkki kiiltää ja analirauhasetkin lopetti oireilun. Meillä koiralla vehnäallergia, korvat oireili ja iho kutisi, vaan ei enää. Hyvä ruoka ainakin meidän sakutytölle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoakaipaava2010 kirjoitti:

Koirallamme oli n.1kk sitten korvatulehdus, sekä hotspot, kävimme eläinlääkärillä ja saatiin ohjeet miten toimitaan, vaivat menivät ohi.
Koirallamme on ilmentynyt kutinaa, "kirputtaa" ja rapsuttelee itseään koko ajan.
Voiko kutina johtua siitä, että koirallamme pitäisi alkaa juoksut pian? Aion mennä ell. jos jatkuu, onko kenelläkään kokemuksia? Mistä päin kannattaisi alkaa tutkituttamaan?

Koiramme on 3v. narttu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu