Lpr:n Yritystila

Pustiki

Torstaina valittu uusi Yritystilan toimitusjohtaja John Wikström saanee potkut.
Miksiköhän? Hänhän sopeutuisi hyvin tähän Lpr:n "huputupu" ketjuun Hultin ja "veljet".
Siksi hänet varmaankin valittiin. Sopeutui sakkiin. Hänellä oli ansiokas ansioluettelo. Tuomittu törkeistä kavalluksista, jopa kolme eri kertaa. Lisäksi oman sukulaisensa iäkkään naisen kuolinpesän kavalluksesta.
Jopa rakennusmestarin pätevyyden hankkiminen oli loppusuoralla. Parikymmentä hakijaa oli, mutta hän oli paras. Hyvä Lappeenranta.

43

3328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raikuli...
      • Pustiki

        Eikös tämä Reim konserni toimi omilla rahoillaan.
        Siis ei ole kaupunkilaisten, veronmaksajain kukkaroista pois.
        Toki tietysti se vaikuttaa heidän hinnoitteluunsa korottavasti.
        Eli heidän asiakkaansa maksavat viulut. Näinhän se loppupeleissä menee.

    • tyhjiin imetty

      meillä menee. Kaikki tämänkaltainen piilotetaan kaupunkilaisilta. Minkä maailman pätevyyttä osoittaa meidän palkkalaisten kustantamien tällaiset hölmöilyt. Voisiko joku asiantuntija etsiä tavan, jolla tällaiset hulttiinit ym saataisiin potkaistua pellolle verorahoja tuhlaamasta? Nyt tää alkaa jo riittää.

    • miulle mania

      Eiköhän tämä ole tarkoituksellista valintaa. Kuitenkin kaupunki joutuu maksamaan erorahat ja "kahden vuoden palkan" John saa 1/3 ja muu jengi 2/3 osaa rahoista, näin se homma etenee. Miten muuten luulette että herrat eleilisi. P..kele!!!

      • Pustiki

        Saako tämä Wikström nyt erorahan?
        Torstaina valittu ja lauantaina erotettu?
        Kyllä tämä tupuhupu ketjulta onnistuu!
        Tämäkin tieto tietysti pimitetään kansalaisilta.

      • gyl ni pal vituta et
        Pustiki kirjoitti:

        Saako tämä Wikström nyt erorahan?
        Torstaina valittu ja lauantaina erotettu?
        Kyllä tämä tupuhupu ketjulta onnistuu!
        Tämäkin tieto tietysti pimitetään kansalaisilta.

        Jumalauta jos tolle vielä erorahat maksetaan..
        Tää on niin tät tää Lappeenrannan touhu.OON jo sanonut että niin kauan ku tämmäset miettiset paavosepät järvenpaat ymhultinot tätä kylää pyörittää,niin kaikki ei mene lakien mukaan.
        Ja mikään ei muutu.ON KUMMA ETTEI KAUPUNKILAISET HERÄÄ TILANTEESEEN.On isompienkin kaupunkien johtajia eretettu,esim tampere....Miks näitä täytyy sietää...Kaupunkilaiset vaan maksaa kun herrat munailee ja hymyielee Ja sama tossa tavaritsien paapomisessakin.Niitten persettä kyllä nuollaan..Omankaupunkin veronmaksajille ,opiskelijoille,vanhuksille ei anneta edes hädässä mitään..

      • piispa
        gyl ni pal vituta et kirjoitti:

        ei sovi kirota, kun ko ex-arkkipiispa! Vai onko kyseessä kaima.

      • Molemmat hillot
        Pustiki kirjoitti:

        Saako tämä Wikström nyt erorahan?
        Torstaina valittu ja lauantaina erotettu?
        Kyllä tämä tupuhupu ketjulta onnistuu!
        Tämäkin tieto tietysti pimitetään kansalaisilta.

        Eiköhän paperit ole kirjoitettu niin,että tilille tulee joko erottamisraha tai eroraha.

      • bitch slapper
        Molemmat hillot kirjoitti:

        Eiköhän paperit ole kirjoitettu niin,että tilille tulee joko erottamisraha tai eroraha.

        Ne on kaikki..yksinkertaisesti ..huoria

      • vihreät

      • pöhköt pöhköt
        vihreät kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9086074

        vadille.jumalaut mitä holtittomuutta.
        Nykyään et pääse minnekään es siistijäks jos sun rekkasria ei tsekata..
        Ja jätkä sai tollasen viran.kun tumpelot oli taas valitsijoina.
        Kyllä rekkari pitäs tarkistaa.
        Maksakoot omistaan.erohahat.helvetin sepot tm tm.
        Jumalauta noi erorahat ei saa mennä VERORAHOISTA.

      • jummijammijammi
        pöhköt pöhköt kirjoitti:

        tämän kylän päättäjät ovat sitten avutonta sakkia.Luulis hävettävän edes likkua julkisella paikalla ton jälkeen.
        Mutta kun on riittävävn häpäeilemätön niin tuossa on tulos.Ei noita hävetä yhtään.
        Hymyileevät vaan.Pihalle vaan ko ko sakki.On sinne tulijoita.Hyväveljet.

      • protests
        pöhköt pöhköt kirjoitti:

        vadille.jumalaut mitä holtittomuutta.
        Nykyään et pääse minnekään es siistijäks jos sun rekkasria ei tsekata..
        Ja jätkä sai tollasen viran.kun tumpelot oli taas valitsijoina.
        Kyllä rekkari pitäs tarkistaa.
        Maksakoot omistaan.erohahat.helvetin sepot tm tm.
        Jumalauta noi erorahat ei saa mennä VERORAHOISTA.

        Hultittomuuttako Lappeenrannassa? Ei "perkule" se teille veronmaksajille kuulu! (Lainaus E-S lehti). Virkamiehet hoitaa. Kansa hiljaa. (Luettu rivien välistä)

      • rahalla saa

        hyvät erorahat saikin.. Ei varmaan tarvii tehdä töitä pitkään aikaan.Voi hippua kaupungilla ja hoitaa opinnot kaupungin piikkiin ihan rauhassa... hyvä veto

    • Sepi & Tom

      Kyllä nyt on annettava potkut kaupunginjohtajalle ja kaupunkiyhtiöiden toimitusjohtajalle. Luottamus on kertakaikkiaan mennyt.

      • pläääähhh

        Henkilöstöpalvelun mukaan Suomessa on lähes mahdotonta selvittää hakijan rikosrekisteriä ? ? ?
        ...todetaan Etelä-Saimaan tämän päivän jutussa...
        Sen lisäksi henkilöstöfirma voi vasta työnhakijan suostumuksella soittaa suosittelijoille...
        Elikkä - henkilöstöpalvelu-firmoilta ei kannata palkata työntekijöitä, jos ei näitä perusasoita voida siellä tarkistaa...
        MOT.
        ( mikä oli todistettava )

      • nuijat johtaa kylää
        pläääähhh kirjoitti:

        Henkilöstöpalvelun mukaan Suomessa on lähes mahdotonta selvittää hakijan rikosrekisteriä ? ? ?
        ...todetaan Etelä-Saimaan tämän päivän jutussa...
        Sen lisäksi henkilöstöfirma voi vasta työnhakijan suostumuksella soittaa suosittelijoille...
        Elikkä - henkilöstöpalvelu-firmoilta ei kannata palkata työntekijöitä, jos ei näitä perusasoita voida siellä tarkistaa...
        MOT.
        ( mikä oli todistettava )

        Miks palkata kallis konsultti??ja sillle maksaa maltaita.Konnunsuolla ois paljon hyviä"liikemiähiä"
        ja konsultteja.sieltä vois kaupunkille muutaman "hyvän jätkä" ottaa,,eihän taustoja tarvi tarkistaaa.
        Tääkin hultino ei muista,kiroilee ja haistattelee tän päivän lehdessä...hänkö loistava mies paikallaan??
        ihme että kaupukin veronmaksajat jaksaa tota kattoo..
        törkeetä touhua..sepit ja patet ja tompat helvettiin sieltä kallispalkkasista viroistaan..
        sinne wikstromin seuraan vaan,,siinähän ois hyvä konsulttti sakki...

    • ´äimistynyt

      Riittääkö "kampaajan" pätevyys rakennuttajayhtiön toimitusjohtajaksi?

      • kk

        Jos ei muista mihin soitti mutta muistaa että sai hyviä kehuja!
        Onko hyvä johtaja?

        Vai hyvä jätkä kuten tästä kaverista itse kertoi?

      • Olinko se minä, en m
        kk kirjoitti:

        Jos ei muista mihin soitti mutta muistaa että sai hyviä kehuja!
        Onko hyvä johtaja?

        Vai hyvä jätkä kuten tästä kaverista itse kertoi?

        Vanhasen Matin velipuoli.

      • dementiako
        kk kirjoitti:

        Jos ei muista mihin soitti mutta muistaa että sai hyviä kehuja!
        Onko hyvä johtaja?

        Vai hyvä jätkä kuten tästä kaverista itse kertoi?

        Paavonseppä ja Hultin tapasivat toisensa pitkästä aikaa.
        No siinä tietenkin kyseltiin kuulumisia.
        Hultin sanoi Paavonsepälle: -Minulla kun on tuo muisti ruvennut temppuilemaan ettei kaikkea jaksa muistaa. Niin, olitkos se sinä vai veljesi, kun viime keväänä kuoli?

      • fly lappeenranta
        dementiako kirjoitti:

        Paavonseppä ja Hultin tapasivat toisensa pitkästä aikaa.
        No siinä tietenkin kyseltiin kuulumisia.
        Hultin sanoi Paavonsepälle: -Minulla kun on tuo muisti ruvennut temppuilemaan ettei kaikkea jaksa muistaa. Niin, olitkos se sinä vai veljesi, kun viime keväänä kuoli?

        Tuo samainen heppu on järjestänyt niin törkeästi vakituisia virkoja kaupungin hommiin "saunakavereiden" puolisoille ja tutuille ettei mitään rotia. Muille jää ehkä jotain määräaikaisia jos niitäkään, mut hei Tomppa hoitaa.

      • LefaX
        fly lappeenranta kirjoitti:

        Tuo samainen heppu on järjestänyt niin törkeästi vakituisia virkoja kaupungin hommiin "saunakavereiden" puolisoille ja tutuille ettei mitään rotia. Muille jää ehkä jotain määräaikaisia jos niitäkään, mut hei Tomppa hoitaa.

        Jos teistä Yritystilan/Kaupunkiyhtiöiden hallituksiin poliittisesti valituista luottamusmiehistä joku,puoluekantaan riippumatta,tätä palstaa tai ylipäätään mielipidekeskustelua lukee...pysähtykää miettimään hetkeksi miltä teidän touhu näyttää valitsijoittenne mielestä. Teitä viedään kuin litran mittaa palkkajohtajien ja virkamiesten toimesta... näytäkää tässä kohtaa se valtanne joka teille on kuntalaisten äänillä annettu tai vaietkaa iäksi

      • äääääääääliöööt
        LefaX kirjoitti:

        eikö noita rottia saada pihalle.
        jos luitte 11.8 es lehden ni voi helvetti
        "hyvä jätkä" en muista..en tiedä..saatana et tollaset jätkät
        saa johtaa tätä kylää.
        ei ihme että koko talous ihan kuralla..
        ja kansa vaan katsoo ja ihmettelee sivusta..'
        pitäs vissiin lopettaa kaikkki kaupunkille menevät maksut ihan ekana..
        kiinteistöveron vois ainakin jättää maksamatta,kun eivät edes asvalttia saa tohon katulle..
        perkeleen vasenkätiset....missä nää mulkut asuu??

      • toivottavastiiiiii
        äääääääääliöööt kirjoitti:

        eikö noita rottia saada pihalle.
        jos luitte 11.8 es lehden ni voi helvetti
        "hyvä jätkä" en muista..en tiedä..saatana et tollaset jätkät
        saa johtaa tätä kylää.
        ei ihme että koko talous ihan kuralla..
        ja kansa vaan katsoo ja ihmettelee sivusta..'
        pitäs vissiin lopettaa kaikkki kaupunkille menevät maksut ihan ekana..
        kiinteistöveron vois ainakin jättää maksamatta,kun eivät edes asvalttia saa tohon katulle..
        perkeleen vasenkätiset....missä nää mulkut asuu??

        lukee nää kommentit ja ottavat onkeensa..

      • että näin kävis
        toivottavastiiiiii kirjoitti:

        lukee nää kommentit ja ottavat onkeensa..

        Varmaankaan ei kaikki ihmiset näitä lue,mutta me ketkä näitä luemme
        voimme omalta osaltamme"valistaa"muita!
        Eikös se sanonta kuulu että paha kello kauas kuuluu...
        Tälläinen herra hultiinin kielenkäyttö ei todellakaan ole sopivaa
        tuollaisella pallilla istujalle
        Seuraavassa valtuuston istunnossa mielestäni voisivat tehdä ensimmäiseksi päätöksen
        että kaikki vähänkin vaikuttaja pallilla istujat tapa kurssille
        tai ukot vaihtoon!
        Luulen että tämän kaupungin asukkaat ,siis aika monet ovat kyllästyneet tälläiseen hyvä veli toimintaan!
        Nyt meidän kaupunkilaisten olis vaan löydettävä tapa millä voimme asiaan vaikuttaa.
        Löytyisiköhän niin paljon yhteishenkeä?

      • niin kai

        vain riittää. Sinulle "äimistynyt".
        Käy vilkaisemassa näitä nykyisiä taloja, niin huomaat, että kyllä jo kähertäjän papereillakin pääsee rakennuttajayhtiön toimitusjohtajaksi, saati sitten Kaupunki-yhtiöiden toimitusjohtajiaksi. Siinä kun ei tarvitse tietää mitään eikä muistaa mitään muuta kuin tankata oman pussin täyteen euroja.

    • Meitä on monta

      Jos ei kaupunginvaltuusto saa annettua potkuja kaupunginjohtajalle ja kaupunkiyhtiöiden toimistusjohtajalle, niin tollanen valtuusto joutaa vaihtoon seuraavissa vaaleissa.

    • tauti....

      lappeenranta ja lappeenrantalaiset sairastavat vakavaa psyykkistä tautia, suurin osa, jollekin fiksulle muuualla vaikuttavalle lääketieteen tohtorille olisi täällä paljon tutkittavaa miksi tälläinen suorastaan naurettava hölmöläisten kylä on olemassa ?

      • kenkaaaaaa

        eilen..17.8 jos tte lukeneet niin lukekaas.
        kaikista työhön tulijoista saa tiedot helposti jos vaan halutaan..faktaa.
        mutta tässä tapauksessa ei haluttukaan selvittää..
        ja se hultinikin valehtelee suoraan...
        eiks valehtelusta ikekin saanut kenkää ulkoministeröstä...siis valehteluhan se syy oli...

      • sitä saa mitä.....
        kenkaaaaaa kirjoitti:

        eilen..17.8 jos tte lukeneet niin lukekaas.
        kaikista työhön tulijoista saa tiedot helposti jos vaan halutaan..faktaa.
        mutta tässä tapauksessa ei haluttukaan selvittää..
        ja se hultinikin valehtelee suoraan...
        eiks valehtelusta ikekin saanut kenkää ulkoministeröstä...siis valehteluhan se syy oli...

        Kyllä ihmesetä paljon saadaan selville halutessa.
        Turha rekryfirmojenkaan puolustella.
        Kovaa liksaa vaan kuittavat.Turhia rahastajia ovat.
        Kyllä vaan ennekin on pärjätty pelkällä järjellä.Kun uusia palkattiin meillekin töihin.

      • 171717171717
        sitä saa mitä..... kirjoitti:

        Kyllä ihmesetä paljon saadaan selville halutessa.
        Turha rekryfirmojenkaan puolustella.
        Kovaa liksaa vaan kuittavat.Turhia rahastajia ovat.
        Kyllä vaan ennekin on pärjätty pelkällä järjellä.Kun uusia palkattiin meillekin töihin.

        e-s ...lehti..
        Hyvä kirjoitus tumpeloinnista..
        kumma että hultino saa viel jatkaa virassaan,,vaik ihan dementikko jo..
        lukekaas lehti..ja naurakaa noille valehtelijoille.ei muista .ei tiedä ha hah hah..
        luulis hävettävä liikkua yleisellä paikalla..pojilla vähän lipsahti,,yleiseksi lauseeksi täällä..

      • Kingston-rules
        171717171717 kirjoitti:

        e-s ...lehti..
        Hyvä kirjoitus tumpeloinnista..
        kumma että hultino saa viel jatkaa virassaan,,vaik ihan dementikko jo..
        lukekaas lehti..ja naurakaa noille valehtelijoille.ei muista .ei tiedä ha hah hah..
        luulis hävettävä liikkua yleisellä paikalla..pojilla vähän lipsahti,,yleiseksi lauseeksi täällä..

        Oneksi Lappeenrannassa on yksi tyyppi, joka pyörittä vielä isompaa rulettia ja laittaa asiat haluamaansa järjestykseen. Manninen näytti miten ostetaan kokoneinen työväenliikeen marketti ilman, että lehdissä olisi mitään jäkikirjoitteluja. Vai onko ollut reposteltavaa aviisien sivuilla Euro-market kaupoista. Voisihan tuo EeKoo ostaa tuon Yritystilankin pois kuleksimasta ja ottaa "löysät" pois kaupungin meiningeistä.

      • Herätys!
        Kingston-rules kirjoitti:

        Yksi on, joka isompaa rulettia pyörittää. Eikä muisti pätki. Mutta Manninen ei ostakaan sen enempää veronmaksajien rahoilla kuin omillaankaan. Hän ostaa myssytettyjen kortinviilajien rahoilla kilpailijat pois, ja jos joku ei ymmärrä mitä tästä seuraa, niin kaivakoon kuvetta sitten, kun todellisia kilpailijoita ei enää ole.

    • mattiks

      kaupungin johtajistossa. Tämä on tosi, ollaan sitten mitä mieltä vaan. Taipalsaarella vastaava on "spaajanen".

      • vellipöksyt........

        mielestäsi hyvää johtamista..ha hah..
        jos äijä suoraan valehtelee soittaneensa edelliselle työnantajalle.ja eikä olekaan soittanut,vaan kusetti
        koko valintaryhmää."sai muka myönteistä palautetta"edellinen työnantaja ei ole saanut soittoa asiasta..
        ja hultimo sanoo soittaneensa2-3 entiselle työnantajalle...hetkenpäästä ei muista asiaa ja ehkä tuli yhdelle soitettua..
        melkosta holtittomuutta..miten näin dementoitunut voi olla tossa asemassa..eiks järki pitäs kulkea ja rehellinen olla..täytyy ihmeteellä miten toi saa vaan hämmentää kaupunkin asijoita...eikö kansalaiset herää...on korkeammaltakin pudottu...muistan kun äänestän...

      • kommariwefhuioeh
        vellipöksyt........ kirjoitti:

        Miten tässä lopulta kävi?Saiko erorahat?

      • kyl selvii
        kommariwefhuioeh kirjoitti:

        Miten tässä lopulta kävi?Saiko erorahat?

        jos meni verorahoista..
        Tää selvitetään..

      • mikä avuksi?

        Todellakin tuntuu siltä, että Hultin on pätevin. Tämän kaupungin johto on totaalisesti perseestä, likeltä liippasi, ettei yhtä saatu lisää.

      • Ens kaudella
        mikä avuksi? kirjoitti:

        Todellakin tuntuu siltä, että Hultin on pätevin. Tämän kaupungin johto on totaalisesti perseestä, likeltä liippasi, ettei yhtä saatu lisää.

        Kenkää vaan tollasille toheloille.

      • 800€kk
        Ens kaudella kirjoitti:

        Kenkää vaan tollasille toheloille.

        mieltä ehottomasti kenkää,eikä mittään säälivirkoja sen jälkeen...

      • nilviäiset
        800€kk kirjoitti:

        mieltä ehottomasti kenkää,eikä mittään säälivirkoja sen jälkeen...

        ku tää kylpylän kanssa huseeraaminenkin,hyvä veli systeemiä.
        Eihän rotta rottaa pure.

    • Anonyymi

      Hänellä on rikollinen tausta. Nyt John piileskele uudella sukunimellä: John Airesvuo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe